Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä tietää, että lapsen kasvatus on menossa pysyvästi vikaan?
19.03.2006 |
Ajattelen sellaista 5-7 vuotiasta. He voivat olla sangen ärsyttäviä, pomottelevia, kiusaajia.... Itsekin olin tuolloin varsinainen kauhukakara. Isä antoi remmistä harva se päivä, kun en totellut. Sukulaiset ja naapurit povasivat, ettei minusta kasva ihmistä.
Kasvoipa hyvinkin, vieläpä tasapainoinen sellainen. No, itsepäinen olen vieläkin...
Voiko lapsen käyttäytymisestä jotain päätellä, onko lapsen käytös vielä normaalin rajoissa vai tuleeko tulevaisuudessa ongelmia? Siis jos ei tunneta vanhempien toimintatapoja.
Mistä sen voi päätellä? Onko se monen tekijän summa, jatkuvuus vai mikä?
Kommentit (4)
jos lapsi on ihan kuriton eikä vanhemmat tee yhtään mitään lapsen ojentamiseksi. Hyssytellään vaan, kun se meidän Jyri-Petteri on niin luova, ettei sitä saa estää. Voi tsiisus. Ja sitten vielä ihmetellään, että mistä ne raiskaaja-kriminaalit syntyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täydellinen välinpitämättömyys lapsen tekemisistä ei ole rakkautta.
Kiukkuinen ja rakkaudeton puuttuminen lapsen ominaisuuksiin ei ole rakkautta.
Tosin lopputulos riippuu aina siitä mistä aineksista lapsi on tehty. Siksi lopputulosta ei voi kuitenkaan ennustaa. Jostakin kehittyy hyvä huonosta kasvatuksesta riippumatta, jostakin kehittyy paha koska vanhemmat olivat vain " riittävän hyviä" , eivät täsmäsupervanhempia....
Näitäkin on, että lapsi saattaa terrorisoida kaikkia muita lapsia ja jopa aikuisia, mutta vanhemmat vaan paijaavat päätä ja ehkä itsekin pelkäävät lasta.
Alue: Aihe vapaa
olla poikansa kaveri. Ei ole koskaan arvostellut pojan tekemisiä, ettei poika suutu, ei ole asettanut mitään rajoja, on aina kuunnellut poikansa perusteluja - lisäksi äiti (eronnut) syyttänyt aina kaikesta pojan isää ja haukkunut tätä pojan kuullen.
Tällä tyypillä ei ole mitään käsitystä oikeasta ja väärästä. Mutta, ei periaatteessa mikään ihme..
Kertoi teini-iässä äidilleen, jos oli varastanut jotain ja perusteli sen että, kun se kuuluu mulle.. Äiti vaan hymyili ja puhui tätä pojan perustelua muille. Kun poliisien kanssa tekemisissä, syytti pojan isää.
Jos minä sanoisin äidilleni varastaneeni ihan mitä tahansa, hän varmaan edelleen (olen 34v) haukkuisi minut pystyyn ja pakoittaisi paluttamaan varastamani asian:)