Epäviehättävät naiset ovat Veitolan puolella
kun taas viehättävät ovat Saagimin puolella.
Itse kuulun onneksi niihin, jotka ovat Saagimin puolella. Olisi ollut kurjaa syntyä rumaksi, loukkaantua kaikesta ja valitella päivästä toiseen rumuuttaan ja huonoa elämäänsä av-palstalla.
Kommentit (29)
Veitolasta leivotaan kaikkien av-peikkojen idoli.
Okei. Siellä oli ainakin Rakel Liekki, Tarja Smura, Jutta Gustavsberg ja Kristiina Komulainen. Eli nämä ovat mielestäsi epäviehättäviä naisia?
Muistan kun tässä joitakin vuosia sitten tuli Veitolan jokin puheohjelma. Nimeä en nyt tähän hätään muista, mutta muistan ihastelleeni Mariaa silloin ja mietin joskus, että miltä tuntuisi olla noin kaunis. Minä olen nyt jo vanha ihminen enkä tietenkään enää kaunis, mutta muistan, että nuorena minua monikin kannusti lähtemään missikisoihin. Että en kai ihan hirveän ruma ollut. Olen silti Veitolan puolella.
Miksi näitä ulkonäköjuttuja jaksetaan kokoajan puida? Kauneus on katsojan silmissä (Veitolalla on muuten isot silmät) eikä siitä voi kiistellä. Jos Maria on jonkun mielestä ruma niin minkäs sille voi, mutta kyllä tänne maailmaan rumiakin mahtuu. Mutta se, että kannattaako siitä ihan hirveitä herneitä nenään vetää on toinen juttu. Antakaa Marian olla ruma ja olkaa te onnellisia siitä, että olette niin paljon KAUNIIMPIA.
Miksi siis olet Saagimin puolella? Hän haukkuu ihmisiä rumiksi. Onko kauneus mielestäsi oikeus olla ilkeä?
Vierailija kirjoitti:
On se Veitola vaan ruma.
Mielummin ruma päältä, kuin ruma sisältä.
Vierailija kirjoitti:
On se Veitola vaan ruma.
Sinäkin olet jonkun mielestä varmaan ruma, mutta saat olla iloinen, jos tällä toisella on sisäistä kauneutta, eikä hän tule suotta sinun mieltäsi pahoittamaan, kertomalla sinulle, että olet hänen mielestään RUMA. Ja toisekseen, rumat ihmiset saa olla onnellisia. Kauneus on katoavaista, mutta rumuus senkun lisääntyy. Saagimillakin alkaa ne freeseimmät päivät olla takana päin. Eikä auta vaikka kuinka nahkaa kiristää naamasta, kun kaula paljastaa kaiken ;)
Anu Saagim on nähnyt neuvostoajan karmeudet, eikä vähästä hätkähdä. Samaa ei voi sanoa pottapäästä.
Marialla on itseasiassa kauniit kasvonpiirteet kauniimmat kuin saagimilla. Hiustyyli ei vain imartele niitä, mutta hän tyylinsä itse valitsee niinkuin te palstalaisetkin
Tämä on palsta on kuin pikkukylän juorukellojen kokoontuminen. "Oletko kuullut"
Jne....
Veitola on tavallinen, ei ruma eikä kaunis. Saagim on perusnätti, ei mikään kaunotar. Mutta ärsyttävä se on. Minä olen tavallinen harmaa hiirulainen, josta sais laittamalla jonkun näköisen, mutten jaksa enkä viitsi.
Vierailija kirjoitti:
Okei. Siellä oli ainakin Rakel Liekki, Tarja Smura, Jutta Gustavsberg ja Kristiina Komulainen. Eli nämä ovat mielestäsi epäviehättäviä naisia?
Kyllä! Tarja ja Kristiina ok, mutta tuo Rakel ja Jutta erittäin epäviehättäviä ja naisellisuus kadoksissa.
ohis
kumpilkaan ei ole kaunotar ja veitola on enemmän ärsyttävä kuin ruma!
Vierailija kirjoitti:
Anu Saagim on nähnyt neuvostoajan karmeudet, eikä vähästä hätkähdä. Samaa ei voi sanoa pottapäästä.
Kuitenkin aikanaan sen verran hätkähti että meni "naimisiin" tuntemattoman miehen kanssa jotta tämä elättäisi hänet ja että pääsisi Virosta pois. Kun miehellä ei uuden vaimon mielestä massia ollutkaan tarpeeksi, niin sitten vaan uutta putkeen. Ja tämä on ihan rouvan itsensä kertomaa. Tukholmassa on pyörinyt näissä samoissa merkeissä.
Mielestäni pointti ei ole kuka on kaunis ja kuka ei! Maria ei kieltämättä ole mikään klassinen kaunotar jos kaunotar ollenkaan. Mutta että julistetaan julkisesti rumasti ja naurut päälle. Pointti on se, että Anu Saagim on huonokäytöksinen, ilkeä ja ylimielinen törppö.
Vierailija kirjoitti:
Okei. Siellä oli ainakin Rakel Liekki, Tarja Smura, Jutta Gustavsberg ja Kristiina Komulainen. Eli nämä ovat mielestäsi epäviehättäviä naisia?
Ovat.
En huomannut julkkisnaisissa ensimmäistäkään epäviehättävää naista.
Kertoisitko sinä?