ERO tuli ja poika vasta 4,5kk ....

Sympatiat sinulle, kaikin puolin.



Mutta mieti vielä - tosin sanoit kyllä, että tilaisuuksia parantaa tapoja on miehelle jo annettu.

me painittiin mun miehen kans just eroasian kans, mut ei meillä ole mitään pettämis kuvioo ollu... ihan vaan Kyllästymistä..yms... me selvitettiin asia ja jatketaan yhdessä.

Mä toivon että sulla on voimia pysyä päätöksessäs ja jatkaa eri osoitteissa, ei siitä elämästä mitään tule yhdessä jos ei toiseen voi luottaa... tsemppiä

Muistat varmaan minut lokakuisista?



Halusin tulla esittämään sympatiani sulle.



Jos luottamus menee toiseen niin kyllä se on niin, että sitä ei takaisin saa helpolla. Se pitäisi ansaita. Ja vielä kun kuviossa on mukana kuningas alkoholi. Jos miehellesi todellakin on tärkeämpää juominen ja kaverit (ja se nainen) kuin oma perhe, niin mielestäni teet aivan oikein.



Tilanne on tosi inhottava kyllä, varsinkin kun teidän poika on vielä noin pieni... toivottavasti asia selviää ja tee itse ratkaisusi. Mitä ikinä teetkin se varmasti on se paras ratkaisu.



voimia sinulle!



Misuli ja Roope

Mikä h....o näit miehiä vaivaa??? Pienten lasten isät ja muut asiat tärkeämpiä.

Minua itseäni petettiin yli vuosi selkäni takana edellisessä suhteessa. Pitkään oltiin yhdessä (11v) ja pitkään tehtiin eroakin. Ei se pitkittämällä ainakaan meillä parantunut.

Miehen siskolla on 5kk poika ja ukko jätti heidät aika kylmästi. Ei välitä pojastaan tuon taivaallista vaan on joko töissä tai juhlii = ryyppää.



Sinä itse tunnet tilanteenne parhaiten ja teet ratkaisusi. Jaksatko jatkuvaa epätietoisuutta? Jos kerran luottamus menee, sitä on vaikeaa saada takaisin. Yksinhuoltajana ei ole helppoa mutta varmasti isovanhemmat yms. auttaa sinua? Voimia sinulle!

Mä olen monesti ajatellut sua, kun vielä kirjoittelin lokamammoihin kyselinkin sulta aina välillä mitä rintamalle kuuluu, en tiedä muistatko??!! Olen todella pahoillani jos eroon päädyt. Siinä kärsii kaikkein eniten pieni poikanne. Kun sinä olet stressaantunut/vihainen/katkeroitunut/hermostunut (listaa voi jatkaa loputtomiin) heijastuu se vauvaan, vauva vaistoaa pienenkin " harmin" . Ero on aina niin lopullista.



Miehet on vaan niin lapsellisia. Olen monelta kuullut, että vasta toinen lapsi on saanut miehen tajuamaan, et hei mulla on nyt perhe.



Ettekö voisi mennä terapiaan? Onko tämä niin iso asia ettei sitä voi selvittää? Toki, jos miehesi ei ole kykenevä selvittämään ja sopimaan on asia toinen, mutta jos hän edes vähän osoittaa katumusta niin sitten. Ajatelkaa, sinä ja miehesi, itsenne pienen poikanne asemaan, joka ei vielä mitään ymmärrä, mutta kohta ymmärtää ja paljon. On aivan liikaa liian heppoisin perustein eronneiden parien lapsia. Miksi ihmiset antavat niin helpolla periksi?



Kaisa, yritä vielä. Yritä saada miehesi ymmärtämään mikä on perheen parhaaksi. Yritä saada hänet miettimään mikä on oikeesti elämässä tärkeintä. Ja muista, ettet voi omistaa miestäsi. Hänellä pitää olla omat menot, kaverit ja harrastukset. Miehet on juuri sellaisia et jos yrität häntä estää, hän menee aina vaan enemmän vain sinua ärsyttääkseen.



Älä nyt saa sitä kuvaa, että syyttäisin sua, en toki. Koitan saada kaikkia näkökulmia auki. Jos miehesi pettää sinua on sinulla oikeus ja kohtuus hakea eroa, mutta jos se on vaan jotain lapsellista " kuinka saan vaimoni mustasukkaiseksi" leikkiä. Tai rajojen hakua.



Voimia sinulle. Kaikkea hyvää perheellesi ja mitä ikinä teetkin tee se pienokaisesi parhaaksi ja ittes tietty.



