Islantilaisessa kissakamerassa neljä pentua nukkuu parhaillaan kerrossängyissään <3
Pennut on kiivenneet yläpedeille, nukkuvat kaksi pentua yhdessä pedissä. Aww, en kestä <3
Kommentit (1316)
Minä olen onnistunut baskerin tekeleestä huovuttamaan tuon iglun näköisen luolan, mies nauroi että eihän tuo olisi sopinut kissallekaan. No ei ollut tiedossa kissanpentueperheitä, niin hävitin koko tekeleen.
Tänään mietin vilkaistessani, että mitä ihmettä noille on syötetty, oli aika vauhdikas meno viime viikkoon verrattuna, pennut riehuvat hännät pörhössä hirveää vauhtia toisiaan jahdaten.
Sellaisen huomion olen tehnyt , että nuo kissat vaikka hillittömästi taistelevat keskenään, niin näyttää että toisen ruokarauhaa kunnioittavat. Jos joku on kupilla syömässä, niin sen kimppuun eivät hyökkää. Kertokaa kissaihmiset pitääkö tuo paikkansa.
Vierailija kirjoitti:

Pitää paikkansa. Kattarshianit ovat hyvätapaisia siinäkin mielessä, ettei murkinoista sähistä eikä murista toisen lähestyesssä menuuta. Ei tarvitse, kun kokki kattaa pöytää jatkuvasti, Sheebaa riittää.
Mikseiköhän Vanilla hyppää "lomalle" toiseen kerrokseen? Pörrö haluaisi pompata kaapin päälle, onnistumisen päivä on lähellä. Sohvakaluston on huippu, jokakisun lempihuonekalut. Odotan, että sohva aukeaa, peili tulee esiin ja peilin taustan tutkinta alkaa. :D
Jahas, pallotuolin punainen verhoilu alkaa repsottamaan.
Yksi osaa mennä kaapin päälle jo hyppäämällä. Meni siinä hetken edestakaisin hypäten ylös ja alas. Emon häntä heiluu. Meillä päin sanottiin, että kissa kiroilee, kun sen häntä heiluu. Voin kuvitella. Erotin mielestäni jo eilen yhden tytöksi, mutta ei sitten jäänyt mieleen kuka se noista valkotassuisista oli. Saatan olla ihan väärässäkin. Luulen, että se on juuri tuo joka tykkää hypellä eniten.
Aiemmin illalla pörröinen oli tappelutuulella ja toiset juoksivat karkuun. Tekeeköhän jo kipeää? Pörröinen näyttää mieluummin tappelevan kuin leikkivän leluilla.
Joo näin eilen kun yksi pentu hyppäsi kaapin päälle, toinen vaan epätoivosesti yritti.
Mäkin haluaisin niin tietää, että kuka on se tyttöpentu, ovat kyllä harmillisen samannäköisiä.
Vanilla on kyllä lempeä emo ja ihanasti tänäänkin "halaili ja pussaili" lapsiaan. Silti olen muutaman kerran huomannut, kuinka se näyttäisi hieman haluavan omaa rauhaa ja siirtyvän pois pentujen luota. Mutta annas olla...heti on joku jo taas kimpussa.
Meinaakohan ne ottaa noi yläkerrokset taas kohta käyttöön?
Nuo taitaa olla vielä liian pieniä, että voisi päästää yläkertaan, tuolla rallilla joku putoaa kuitenkin alas.
Kerrossänkyihinkään eivät vielä pääse, kun eivät pääse edes keittiön kaappien päälle! Nuohan on siis tosi pieniä ja nuoria.
Ihana näky kun kaikki nukkuu mikä missäkin asennossa!

Kyllä niistä useampi jo aika näppärästi kaapin päälle hyppää, tänään oli kaksi kerralla siellä tepastelemassa.
Jonain päivänä yksi toiseen kerrokseen kurkistelija putosi aika ylhäältä, eikä tuntunut haittaavan menoa.
Varmaan laajentavat lähiaikoina tuota tilaa, taitavat olla jo 6-viikkoisia.
Seurasin äsken, että kun yksi herää yhteisiltä nokosilta, niin se alkaa sitten toisia herätellä, vaikka tahtoisivat vielä nukkua.
Vanilla kuikuili eilen iltamyöhään toiseen kerrokseen. Venytti itsensä pitkäksi kiipeilytolppaa vasten ja näki siltä korkeudelta kakkostasanteelle, vaikkakin pää jäi vähän alle tasanteen reunan. Päättelin siitä, että talon korkeus vastaa huonekorkeutta ullakkokerroksineen.
Ihan kuin pennuissa olisi joku on/off nappi. Ensin säntäillään paikasta toiseen ja kuin yhteisestä päätöksestä sammutaan nukkumaan.
Emo näyttää välillä siltä, että yrittäisi muuttua näkymöttämäksi. On ihan paikallaan ilmeenkään värähtämättä.

