Mitä tehdä kun äiti kiusaa henkisesti kokoajan?

Kerro konkreettisia esimerkkejä arjesta miten tapahtuu niin on helpompi auttaa.

Vastaa rehellisesti:oletko toiminut oikein äitiäsi kohtaan ja ollut luottamuksen arvoinen kaikissa asioissa? Äidilläsi on enemmän elämänkokemusta kaikissa adioissa ja hän haluaa suojella sinua maailman pahuudelta.

Esim. en ole käynyt kahden vuoden sisällä kuin 3 kertaa koulun jälkeen jonkun luona, ja näistä on tietty väännetty että "ryyppäämässähän sitä on oltu". tosiaan kotiin olen tullut 18-21 aikoihin kun koulun jälkeen olen käynyt.. tosiasiassa oltiin trampoliinilla ja uimassa. Hui. 

Tavaroitani tongitaan, ja lompakko tongittiin viimeviikolla, sillä se oli auki ja kuitit otettu pois.. 

Sanotaan että keskity kouluun ja että jos saan alle 9 niin se johtuu tietokoneesta. Hei oon ysillä, ei voi olettaa että kaikesta saa kymppiä, jos kerran vuodessa saa 2 alle ysin niin voi kauhea. 

Jos ostan jonkin vaatteen omilla antsaisemilla rahoilla, tai muistikortin kameraan, niin sanotaan että teen sen muitten takia. No en tosiaankaan tee. Mua pidetään semmosena, että seuraan muotia/massaa/teen niin kuin kaverit käskee. Ja mulla ei edes ole kavereita vaan olen yksin. Niin se sanoo että yritän olla koulun kovis. 

Ja mua pidetään kauhean pahana ihmisenä, ja aivan erilaisen kuin olen. 

Oon alkanu lähiakoina tekemään vastarintaa, ja en luovuta. En nykyään pysty itkemäänkään sen sanomisien jälkeen, tai en ala kakeltelemaan puheissani kun pistän vastaan, koska se on koettu niin useasti. Tulee tosin todella pettynyt, surullinen ja masentunut olo. 

Voimia. Toivottavasti pääset pian muuttamaan pois kotoa. Oma äitini kohteli myös kamalasti ja edelleen kolmikymppisenä lapsuuteni haukkumiset yms vaikuttaa itsetuntooni. Sinulta vaaditaan aika paljon. Elämä on muutakin kuin koulun numerot. Opi olemaan armollinen itsellesi. Tee asioita mistä nautit ja yritä saada kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Esim. en ole käynyt kahden vuoden sisällä kuin 3 kertaa koulun jälkeen jonkun luona, ja näistä on tietty väännetty että "ryyppäämässähän sitä on oltu". tosiaan kotiin olen tullut 18-21 aikoihin kun koulun jälkeen olen käynyt.. tosiasiassa oltiin trampoliinilla ja uimassa. Hui. 

Tavaroitani tongitaan, ja lompakko tongittiin viimeviikolla, sillä se oli auki ja kuitit otettu pois.. 

Sanotaan että keskity kouluun ja että jos saan alle 9 niin se johtuu tietokoneesta. Hei oon ysillä, ei voi olettaa että kaikesta saa kymppiä, jos kerran vuodessa saa 2 alle ysin niin voi kauhea. 

Jos ostan jonkin vaatteen omilla antsaisemilla rahoilla, tai muistikortin kameraan, niin sanotaan että teen sen muitten takia. No en tosiaankaan tee. Mua pidetään semmosena, että seuraan muotia/massaa/teen niin kuin kaverit käskee. Ja mulla ei edes ole kavereita vaan olen yksin. Niin se sanoo että yritän olla koulun kovis. 

Ja mua pidetään kauhean pahana ihmisenä, ja aivan erilaisen kuin olen. 

Oon alkanu lähiakoina tekemään vastarintaa, ja en luovuta. En nykyään pysty itkemäänkään sen sanomisien jälkeen, tai en ala kakeltelemaan puheissani kun pistän vastaan, koska se on koettu niin useasti. Tulee tosin todella pettynyt, surullinen ja masentunut olo. 

Sano ensi kerralla äidillesi rauhallisesti, että jos aikoo käyttäytyä noin vielä niiden muutaman vuoden ajan, kun enää asut kotona, niin aiot olla hänen kanssaan hyvin vähän tekemisissä sitten kun muutat pois. Ja pidä kiinni tästä sitten kun muutat.