Annu

Olen myös sitä mieltä, että vaikka nyt ottaa päähän rankasti, niin jonkun ulkopuolisen avulla voisitte saada uusia näkökulmia asioihin. Jos miehesi suostuu, niin jollekin asiantuntijalle esim. parisuhdeterapeutille kannattaa puhua asioista. Tuskin se ainakaan pahentaisi tilannetta. Ero on niin pitkäkestoinen ratkaisu, että sitä ei parin päivän aikana kannata tehdä... sulla on täysi oikeus olla vihainen tuossa tilanteessa ja ne tunteet on hyvä näyttää ja käydä läpi. Tuli vielä mieleen, että pystyisittekö jättämään lapsen vaikka muutamaksi tunniksi hoitoon jollekin, että voisitte olla kahden kesken ja puhua asioita läpi. Tämä on tietty vaikeaa, jos toinen tuntuu täysin välinpitämättömältä asian suhteen... toivon todella että miehesi " tulisi järkiinsä" ja huomaisi kuinka tärkeät olette hänelle!



Voimia toivottaen,

Hei Kaisa,



itsekin lokavauvan äitinä toivotan sinulle hirveästi voimia ja viisautta ison kriisinne hoitoon! Edelliset kirjoittajat ovatkin jakaneet hyviä neuvoja, itsekin korostaisin, että isoissa kriiseissa -etenkin, kun kuviossa on mahdollista uskottomuutta- ei suuria päätöksiä pitäisi nopeasti tehdä, vaikka ensimmäinen loukkaantunut reaktio on heittää toinen ulos ja mahdollisimman kauas. Kuviostanne minusta kuulostaa, että miehesi ei nyt ihan oikeasti tiedä, haluaako hän olla teidän kanssanne vai elää toisenlaista elämää. Parasta olisi, jos kumpikin voisitte tosiaan esimerkiksi ammattiauttajan luona miettiä sitä, mikä on nyt tilanne, mitkä syyt siihen ovat johtaneet ja mitä kumpikin ihan oikeasti haluaa. Voi olla, että miehesi tai sinä ette siihen nyt heti tunne halua, mutta jos oikeasti kokeilette esimerkiksi hetken asumista erillään, voitte tulla jo pienen ihanan lapsenne vuoksi siihen tulokseen, että välit olisi parempi selvittää. Eipä sitten, vaikka eroon päätyisittekin, tarvitse uusiin suhteisiin enää kantaa vanhan suhteen erheitä ja jaettu vanhemmuus, joka teillä aina tulee säilymään, sujuu paljon paremmin.



Puhun omastakin kokemuksesta: minulla on mieheni kanssa ollut todella iso ja paha kriisi, johon liittyi uskottomuuttakin, ja josta en ikinä olisi uskonut meidän selviävän -nyt terapian, loputtomien todella inhorehellisten keskustelujen ja erittäin pahojen ja toivottomien aikojen jälkeen tuntuu siltä, että haluamme jatkaa yhdessä. Ja samalla on ihme kyllä aiempaa " onnellista" suhdetta helpompi hengittää, kun vaikeat ja kipeätkin asiat on voinut toisella sanoa ja käydä rehellisesti kaiken läpi, myös sen, että kumpikin on välillä halunnut lopettaa koko liiton ja kumpikin on loukannut toista ja luottamusta mitä syvimmällä tavalla. Vaikka tulevasta ei kukaan voi mitään ennustaa enkä siihen näiden kokemusten jälkeen enää pyrikään, nyt on aika hyvä olla.



Sitä samaa toivon teillekin. Teillä ei välttämättä nyt ole hetkeen edessä kuin vaikeita ratkaisuja ja pahoja päiviä, mutta kovan työn takana voi olla aidompi ihmissuhde ja joka tapauksessa oman itsetuntemusten ja tarpeiden parempi tunteminen. Aivan varmasti ensi vuonna tähän aikaan elämänne on paremmassa kunnossa.



Iso halaus sinulle ja toivon, että saatte asianne ja elämänne selvitettyä, tavalla tai toisella!



Pikkukoira

Tulee mieleen yksi tuttava pariskunta.

Tosin siinä suhteessa naispuolinenkin on yhtälailla syypää kuin mieskin.

Nainen ei jousta asioissa ollenkaan. Se voi tuntua ns. kielletyltä hedelmältä päästä kavereiden kanssa eli innostaa lähtemään enemmän.



Itse mietin jos vaatisin miestäni olemaan siitä syystä kotona että sattuu nyt olemaan lapsi niin se tuhoaisi miehen kokonaan ajan kanssa.



