Miksi se on joillekin niin hankala ymmärtää että ihminen voi joutua ahdinkoon täysin ilman omaa syytänsä?

Miten tuo tapahtuu, jos kuuluu kassaan, vakuutukset on kummossa, on säästäväinen eikä takaa muiden lainoja?

Elämänkokemuksen ja mielikuvituksen puute, kuplassa eläminen. Jos oma elämä on aina ollut tasaista ja mennyt suunnitelmien mukaan on vaikea tajuta että joitakin huono onni lyö ja lujaa, ja että toisille tasaista elämää ei ole suotu edes lapsuudessa.

Survivalisti kirjoitti:

Miten tuo tapahtuu, jos kuuluu kassaan, vakuutukset on kummossa, on säästäväinen eikä takaa muiden lainoja?

No ei tarvitse kuin joutua työttömäksi ja tie nouseekin pystyyn, uutta työtä ei siunaanna. Se on aivan täyttä valetta että kyllä töitä tekijöille löytyy. Millä lailla tämäkin olisi sitten oma syy?

Taitoa se vaatii.

Vierailija kirjoitti:

Elämänkokemuksen ja mielikuvituksen puute, kuplassa eläminen. Jos oma elämä on aina ollut tasaista ja mennyt suunnitelmien mukaan on vaikea tajuta että joitakin huono onni lyö ja lujaa, ja että toisille tasaista elämää ei ole suotu edes lapsuudessa.

Sittenhän tuo voi tapahtua hyväuskoisille hölmöille, ei kaikille.

Toisilla ei riitä älli eikä empatia. Sille ei kai voi mitään. Useimmat hyväosaiset sentään tiedostavat olevansa etuoikeutettuja eivätkä lähde tuomitsemaan niitä, joille on sattunut huonommat kortit. 

Joissain tapauksissa syynä tuntuu olevan pelko. Pelko siitä, että itselle tapahtuu samalla tavalla. Silloin tuntuu lohdulliselta ajatella, että tekee kaiken kunnollisten ihmisten tavoin eikä silloin voi joutua huonoon tilanteeseen.

Tämä vaikuttaisi olevan takana varsinkin niillä korkeakouluopiskelijoilla, jotka ennen valmistumistaan vakuuttelevat (itselleen?), että kyllä ahkeralle aina riittää jotain töitä. Koska entä jos ahkeralle hyvälle opiskelijalle ei valmistumisen jälkeen kerta kaikkiaan löydykään töitä? Pelkkä ajatus on niin ahdistava ja lannistava, että sitä ei kannata päästää päähänsä. Joidenkin tapa torjua se on tuo ajattelu, että vain huonoille käy huonosti.

Survivalisti kirjoitti:

Miten tuo tapahtuu, jos kuuluu kassaan, vakuutukset on kummossa, on säästäväinen eikä takaa muiden lainoja?

Jos vaikka sairastuu tai loukkaantuu vakavasti. Kaikissa tapauksissa vakuutukset ei korvaa. Siinä ei kassat tai säästäväisyydet oikein enää auta. Jos menee työkyky, loppu elämä sairaalan ja kodin väliä hypäten, elinikäinen lääkitys..

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei riitä älli eikä empatia. Sille ei kai voi mitään. Useimmat hyväosaiset sentään tiedostavat olevansa etuoikeutettuja eivätkä lähde tuomitsemaan niitä, joille on sattunut huonommat kortit. 

Huonoilla korteilla voi pelata hyvin ja hyvillä huonosti.

Survivalisti kirjoitti:

Miten tuo tapahtuu, jos kuuluu kassaan, vakuutukset on kummossa, on säästäväinen eikä takaa muiden lainoja?

Mielikuvituksen puutetta? Annanko esimerkin? Liukkaalla kelillä muu perheesi ajaa kolarin ja kuolee. Vain sinä jäät henkiin, koska halusit omista syistäsi jäädä kotiin. Työpaikallasi alkaa yt:t. Saat potkut. Ala sellainen, että uusi työpaikka ei vain  löydy. Uuden karkeasta omakotitalosta on vielä velkaa 180 000 euroa. Matala korkotaso ei enää helpota lainan maksua, vaan korot nousevat pilviin. Sairastut siinä rytäkässä itsekin, jos et muuhun niin depressioon. Ei siinä kassat ja vakuutukset paljon auta.

Vierailija kirjoitti:

Joissain tapauksissa syynä tuntuu olevan pelko. Pelko siitä, että itselle tapahtuu samalla tavalla. Silloin tuntuu lohdulliselta ajatella, että tekee kaiken kunnollisten ihmisten tavoin eikä silloin voi joutua huonoon tilanteeseen.

