Lue keskustelun säännöt.
Hesarin lukijat, auttakaa
10.02.2017 |
Hesarissa on artikkeli naisten Aspergerista, mutta en pääse lukemaan sitä. Voisko joku kopioida uutisen tähän?
Kiitos!
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä sen otsikko tarkalleen ottaen on?
"elämäni ennen diagnoosia oli sosiaalinen helvetti"
Toivottavasti tää ei oo mitenkään laitonta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin kiinnostaisi; itse sain diagnoosin myös vasta akuisiällä. Inhimillisesti katsoen liian myöhään. Nettilehden artikkeli on valitettavasti vain tilaajien luettavissa.
Minttu Aalto, 37, ei tervehtiessä katso silmiin. Koko tapaamisen ajan kasvojen ilme pysyy muuttumattomana. Ei hymyn karetta, virnistyksestä puhumattakaan. Ei mitään, mikä kertoisi jostakin tunteesta.
”Sosiaaliset kohtaamiset ovat minulle vaikeita. Tiedostan kyllä, että minun pitäisi keskustellessa katsoa sinua silmiin muutaman sekunnin ajan”, Minttu Aalto sanoo.
Hän on opetellut asioita, joita ihmisten kanssa kohdatessa pitäisi tehdä, mutta niiden läpikäyminen vie voimia. Siksi hän keskittyy nyt kertomaan itsestään eikä siihen miten käyttäytyy.
Aalto sai Asperger-diagnoosin reilu vuosi sitten. Silloin hänelle alkoi valjeta, miksi häntä on koko elämän ajan pidetty omituisena, tyhmänä, rumana ja jopa hulluna.
Aspergerin oireyhtymä kuuluu autismikirjon häiriöihin. Sen oireisiin kuuluvat muun muassa vuorovaikutusongelmat, rutiininomainen käytös ja aistiyliherkkyys.
”Minua on kiusattu nelivuotiaasta saakka. Olen aina ollut isokokoinen, joten löin takaisin. Hyvin pian kiusaaminen muuttui vain nimittelyksi ja ulkopuolelle sulkemiseksi”, Aalto kertoo
Minttu Aalto ajatteli jo nuorempana, että hänellä on varmaan joitain autismikirjon piirteitä. Hänellä oli esimerkiksi pakkoliikkeitä ja hän huomasi, että vaikkapa nyrkin avaaminen ja sulkeminen rauhoittaa häntä keskittymistä vaativassa tilanteessa. Silti lukiessaan autismikirjon häiriöistä kärsivien ihmisten tarinoita, hän ei tunnistanut niistä itseään.
Hänen oireensa eivät ole kovin tyypillisiä. Koulussakin hänellä oli yksi hyvä ystävä, mitä autismikirjoon kuuluvilla ei useinkaan ole. Hänellä ei myöskään ollut mitään tiettyjä erityisen mielenkiinnon kohteita, mikä on Aspergerin oireyhtymässä erittäin tavallista.
”Jos olisin ollut poika, minua olisi varmaan pidetty suhteellisen normaalina.”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aspergerin oireyhtymään kuuluu esimerkiksi äärimmäisen systemaattinen ajattelu, joka helposti yhteiskunnassa muutenkin liitetään maskuliinisuuteen. Autismikirjon häiriölle yhteistä ovat sosiaalisten tilanteiden ja kommunikaation vaikeudet.
”Tytöt kykenevät usein peittämään autismikirjoon liittyvät piirteensä paremmin kuin pojat. Heillä saattaa olla enemmän kiinnostusta sosiaalisiin suhteisiin ja lisäksi heidän sosiaaliset taitonsa saattavat olla paremmat kuin pojilla”, sanoo psykologian tohtori Petra Waris.
Hän on tutkinut ja hoitanut Asperger-tyttöjä, joiden diagnoosi saattaa viivästyä epätyypillisten oireiden takia.
Asperger-diagnoosista ollaan jo kansainvälisesti luopumassa, ja se ollaan yhdistämässä autismikirjo-yläkäsitteen alle. Hoidon kannalta merkittävää on oireiden vaikeusaste.
Monissa maissa käytössä on jo pelkästään sateenvarjokäsite autismikirjo. Suomessa Asperger-diagnooseja tehdään edelleen.
Asperger-ihmisiä on maailmassa joidenkin arvioiden mukaan jopa 15 miestä yhtä naista kohti. Monille ovat tuttuja tarinat autismikirjoon kuuluvista miehistä, jotka muistavat ulkoa pitkiä numerosarjoja tai laskevat pöydällä läjässä olevat tulitikut hetkessä.
”Tytöillä kiinnostuksen kohteet eivät ole niin eriskummallisia kuin pojilla. Asperger-tyttö saattaa olla kiinnostunut Barbieista, saippuasarjoista tai eläimistä, kuten kuka tahansa koulutyttö”, Petra Waris sanoo.
Tyttöjen kiinnostuksen laatu voi kuitenkin paljastaa, ettei harrastus tai leikki ole ihan tavallista. Barbeja kerätään, mutta niillä ei leikitä. Hevosharrastuskin saattaa mennä siihen pisteeseen, että tyttö siirtää patjansa talliin.
Nuorempana Minttu Aalto on harrastanut vaikka mitä: tennistä, lenkkeilyä, käsitöitä, valokuvausta. Jokaiseen harrastukseen hän uppoutui täysillä.
”Luin esimerkiksi valokuvauksesta kaiken löytämäni ja hankin taitoihini nähden ihan liian hienon kameran.”
Häntäkin kiinnostavat systeemit ja rakenteet. Kaupungilla hän saattaa kiinnittää huomiota mainoksiin, joissa on joku taulukko, bussiaikatauluihin tai varausjärjestelmiin. Aiheella ei ole merkitystä.