Näin ollen mies ei kauaa viihdy kavereiden seurassa vaan alkaa miettiä mitähän sinne kotiin kuuluu.

Enkä toivo että itseänikään lapsi estäisi tekemästä mukavia asioita.

Katson aina itseäni peiliin ennenkuin teen jotain miehelleni.

Mietin kaikki aina omalle kohdalleni.

Nalkuttaminenkaan ei auta...se vaan on hyväksyttävä jos ei toinen aina osaa olla oma-aloitteinen. Tosin siitäkin sain huomata että kun en edes mainitse asioista niin mies olikin yllättäen ripustanut pyykit ja tyhjentänyt tiskikoneen...ajattelin että WAU! Sitten toki kiitin miestäni ja hänkin tuli hyvälle mielelle.



Siksi meillä meneekin erittäin hyvin edelleen (8v).



Jokainen toki taaplaa tyylillään.

Paljon voimia sinulle, toivon että saisitte asiat selvitettyä ja tärkeysjärjestykseen. Mutta kävi kuinka kävi, kaikella on yleensä jokin tarkoitus.

Haluaisin kommentoida myös seuraavaa tekstiä...

Goldwife:

Tosin siitäkin sain huomata että kun en edes mainitse asioista niin mies olikin yllättäen ripustanut pyykit ja tyhjentänyt tiskikoneen...ajattelin että WAU! Sitten toki kiitin miestäni ja hänkin tuli hyvälle mielelle.

Kiittääkö miehesi aina sinua tekemistäsi kotitöistä? Itse meinaan havahduin perjantaina, kun mies imuroi huushollin ja hänen viedessään imuria pois kiitin häntä. Mies tuli takaisin ja kysyi " Miksi ihmeessä kiitit? Enhän minäkään koskaan kiitä sinua." Hyvä pointti häneltä, hänhän vain suoritti kotityön, joka on molempien vastuulla.

Mutta ei tuosta sen enempää, ettei suotta rönsyile tämä Kaisan vaikea aloitus.

Terapiat ja muut voi tehdä ihmeitä ja kyllä kriiseistäkin voi selvitä. Mutta se vaatii isoa muutosta, joka ei onnistu ilman suurta motivaatiota ja sitä, että kumpikin osapuoli on valmis kantamaan vastuunsa käytöksestään. Nimimerkillä kokemusta on.



Viestisi perusteella miehesi ei ole kovin valmis kohtaamaan tekojaan (" ei siinä oo mitään pahaa kun vaan juteltiin" ..), eikä ilmeisesti ole aiemminkaan ottanut perhettään mielestäsi riittävästi huomioon? Ellei hän viimeistään nyt havahdu ja huomaa, että pieleen on mennyt hänen toimintansa, ei sitä kyllä kannata jäädä pitkiksi ajoiksi odottelemaan.



On totta, että ero vaikuttaa lapseen (noin pienen kohdalla se tosin vaikuttaa ennen kaikkea äitiin ja isään..). Mutta lapseen vaikuttaa vielä enemmän se, jos vanhempien parisuhde voi pitkään huonosti, jos isä ei ole koskaan kotona vaan juhlii ja menee kavereiden kanssa kaikki viikonloput, jos äiti voi huonosti ja katkeroituu.



Sinä tunnet oman tilanteesi parhaiten. Jos todella haluat jäädä suhteeseen ja miehesi on valmis muuttamaan käytöstään, se saattaa olla vielä pelastettavissa. Mutta ellet todella sitä halua tai ellei mies osoita viimeistään nyt halua ottaa itseään niskasta kiinni, niin säästä itseäsi ja lastasi ja lähde pois sietämättömästä tilanteesta. Kuka tietää, ehkä viikonloppuisyys pakottaisi miehesikin muuttamaan elämäntapaansa, kun ainakin kahtena viikonloppuna kuussa joutuu ottamaan kokonaisvastuun lapsestaan..?



Tsemppiä ja rohkeutta hankaliin päätöksiin. Koita olla mahdollisimman rehellinen itsellesi ja luottaa omaan arvostelukykyysi...

onko kaupungissanne perheneuvolaa johon voi mennä juttelemaan. Itse sain neuvolastamme yhteystiedot sinne. Sinne voi mennä yksin tai miehen kanssa jos on perheessä ongelmia tai eroa suunnitellaan jne. On tarkoittettu lapsiperheille avuksi. Sinne täytyy ottaa itse yhteyttä eikä lapsineuvolan terveyden hoitaja voi sinne varata aikaa.



