Olen itsenäinen ihminen, mutta mitäs nyt?
Olen ollut koko elämäni itsenäinen ja itse pärjäävä ihminen, enkä ole tarvinnut ketään kumppania tukemaan minua henkisesti. Eron jälkeen on mennyt muutama vuosi ihan omasta elämästä nauttiessa. Tätähän ne viisaammat aina painottaa, ettei saa mennä uuteen parisuhteeseen, ennen kuin on henkisesti siihen valmis ja ns. "pärjää omillaan".
No, nyt olen tavannut kivan kaverin. Ollaan tapailtu puolisen vuotta ja ihan hyvin on mennyt. Nyt on vain alkanut ärsyttämään se, että omaa aikaa ei juurikaan ole, tai sen tarve pitää aina perustella. Ja vaikka perustelisitkin, niin toinen loukkaantuu. "Etkö halua olla minun kanssani?" Joo, haluan, mutta en koko aikaa, kun olis vähän (rakkaita) harrastuksia, työtä ja muutakin tekemistä. Seurustelukumppanin kanssa tuntuu siltä, että aika menee sohvalla maatessa ja se turhauttaa aika pahoin.
Mitä helkkaria tehdä?
Kommentit (3)
Jos et voi elää omaa elämääsi niinkuin haluat ja seurustella siinä samalla niin olet ehdottomasti väärän ihmisen kanssa. Tottakai pitää ottaa toinen huomioon ja tehdä kompromisseja ja tämä koskee molempia osapuolia mutta pitää myös saada tehdä omia juttuja, harrastaa ja tavata omia ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Jos et voi elää omaa elämääsi niinkuin haluat ja seurustella siinä samalla niin olet ehdottomasti väärän ihmisen kanssa. Tottakai pitää ottaa toinen huomioon ja tehdä kompromisseja ja tämä koskee molempia osapuolia mutta pitää myös saada tehdä omia juttuja, harrastaa ja tavata omia ystäviä.
Niin kai se voi olla... Harmittaa vain, kun muuten on mukavaa, mutta tuo jatkuva yhdessäolokin alkaa jo ahdistaa.
Luultavasti miehellä ei ole elämässään yhtä paljon sisältöä kuin sinulla? Tee selväksi että harrastuksistasi et aio luopua. Minä seurustelin kerran miehen kanssa jolle tein heti aluksi selväksi että mulla on hevonen ja tallilla käyn monta kertaa viikossa. Aluksi tämä oli ok mutta myöhemmin alkoi valitus että hevonen on muka tärkeämpi kuin hän. No ei sitä hevosta voi hoitamattakaan jättää. Yritin ehdottaa miehelle että keksisi omia harrastuksia ja menoja. Meidän tapauksessa ei onnistunut ja erottiin. (Mies jälkikäteen levitti kaikille tietoa että hevonen oli häntä tärkeämpi)