Miksi EN eroaisi?

Kaikki minussa käskee jättämään suhteen taakseni ja elämään omaa elämääni. Pelkään, että teen silti virheen hetken mielipiteen vuoksi. Toisaalta pelkään, että jään roikkumaan suhteeseen kunnes kuolen sisältä.

Yhdessä 12 vuotta, naimisissa 6. Suurin syy eroon on emotionaalinen etäisyys ja henkinen erilaisuus. Olen ammatiltani psykoterapeutti. Olen käynyt oman terapian läpi sekä erilaisia kasvun valmennuksia. Mies ei ole koskaan ollut kiinnostunut kehittämään itseään. Mies on haukkunut avoimesti terapiaa ja aina ollut ikäänkuin minun kasvuni jarruna. "Terapiasta on enemmän haittaa kuin hyötyä", vaikka minua terapia on auttanut suuresti, ehkä pelastanut oman elämäni ja antanut uusia uramahdollisuuksia.

Mies on hyvin työkeskeinen ja matkustaa paljon työn puolesta. Hän on eri alalla, täysin "järkevä" kun minä työstän tunteita. Viikolla hän saattaa olla 10-21 töissä sekä tekee toista projektia viikonloppuisin. Tämä tilanne on ollut päällä koko suhteen ajan, olen aina odottanut seuraavan deadlinen jälkeen luvattuja lyhyempiä päiviä joita ei ole vielä tullut. Tiedostan olevani työnarkomanian mahdollistaja. Olen pohtinut, miten tässä edes voisi palauttaa mitään emotionaalista yhteyttä. Työmatkojen ajan olen oppinut olemaan yksin itseni kanssa ja myös viihdyn yksin.

Kriisin laukaisi miehen ihastus työkaveriin. Mitään seksuaalista ei ollut tapahtunut, mutta mies oli järjestänyt drinkkejä työpäivän jälkeen ja keskusteluja lounaalla. Mies ja minä olemme molemmat sitä mieltä, että tämä ihastus oli vain jäävuoren huippu tilanteessamme, jossa olimme jo ajautuneet eri maailmoihin ja kadottaneet yhteyden. En kuulemma kiinnosta miestä enää romanttisessa mielessä. Loukkaannuin salaisista tapaamisista enkä voi luottaa mieheen enää.

Hyvää on edelleen seksi. Ehkä nuorina valitsimme toisemme himon emmekä henkisen tyhteyden takia ja tässä oli tulos.

Silti, nyt kriisissä ollessamme, meillä on ollut hyviä keskusteluja ja hetkellisesti tunsin vanhan yhteyden hänen kanssaan. Mietin, onko se vain läheisriippuvuutta ja pelkoon perustuvaa takertumista johonkin tuttuun. Koen muuttuneeni ihmisenä niin paljon, että en enää valitsisi miestäni. Karua, mutta totta. Silti pohdin onko ero hyvä ratkaisu?

Ja mitä psykoterapeutti kyselee av:lta? Minulla on edelleen psykoterapia kerran viikossa itselleni. En halua avautua tästä asiasta omille kavereilleni vielä. Heidän mielipiteensä vaikuttaisi liikaa. Haluan tuntemattomien näkemyksiä, jotka eivät asetu täysin minun puolelleni.