Lue keskustelun säännöt.
Tuntuuko teistäkin, että nykyään traumatisoidutaan ihan joka asiasta?
24.02.2017 |
Luin taas Iltasaatanaa ja siellä juttu kasvatuksesta ja siitä, että äiti oli pakottanut poikansa lavalle ja hän "traumatisoitui". Hhhuhuh... miksi ihmiset saa traumoja normaalista kasvatuksesta? Käskeminen, kurittaminen, yksin oleminen, suuttuminen.... kaikista tulee joku "trauma"... ei voi enää lapsia kasvattaa. .
Kommentit (17)
Joo ja kaikki on äitien syytä. Miettikää nyt millaset traumat kivikissaäidillekin on jäänyt:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo ja kaikki on äitien syytä. Miettikää nyt millaset traumat kivikissaäidillekin on jäänyt:)
Mikä on kivikissaäiti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ja kaikki on äitien syytä. Miettikää nyt millaset traumat kivikissaäidillekin on jäänyt:)
Mikä on kivikissaäiti?
Et taida paljon palstailla:)
Pakottanut lavalle? Siis esiintymäänkö? Pitikö pojan laulaa, soittaa, kertoa vitsejä vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ja kaikki on äitien syytä. Miettikää nyt millaset traumat kivikissaäidillekin on jäänyt:)
Mikä on kivikissaäiti?
Et taida paljon palstailla:)
No itseasiassa palstailen jonkin verran, mutta välttelen tietynlaisia keskusteluja. Sori että kysyin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu.
Oikeiden ongelmien puutteessa traumatisoidutaan pienistä.
Eikö tuo ole jo vähän vanhanaikaista psykologiaa, että annetaan lapsuudenkokemuksille valtava painoarvo sille kuinka ihmisen elämä sujuu jatkossa? On aivan selvää, että jos ihminen ottaa tällaisen passiivisen roolin, niin se pitää paikkansa, mutta jos ihminen yrittää aktiviisesti muuttaa itseään, niin voimavarat ovat paljon suuremmat kuin mihin ennen uskottiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän näitä näkee. Ruikutetaan vielä vuosikymmenten jälkeenkin, että kuinka elämä on pilalla, koska isäpuoli raiskasi lapsena. Ehkä kannattaisi ottaa itseään niskasta kiinni ja unohtaa menneet. Tottakai tuollainen on ikävää, mutta surkuttelemalla tilanne ei ainakaan paremmaksi muutu.
No näinpä. Tosin kurittaminen nyt ei ole edes laillista.
Mutta muuten suomalaisilla on hyvin heikosti keskimäärin käsitystä siitä, miten kauheita vastoinkäymisiä ihmisillä voi olla vaikkapa sotaa käyvässä maassa tai kehitysmaassa. Tai miten rankkaa elämä oli Suomessakin vaikkapa sotien aikaan.
Sinänsä minusta on aivan ok, että "pienistäkin murheista" SAA valittaa. Mutta joku suhteellisuudentaju olisi hyvä säilyttää silti ihan oman psyyken hyvinvoinnin takia. Kyky sanoa itse itselle, että no joo, ei se nyt NIIN iso juttu ollut, ryhdistäydynpä tästä jo! Siis huom., sanoa itse itselle!
Kokonaan toinen juttu nimittäin sitten on se, että onko ihmisellä oikeus mitätöidä tai vähätellä TOISEN tuntemuksia. Minusta ei ole, koska tuska ja suru ovat aina yksilöllisiä. Jollekin joku lemmikin kuolema voi olla paha kriisi, toiselle ihan evvk. Ja molemmilla on oikeus omiin tunteisiinsa.
Vain tunnekylmä idiootti menee sanomaan toiselle, että "mitä sä nyt tosta vouhotat, lakkaa valittamasta!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo Suomessa porukka makaa sairaseläkkeellä, kun pikkusen on traumoja äidistä ja samaan aikaan ihmetellään kun matut, joita on raiskattu, hakattu, siskoja ja äitejä vieressä tapettu, silvottu ja pommien keskellä eletty tekevät ryöstöjä ja ikävä kyllä niitä raiskauksiakin.
Pullamössöt voi jäädä saikulle, jos eivät uskalla kauppaan, kun viimeksi myyjä oli tyly.
Kaksinaismoralismia mielestäni.
