Kerro perheenne taloudesta
Kerro perheenne taloudesta. Paljonko ja millaisia tuloja ja veroja, minkälaiset kulut, säästättekö ja miten ja mihin, oletteko varautuneet vanhempainvapaisiin, lasten opiskeluihin, eläkkeisiin, vakuutukset ym. Vai mennä rallatteletteko ihan huolettomasti tuilla ja julkisilla palveluilla?
Kommentit (58)
Meillä näin:
-Ostettiin 2002 pieni kolmio, hinta 140000, myytiin 2009 hintaan 200000
-Asuttiin kolme vuotta vuokralla, kun ei löydetty mieleistä asuntoa (taloudellisesti tyhmää)
-Ostettiin asunto 2012 hintaan 500000. Nyt velkaa 200000, eli ollaan 15 vuodessa säästetty 300000.
-Tuona aikana saatiin neljä lasta ja oltiin jonkin verran vanhempain- ja hoitovapailla
-Meillä bruttotulot 11000, netto 7000, ja perheessä kuusi henkeä, lapset vielä pieniä
-Reissuihin käytetään vuodessa 10000
-Lapsille on säästetty yhteensä 40000
-Pitäisi aloittaa säännöllinen rahasto- tai osakesäästäminen
-Asunnon vaihdoilla olisi voinut tienata paljon enemmänkin, jos olisi ottanut isompia riskejä, mutta kokonaisuudessaan olen tosi tyytyväinen
Vielä vuosi sitten yhteiset tulot netto noin 4400 EUR. Nyt työttömyyden ja sairauden myötä yhteiset tulot noin 3000 EUR. Velkojen lyhennykset per kk noin 1100 EUR. Kuukauden päästä tulot tippuvat noin 2600 EURoon. Pärjättävä on. Kaksi aikuista, lapset opiskelevat muualla.
Olen eronnut lähihuoltaja kolmelle lapselle. Palkka 4200€/kk/brutto. Käteen jää noin 2900€. Lisäksi lapsilisät 480€ ja elarit 450€.
Asuntolainaa 117t € ja autolainaa 8 000 euroa. Asunnon arvo noin 155t €. Muita säästöjä ei tällä hetkellä juuri ole, tein äskettäin remonttia säästöillä.
Säästän kuitenkin koko ajan noin 500 euroa/kk. Sitten kun olen saanut kunnon puskurin, mietin sijoittamista. Nyt tärkeintä olisi saada säästettyä kuitenkin isoja hankintoja ja matkustelua varten. Mä haluan tarjota lapsille elämyksiä ja kokemuksia, niin kauan kuin haluavat vielä mun kanssa reissuun lähteä. Lisäksi haluan säästää heille pesämunaa. Tätä teen koko ajan, mutta niitä rahoja en laske "omiin säästöihin" mukaan lainkaan.
Nettotulot noin 4000 e/kk, 3 aikuista lasta (eivät asu enää kotona). Menot kuukaudessa noin 1000 e, joten yksiasujana jää mukavasti säätöön. Eläkeikään on vielä yli 10 vuotta, joten nämä viimeiset työvuodet elän tiukasti säästäen, jotta en putoa köyhyysloukkuun.Tai säästäminen on väärä sana, mieluummin sijoitan.
Niin se elämä kantaa kirjoitti:
Vielä vuosi sitten yhteiset tulot netto noin 4400 EUR. Nyt työttömyyden ja sairauden myötä yhteiset tulot noin 3000 EUR. Velkojen lyhennykset per kk noin 1100 EUR. Kuukauden päästä tulot tippuvat noin 2600 EURoon. Pärjättävä on. Kaksi aikuista, lapset opiskelevat muualla.
Tsemppiä teillekin ja parempaa taloudellista tulevaisuutta. Toivottavasti selviää. ap.
Olemme miehen kanssa molemmat 28-vuotiaita. Meillä ei ole lapsia. Minun tuloni ovat nettona 2600e/kk ja miehen 2900e/kk. Lisäksi saan perintömetsästästäni tuloja nettona keskimäärin 3000 e/vuosi (tämä vaihtelee vuosittain, joinain vuosina ei tule mitään ja sitten tulee 10 000 e kerralla).
Meillä on 3h+k omistusasunto pk-seudulla ja lainan lyhennys+korot+vastike on 1700e/kk. Asuntomme on maksettu 10 vuoden päästä. Yhteiselle tilille laitamme molemmat 1400e/kk ja näistä maksetaan asuminen, vakuutukset, ruoat, auto ja ulkonasyömiset.
Yhteisten menojen jälkeen minulle jää siis 1200e omaa rahaa ja miehelle 1500e, jotka molemmat käyttää kuten haluaa. Tällä hetkellä sijoitan noin 900e/kk ja mies vähän enemmän. Molemmilla siis on jo aika mukavat sijoitukset/säästöt.
