Mies tehtaili vaimon nimissä 90000 euron velat
Elintasokulissia yllä pitänyt mies ajoi avioliiton tuhoon ja sai syytteen yli 90 000 euron törkeästä petoksesta.
Hyvinkään poliisiasemalle saapui keväällä 2013 mies, joka kertoi olevansa ahdistunut tekojensa johdosta. Hän oli käyttänyt salaa kymmeniä tuhansia euroja pikavippeihin vaimonsa pankkitililtä.
Nyt hän oli jäänyt kiinni. Mies oli erehtynyt laittamaan vaimonsa sähköpostiosoitteen erääseen maksusuunnitelmaan. Näin vaimo sai viestin velkojalta.
– Sain ensimmäisen sähköpostin helmikuussa 2013 jostain ihme lainasta, joka on otettu nimiini ja laina on jäänyt hoitamatta. En ollut mitenkään tietoinen ennen sitä, että mieheni olisi ottanut lainoja nimiini. Vaadin itse, että mieheni tulee ilmoittautumaan poliisille tai sitten olisin itse tehnyt rikosilmoituksen asiasta, vaimo kertoi myöhemmin poliisikuulustelussa.
Nainen oli oudon viestin saatuaan mennyt pankkiin selvittämään tätä ”ihme lainaa”. Siellä koko karu totuus oli paljastunut. Mies oli huijannut häntä raha-asioissa jo kahden vuoden ajan.
Nainen poisti mieheltä tilinsä käyttöoikeuden ja laittoi avioeron vireille.
Viime viikolla Hyvinkään käräjäoikeudessa luettiin syyte törkeästä petoksesta 47-vuotiaalle miehelle, joka nyt on naisen ex-aviomies. Syytteen mukaan mies oli ottanut naisen rahoilla pikavippejä ja pienluottoja yli 90 000 euron edestä.
Alun perin miestä epäiltiin myös väärennyksistä, koska hän oli väärentänyt naisen nimikirjoituksen kahteen lainahakemukseen. Näiden rikosten syyteoikeus ehti kuitenkin vanhentua ennen oikeudenkäyntiä.
Kommentit (4)
Tuo syyteoikeuden vanhentuminen on outo periaate. Miksi se rikos ylipäätään vanhenee? Ellet määräajassa jää kiinni, et rangaistusta saa koskaan. Onpa hienoa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki suomimiehet ovat huijareita?
Hei ap., eikö provolinja ole lyönyt tulta toivomallasi tavalla? Miten tuosta ajattelit vielä kiristää ruuvia?
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki suomimiehet ovat huijareita?
Ei ne oo. huijareita löytyy kyllä ihan sukupuoleen katsomatta.
Syyllistämättä tuota huijauksen uhria, silti pakostikkin tulee mieleen, että eiköhän tarkista omaa tilinsaldoa ollenkaan? Vai onko tuo tili joku sivutili, johon miehellä on myös käyttöoikeus.
Miksi kaikki suomimiehet ovat huijareita?