”Jos kertoisit minulle hamsterien siitosohjelmasta, saattaisin helposti uppoutua aiheeseen moneksi tunniksi, vaikka hamsterit eivät kiinnosta minua mitenkään”, Minttu Aalto kertoo.
Hän puhuu paljon ja sujuvasti, ja osaa analysoida omaa käytöstään. Vain muita ihmisiä hän ei ymmärrä. Haastattelutilanne on hänelle helppo, koska se ei ole vastavuoroinen. Säännöt ovat selvät.
Petra Waris kertoo, että oireilevat tytöt saatetaan diagnosoida väärin. Osalle on saatettu asettaa syömishäiriödiagnoosi, vaikka oireilu ei liity vääristyneeseen kehonkuvaan vaan valikoivaan ruokailuun tai esimerkiksi kaloreiden laskemiseen.
”Erilaiset pakko-oireet ja masennus ovat erittäin yleisiä. Masennus on usein seurausta toistuvista epäonnistumisista sekä itsensä kokemisesta erilaiseksi”, Waris sanoo.
Minttu Aalto kertoo saaneensa masennusdiagnoosin jo vuosia sitten. Hän on toden totta ollutkin masentunut ja ahdistunut. Pari vuotta sitten hän sai kuusi tuntia kestävän ahdistuskohtauksen ja päätyi psykiatriselle osastolle. Sen jälkeen hän sai diagnoosin.
”Elämäni ennen diagnoosia oli aistihelvetti ja sosiaalinen helvetti. Elämä oli valtava musta aukko, jossa ei ollut mitään valoa. Mietin monta kertaa itsemurhaa”, Aalto sanoo.
Masennuslääkkeet eivät helpottaneet oloa.
Lopulta hän halusi hankkia selityksen pahalle ololleen vaikka väkisin, koska hän halusi löytää tien pohjattomasta yksinäisyydestään. Ja oppia edes vähän ymmärtämään muita ihmisiä.
Edelleen Aalto unohtelee asioita, ei osaa lukea rivien välistä ja on helposti liian suora ja töykeä. Lisäksi aistit menevät sekaisin: äänet tuntuvat värähtelynä iholla ja esimerkiksi kompastumisen näkeminen tuntuu kipuna.
”En voi esimerkiksi ollenkaan katsoa Hauskoja kotivideoita tai vastaavaa.”
Vaikka kaikki oireet eivät ole hävinneet, diagnoosin jälkeen saatu tuki, terapia ja oikea lääkitys ovat auttaneet paljon.
”Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen itseni tasapainoiseksi ja onnelliseksi.”
Nyt Minttu Aalto kertoo aina uusia ihmisiä kohdatessaan, että hänellä on muun muassa kasvosokeus eikä hän välttämättä tunnista vastaantulevaa työkaveria. Monissa tilanteissa diagnoosista kertominen on helpottanut.
”Minua ei enää pidetä niin töykeänä, vaikken tee voileipää muille, kun minulle tulee nälkä. Oletan, että ihmiset sanovat, jos haluavat voileivän.”
Pitäisikö jokaisen koulun pihalta erottuvan erikoisen tytön sitten saada diagnoosi?
Petra Waris pitää diagnoosin tekemistä tärkeänä, jotta henkilö saisi tarvitsemaansa tukea ja ymmärrystä. Aspergerin ennuste on sitä parempi, mitä aiemmin tukea saa. Nuorille Asperger-ihmisille opetetaan ottamaan kontaktia muihin ihmisiin ja toimimaan suunnitellusti.
Kun esimerkiksi sosiaaliset tilanteet ovat hankalia, niitä voi alkaa helposti välttää, vaikka haluaisikin tutustua ihmisiin.
”Nuori Asperger-nainen ei välttämättä osaa kuvitella riskejä. Hän voi sen takia joutua hyväksikäytetyksi”, Waris sanoo.
Monelle Asperger-ihmiselle jo arjen tukemisesta on paljon apua, sillä perustaidot saattavat usein olla epäsuhdassa henkilön muuhun älylliseen ja tiedolliseen tasoon. Petra Waris kertoo käyneensä esimerkiksi erään nuoren itsekseen muuttaneen Asperger-naisen kanssa läpi, miten siivous vaihe vaiheelta etenee.
”Arkisia asioita ja kohtaamisiakin voi opetella”, hän sanoo.
”Sängystä nouseminen, aamiaisen tekeminen, suihkussa käyminen, puhtaista vaatteista huolehtiminen”, myös Minttu Aalto luettelee arjen asioita, jotka ovat hänelle vaikeita.
Hän tulee kuitenkin tapaamiseen puhtaissa vaatteissa ja muutenkin siistinä. Hän on jo vuosia käynyt myös töissä siivoojana uimahallissa.
”Olen aina taistellut selviytyäkseni arjesta. Aiemmin se on usein tarkoittanut sitä, että käyn vain töissä ja nukun. Siihen on mennyt kaikki voimat.”
Nyt Minttu Aalto osallistuu myös Autismi- ja Aspergeryhdistyksen toimintaan, sillä hän haluaa auttaa muita. Hän on itse nykyisin hyvin tietoinen omista piirteistään ja hyväksyy itsensä. Terapian ja muun avun turvin hän aikoo myös toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja pyrkiä kuvataidekouluun.
Autismiyhdistyksessä Minttu Aalto on käynyt mielenkiintoisia keskusteluja samankaltaisesti ajattelevien kanssa.
”Minulla on ensimmäistä kertaa elämässä toivoa”, hän sanoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko artikkeli Hesarin netissä? Onnistuisiko lukeminen googlen incognito-tilassa?