Lue keskustelun säännöt.
Olen kateellinen teille kaikille, jotka tunnette himoa miestänne kohtaan
08.02.2017 |
En ole harrastanut seksiä intohimosta ja omasta halusta vuosikausiin. En ainakaan 10 vuoteen. Kaipaan ihan hirveästi sitä tunnetta, ei seksi tunnu miltään ilman himoa.
Mutta en vain tunne mitään seksuaalista halua miestäni kohtaan. :(
Kommentit (228)
Vierailija kirjoitti:
Joka kerta mua jaksaa yllättää, kuinka naiivisti jotkut kuvittelevat heidän olevan puolisonsa silmissä oikeasti joku jumalainen seksipommi, joka ohittaa upeudessaan kaikki maailman seksisymbolit. Aika moni tuntuu uskovan suureen rakkauteen.
Itse voin suoraan sanoa, että ei tulisi mieleenkään perustaa parisuhdetta tuollaisen paskan varaan. Avioliitot ja parisuhteet kestävät vain, jos ihmiset osaavat asettua tarpeidensa yläpuolelle ja ymmärtää, kuinka seksuaalisuus toimii. Itselläni ei olisi käynyt mielessäkään, että sama ihminen voisi oikeasti kiinnostaa vuosikymmenten ajan. Kyllä kaikki varmasti tajuavat, että ihminen katselee automaattisesti ympärilleen ja näkee päivittäin paljon seksikkäämpiä ihmisiä kuin oma kumppani. Toiset pystyvät vain kieltämään tuon faktan tehokkaammin.
No omat vanhempani ovat kohta 80-vuotiaita ja silti eivät pysy irti toisistaan kun meillä kylässä ovat, saa varovasti aina koputtaa vierashuoneen oveen :) Ja naimisissa ovat olleet kohta 60 vuotta. Kyllä näitäkin pareja on. Enemmän on niitä, joilla tuo intohimo vaihtelee, on kuivia kausia mutta niiden jälkeen taas aktiivisempia. Ilman muuta ympärillä näkyy paljon seksikkäämpiä ihmisiä kuin mieheni ja mieheni näkee paljon seksikkäämpiä kuin minä, mutta hän on se rakkain joka myös tuntee parhaiten minun kehoni ja tarpeeni ja minä hänen. Ja hän pysyy vieressä ja minä hänen, hän on valmis hieromaan kipeitä hartioitani, ja minä voitelen hänen selkään kipuvoidetta. Vaikka se uutuuden kiihko häviää voi pitää kiinni kipinästä parisuhteessa aivan pienillä jutuilla toista huomioimalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja minkähänlaisena tämä nyk. naisesi kokee teidän seksielämän nykyisin? Varmaan tuo raju pano on juuri sitä mitä kaipaa ja sillä saatte seksielämänne kuntoon?
Sanotaan nyt näin, että tässä vaiheessa yksi hailee tuleeko kyseinen touhu kuntoon vai ei. Sen verran katkera olen hänen vuosikausia kestäneestä haluttomuudestaan yms etten edes välitä hoitaa hommaa kuntoon. Sitä niittää mitä kylvää.
Eikös olekin omituista, että moni muu nainen on "alentunut" minua vokottelemaan ihan omaehtoisesti sekstailemaan mutta tämä ei ole oikeastaan koskaan. Minussahan se vika on, eikös juu?
Ihmetteletkö koskaan parisuhteita, joissa on intohimoista seksiä ja rakkautta, että miten sellaista voi olla olemassa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi vitussa olette suhteessa ihmisen kanssa, jota kohtaan ette tunne intohimoa? Olette outoja ja tuhlaatte elämäänne.
Jaa että "miksi vitussa"?