En hyväksy raiskauksia tai mitään muutakaan, mutta ymmärrän kyllä jos Abdul ryöstää kaupan, mutta en sitä jos joku Eetu 26 v makaa kotona ryyppyputkentulehduksessa 24/7 ei tee töitä, ei opiskele, ei voi kulkea linkulla tai mennä kauppaan, kun äiti ei lapsena leiponu pullaa.
Tai Henna 21 v ei voi opiskella kun kerran ekaluokalla opettaja pakotti syömään muusia ja herneitä.
Ei tunnu. En tunne ketään jolla olis pikkujutuista syntyneitä mt-ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulkinnasta riippuen sama lapsuus voi olla hyvä tai huono. Itselläni oli aika boheemit vanhemmat, nykyään olis varmaan lasun paikka, mutta itse pidin ja pidän rikkautena erilaista perhettä. Mut on myös raiskattu aikuisena, enkä traumatisoitunut siitä erityisesti. Ei juttu ollut vikani, vaan sen toisen. Enemmän satutti esim. ero pitkäaikaisesta poikaystävästä. Mutta jos on lapsena hakattu ja haukuttu ja hyväksikäytetty jatkuvasti, niin sellaisesta jää varmaan elinikäiset jäljet melkein kenelle tahansa.
Yksinkertaiset ja heikkomieliset vajaaälyiset ihmiset ovat vaan päättäneet, että kaikki muut ihmiset ovat huomiohutsuja, tyhjästä valittajia, tekomasentuneita, feikkisairaita, ja huvikseen traumatisoituneita.
Oikeasti olette TOOOOODEELLLLLA! Typeriä.
Te ette tiedä kenenkään elämästä mitään. Olette eläneet koko ikänne vain sitä omaa elämäänne.
Ette ole yhtään mitään sanomaan toiste puolesta, onko heidän murheensa ja ongelmansa aitoja vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan asian ajatella myös toisinpäin.Eli jos sua on vaikka käytetty lapsuudessa seksuaalisesti hyväksi niin on tervettä reagoida sairaaseen tilanteeseen, on tervettä traumatisoitua.Kun erottaa normaalin epänormaalista on nimenomaan terve.Tottahan se on että eihän se ruikuttamalla se asia poistu mutta yleensä traumaattinen tapahtuma on ihmisen koko kehossa fyysisinä tunteina.Siksi niitä on vaikea ns.järkeillä pois.Esim.likaisuuden tunne hyväksikäytöstä tms.Onneks on kehitelty hyviä terapioita.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän näitä näkee. Ruikutetaan vielä vuosikymmenten jälkeenkin, että kuinka elämä on pilalla, koska isäpuoli raiskasi lapsena. Ehkä kannattaisi ottaa itseään niskasta kiinni ja unohtaa menneet. Tottakai tuollainen on ikävää, mutta surkuttelemalla tilanne ei ainakaan paremmaksi muutu.
Isäpuolen raiskausta ja esiintymisjännitystä ei voi ihan verrata.
Vai todisteletko itsellesi, että asiat voi vaan unohtaa? Suosittelen käsittelemään hyväksikäyttötrauman ammattiauttajan kanssa.
On normaaleja kasvukriisejä, mutta alaikäisen hyväksikäyttö ei ole normaali kriisi, vaikka kaltoinkohtelu voikin jatkuessaan alkaa tuntumaan normaalilta.
Me emme voi vähätellä lapsen kokemuksia.
Tähän varmaan liittyy se, että tuntuu kuin nykylapsilta ei voisi mitään vaatia. Kamala poru, jos opettaja laittaa läksyjä tai kokeisiin pitää oikein lukea. Asiahan ratkeaa sillä, että opettajat yrittävät viihdyttää enemmän, jotta opiskelumotivaatio ei laske ja sitten kun tulee se päivä, jolloin nyt kumminkin pitää vähän jotain tehdä, niin älämölö on kahta kauheampi. En nyt itsekään mitään hirveitä läksysulkeisia kannata, mutta en kyllä muista, että omina kouluaikoinani kukaan olisi saanut kilareita siitä, että läksyihin menee vaikka puoli tuntia, ne vaan tehtiin ja sitten oltiin vapaalla. Tiedä liittyykö tuo nyt suoranaisesti traumatisoitumiseen, mutta joka tapauksessa on tunne, että ihan tavallinenkin arki on monelle ihan liikaa ja siihen välillä valitettavasti liittyy vastoinkäymisiä. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä :)
Normaali kasvatus ei sisällä hylkäämkstä eikä kurittamista..