Millainen mies odottaa autossa, kun vaimo on kaupassa?
Nyt ei puhuta mistää pikku siwasta vaan ihan, vaikka prismasta.
Tuttava teki ruoka ostoksia prismassa ja miehensä istui autossa.
Kommentit (70)
Aika erikoista, että kaikki tuntuvat hyväksyvän sen että miehillä on oikeus laistaa kaupassakäynnistä. Mies voi olla menemättä mukaan ollenkaan, tai mennä vaan autolla mukaan ja viettää autossa omaa aikaansa leväten, nukkuen, kuunnellen musiikkia yms.
Naisille ei näytä olevan hyväksyttyä, saati että tulisi näköjään monellekaan naiselle mieleen kieltäytyä kategorisesti kauppaan menosta.
Huoh. Ja tää on sitä "tasa-arvoa" Suomessa. Kuulosta joltain 1950-luvulta.
Parempi siellä autossa kuin seisomassa kärryjen kanssa tien tukkona
Yksi mies odotti ja siirsi autoa pois auringosta Prisman parkkipaikalla.Siitä tuli parin päivän riita kun vaimo ei löytänyt autoa parkkipaikalta ja jäätelöt valuivat kassiin.
Normaalia toisen jäädä autoon, etenkin jos on pikainen täydennysreissu kyseessä.
Varmaan sellaiset miehet odottaa autossa, joiden vaimolla ei ole korttia ja mieskin joutuu lähtemään kauppareissulle. Miehen täytyy kuskata vaimoa, mutta ei halua kauppaan. Myös sellaisia miehiä istuu autossa, jotka kuskaa vaikka vanhaa äitiään kauppareissulla. Äiti kuppaa kaikessa rauhassa kaupassa ja kuski odottaa autossa. Yleensä autossa istuja on vanhempi mies.
Vierailija kirjoitti:
Aika erikoista, että kaikki tuntuvat hyväksyvän sen että miehillä on oikeus laistaa kaupassakäynnistä. Mies voi olla menemättä mukaan ollenkaan, tai mennä vaan autolla mukaan ja viettää autossa omaa aikaansa leväten, nukkuen, kuunnellen musiikkia yms.
Naisille ei näytä olevan hyväksyttyä, saati että tulisi näköjään monellekaan naiselle mieleen kieltäytyä kategorisesti kauppaan menosta.
Huoh. Ja tää on sitä "tasa-arvoa" Suomessa. Kuulosta joltain 1950-luvulta.
Mitäs erikoista tuos on? Jos se naisille passaa ettei mies sinne kauppaan tuu niin asiahan on pläkki. Tasa-arvosta täs ei oo kysymys ollenkaan, joka paikkaan tuokin asia pitää ympätä.

Olen osittain samaa mieltä. Mutta taitaa vaan olla niin, että osa naisista tykkää käydä kaupassa ja käy siellä mielellään. Toki ruokakauppa ei ole niitä hauskimpia kauppoja, mutta kauppa kuitenkin. Ja sitten toinen juttu on se, että jos miehen laittaa kauppaan, täytyy laittaa tarkasti kaikki lapulle, muuten sieltä kaupasta tulee mitä sattuu tai ei tule mitään. Ja ainakaan minun mielestä siellä kaupassa ei tarvita molempia. Mielummin käyn yksin, kun mies ei jaksa siellä kaupassa kuitenkaan rauhassa katsella ja puolet jää ostamatta, kun on niin kiire pois kaupassa. En ymmärrä miksi sinne täytyy mieskin mukaan raahata. Mies voi käydä kaupassa yksinään jos minä en jaksa, mutta en minä autoon lähde istumaan, eikä tarvii miehenkään lähteä.
Minä, joka olen tehnyt 12 h päivän, ajanut asiaakkaan luokse 500km ja akka maannut kokopäivän kotona.
Vierailija kirjoitti:
Mies joka luistaa maksamasta?
Kuulostaa juuri isältäni. Äidilläei ole ajokorttia joten äijä äreilee ja kiukuttelee autossa penniä venyttäen. Säälittävää ja hävettävää.
