Miten suhteilla saadaan töitä? Tai miten niitä suhteita varsinaisesti luodaan?
Sanotaan, että "korkeakoulutettu työllistyy verkostojensa avulla". Akateemisena työttömänä kovasti mietin näitä näkökohtia. Olen ollut lukemattomissa tutkimusprojekteissa työntekijänä ja aiemmin saanut hyvin uusia töitä. Nyt vapaana tutkijana ei kuitenkaan onnistu rahoitukset ja olen jäänyt tyhjän päälle. Noissa töissä olen hoitanut omat tehtäväni ja saanut kiitosta. En kuitenkaan ole tullut tutustuneeksi kehenkään niin, että olisi jäänyt mitään yhteydenpitokuvioita pyörimään. Töissä koitin olla avoin ja pitää juttua yllä ihmisten kanssa, mutta ilmeisesti eivät filosofiset, esteettiset ja muut preferenssit oikein kohdanneet, koska en saanut noista ihmisistä hirveästi irti. Tunnen jotenkin missanneeni ne kohdat, joissa ihmiset ovat edes valmiita tutustumaan uusiin ihmisiin. Aviopuolison lisäksi minulla on viimeksi ollut ystäviä lukioaikoina. Kaikilla tuntuu olevan valmiit piirit, joihin ulkopuolisilla ei ole pääsyä. Ei tässä tietenkään ole mitään pahaa sinänsä, mutta tämä krooninen ulkopuolisuus näyttää jättävän minut myös ulkopuolelle työmahdollisuuksista.
Kommentit (8)
Olen valmistunut jo 15 vuotta sitten, mutta meille heti opintojen alussa puhuttiin verkostoitumisen merkityksestä. Opettaja sanoi, että jos teillä ei ole vielä tämän alan verkostoja, tässä luokkahuoneessa istuu nyt joukko ihmisiä, joiden kanssa kannattaa verkostoitua. Työpaikoilla kannattaa jäädä muiden mieleen positiivisista asioista. Esim keskustelut muiden kanssa työhön liittyvistä asioista ja erityisesti omien ideoiden esittäminen ihan vaikka vaan kahvitauolla. Nämä verkostot eivät ole mitään ystävyys- tai kaverisuhteita vaan perustuvat työasioihin. Samoin kaikissa alan tapahtumissa, messuilla, konferensseissa, koulutustilaisuuksissa jne kannattaa luoda kontakteja.
Vierailija kirjoitti:
Sanotaan, että "korkeakoulutettu työllistyy verkostojensa avulla". Akateemisena työttömänä kovasti mietin näitä näkökohtia. Olen ollut lukemattomissa tutkimusprojekteissa työntekijänä ja aiemmin saanut hyvin uusia töitä. Nyt vapaana tutkijana ei kuitenkaan onnistu rahoitukset ja olen jäänyt tyhjän päälle. Noissa töissä olen hoitanut omat tehtäväni ja saanut kiitosta. En kuitenkaan ole tullut tutustuneeksi kehenkään niin, että olisi jäänyt mitään yhteydenpitokuvioita pyörimään. Töissä koitin olla avoin ja pitää juttua yllä ihmisten kanssa, mutta ilmeisesti eivät filosofiset, esteettiset ja muut preferenssit oikein kohdanneet, koska en saanut noista ihmisistä hirveästi irti. Tunnen jotenkin missanneeni ne kohdat, joissa ihmiset ovat edes valmiita tutustumaan uusiin ihmisiin. Aviopuolison lisäksi minulla on viimeksi ollut ystäviä lukioaikoina. Kaikilla tuntuu olevan valmiit piirit, joihin ulkopuolisilla ei ole pääsyä. Ei tässä tietenkään ole mitään pahaa sinänsä, mutta tämä krooninen ulkopuolisuus näyttää jättävän minut myös ulkopuolelle työmahdollisuuksista.
Oleellista on ymmärtää, että on muitakin tuttuja ja kavereita kuin lähimmät sydänystävät. Vaikka kaikki preferenssit ei kohtaakaan, ihmisten kanssa voi olla ja pysytellä tekemisissä ja tarkoitukslelakin osallistua sellaisiinkin juttuihin,mitkä ei ihan intohimosesti itseä kiinnosta. Ja näitä kontakteja kannattaa pitää yllä sen verran, että a)kun joku tarvii tietynlaista ihmistä tai tutkijaa, sä tulet niiden mieleen ja b) kun jäät työttömäksi, voit panna sanan kiertämään siitä, että olet työtä etsimässä ja se sana koertää ja kenties mmatkallaan kohtaa jonkun jolla sitä on tarjolla. Mut siis joo, se verkostoituminen on osa työtä, sen eteen pitään ähdä vaivaa. Ei mitään magiikkaa.