Voimia sinulle!

minusta tuo kuulostaa kyllä siltä, että ei tuosta prane, vaan pahenee. Muistan lukeneeni viestejäsi ennenkin.

Ukko pihalle. Helpompi erota nyt kuin vuoden tai kahden kuluttua. Mitä kauemmin tuota menoa katselet, sitä vaikeammaksi lähteminen tulee.

Vauva ei vielä isäänsä kaipaa.

Muutama ystäväni on saanut parisuhdeterapieasta avun ja ne, joille ero on tullut joka tapauksessa, olivat hyvillään, että edes yrittivät vielä. Ei tarvitse sitten myöhemmin katkeroitua, että tuliko tehtyä päätökset liian nopeasti.



Olemme mieheni kanssa olleet koko aikuisikämme yhdessä ja monet karikot on ylitetty. Mokia olemme tehneet molemmat (pettämisiä mukana) ja anteeksi on annettu puolin ja toisin. Luottamus on voinut hetkellisesti mennä, mutta uskon siihen, että sen voi myös uudestaan saavuttaa kovalla työllä. Pieni yhteinen lapsi on ihan varmasti mitä parhain syy yrittää kovasti vielä (meillä kuopus on juuri teidän pojan ikäinen :).



Itselläni on sen osalta eri tilanne, että kaksi lastamme on syntyneet siinä vaiheessa, kun molemmilla suurimmat biletykset oli jo biletetty. Meillä ei miehellä ole kaverit menneet perheen edelle, vaan on tiennyt vastuunsa ja velvollisuutensa. Kasvuaika ja kipeimmät mokat tuli tehtyä ennen lapsia.



Tsemppiä sulle ja pohdi nyt vielä ihan rauhassa tilannetta! Toki huonossa parisuhteessa ei kannata vuositolkulla roikkua, vaan pitää antaa itsellekin lupa löytää onni jostain muualta, jos tilanne vaikuttaa mahdottomalta.

oli samantapainen tilanne ennen joulua. Miehellä oli juttua toisen naisen kanssa ja asiat meni siihen pisteeseen, että hain eropaperin, pakkasin tavarat ja aloin etsiä uutta kämppää. Vauva oli silloin ½-vuotias ja odotin (odotan edelleen) toista lasta. Mieheni heräsi todellisuuteen, kun kaikki tavarat oli pakattuna. Hän kai ymmärsi, että olen oikeasti lähdössä. Olin päättänyt, että meidän juttu on tässä, koska en pysty luottamaan mieheeni ja ajattelin, että en enää koskaan tunne häntä kohtaan mitään.



No, jossakin vaiheessa mieheni sanoin katuvansa ja haluavansa vielä yrittää, jos minä suostun. Muutama viikko oli mulle tosi hankalaa, ajattelin vaan sitä, mitä hän on tehnyt ja miten pahasti loukannut minua ja vielä tällaisessa elämäntilanteessa.



Kävin perheasiainneuvottelukeskuksessa juttelemassa ja siellä se työntekijä sanoi, että joskus nuorille isille tulee tuollaista omituista käyttäytymistä, kun vauva syntyy. Mies haluaa tavallaan paeta ja uskoo haluavansa kaikkea muuta kuin perheensä. Meillä oli ollut muutenkin aika vaikeita juttuja lähiaikoina ja tieto toisesta vauvasta heti perään varmaan aiheutti vielä lisää paniikkia.



Nyt on mennyt pari kuukautta hienosti ja oon pystynyt antamaan anteeksi. Oon tosi onnellinen, että ei erottu! Lapset tarvii kuitenki isää, joka on läsnä muullonki ku viikonloppusin.



Toivon sulle tosi paljon voimia, on varmasti paljon hetkiä, jollon tuntuu, ettei tästä selviä. Pyydä lapsen hoidossa ym. apua niin paljon kuin voit, jos siihen on mahdollisuus. Ja koittakaa tosiaan jotain ulkopuolista apua, jos miehesi siihen suostuu ja itse haluat. Ei siitä ainakaan haittaa ole!

Tätä asiaa on puito jo liian kauan ja liian monta kertaa olen antanut mahdollisuuksia miehelleni. Ja en nyt jaksa tähän edes kaikkea laittaa ja selittää...

Mies ei tee MITÄÄN kotona vaan on ennemmin kavereiden kanssa ja omissa menoissa. Ei ole lapsen kanssa ellen erikseen pyydä, jne.



Minusta se ei ole tarpeen kiittää miestä jos teke kotona joskus jotain! Eihän nekään meitä koskaan niistä kiitä!!