Koska yli kahtakymmentä yhteistä vuotta ei ole helppoa unohtaa eikä heittää pois. Koska toinen on paras ystävä, jonka kanssa voi puhua hyvin monista asioista ja jonka kanssa on yhteisiä muistoja, yhteisiä ystäviä, yhteinen koti ja ennen kaikkea yhteiset lapset, joiden perheen ja kodin rikkomisen ajatus särkee oman ja varmasti miehenkin sydämen. Koska toinen on ihmisenä hyvä ja luotettava. Koska sitä ajattelee, että ehkä tämä on elämän realismia. Koska ajattelee, että kaikkea ei voi saada. Koska välillä ajattelee että olihan intohimoa ennenkin ja että jospa se jossain vaiheessa vielä tulee takaisin.
Ja sinulle, joka olet siellä raivoissasi siitä että me luulemmme olevamme puolisoillemme maailaman ainoat "seksipommit". En minä ainakaan luule. (Vaikka ei minulla kyllä ole ongelmaa siinä, että mieheni olisi vastenmielinen. Kyllä hän on ihan komea edelleen, ja jos rasvaprosentti ei ole ihan yhtä matala kuin nuorena miehenä niin ei tämä nyt todellakaan siitä ole kiinni.) Enkä oikein ymmärrä, mitö ajat edes takaa tuolla viestilläsi? Tarkoitatako että kaikkien pitäisi vain automaattisesti erota heti kun intohimo vähänkin laimenee? Vai sitä, että kaikkien pitäisi elää avoimessa suhteessa? Vai siis... Mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja minkähänlaisena tämä nyk. naisesi kokee teidän seksielämän nykyisin? Varmaan tuo raju pano on juuri sitä mitä kaipaa ja sillä saatte seksielämänne kuntoon?
Sanotaan nyt näin, että tässä vaiheessa yksi hailee tuleeko kyseinen touhu kuntoon vai ei. Sen verran katkera olen hänen vuosikausia kestäneestä haluttomuudestaan yms etten edes välitä hoitaa hommaa kuntoon. Sitä niittää mitä kylvää.
Eikös olekin omituista, että moni muu nainen on "alentunut" minua vokottelemaan ihan omaehtoisesti sekstailemaan mutta tämä ei ole oikeastaan koskaan. Minussahan se vika on, eikös juu?
Ihmetteletkö koskaan parisuhteita, joissa on intohimoista seksiä ja rakkautta, että miten sellaista voi olla olemassa?
En, koska minullakin on ollut sellaisia.x Mutta eipä vaan siitä ainoasta vähän pidemmästä sellaista tullut, kun kohdalle osui seksuaalisesti estynyt nainen. Joten vikahan on juuri minussa, eikä tuossa toisessa osapuolessa?
Nainen himoitsee miestä jonka kanssa hän kokee henkisen yhteyden. Eli keskustelkaa kehukaa, kannustakaa ja huomioikaa vaimojanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä viestejä lukiessa vaimoista jotka lasten jälkeen menettävät halunsa alkoi kyllä vähän kiukuttaa tuo naisten syyllistämisen määrä. Mä voisin hyvin kuvitella oman mieheni kitisemään samasta aiheesta tähänkin ketjuun (tiedä vaikka joku viesteistä oliskin sen kirjoittama:D). Asioilla kuitenkin yleensä on kaksi puolta ja itselläni se intohimo miestä kohtaan loppu siihen kun mies aikanaan petti mua, en vaan voi edelleenkään käsittää miten joku voi tehdä niin ihmiselle, jota väittää rakastavansa. Yhdessä kuitenkin jatkettiin, kun satuin olemaan raskaana. Lapsen syntymän jälkeen kun seksielämää aloiteltiin uudelleen, lauko mies jotain idiootteja kommentteja siitä kuinka synnytyksen jälkeen en tuntunut yhtä tiukalta kuin aiemmin. Kyllähän se loukkas niin, etten ole itseäni pitänyt tuon jälkeen seksuaalisesti haluttavana, jolloin en todellakaan tunne intohimoa yhtään ketään kohtaan. Tuo intohimottomuus kuitenkin alkoi ahdistaa aivan järjettömästi ja kehitin meidän selksielämästä mielettömän stressin itselleni, yritin lukea paljon miehen ja naisen seksuaalisuudesta ja niiden eroista, yritin ottaa selvää mitä mies haluaa ja yritin ymmärtää että miehelle hänen pettämisensä ei ollut tarkoitus loukata minua niin julmalla tavalla, kuin mitä itse sen koin ja koen edelleenkin. Olen yrittänyt väkisin löytää intohimoa uudelleen, mutta ei se käskemällä tule. Suren sitä, että nykyään seksuaaliset fantasiani liittyvät vain siihen että saisin intohimoista seksiä ja kokisin olevani haluttu. Luulenpa vain, että mieheni näkee tämän asian edelleenkin vain niin että seksi loppui lapsen tuloon ja vaimo suostuu vain pimeässä peitonalla ja yleensä tuskaisen kuuloisena...