Vierailija kirjoitti:
Nettotulot noin 4000 e/kk, 3 aikuista lasta (eivät asu enää kotona). Menot kuukaudessa noin 1000 e, joten yksiasujana jää mukavasti säätöön. Eläkeikään on vielä yli 10 vuotta, joten nämä viimeiset työvuodet elän tiukasti säästäen, jotta en putoa köyhyysloukkuun.Tai säästäminen on väärä sana, mieluummin sijoitan.
Hienoa. Tuohon pitää pyrkiä. ap.
Enpä jaksa avautua asiasta. Sen verran voin kertoa ettei tarvitse tsekkailla kilohintoja kaupoissa.
Asun yksin, ei tuloja. Tukia saan n. 800€/kk yhteensä, 500€/kk menee vuokraan. Lopuilla ei juhlita, suurin osa menee laskuihin :/
Vierailija kirjoitti:
Olemme miehen kanssa molemmat 28-vuotiaita. Meillä ei ole lapsia. Minun tuloni ovat nettona 2600e/kk ja miehen 2900e/kk. Lisäksi saan perintömetsästästäni tuloja nettona keskimäärin 3000 e/vuosi (tämä vaihtelee vuosittain, joinain vuosina ei tule mitään ja sitten tulee 10 000 e kerralla).
Meillä on 3h+k omistusasunto pk-seudulla ja lainan lyhennys+korot+vastike on 1700e/kk. Asuntomme on maksettu 10 vuoden päästä. Yhteiselle tilille laitamme molemmat 1400e/kk ja näistä maksetaan asuminen, vakuutukset, ruoat, auto ja ulkonasyömiset.
Yhteisten menojen jälkeen minulle jää siis 1200e omaa rahaa ja miehelle 1500e, jotka molemmat käyttää kuten haluaa. Tällä hetkellä sijoitan noin 900e/kk ja mies vähän enemmän. Molemmilla siis on jo aika mukavat sijoitukset/säästöt.
Hyvä, hyvä. ap.
Käyttäjä4183 kirjoitti:
Asun yksin, ei tuloja. Tukia saan n. 800€/kk yhteensä, 500€/kk menee vuokraan. Lopuilla ei juhlita, suurin osa menee laskuihin :/
No voi harmi. Toivottavasti parempaa tiedossa. Tuleehan tuolla kuitenkin ihan hyvin toimeen, ei käyttörahaa välttämättä jää isommilla tuloilla tuon enempää. ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulot 20 000 kk. Talo ja asuntoja. Eläkkeet jo säästetty vaikka ollaan 33 kumpikin ja lapset yksityiskoulussa. Mitään tukia ei olla ikinä nostettu. Kyllä kova työ kannattaa!:)
Nopeastipa olette ehtineet lukea hyvät ammatit, säästää useampaan asuntoon, luoda urat ja saada lapsetkin kouluikäisiksi. Asutteko suomessa?
Joo joo. Siis meidän tulothan on 50 000 kk, tosta verot siis pois niin käteen 20 000. Eiks teillä muilla oo? Senkin pummit.
Aika sivistymätöntä haukkua muita pummeiksi:(
Ap:n oma: Olen kohta viisikymppinen nainen, jolla muutaman vuoden vanhempi mies ja kaksi kouluikäistä lasta. En ole työelämässä tällä hetkellä vaan elän vuokra- ja muilla sijoitustuotoilla, mieheni on melko isotuloinen ja perijävarakas. Minä en ole perinyt vielä mitään mutta olen hankkinut ensimmäisen asuntoni hyvin nuorena alle keskituloisena vanhempien varmistuksella että ostavat sen minulta jos en saa maksettua, myynyt sen, sijoittanut varat, ostanut lainalla uuden, maksanut toista asuntolainaa ja se on nyt sijoitusasuntona, lisäksi vanhemmat olivat laittaneet minulle pienen osakesalkun noin kahdentoista ikäisenä, joten jatkoin siihen säästämistä työvuosinani. Pääomatuloni ovat vuodessa n. 70000 euroa ja nostan niistä n. 45000 euroa, loput sijoitan edelleen. Mieheni ansaitsee n. 80000 euroa vuodessa ja hänellä on muutama peritty ja ostettu sijoitusasunto, lisäksi perittyjä osakkeita. Mukavasti menee siis meilläkin sekä omien toimien että edellisten sukupolvien ansiosta.
Nuorempana oli kyllä joskus tosi tiukkaakin mutta en usko että olisin saanut miestäni jos olisin vain pyrkinyt siivelläeläjäksi ilman omia varojan ja nuoruuden työvuosia. ap.
