Minusta on aika hämmentävää, miten vähäisillä kyvyillä voi edetä uralla hyvinkin korkealle
"EU:n komission varapuheenjohtajaa Jyrki Kataista sovitellaan Jean-Claude Junckerin seuraajaksi komission puheenjohtajana"
Siis tämä sama tyyppi, jonka lyhyen matematiikan arvosana oli 6 ja jonka mielestä Suomi tarvitsee 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2025 mennessä. Ja siis se sama, jonka mielestä vastuunkantaminen on sitä, että kun on ensin sössitty Suomen asiat, niin paetaan sitten kovapalkkaiseen EU:n suojatyöpaikkavirkaan kantamaan sitä vastuuta teoistaan.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/verkkouutiset-kataista-veik…
Kommentit (23)
No mutta onhan Junckerkin täysi rikollinen ja juoppo. Kapitalistisessa järjestelmässä johtajia ei valita kykyjen mukaan.
Siinäpä vasta ajatus. Ajatellaampa niin, että suurin osa kansasta on kuitenkin myös Kataisen kaltaisia tupeksijöita. Eikö ole vain oikein, että kansan tavat omaava henkilö on päättämässä kansan asioista?
Eihän poliitikoille ole mitään vähimmäiskoulutusrajaa olemassa? Vai halutaanko poliitikoiksi pelkästään ihmisiä, joilla on huippuarvosanat?
Olet ehkä käsittänyt jotenkin väärin tämän meidän demokraattisen puoluejärjestelmän. Katsos kun minä ja sinä ja jokainen suomalainen äänestämme nämä urpot ja idiootit joka kerta sinne eduskuntaan uudestaan ja uudestaan.
Olisikohan vika aivan jossain muualla kuin niissä ehdokkaissa. Voi olla nyt niin, että se naapurin Esko, jolla oli myös matematiikasta 6, äänesti Käteisen eduskuntaan, koska tunsi hänen kanssaan yhteenkuuluvuutta.
Ehkä hän toimii hyödyllisenä sätkyukkona kulissientakaiselle eliitille.
Eikö se anna toivoa? Pitää vaan miettiä mitä vahvuuksia Kataisella sitten on kun noin pitkälle pötkinyt ja teet perässä :)
Ihan turha arvostella Teuvo Hakkaraista. Kataisella on ainoastaan paremmat verkostot ja kalliimmat vaatteet, mutta ei hän muuten kyvyiltään ainakaan Hakkaraista parempi ole.
Vierailija kirjoitti:
Siinäpä vasta ajatus. Ajatellaampa niin, että suurin osa kansasta on kuitenkin myös Kataisen kaltaisia tupeksijöita. Eikö ole vain oikein, että kansan tavat omaava henkilö on päättämässä kansan asioista?
Eihän poliitikoille ole mitään vähimmäiskoulutusrajaa olemassa? Vai halutaanko poliitikoiksi pelkästään ihmisiä, joilla on huippuarvosanat?
Olet ehkä käsittänyt jotenkin väärin tämän meidän demokraattisen puoluejärjestelmän. Katsos kun minä ja sinä ja jokainen suomalainen äänestämme nämä urpot ja idiootit joka kerta sinne eduskuntaan uudestaan ja uudestaan.
Olisikohan vika aivan jossain muualla kuin niissä ehdokkaissa. Voi olla nyt niin, että se naapurin Esko, jolla oli myös matematiikasta 6, äänesti Käteisen eduskuntaan, koska tunsi hänen kanssaan yhteenkuuluvuutta.
Näinhän se tietysti onkin, ja se on yksi syy miksi itse en koe minkäänlaista yhteisöllisyyttä suurimman osan ihmisistä kanssa. Sitä vaan ihmettelen että millä oikeutuksella sitten kaiken maailman urpot pyrkivät sanelemaan minulle miten elämäni pitäisi järjestää. En usko alkuunkaan mihinkään edustukselliseen demokratiaan.
Vierailija kirjoitti:
Olet ehkä käsittänyt jotenkin väärin tämän meidän demokraattisen puoluejärjestelmän. Katsos kun minä ja sinä ja jokainen suomalainen äänestämme nämä urpot ja idiootit joka kerta sinne eduskuntaan uudestaan ja uudestaan.
Mutta EU:ssa noita "herroja" ei valitakaan demokraattisesti, vaan hyvät veljet valitsevat sinne toisiaan.
Ei varmaan tarvitse ihmetellä, miksi kansa suhtautuu kriittisesti EU:hun. Kun päättäjinä siellä on kataisen kaltaisia tyyppejä, niin mitä hyvää siitä voisi seurata kenellekään?
Mieslukija kirjoitti:
Eikö se anna toivoa? Pitää vaan miettiä mitä vahvuuksia Kataisella sitten on kun noin pitkälle pötkinyt ja teet perässä :)
Ei se todellakaan ilman takana olevaa brotherhoodia kuule onnistu . Ei eds naisilla sillä se ratkaisee onko isä rappari.
USA:n armeijan ohje upseerien sijoittamiseksi menee kuulemma näin:
- Jos hän on fiksu ja ahkera, tee hänestä esikuntaupseeri.
- Jos hän on fiksu ja laiska, tee hänestä yksikön päällikkö.
- Jos tyhmä ja laiska, niin kyllä hänelle jotakin hommaa löytyy.
- Jos tyhmä ja ahkera, niin ammu hänet.
Aika moni näistä politiikan sankareista menisi kai tuohon neljänteen kategoriaan. Harmi, ettei kohtalo tehnyt heistä jenkkiupseereita.
