Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ystävän törkeys isäasiassa
04.03.2017 |
Olen perheestä, jossa me lapset kasvettiin käytännössä ilman isää. Se niin sanottu isä, ei ollut koskaan mikään isä meille. Päinvastoin, hän oli väkivaltainen ja pelottava ja vanhempien erottua hän alkoi vainotaan meitä. Hän soitteli häirintäpuheluja, uhkaili äitiä ja muuta sellaista. Tämä tapahtui kun olin lapsi. En ole kutsunut sitä ihmistä isäksi sen jälkeen kun olin 6v.
Nuorena aina tutustuessani uusiin kavereihin en koskaan maininnut isästä mitään. Joskus joku kysyi jotain ja sanoin, ettei minulla ole isää. Koska en oikeasti tiennyt, mitä muutakaan olisin kertonut. Yleensä aihe jäi siihen. Minulla oli yksi ystävä, jonka oma isä kuoli kun tämä ystävä oli teini-ikäinen. Sen jälkeen kun tämä tapahtui, ystäväni alkoi suhtautua ihan eri tavalla. Hän otti koko ajan puheeksi sen, että minun pitäisi muka sopia isän kanssa (mitähän), ja nähdä häntä.
Hänen mielestään minä olin se kiittämätön ja huono ihminen. Lukiossa kun kerran istuttiin kavereiden kanssa odottamassa tunnin alkua, tämä alkoi kovaan ääneen puhua isästäni ja tietty muut alkoi kysellä myös. Joku sitten sanoi, että luuli että isäni oli kuollut, johon tämä ystävä sanoi, että ei kun tuo feikkaa, on sillä isä, mutta se ei halua nähdä sitä. No, tästä loukkaantuneena sanoin, että olisit itse onnellinen, että sinulla ei ole sellaista paskaa muka-isänä. Ja sitten tämä suuttuikin. Kiljui, että miten voin sanoa noin julmasti ja muut kaverit sitten oli samaan mieltä hänen kanssaan.
Tämä asia kuitenkin unohtui ajan myötä, mutta edelleen tämä ystävä piikittelee aina tilaisuuden tullen siitä, että minulla on sellainen isä. Olen sanonut, ettei ole kenestäkään hauskaa, mutta ei tunnu menevän perille. Mitä tuollaiselle ihmiselle voi sanoa?
Kommentit (11)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei tuollainen ole ainakaan ystävä että sen voit sulkea pois tuosta kuviosta.
Minulla on vähän samanlaisia kokemuksia, tosin sillä erotuksella, että ongelmia on kummallakin vanhemmalla. Taustani on todella vaikea, ja minut on aikoinaan huostaanotettu. Asuin yläasteikäisestä täysi-ikäiseksi erään sukulaisen luona.
Missä tahansa yhteydessä, missä tulee jotenkin esille, että en pidä yhteyttä vanhempiini, aletaan minua painostaa "tekemään sovinto" vanhempieni kanssa, ja yleensä vielä korostetaan, kuinka tärkeää lapselleni olisi, että hänellä olisi suhde isovanhempiinsa. Olen aikoinani yrittänyt, mutta lopulta luovutin, kun huomasin, ettei yhteydenpidosta tule mitään. Aina sai pelätä ja olla huolissaan, ovatko vanhemnat sammuneet ryyppyreissuillaan hankeen tai saaneet vaikka jonkin sairauskohtauksen.
Humalassa he pitkään soittelivat itkuvirsipuheluita, joissa lupasivat parantaa tapansa ja katuivat tekemäänsä vääryyttä. Seuraavana päivänä eivät muista koko puhelua. Kämpässä majailee milloin minkäkinlainen ryyppyporukka, joka makaa lattialla omassa oksennuksessaan. Tätä ilmeisesti pitäisi minun viedä lapseni katsomaan, jotta hänellä olisi suhde isovanhempiinsa. Lopulta sanoin, että minulle ei tarvitse humalassa soittaa, eikä sen jälkeen ole puheluita tullut selvinpäinkään.
Yleensä en viitsi hyvää tarkoittaville hurskastelijoille avata taustojani sen enempää, sillä silloin kun olen näin tehnyt, ovat he menneet vaikeiksi. Kun itsellä on ollut hyvä ja turvallinen lapsuus, on vaikea kohdata toisenlaisista oloista tuleva ihminen.
Ihmisillä nyt ei yleisesti ottaen ole hajuakaan millaista se on, kun oma vanhempi ei olekaan se ihana tuki ja turva, vaan se pelon ja traumojen lähde. Näille ihmisille voit mielestäni sanoa, että tuon heidän ajatusmaailman mukaan on ilmeisesti sitten myös parempi pysyä epäterveessä ja vaarallisessa parisuhteessa (vaikka sitten lasten takia) kuin olla yksin, koska sama logiikka pätee molemmissa tapauksissa.
Tai voit vaikka ihan vain sanoa heille rauhallisesti takaisin, että siinä on syynsä miksi et puhu isästäsi, ja että arvostaisit kovasti jos ihmiset eivät jakelisi sinulle neuvoja joita eivät itsekään sinun tilanteessasi noudattaisi. Ei sinun tarvitse sen enempää asiaa selitellä, sillä heillä ei ole oikeutta puuttua sinun elämääsi tai jaella typeriä neuvoja asioista joista eivät tiedä mitään.
Tuo kaverisi puolestaan luultavasti suree omaa rakasta isäänsä ja purkaa pahaa oloaan sinuun. Minullakin oli teini-iässä tällainen kaveri. Hän luultavasti kuvittelee tällä hetkellä olevansa ainoa joka tietää miltä "todellinen" tuska tuntuu, ja ajattelee sinun olevan kiittämätön kun et arvosta sitä että sinulla on teoreettinen mahdollisuus ottaa isääsi yhteyttä. Sinuna ottaisin asian hienovaraisesti tämän ihmisen kanssa esille ja sanoisin että ymmärrän että hän suree omaa isäänsä, mutta että sinun isäsi ja hänen isänsä eivät ole samoja ihmisiä, eikä pelkkä biologinen isyys tee ihmisestä hyvää taai rakkauden arvoista. Mikäli kaveri alkaa inttämään eikä ratkaisu onnistu, niin kysyisin sitten tältä että kumman valitsisi mieluummin: sen että hänen isänsä on haudan levossa, vai sen että hän saisi viettää vielä yhden tunnin kahden isänsä kanssa, sillä ehdolla että isä hakkaa ja huorittelee tätä koko tuon tunnin ajan. Ehkäpä kaveri sitten tajuaa, että elämässä on pahempiakin asioita kuin ajatus siitä, ettei koskaan enää näe isää.
Ihminenhän on ihan tyhmä jos ei ymmärrä, että on olemassa muunkinlaisia vanhempia kuin ne omat ihanat. Olisin minäkin mieluummin ollut hyvän isän lapsi edes osan elämästäni kuin sen narsistin, joka raiskasi minut ja löi.
Ne joiden mielestä vika on minussa niin ihan tervemenoa kokeilemaan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano sille ettei puutu asioihin joita ei ymmärrä ja jotka ei hänelle kuulu.
Ei ihme, ettei ystäväsi isä kestänyt tytärtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On helppoa huudella, jos itsellä on aina ollut hyvä isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Inhoan ihmisiä, jotka vertailevat muiden ongelmia omiin asioihinsa