Tämä vaikuttaisi olevan takana varsinkin niillä korkeakouluopiskelijoilla, jotka ennen valmistumistaan vakuuttelevat (itselleen?), että kyllä ahkeralle aina riittää jotain töitä. Koska entä jos ahkeralle hyvälle opiskelijalle ei valmistumisen jälkeen kerta kaikkiaan löydykään töitä? Pelkkä ajatus on niin ahdistava ja lannistava, että sitä ei kannata päästää päähänsä. Joidenkin tapa torjua se on tuo ajattelu, että vain huonoille käy huonosti.

Varmaankin monesti juuri noin. Mutta toisaalta, onko sekään mielekästä elää ja kenties jopa rakentaa elämänsä uskon ja toivon varaan? Välillä tuntuu että monet elävät jopa melkoisessa hypnoosissa/illuusiossa siitä että mitään pahaa ei vaan VOI TAPAHTUA!!!!!1 Ja sitten jos tapahtuukin niin a vot, mielenterveys romahtaa koska ajatusta on pidetty niin mahdottomana...

Survivalisti kirjoitti:

Miten tuo tapahtuu, jos kuuluu kassaan, vakuutukset on kummossa, on säästäväinen eikä takaa muiden lainoja?

Jaa. Noinko luulet?

Entäpä, jos vaikka joudut työttömäksi viisikymppisenä? Luuletko, että uusi työ on otettavissa noin vain? Todellisuudessa mitään työtä ei saa, ja silti pitäisi elää vielä kymmeniä vuosia perustoimeentulotuella, se ansiosidonnainen kun ei kestä paria vuotta pidempään.

Tai entä, jos sairastut vakavasti. Perussairauspäivärahalla sinnittelet ja makselet kenties kalliita asuntolainoja. Vakuutusrahat on pian syöty. Et ehkä kuntoudu työkykyiseksi, mutta Kela ei anna työkyvyttömyyseläkettäkään. Mitäs teet? Sinnittelet perheinesi perustoimeentulotuella. Ehkä mieskin kyllästyy jatkuvaan sairastamiseen ja pihistelyyn, jonka jälkeen olet sairas, työkyvytön yhäri perustoimeentulotuella.

Tässä kaksi skenaariota. Mieti hei vähän!

Vierailija kirjoitti:

Survivalisti kirjoitti:

Miten tuo tapahtuu, jos kuuluu kassaan, vakuutukset on kummossa, on säästäväinen eikä takaa muiden lainoja?

Jos vaikka sairastuu tai loukkaantuu vakavasti. Kaikissa tapauksissa vakuutukset ei korvaa. Siinä ei kassat tai säästäväisyydet oikein enää auta. Jos menee työkyky, loppu elämä sairaalan ja kodin väliä hypäten, elinikäinen lääkitys..

Aika marginaalista, jos on ensin tehnyt parhaansa. Toki mahdollista ja surullista.

Valmistuu hyvästä koulusta, saa työpaikan, ostaa velalla asunnon. Sitten alkaa oireet, tulee sairasloma, määräaikainen eläke ja asunto ei mene kaupaksi. Eläke muuttuu pysyväksi, sairastaminen maksaa. Asunto myydään, mutta alle ostohinnan. Henkilön säästöt meni asuntoon ja jäljellä on kivulias elämä, huono eläke ja tulevaisuus näyttää toivottomalta.

Survivalisti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei riitä älli eikä empatia. Sille ei kai voi mitään. Useimmat hyväosaiset sentään tiedostavat olevansa etuoikeutettuja eivätkä lähde tuomitsemaan niitä, joille on sattunut huonommat kortit. 

Huonoilla korteilla voi pelata hyvin ja hyvillä huonosti.

Vihu kippaa lähes aina jos vaan rohkeasti panostaa, jolloin on täysin yhdentekevää mitkä kortit itsellä on.

Jostain syystä tietyt ihmiset vaan joutuvat muita helpommin aina vaan uusiin ahdinkoihin, aina ilman omaa syytä.

Vierailija kirjoitti:

Joissain tapauksissa syynä tuntuu olevan pelko. Pelko siitä, että itselle tapahtuu samalla tavalla. Silloin tuntuu lohdulliselta ajatella, että tekee kaiken kunnollisten ihmisten tavoin eikä silloin voi joutua huonoon tilanteeseen.