Minä naisena jään joskus. En erityisesti pidä kaupassa käymisestä, joten jos jotain pientä pitää hakea, jään mielelläni autoon. Teen myös pidempää päivää kuin mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika erikoista, että kaikki tuntuvat hyväksyvän sen että miehillä on oikeus laistaa kaupassakäynnistä. Mies voi olla menemättä mukaan ollenkaan, tai mennä vaan autolla mukaan ja viettää autossa omaa aikaansa leväten, nukkuen, kuunnellen musiikkia yms.
Naisille ei näytä olevan hyväksyttyä, saati että tulisi näköjään monellekaan naiselle mieleen kieltäytyä kategorisesti kauppaan menosta.
Huoh. Ja tää on sitä "tasa-arvoa" Suomessa. Kuulosta joltain 1950-luvulta.
Mitäs erikoista tuos on? Jos se naisille passaa ettei mies sinne kauppaan tuu niin asiahan on pläkki. Tasa-arvosta täs ei oo kysymys ollenkaan, joka paikkaan tuokin asia pitää ympätä.
Onpas. Jos luet ylläolevan ketjun huomaat, että on tapauksia, joissa asiasta on keskusteltu ja työt on jaettu tasan tai miehellä on vaikeaa olla sosiaalisissa tilanteissa. Tämä siis ookoo.
Mutta ketjun suurin osa tapauksista menee niin että mies vaan kieltäytyy asiasta kokonaan, jolloin homma väkisin jää naisen hoidettavaksi.
Ja nekin naiset, jotka selittävät että "menen mielummin yksin", varmaan menevät yksin siksi, että mies ei ole halunnut opetellakaan ostoksilla käyntiä, joten hänen tonttuilunsa takia vaimon on helpompi käydä kaupassa yksin.
Suomessa naiset vaan sanovat olevansa tasa-arvon puolella, mutta aika moni asia menee heillä läpi kun mies vaan kieltäytyy tai kiukuttelee tai esittää olevansa toistaitoinen, etttei tarvitse tehdä mitään. Sitten naiset ihmettelevät miksi uupuvat...
Esimerkiksi meillä. Mies hoitaa kaikki kauppa-asiat päivittäin, mutta silloin ku itse pääsen kauppaan, haluan todellakin käydä siellä yksin!
Mies, jolla on vaikea liikkua kaupassa esim. mieheni, jolla oli silmäleikkaus tulossa, ei nähnyt juuri mitään. Itse olen odottanut kipeän polven kanssa autossa, mitä tuota ihmettelemään.
Ja sitten on vielä ne autossaistujamiehet, jotka haluaa myös eksyttää vaimoaan. Eli lähtevät pois tai vastapäätä olevan kaupan parkkipaikalle. Eivätkä vastaa puhelimeen jne.
Vierailija kirjoitti:
Entä millainen mies lähtee yhdessä vaimon kanssa ruokaostoksille Prismaa kiertämään?! En suoraan sanoen käsitä sitä, että näin yksinkertaiseen hommaan tarvitaan kahden ihmisen panos! Ja sitten vaimot ohjastavat hyllyjen välissä näitä ukkojaan enemmän tai vähemmän tiukkaan sävyyn.
Oikeastiko? Etkö ikinä tee puolisosi kanssa ruokaostoksia yhdessä? Meistä se on kivaa yhdessä, suunnitellaan ehkä samalla mitä syödään ja muutenkin, käydään useammin yhdessä kaupassa kuin erikseen. Onko tämä oikeasti outoa?
Vierailija kirjoitti:
Nää on näitä todella perinteisiä miehiä. Jääneet kivikaudelle eli käsitykseen että keräily on naisten hommia :)
Eikös se kivikaudella ollut pääasiassa juuri miesten hommia?
Tulipa haikea olo! Jo edesmenneet isovanhempani tekivät aina näin. Rauhallinen ukkini istui autossa, kun höpöttäjä mummoni kiersi koko kaupan tutkaillen kaikki tavarat. Jossain vaiheessa tuli sitten kassan lähelle istumaan ja mummoni nähdessä meni maksamaan ostokset.
Meidän perheessä mies joka on mukana vain siksi että poiketaan kauppaan kun ollaan tulossa jostain. Ostokset hoituu paljon nopeammin yksin ja yleensä käynkin kaupassa yksin. Mulla on oma auto joten en tarvitse miestä sinne parkkipaikallekaan istuskelemaan.
Vanha. Ne ovat aina vanhoja ukkeleita.