Onko miehesi lyönyt sinua?
Vastaa rehellisesti, voit myös toki kertoa exästäsi.
Toki myös muu väkivalta lasketaan tähän mukaan.
Luonnollisesti myös miehet voivat kertoa omia kokemuksiaan vaimon/puolison toimista.
Kommentit (40)
En ole koskaan lyönyt eikä itseäni ole parisuhteessa lyöty. Inhottaa miehenä ajatuskin moisesta. Älkää koskaa sietäkö puolisoltanne väkivaltaa, erotkaa jos on väkivaltainen liitto.
Ei ole lyönyt, tietää että lähtisin välittömästi.
Ystäväni hänen miehensä työsi yläkerran rappusista alas kun ystäväni oli rv 34, luojan kiitos lapselle ei käynyt mitään. Pariskunta edelleen yhdessä, valitettavasti.
Vaimoni on lyönyt minua monta kertaa suhteen alkupuolella.
Tyttöystävä antoi litsarin koska en ollut imuroinut kun tulin kotiin, annoin saman tien takaisin. Ei lyönyt enää sen jälkeen
Ei, mutta:
Tapailin vajaa pari kuukautta vironvenäläistä miestä, jolla oli hyvin vahvat mielipiteet asioista. Oltiin nähty toisiamme jo aiemmin, mutta ensimmäinen kunnon kontakti otettiin kuntosalilla jossa molemmat käytiin. Tämä huomioon ottaen oli omituista, että mies tuntui olevan sitä mieltä että kuntosalilla käyvät naiset on ihan kamalan miehekkäitä ja pelkäsi että minustakin tulee hirveä lihaskimppu :-D Ei halunnut, että meikkaan ja kerran kun olin pukeutunut siistimmin kaupunkireissua varten sanoi nyreänä, että ihan kuin olisin menossa yökerhoon (ihan tavalliset farkut, nilkkurit, nahkatakki). Yleensä olin siis ulkoiluvaatteissa koska käytännön syistä minä olin se joka fillaroi miehen luo toiselle puolelle kaupunkia treffailemaan.
Yhtenä päivänä oli kadottanut pankkikorttinsa asuntoonsa ja ihan pokkana alkoi vihjailemaan, että onpas kummallista kun se noin yhtäkkiä minun läsnäollessa katosi. Seuraavan kerran epäili mun pöllineen jonkun saakelin PAKASTERASIANSA :-D! Että missä se oikein nyt on! Vaati myös, että pidän jatkuvasti, ilman pieniäkään taukoja yllä viihdyttävää pientä keskustelua. KOKO AJAN, oikeasti.
Suuttuessaan ravasi tömistellen ympäri kämppää ovia paukkoen ja kerran mm. nakkasi äänistä päätellen koiransa alas sängystä toisessa huoneessa. Nämä merkit yhdistettynä jatkuvaan töksäyttelyyn ja ilkeilyyn aiheutti sen, että mulle tuli olo että olen ehkä se seuraava nakeltava ja lopetin suhteen. Mies on yrittänyt vielä tämän jälkeen saada mua takaisin, mutta en halunnut jäädä ottamaan selvää ottaisiko mies kohta mun kouluttamisessani järeämmät aseet käyttöön. Olen tyytyväinen itseeni. The end.
On kerran ja siihen sitten jäikin. Tapahtui ulkomailla. Mies lupas ettei enää niin tee eikä sen jälkeen ole niin tehnyt. Ihan hyvä koska en olisi muuten tässä suhteessa.
Harvoinpa ketään syyttä lyödään. Mutta palstamammoille kaikki on aina miehen vikaa.
Niin, miehillähän tuppaa olemaan käsitys että kunhan vaan on syy, niin on ok lyödä?!?!
Vierailija kirjoitti:
Niin, miehillähän tuppaa olemaan käsitys että kunhan vaan on syy, niin on ok lyödä?!?!
Itsepuolustus on aina oikeutettua. Turhaan jeesustelet ja uhriudut siellä.
Suomalainen nainen on ihan yhtä väkivaltainen kuin suomalainen mieskin.
Vierailija kirjoitti:
Niin, miehillähän tuppaa olemaan käsitys että kunhan vaan on syy, niin on ok lyödä?!?!
Oon sama jonka tyttöystävä löi ensin, ilmoitin tämän tapahtuman jälkeen että väkivaltaa en hyväksy mutta puolustaudun. Eli jos se lyö avokämmenellä, annan samalla mitalla takaisin, jos nyrkillä niin samalla. Jos käy niin että se ottaa kättä pitempää mukaan, naikkonen lentää niska-persotteella kämpästä ja takaisin ei ole tulemista.
On. Kerran aivan suhteemme alkuvaiheessa (olin nuori) ja myöhemmin on ollut muutama läheltä-piti-tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni on lyönyt minua monta kertaa suhteen alkupuolella.
Onko jo lopettanut? Millä loppui?
Ei. Ensimmäinen kerta olisi viimeinen.
Ei kyllä ole. Oma isänikään ei ole koskaan lyönyt. Minusta on ihan käsittämätöntä edes kuvitella sellaista tilannetta että mies löisi. Kai oon pumpulissa kasvanut.
Ei ja ei edes käynyt kiinni muutenkaan.
Asiat hoidetaan puhumalla ja erimieltä voi olla.
Ensimmäinen seurustu johti avioliittoon ja aviossa olemme olleet 15v.
Rakas mieheni edelleen 💛
Vierailija kirjoitti:
Ei ja ei edes käynyt kiinni muutenkaan.
Asiat hoidetaan puhumalla ja erimieltä voi olla.
Ensimmäinen seurustu johti avioliittoon ja aviossa olemme olleet 15v.
Rakas mieheni edelleen 💛
Kiireisen iltavuoron jälkeen tulee näköjään virheitä ja ei erota sanojakaan...
Siis tietenki seurustelu :)
Ei ikinä.
Hän ei ole säälittävä naisenhakkaaja, vaan terveellä itsetunnolla varustettu mies.
Vierailija kirjoitti:
Mua lähinnä ihmetyttää näissä jutuissa se ettei miehiä tunnu hävettävän tekonsa?! Miten niistä on sitten keskusteltu jne kotona? Miten sovit puolison kanssa, että hei, jos ei enää lyötäisi?
Lyöminen on pelkurin tapa toimia ongelmatilanteissa eikä siitä yleensä pääse niin vaan eroon.
Niin no niin, riippuu vähä miehest ja minkälaisen äläkän nostaa koko hommast.
On lyönyt ja tuhannet suomalaiset miehet lyö, raukat eivät vaan kehtaa sitä myöntää.
Sössötetään kyllä naisten väkivaltaisuudesta mutta omasta/muiden miesten ei kanneta mitään vastuuta!