Vierailija kirjoitti:
Mieslukija kirjoitti:
Eikö se anna toivoa? Pitää vaan miettiä mitä vahvuuksia Kataisella sitten on kun noin pitkälle pötkinyt ja teet perässä :)
Ei se todellakaan ilman takana olevaa brotherhoodia kuule onnistu . Ei eds naisilla sillä se ratkaisee onko isä rappari.
Ja nyt ei puhuta muusikoista.
Kun se on noin helppoa, niin ei muuta kuin pyrkimään valtuustoon kunnallisvaaleissa. Sitten eduskuntaan ja jossain suuressa puolueessa puheenjohtajaksi ja ministeriksi. Seuraavaksi otat eduskuntavaaleissa voiton ja nouset pääministeriksi. Sen jälkeen hommaat itsellesi tarpeeksi kannatusta, että pääset ensin komissaariksi. Lopuksi puhut kaikki Euroopan Unionin jäsenmaat puolellesi.
Helppoa kuin heinänteko. Miksi niin harva tekee noin, kun siihen ei kummoista lukiotodistusta edes vaadita?
Vierailija kirjoitti:
No mutta onhan Junckerkin täysi rikollinen ja juoppo. Kapitalistisessa järjestelmässä johtajia ei valita kykyjen mukaan.
Kumpikaan, Katainen tai Juncker, ei ole mukana missään kapitalistisessa järjestelmässä. Molemmat ovat poliittisia broilereita, jotka etenevät kuten politiikassa edetään: auta minua nyt niin minä autan sinua sitten ensi kerralla. Kumpikin on eurooppalaisen poliittisen vallan ytimessä ilman että heitä sinne on kansa äänestänyt.
Kunhan ihmettelen kirjoitti:
Kun se on noin helppoa, niin ei muuta kuin pyrkimään valtuustoon kunnallisvaaleissa. Sitten eduskuntaan ja jossain suuressa puolueessa puheenjohtajaksi ja ministeriksi. Seuraavaksi otat eduskuntavaaleissa voiton ja nouset pääministeriksi. Sen jälkeen hommaat itsellesi tarpeeksi kannatusta, että pääset ensin komissaariksi. Lopuksi puhut kaikki Euroopan Unionin jäsenmaat puolellesi.
Helppoa kuin heinänteko. Miksi niin harva tekee noin, kun siihen ei kummoista lukiotodistusta edes vaadita?
Pitäisikö tehdä myös asiakirjaväärennöksiä uran alkuun saamiseksi, kuten Katainen teki?
Tästä voitte bongata Jyrkin ja pari muutakin Suomen poliitikkoa avoimen rapparihenkisesti poseeraten http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.fi/2014/11/vapaamuurarit-ja-…
Kunhan ihmettelen kirjoitti:
Kun se on noin helppoa, niin ei muuta kuin pyrkimään valtuustoon kunnallisvaaleissa. Sitten eduskuntaan ja jossain suuressa puolueessa puheenjohtajaksi ja ministeriksi. Seuraavaksi otat eduskuntavaaleissa voiton ja nouset pääministeriksi. Sen jälkeen hommaat itsellesi tarpeeksi kannatusta, että pääset ensin komissaariksi. Lopuksi puhut kaikki Euroopan Unionin jäsenmaat puolellesi.
Helppoa kuin heinänteko. Miksi niin harva tekee noin, kun siihen ei kummoista lukiotodistusta edes vaadita?
Varmaan siksi että monella on vielä moraalin rippeet tallella.
Vierailija kirjoitti:
Kunhan ihmettelen kirjoitti:
Kun se on noin helppoa, niin ei muuta kuin pyrkimään valtuustoon kunnallisvaaleissa. Sitten eduskuntaan ja jossain suuressa puolueessa puheenjohtajaksi ja ministeriksi. Seuraavaksi otat eduskuntavaaleissa voiton ja nouset pääministeriksi. Sen jälkeen hommaat itsellesi tarpeeksi kannatusta, että pääset ensin komissaariksi. Lopuksi puhut kaikki Euroopan Unionin jäsenmaat puolellesi.
Helppoa kuin heinänteko. Miksi niin harva tekee noin, kun siihen ei kummoista lukiotodistusta edes vaadita?
Pitäisikö tehdä myös asiakirjaväärennöksiä uran alkuun saamiseksi, kuten Katainen teki?
Mikäs tämä juttu on mennyt multa ohi.
Vierailija kirjoitti:
No mutta onhan Junckerkin täysi rikollinen ja juoppo. Kapitalistisessa järjestelmässä johtajia ei valita kykyjen mukaan.
Joku keskenkasvuinen yritti päteä asiasta josta ei ymmärrä mitään.
Kapitalismissa nimenomaan kyvykkäimmät pärjäävät. Tämä nykyinen eu on sosialismia siis vasemmistolaisuutta ja kommunismia jossa valitaan kaverit virkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieslukija kirjoitti:
Eikö se anna toivoa? Pitää vaan miettiä mitä vahvuuksia Kataisella sitten on kun noin pitkälle pötkinyt ja teet perässä :)
Ei se todellakaan ilman takana olevaa brotherhoodia kuule onnistu . Ei eds naisilla sillä se ratkaisee onko isä rappari.
Ja nyt ei puhuta muusikoista.
ylilauta vakoilee rappareille ja listaa kaikki
Eipä sillä ole väliä, kunhan on hyväveliverkostossa ja tekee sitä mitä saatananpalvojat haluavat.