Emo vaikuttaa jotenkin välinpitämättömältä ja flegmaattiselta, mutta huolehtii silti todella hyvin pesueestaan. Pennut ovat aina hirmu ihastuneen oloisia kun näkevät mammansa!
Vanillan lähtökohdista ei ole kai annettu mitään tietoa, eikä pentujen isästäkään.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin pennuissa olisi joku on/off nappi. Ensin säntäillään paikasta toiseen ja kuin yhteisestä päätöksestä sammutaan nukkumaan.
Emo näyttää välillä siltä, että yrittäisi muuttua näkymöttämäksi. On ihan paikallaan ilmeenkään värähtämättä.
Vanilla tosiaan välillä tuijottaa tyhjyyteen ihan zombin näköisenä :) Taitaa olla mamma aika väsynyt kun se tai nukkuminen on lähinnä ne aktiviteetit mitä se harjoittaa silloin kun on omassa rauhassaan. Ei paljon ylimääräisiä liikuskele.
Vierailija kirjoitti:
Nyt vittu oikeesti! Kissakamera!! Ja joku jaksaa tuijottaa sitä ja kommentoida suurella ylpydellä. Lässyn, lässyn. Eikö mitään muuta olisi?
EI OLE! Kissakamera on täysin harmiton juttu. Sillä on katsojia ja seuraajia ympäri maailmaa. Suosittelen käyntiä, rauhoittaa kummasti stressaantuneen mielen!
Siksi toisekseen hankkeella on muukin tarkoitus, kodittomille löytökissanpennuille hankitaan pysyviä koteja.
Vierailija kirjoitti:
Nyt vittu oikeesti! Kissakamera!! Ja joku jaksaa tuijottaa sitä ja kommentoida suurella ylpydellä. Lässyn, lässyn. Eikö mitään muuta olisi?
Olisiko sinulla?
Kissatietäjät! Onko tuo iso cooni tai puoliksi cooni?
Vierailija kirjoitti:
Nyt vittu oikeesti! Kissakamera!! Ja joku jaksaa tuijottaa sitä ja kommentoida suurella ylpydellä. Lässyn, lässyn. Eikö mitään muuta olisi?
Hmmm...kuka jaksaa kirjoitella keskusteluihin, ettei aihe heitä kiinnosta? Oikeesti? Kuule ketään ei kiinnosta että sinua ei kiinnosta. Miljoona muutakaan ihmistä ei ole kiinnostunut, mutta he eivät tule kertomaan sitä. En minä käy jalkapallofoorumeilla kertomassa, ettei kiinnosta.
Tuo emo taitaisi tarvita jotain virikkeitä. Toivottavasti pääsee hyvään kotiin. Pennuille tuo tila vielä riittää. Yksi on ketterämpi kuin muut. Taitaa olla se pienin.
Vierailija kirjoitti:
Kissatietäjät! Onko tuo iso cooni tai puoliksi cooni?
Onhan noissa sitä näköä. Karvinen on kuulemma Cooni. Sekä tuo rauhallinen luonne viittaisi kyllä Cooniin.
Onkohan yksi pentu jotenkin loukannut itseään kun jäi tuhon pihalle surkean näköisenä nukkumaan kun muut temmeltää ympäriinsä.
Vasta avasin kissakameran, en ole seurannut kahteen (!) päivään.
Iso miuku vartioi pöydällä. :D
Muovipussin voi täyttää tiiviisti sanomalehtirytyillä ja käyttää siitä muodostunutta palloa muottina. Rytyt ja pussin saa helposti poistettua, kun villa on kuivunut.Pussin harsimisesta jää reiät muovipussiin ja huovuttaessa sanomalehdet kastuu.