Lue keskustelun säännöt.
Onko ihmisen pakko olla nykyään menestyvä suorittaja?
26.02.2017 |
En tiedä tosielämästä, koska en tunne juuri ketään, mutta somessa ja deittisivustoilla ihmiset ylpeilevät neljällä eri tutkinnolla, kertovat asuneensa puolet elämästään ulkomailla, tai ainakin matkustavansa monta kertaa vuodessa Machu Picchuun ja Tiibetiin tekemään vapaaehtoistyötä ja moikkaamaan kymmeniä tuttujansa, samalla kun tienaavat 100 000 euroa vuodessa täällä Suomessa. Harrastuksia ihmisillä on monta ja nekin ovat niin eksoottisia, etten ole ikinä edes kuullut semmoisista.
Järki sanoo, että ehkä tuon kaltaisissa puheissa on pientä liiottelun makua, mutta toisaalta 90% ihmisistä ovat kokemuksenk perusteella kiireisempiä kuin minä. Minulla ei ole kiirettä minnekään. Ahdistaa ajatella, että en ole ottanut elämästäni kaikkea irti, sillä kun muiden puheita kuuntelee, tuntuu siltä, että näin todella on. Onko kiireisyys ja suorittaminen aikamme suurin ihanne?
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Itse pidän suorittajia turhina pätijöinä. Mikään ei ole niin turhauttavaa kun kuunnella kahvikupposen ääressä kuinka jollain on "niin hirvee kiire koko ajan" ja sitten luetellaan kaikki mitä on tehty. Tulee vähän sellainen olo, että pitäisikö lopettaa nämä näkemiset että ehtisit paremmin suorittaa itse keksimiäsi velvoitteita. Minäminäminä ja minun erittäin tärkeät harrastukseni.
Minullakin on työ, harrastuksia, sosiaalielämä, kotityöt... En silti yritä tärkeillä ystävilleni tai sukulaisille että olisin joku huipputärkeä tyyppi jolla ei olisi oikeastaan aikaa turhille ihmisille, jotka vain vievät aikaa tärkeältä suorittamiselta.
Tykkään muuten matkustelusta, matkustan aina omin päin, olen reppureissaillut aasiassa yms. En silti yritä päteä matkakokemuksillani kellekään. Oletan että ne jotka matkustavat ovat nähneet ne samat jutut kyllä kuin minä, ja ne jotka eivät matkusta, eivät ole kauhean kiinnostuneita.
Ja kun ottaa huomioon, että vuorokaudessa on kaikilla saman verran tunteja, niin kiireisyydestä voi päätellä, että se aika on muulta pois, esim kaikenlaiselta mietiskelyltä. Onko kiireisellä ja aikaansaavalla ihmisellä edes aikaa kehittää itseään henkisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä uskon että ihmistä ei ole tehty roboteiksi eikä myöskään juurekseksi. Jossain vaiheessa menee poikki. Ihan kuka vaan. Tai sitten hän joka ei koskaan uuvu on se, joka ei oikeasti teekään mitään vaan käskyttää muita.
Oudointa on sellainen absurdia, että koska sinä olet
maisteri-hoikka-urheilullinen-yh-väkivaltaa kärsinyt-töitä ahkerasti tehnyt, siksi sinua on oikeus kohdella kovemmin ja julmemman, koska herran jumala: kyllä sinä olet etuoikeutettu kusipää ja nauramme päälle jos epäonnistut!
Vaikka kukaan ei tietäisi mistään juuri mitään.
Älä mieti sitä mitä muut tekee vaan keskity omaan elämääsi. Jos olet onnellinen niin se riittää, riippumatta siitä mitä mieltä muut ovat sinun onnellisuudestasi.
On ihmisiä jotka eivät koskaan löydä onnellisuutta, vaan vaeltavat levottomina ympäriinsä ja tarvitsevat paljon rahaa ja aikaa huvittaakseen itseään. Ihmisiä, jotka eivät näe niitä kaikkia uusia ja jännittäviä asioita siinä ihan nokan edessä, vaan pitää lähteä toiselle puolelle maailmaa tuntemaan ja kokemaan ja sitten kokevat olonsa tyhjiksi siinä omasta mielestään tylsässä ja harmaassa arjessa.
Paljon mieluummin olen tällainen ihminen, jolle pelkkä metsälenkki tutussa maastossa on elämys, tai vaikka kotiseinälle ilmaantunut hämähäkki. Arki ei tunnu harmaalta vaan hyvin kiinnostavalta ja värikkäältä, sitäkös ne seikkailijat kahdehtii ja pahimmat yrittävät lannistaa tapani elää ;)
Minä tiedän vain yhden, joka tienaa yli 100 000 € vuodessa, vaikka onkin puolet vuodesta vapaaehtoistyössä maailmalla. Ja hänkin on noin viisikymppinen lääkäri.
Vierailija kirjoitti:
Älä mieti sitä mitä muut tekee vaan keskity omaan elämääsi. Jos olet onnellinen niin se riittää, riippumatta siitä mitä mieltä muut ovat sinun onnellisuudestasi.
On ihmisiä jotka eivät koskaan löydä onnellisuutta, vaan vaeltavat levottomina ympäriinsä ja tarvitsevat paljon rahaa ja aikaa huvittaakseen itseään. Ihmisiä, jotka eivät näe niitä kaikkia uusia ja jännittäviä asioita siinä ihan nokan edessä, vaan pitää lähteä toiselle puolelle maailmaa tuntemaan ja kokemaan ja sitten kokevat olonsa tyhjiksi siinä omasta mielestään tylsässä ja harmaassa arjessa.
Paljon mieluummin olen tällainen ihminen, jolle pelkkä metsälenkki tutussa maastossa on elämys, tai vaikka kotiseinälle ilmaantunut hämähäkki. Arki ei tunnu harmaalta vaan hyvin kiinnostavalta ja värikkäältä, sitäkös ne seikkailijat kahdehtii ja pahimmat yrittävät lannistaa tapani elää ;)
Älä! Mulla on ehkä sama ominaisuus. En tiedä onko p-karjalaiselta mummolta perittyä vai mistä? Tarvitsen virikkeitä, mutta pystyn luomaan pienen luxuksen jokaiseen hetkeen, tunteen siitä että jotain erityistä tapahtuu. Värisilmä, herkkyys ja elämänkokemus on ehkä se yhdistävä tekijä.
Itse pidän suorittajia turhina pätijöinä. Mikään ei ole niin turhauttavaa kun kuunnella kahvikupposen ääressä kuinka jollain on "niin hirvee kiire koko ajan" ja sitten luetellaan kaikki mitä on tehty. Tulee vähän sellainen olo, että pitäisikö lopettaa nämä näkemiset että ehtisit paremmin suorittaa itse keksimiäsi velvoitteita. Minäminäminä ja minun erittäin tärkeät harrastukseni.
Minullakin on työ, harrastuksia, sosiaalielämä, kotityöt... En silti yritä tärkeillä ystävilleni tai sukulaisille että olisin joku huipputärkeä tyyppi jolla ei olisi oikeastaan aikaa turhille ihmisille, jotka vain vievät aikaa tärkeältä suorittamiselta.
Tykkään muuten matkustelusta, matkustan aina omin päin, olen reppureissaillut aasiassa yms. En silti yritä päteä matkakokemuksillani kellekään. Oletan että ne jotka matkustavat ovat nähneet ne samat jutut kyllä kuin minä, ja ne jotka eivät matkusta, eivät ole kauhean kiinnostuneita.