Mä saan opintotukea 560 euroa kuukaudessa ja mies tienaa jotain 1800e. Kulut maksetaan puoliksi. Sossutukea en saa miehen tulojen takia, enkä opintolainaa luottotietojen puuttumisen takia. Henkilökohtaista velkaa lyhennän 320 euroa kuukaudessa (kaatunut yritys, jonka takia luottotiedotkin meni). Mitenkö tämä on mahdollista? No, vanhempani tukevat minua n. 600 eurolla kuussa. Ja olen kohta 30. Onneksi sain nyt työpaikan, saa tosin nähdä, miten jaksan korkeakouluopintoja ja duunia vaikean masennukseni kanssa. No, aina voi hypätä junan alle, jos alkaa mennä liian rankaksi.
Meillä tulot bruttona 4200 + 2700 + lapsilisät 200 e. Asutaan vanhassa omakotitalossa isossa kaupungissa, lainaa jäljellä 77 000 euroa, talon arvo on ehkä 200k. Yksi uudehko auto, siitä lainaa 9000 euroa. Lapsille säästän osakerahastoon 30 e kk. Rahastoissa on lisäksi itselläni n. 2000 euroa, säästötilillä 5500 euroa. Olen kova murehtimaan rahasta, vaikka tiedän että meillä on ihan riittävän hyvä taloudellinen tilanne. Miehellä on mielestäni hyvät tulot (4200 e) mutta ei saa siitä mitään säästöön ikinä, hänellä kalliit harrastukset ja alkoholiin kuluu myös rahaa, hän ei myöskään näe säästämistä järkevänä vaan mieluummin maksaa luotolla ja maksaa sitten jälkikäteen. Itse taas haluan että tilillä on puskuria myös pahan päivän varalle.
Mukava nähdä että keskustelu pysyy asiallisena ja palstalla on paljon eteenpäin meneviä ja suunnittelevia, vastuuta ottavia ihmisiä. Entisenä rahoitusneuvottelijana tiedän hyvin mitä hyvin tai huonosti hoidettu tai osattu talous ihmisten elämässä ja heidän lastensa elämässä merkitsee. ap.
Meillä on asuntolaina maksettu ja lapsi aikuistumassa, itse lähestytään neljääkymppiä. Puoliso on pienellä työkyvyttömyyseläkkeellä, minä opiskelen Kelan opintotuella. Lapsen muutettua pois kotoa puolitan työaikani, vaihdetaan pienempään asuntoon ja vietetään vapaa-aika karavaanarielämää.
Reilu parikymppinen lapseton pariskunta. Mies tienaa bruttona n. 2500€/kk ja minä opiskelen, eli vakituiset tuloni ovat opintotuki netto 504€/kk. Vanhemmiltani saan rahaa muutaman satasen kuussa ja silloin tällöin teen keikkatyötä, eli talouden tulot yhteesä 3200€-> / kk.
Itselläni opintolainaa n. 7000€, säästöjä reilu 10k€. Säästän kuukausittain 50€, aika vähänhän se on mutta ei ole paljoa mistä säästää. Jos kuukaudesta jää rahaa yli tai saan synttäri- yms. rahoja niin ne säästöön. Miehellä ei lainaa mutta ei säästöjäkään yhtä paljon kuin minulla.
Asumiskulut yhteensä n. 680€/kk (vuokra, vesi, sähkö, vakuutus). Tähän päälle sitten molempien omien autojen vakuutukset (n.1000€/vuosi per auto), huollot, katsastukset ja bensat (n. 110€/auto per kk). Oma autoni on uusi joten katsastaa ei vielä tarvitse ja määräaikaishuollot ovat ilmaisia 3 vuoden ajan. Miehen auton huolloista ja katsastuksista en osaa sanoa kun hän maksaa ne minusta riippumatta. Satunnaisia kuluja terveydenhuollosta ehkä n. 100-200€/vuosi per hlö (lääkärit, särkylääkkeet, hammashuolto..) ja ehkäisy on n. 20€/kk. Isossa marketissa käymme kerran viikossa = n. 70-90€ viikon ruuat ja kaikki päivittäistavara mitä marketista ostetaan. Yhteensä ruokaan menee ehkä n. 70-120€/vk, sisältäen molempien lounasruuat ja mahdolliset ulkonasyömiset.
Vieläköhän jotain säännöllisiä asioita puuttuu.. Pakollisten menojen jälkeen mahdollisesti jäävä raha käytetään matkustamiseen, huvitteluun, shoppailuun, säästöön.
Eletään ihan mukavasti, ei todellakaan tarvitse kituuttaa mutta vertailemme hintoja esim. marketissa. On varaa ostaa uusi talvitakki jos tekee mieli tai on tarve, eikä pesukoneen hajoaminen kaada taloutta. Valmistun tänä vuonna, joten sitten saamme todennäköisesti vielä enemmän ilmaa kulutukseen ja säästöön on mahdollista laittaa useampi euro.
Tsemppiä. ap.