Tutkijanurallahan on tietty myös se väistämätön tosiasia, että väittelemättä se ura vaan ei jatku muutamaa vuotta kauempaa. Ja vapaana tutkijana ei ollenkaan, ellei ole väitellyt. Tai oikeastaan ollenkaan, affiliaatio on tärkeä, koska se kertoo rahoittajallekin siitä, onko sulla jonkun tutkimusympäristön tuki vai ei.
Verkosto on yksinkertaisesti ihmiset, jotka tunnet, ja jotka tuntevat sinua sen verran, että voivat sanoa jollekulle ettet ole riskirekrytointi.
Suhteet toimivat molempiin suuntiin. Siinä ajattelet, että joku joka suosittelee sinua johonkin paikkaan, tekee sinulle palveluksen. Mutta hän tekee palveluksen myös sille, joka etsii sopivaa työntelijää. Ei niitä niin helppo ole löytää.
Kaikki ne siis, joiden kanssa olet ollut töissä, tai tekemisissä vapaa-ajalla, tai puolisosi kautta, ovat sitä verkostoasi.
Varmaan noilla suhteella saisit lisää samanlaisia töitä kun olet tehnytkin.
Esimerkiksi minä olen valmis suosittelemaan kaikkia jotka ovat kanssani tehneet asiallisesti ja luotettavasti töitä, riippumatta onko meillä synkannut henkilökohtaisella tasolla.
Sinulla on suuria, mutta ilmeisesti ei siihen hommaan, johon olet siirtynyt. Sinun täytyy alkaa suhteiden luominen alusta, jos et sitten vanhoista työkavereista ja pomoista keksi jotakuta, joka tuntee jonkun.
Nämä verkostot eivät ole mitään ystävyys- tai kaverisuhteita vaan perustuvat työasioihin.
Oleellista on ymmärtää, että on muitakin tuttuja ja kavereita kuin lähimmät sydänystävät. Vaikka kaikki preferenssit ei kohtaakaan, ihmisten kanssa voi olla ja pysytellä tekemisissä ja tarkoitukslelakin osallistua sellaisiinkin juttuihin,mitkä ei ihan intohimosesti itseä kiinnosta
Normaalisti ammatilliset verkostot on tosiaan järkevää käsittää juuri noin. Yliopistomaailmassa on itselle tullut vain vastaan paljon sellaista, että kaikki olennainen järjestellään pienten hyvin vahvaa keskinäistä lojaaliutta harjoittavien klikkien kesken. Ulkopuolisen silmin tuo yhteisyys menee reilusti sen yli, millaisia työkeskeiset suhteet yleensä ovat. Tai sitten olen vain lapsellinen. On vaikea roikkua näiden yhteisöjen liepeillä, jos tärkeitä tutkimusryhmän tulevaisuuteen liittyviä päätöksiä tehdään tyyliin jonkun syntympäiväkemuilla, joihin minua "ulkopuolisena" ei ole kutsuttu. Tällainen informaatiopimento tuottaa monenlaista hankaluutta ja altistaa paljastamaan lisää ulkopuolisuuttaan, kun kysyy tyhmänä jotain asiaa, jonka muut ovat jo aikoja sitten päättäneet jossain omissa sydänystävien kinkereissään. Nimellisesti minulla on edelleen "tutkimusympäristön tuki", mutta tiedän saavani "suosittelijoiltani" huonoimman sijoituksen, jos samassa haussa on näitä paremmin verkostoituneita vertaisiani. Oma mokanihan tilanteeni on, koska luontaisesti arkana kontaktinottajana minun tulisi tehdä reilusti ylimääräistä työtä sosiaalisuuden kanssa. Nuorena olisi ollut tärkeää tiedostaa näitä oman persoonallisuuden kompastuskiviä ja miettiä uravalintoja hieman fiksummin.
LinkedInin kautta tutuksi, ja sitä kautta voi hyvin laittaa myöhemminkin viestiä, vaikkei muuten olisikaan ollut juuri tekemisissä.
"Hei, huomasin että yrityksesi hakee xx-asiantuntijaa. Olen etsimässä uusia haasteita ja haluaisin kuulla lisää positiosta sekä yrityksestä. Ehtisitkö lounaalle joku päivä? Olisi kiva nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia muutenkin!"
Totta se on, että monilla aloilla on todella hyvä tuntea ihmisiä. Kun aloitin oikeustieteellisessä, huomasin monien kurssikaverien änkeävän suurella innolla sellaisten opiskelijoiden kavereiksi, jotka olivat pian valmistumassa. Siinä pyrittiin varmistamaan, että kun itse valmistuu, työelämässä on jo kavereita, joista voi olla uran alussa hyötyä.
Yleensä suhtaudutaan kielteisesti siihen, että joku saa paikan ns. suhteilla. Mutta ajatelkaa häntä, joka valitsee uutta työntekijää. Ottaisinko A:n, josta en ole koskaan kuullutkaan, vai B:n, jonka muistan hyvänä tyyppinä jo opiskeluajoilta? Hyvin ymmärrettävää, että valituksi tulee B, jos A:n ja B:n edellytykset työhön ovat tasaväkiset.