Tämä vaikuttaisi olevan takana varsinkin niillä korkeakouluopiskelijoilla, jotka ennen valmistumistaan vakuuttelevat (itselleen?), että kyllä ahkeralle aina riittää jotain töitä. Koska entä jos ahkeralle hyvälle opiskelijalle ei valmistumisen jälkeen kerta kaikkiaan löydykään töitä? Pelkkä ajatus on niin ahdistava ja lannistava, että sitä ei kannata päästää päähänsä. Joidenkin tapa torjua se on tuo ajattelu, että vain huonoille käy huonosti.

Defenssihän siinä tosiaan on kyseessä, uskoisin.

Survivalisti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Survivalisti kirjoitti:

Miten tuo tapahtuu, jos kuuluu kassaan, vakuutukset on kummossa, on säästäväinen eikä takaa muiden lainoja?

Jos vaikka sairastuu tai loukkaantuu vakavasti. Kaikissa tapauksissa vakuutukset ei korvaa. Siinä ei kassat tai säästäväisyydet oikein enää auta. Jos menee työkyky, loppu elämä sairaalan ja kodin väliä hypäten, elinikäinen lääkitys..

Aika marginaalista, jos on ensin tehnyt parhaansa. Toki mahdollista ja surullista.

Sulla toi nimimerkki on aika irvokas. Tuskin olet mikään kummoinenkaan selviytyjä.

Vierailija kirjoitti:

Survivalisti kirjoitti:

Miten tuo tapahtuu, jos kuuluu kassaan, vakuutukset on kummossa, on säästäväinen eikä takaa muiden lainoja?

Jaa. Noinko luulet?

Entäpä, jos vaikka joudut työttömäksi viisikymppisenä? Luuletko, että uusi työ on otettavissa noin vain? Todellisuudessa mitään työtä ei saa, ja silti pitäisi elää vielä kymmeniä vuosia perustoimeentulotuella, se ansiosidonnainen kun ei kestä paria vuotta pidempään.

Tai entä, jos sairastut vakavasti. Perussairauspäivärahalla sinnittelet ja makselet kenties kalliita asuntolainoja. Vakuutusrahat on pian syöty. Et ehkä kuntoudu työkykyiseksi, mutta Kela ei anna työkyvyttömyyseläkettäkään. Mitäs teet? Sinnittelet perheinesi perustoimeentulotuella. Ehkä mieskin kyllästyy jatkuvaan sairastamiseen ja pihistelyyn, jonka jälkeen olet sairas, työkyvytön yhäri perustoimeentulotuella.

Tässä kaksi skenaariota. Mieti hei vähän!

Olen miettinyt tuota parikymppisestä saakka ja tehnyt kaikkeni, että noin ei kävisi. Nyt viisikymppisenä ei enää voi käydä.

Vierailija kirjoitti:

Survivalisti kirjoitti:

Miten tuo tapahtuu, jos kuuluu kassaan, vakuutukset on kummossa, on säästäväinen eikä takaa muiden lainoja?

Mielikuvituksen puutetta? Annanko esimerkin? Liukkaalla kelillä muu perheesi ajaa kolarin ja kuolee. Vain sinä jäät henkiin, koska halusit omista syistäsi jäädä kotiin. Työpaikallasi alkaa yt:t. Saat potkut. Ala sellainen, että uusi työpaikka ei vain  löydy. Uuden karkeasta omakotitalosta on vielä velkaa 180 000 euroa. Matala korkotaso ei enää helpota lainan maksua, vaan korot nousevat pilviin. Sairastut siinä rytäkässä itsekin, jos et muuhun niin depressioon. Ei siinä kassat ja vakuutukset paljon auta.

Onko omakotitalo hankittu alueelta, jossa taloa on miltei mahdoton myydä? Jos ei, niin pankin kanssa sopimus pelkkien korkojen maksamisesta ja talo myyntiin. Odotellessa voi myös antaa osan talosta vuokralle. Voi tuntua ikävältä, mutta jos haluaa ehkäistä vielä pahempia ongelmia, niin joutuu joskus tekemään ikäviäkin ratkaisuja. Suomessa ei aina tajuta sitä että ollaan ihan helvetin hyvissä käsissä täällä ja omat asiat sössiäkseen pitää yleensä tehdä huonoja valintoja, ihan itse. Minä olen nyt ansiosidonnaisella, lainaan sovittiin varmuuden vuoksi lyhennysvapaa ja olemme laittaneet ihan joka kuukausi rahaa syrjään "yllätysten" varalta. Laina on mitoitettu niin, että vaikka korot nousisivat 6-7 prosenttiin heti huomenna, niin pärjäisimme silti. Voihan sitä toki elää suu säkkiä myöten ja elää porskuttaa ennakoimatta tai suunnittelematta, mutta jossain kohti voi käydä ikävästi.