Tilanteesi kuulostaa aika vaikealta. Terkka, koulukuraattori tai -psykologi, MLL:n auttava puhelin tai etsivä nuorisotyö voisivat auttaa. Jos paikkakunnallasi on Punaisen Ristin Nuorten Turvatalo, niin apua voi saada sieltäkin. Ystäviä löytyy helpommin, jos löytää ensin omat mielenkiinnon kohteensa ja etsii seuraa niiden parista harrastusryhmistä tai netistä.

Vaikutat vahvalta ihmiseltä vaikeassa tilanteessa

Vierailija kirjoitti:

Vastaa rehellisesti:oletko toiminut oikein äitiäsi kohtaan ja ollut luottamuksen arvoinen kaikissa asioissa? Äidilläsi on enemmän elämänkokemusta kaikissa adioissa ja hän haluaa suojella sinua maailman pahuudelta.

Kaikki äidit eivät ole hyviä eivätkä toimi lapsensa parhaaksi. Ikävä kyllä.

No ei tuo reilulta kuulosta. Pystyisitkö puhumaan äidillesi, rauhallisesti, asiallisesti? Tai olisiko joku muu läheinen aikuinen, isä, mummo, kummitäti, äitisi ystävä, joka voisi puhua äidillesi järkeä?

Ap, äitisi haluaa tuhota sinut koska kadehtii sinua. Hänellä on mitä suurimmalla todennäköisyydellä persoonallisuushäiriö.

Mene puhumaan terkkarin kanssa tilanteesta, koska äitisi vaarantaa henkisen kehityksesi ja pyydä terkkaa tekemään susta lasu niin pääset ehkä kotoa pois.

Vierailija kirjoitti:

Vastaa rehellisesti:oletko toiminut oikein äitiäsi kohtaan ja ollut luottamuksen arvoinen kaikissa asioissa? Äidilläsi on enemmän elämänkokemusta kaikissa adioissa ja hän haluaa suojella sinua maailman pahuudelta.

Kuule dille, ap:n äiti on ihan selkeästi päästään vialla ja kontrolloiva  bitch. Tuollainen käytös ei ole normaalia eikä se että lasta estetään kyläilemästä ja epäillään lapsen olevan jatkuvasti pahanteossa. Toi on niin tyylipuhdas esimerkki ettei  tosikaan. Sen verran olen näitä  tapauksia nähnyt. Kyse ei ole ap:sta vaan siitä että  äidillä on ongelma.

Yhdekäsluokkalaiseksi osaat analysoida tilannetta hyvin. Vaikutat järkevältä ja vastuulliselta nuorelta ihmiseltä. Minä äitinä luottaisin sinunlaiseen nuoreen kyllä. Käy keskustelemassa kouluterveydenhoitajan tai jonkun muun aikuisen kanssa. Saat varmasti apua ja tukea.

Äitilläsi on vaikeuksia päästää sinusta irti. Mutta lapsistaan kuuluu päästää irti, muuten lapset jäävät ainaisiksi peräkammatipojiksi ja -tytöiksi eivätkä koskaan itsenäisty saati ala elää omaa elämäänsä.

Sinulla on oikeus omaan elämääsi. Sinulla on oikeus valita itse omat polkusi. Tee valinnat hyvin ja järkevästi, itseäsi kaikessa arvostaen ja suojellen. Sinä pystyt siihen.

Siunausta!

Minä voisin neuvoa, että älä asetu vastakkain äitisi kanssa - hän saa asiat näyttämään aina siltä, että vika on sinussa. Liukene vain hänen elämästään pois kun aika koittaa. Jos saat ulkopuolista apua - hyvä. 

Minun äitini on ollut myös tuollainen. Hiukan yli 30-vuotiaana katkaisin välit kokonaan. Se oli hyvä päätös, jota en ole katunut. Kulttuurissamme ajatellaan, että äidit ovat lähtökohtaisesti hyviä, minkä vuoksi olen saanut ratkaisustani myös paljon arvostelua. Oman tyttären saatuani ymmärsin, että äitini käytös oli sairasta. Hän on mm. lapsesta asti arvostellut karkeasti ulkonäköäni. Suurinpiirtein koko elämäni olen kuvitellut olevani melkein epämuodostunut. Todellisuudessa taisin olla jopa keskivertoa kauniimpi nuorena. Palstakielellä: olin 8.5, joka kuvitteli okevansa 6.

Ap. hae apua, ja häivy heti, kun olet 18. Suosittelen myös terapiaa.