Voihan se olla kannustavaakin?!! Mutta riippuu aikalailla miehestä!!

Miehelle on aina ollu ne kaverit niiin tärkeitä! Ne on aina menny perheen edelle.

Sanoin aikoinaan ettei haittaa (tietenkään!!) että on kavereiden kanssa tai pelaa koneella, mutta kunhan ensin hoitaa velvollisuudet ja sitten vasta huvit. Niin ei. Enemmän on vaan menossa.

Siksi ero on paras ratkasu. Ehkä tulee sit järkiinsä ehkä ei. En aio kuluttaa itteeni puhki tässä suhteessa enää, kun tunteetkin on jo hiipuneet !!!



Meille oli perheneuvola varattu, mutta kerran käytiin ja ei mies toiseen kertaan edes halunnu tulla.

Mä en jaksa olla aina se joka tukee, kun mua ei tueta!!

Missään vaiheessa ei ole katunut tekojaan! Ja on aina sanonu et juu teen parannuksen, kunnes taas parin viikon päästä sama juttu toistuu. Toi on henkistäväkivaltaa!!!



Juu ei siinä siis ollu mitään siinä nais jutussa. Se vaan oli viiminen pisara et taas kännissä tehään jotain tyhmää! Ku elää kuin joku *itun teini.



[b]Poppy:[/b] Kirjoitit kyllä totta! Että ei se tästä muutu kuin pahempaa jos en nyt jätä!! Ja ainakaan lapsi kärii enemmän jos jatketaan pitempää kuin jos nyt erottais.



[b]matimba:[/b] kiva et teillä menee jo paremmin. Mutta mun miestä ei jaksa kiinnostaa olla poikansa kanssa! sen kriisi on jatkunu jo liian pitkään. Ei tukenut mua ku mulla oli synnytyksen jälkeinen masis.



Miehellä on myös ongelma alkoholin kanssa sekä peliongelma!! Pelaa perheen rahat ja kehtaa sitten tulla pyytämään multa rahaa röökiin!!

Huomaan jo ettei poikamme enää edes rauhoitu isänsä syliin niinkuin ennen vaan ja ainoastaan mun.



Mut nyt meen....



-Kaisa-

alkoholiongelma on kyllä hankala.. Meilläkin on aina kaverit mennyt perheen edelle ja menee aivan liian usein vieläkin. Olen kai tottunut siihen, että olen paljon yksin kotona ja huolehdin kodista ym. Nyt on kuitenkin hienoa se, että mies jää ihan mielellään lapsen kanssa kotiin, jos mulla on menoa ja saattaa jopa ehdottaa, että haluaisitko mennä lenkille tms. Meillä ei onneksi alkoholi kuulu kuvioihin.



En tiedä miehesi taustoja, mutta meillä todennäköisesti vaikuttaa kaikkeen se, että miehelläni on ollut tosi vaikea lapsuus, ei ole ollut turvallista kotia, hän on joutunut asumaan eri paikoissa (lastenkoti mukaan luettuna) , ympärillä olevat ihmiset on aina käyttäneet paljon alkoholia ja hänen vanhempansa ovat kuolleet ym.. Reilut kuusi vuotta ollaan oltu yhdessä ja tuntuu, ettei hän ole koko tuona aikana halunut käsitellä vaikeita asioita. Monet jutut varmasti painaa mielessä, mutta väkisin niitä ei voi pakottaa käsittelemään. Tiesin jo monta vuotta sitten, että helppoa elämää meillä ei tule olemaan juuri tuon mieheni menneisyyden takia. Olen aina sanonut, että luulen, että kaikki vaikeudet on sen arvoista, jos mies jonakin päivänä ymmärtää, että nyt on turvallinen ja oma perhe, joka oikeasti välittää.



Meillä myös miehen nuori ikä todennäköisesti vaikuttaa siihen, että vielä on tarvetta mennä ja olla kavereiden kanssa. Kavereilla kun ei vielä ole perhettä, niin seuraa kyllä löytyy..



Myöntääkö miehesi, että hänellä on alkoholin ja pelaamisen kanssa ongelmaa? Todennäköisesti hän ei suostu hakemaan apua niihin?



Jotenkin pystyn aavistelemaan sun tunteita, vihaa ja pettymystä ym.. On niin vähän aikaa noista meidän viimeisimmistä vaikeuksista (ei siis meilläkään ollut ensimmäiset vaikeudet..) Toivottavasti sulla on ympärillä ihmisiä, joille pystyt puhumaan ja jotka on nyt sua tukemassa kaikilla mahdollisilla tavoilla! Voimia edelleen!!!