Pidä itsestäsi huolta, ajatuksistasi ja tunteistasi. Näissä linkeissä voi olla jotain vertaistukea sinulle, vaikkakaan emme tiedä kaikkea äidistäsi ja teidän suhteestanne. Itselleni  näistä oli suuri apu. :

http://narskulandia.blogspot.fi/2014/02/narsisti-aiti.html

http://www.vauva.fi/keskustelu/4217894/ketju/70_luvulla_syntyneiden_aid…

Ap, tänne voit toki kirjoitella aina kun siltä tuntuu. Et ole yksin.

Äidin rooli ei aina ole helppo jos vastassa on vahva lapsi.kaikki mitä teet on väärin.lapsi saattaa syyttää sinua asioista joihin on perusteltu syy.kukaan vanhemmista ei ole virheetön se kannattaa muistaa.itsekin virheitä tehnyt!

Kiitos aivan älyttömästi kommenteistanne, en olisi uskonut että saan näin paljon tukea, ette tajuakkaan kuinka tärkeitä ne ovat <3

Olen muuttamassa ensisyksynä toiselle paikkakunnalle, koska opiskelu ja että pääsisin irti nykyisestä elämästäni. (Valitsin alan jota ei ole täällä ja suoritan lukionkin siinä ohella)

Onnekseni äiti ei tulisi muutenkaan maksamaan penniäkään opiskelukuluista (uhkailee etten saa muuttaa, ja sanoo ettei minusta ole siihen), ja isä tietää hieman millainen tuo osaa olla (itkin kerran autossa miten tuo haukkui opiskelupäätökseni) mutta pelkään että isä on siirtynyt samaan leiriin äidin kanssa. Kummatkaan ei ole terveitä päästää, mutta äiti vielä vähemmän.

Olen jättänyt liikaa asioita tekemättä, koska pelkään miten vanhempani, erityisesti äiti, suhtautuu, ja tuntuu kuin leijuisin välitilassa turhautuneena kun en saa toteuttaa itseäni.

(mm. kuvaus on mulle tärkeää, ja oon ostanut omilla rahoillani kameran, tarvikkeita ja kolmijalan) mutta siitä huolimatta tuo haukkuu, että otan sillä jotain kuvia itsestäni. Siis aivan jatkuvasti kyräilee että "Miks taas sinne metsään piti mennä, jotain kuvia itestä ottamaan" tai kun mulla on tuo kolmijalka, josta on suuri apu kuvauksessa, niin en saanut ostaa melkein sitäkään koska se on tarkotettu itestä kuvien ottamiseen??? Voi luoja joo mähän ostinkin kameran sen takia että voin laittaa selfieitä nettiin kun saman asian voi tehdä helpommin vaikkapa sellaisella kapistuksella kuin ÄLYPUHELIN!

Mutta kiitos, nuo kommentit vahvistaa sitä, ettei tuon käytös ole normaalia tai hyväksyttävää. Ei kukaan normaali vanhempi käyttäydy noin. Ehkä olen siinä mielessä "hyvässä" tilanteessa, että tajuan tämän, ja yritän päästä irti tästä kaikesta ja aloittaa alusta. Tai ainakin tehdä niitä asioita mitä rakastan kuuntelematta tuon mielipidettä. Pitää pitää pää kylmänä siihen asti kunnes pääsen pois täältä.

Oma äitini oli samanlainen siinä asiassa, että oletti minun olevan aina pahanteossa. Aina jos jotain ikävää tapahtui, minä olin syyllinen, vaikka olinkin tapahtuma-aikaan omassa huoneessani tekemässä omia, kilttejä juttujani. Aina, jos jollakulla luokkalaisellani meni huonosti, niin minä olin häntä mennt kiusaamaan, vaikka minä olin koulussa se yksinäinen kiusattu, joka vain yritti pysytellä hiljaa ja erossa muista. Aina, jos jotkut minunikäiseni ihmiset, olivat sitten tuttujani tai eivät, jäivät kiinni juomisesta tai tupakanpoltosta, niin minähän se niille olin noita pahoja vaikutteita levittänyt, vaikken vielä tähänkään päivään mennessä ole ollut humalassa tai polttanut yhden yhtä tupakkaa.

Jotkut vanhemmat vain toden teolla vihaavat lapsiaan. Jos nyt olet yhdeksännellä luokalla, niin voinet jo tänä kesänä muuttaa omaan kotiisi lukion tai ammattikoulun perässä. Niin minäkin tein, menin 16-vuotiaana 300 km päässä sijaitsevaan kouluun ja se oli kyllä elämäni paras valinta. Minulla meni n. 5 vuotta päästä menneistä yli ja oppia kunnioittamaan itseäni ihmisenä, ja sen jälkeen olen oppinut, miltä onnellisuus tuntuu.