Tulipa tästä pitkä ja hyvä keskustelu. Enpa arvannutkaan, kun aloituksen tein.
Moni maininnut ulkonäön ja joku heilautti sen perinteisen kotityökortinkin. Mun kohdalla kumpikaan noista ei ole se syy, miksi haluja miestä kohtaan ei ole. Mies on siisti, kroppa ihan perus, ei siis ylipainoa, käytös on ok ja kotitöitäkin on aina tehnyt. En ole edes ihminen, jolle ulkonäkö merkkkaisi tai edes nuo kotityöt. Ei siis mistään tuollaisesta ole kiinni.
Kai se kemia vain puuttuu? Olen ollut ennen miestäni suhteessa, jossa oli intohimoa paljon, joten ei ole sitäkään, että olisin haluton yleisesti kaikkia miehiä kohtaan.
Miksi sitten olen alkanut suhteeseen tämän miehen kanssa ja vielä ollut pitkästi yli 10v? Ketjussa onkin jo monta hyvää selitystä sille. Sitä toivoo, että ehkä sitä himoa vielä joskus tulisi ja realistisesti ajattelee, että kaikkea ei voi saada ja hyvä mies kaikilta muilta osin.
Mutta jotenkin tuli vain entistäkin surullisempi ja kateellisempi olo tätä ketjua lukiessa. Ehkä sitä onkin vain täysi idiootti, kun toivoo ja varsinkin, kun tähän tyytyy...
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman kokemukseni mukaan se on juuri tuo että ne ihmiset, joita kohtaan tunnen eläimellisintä himoa, eivät sovi kanssani elämää jakamaan. Enkä pidä sinkkuelämästä. Minulle riittää tuo kerta viikossa seksiä kun meillä pelaa muuten huumori ja yhdessäolo sekä ajattelutavat.
Olisi ihanaa jos elettäisiin vaan villeinä ja vapaina hippinomadi-orgiaelämää. Mutta kauan sellainen utopistinen heiluminen toimii? Me ollaan kuolevaisia ja pitää vähän priorisoida, koska ainakin minä haluaisin juuri sen tiimin joka helpottaa elämää, tuli hyvät tai huonot ajat.
Vierailija kirjoitti:
Näitä viestejä lukiessa vaimoista jotka lasten jälkeen menettävät halunsa alkoi kyllä vähän kiukuttaa tuo naisten syyllistämisen määrä. Mä voisin hyvin kuvitella oman mieheni kitisemään samasta aiheesta tähänkin ketjuun (tiedä vaikka joku viesteistä oliskin sen kirjoittama:D). Asioilla kuitenkin yleensä on kaksi puolta ja itselläni se intohimo miestä kohtaan loppu siihen kun mies aikanaan petti mua, en vaan voi edelleenkään käsittää miten joku voi tehdä niin ihmiselle, jota väittää rakastavansa. Yhdessä kuitenkin jatkettiin, kun satuin olemaan raskaana. Lapsen syntymän jälkeen kun seksielämää aloiteltiin uudelleen, lauko mies jotain idiootteja kommentteja siitä kuinka synnytyksen jälkeen en tuntunut yhtä tiukalta kuin aiemmin. Kyllähän se loukkas niin, etten ole itseäni pitänyt tuon jälkeen seksuaalisesti haluttavana, jolloin en todellakaan tunne intohimoa yhtään ketään kohtaan. Tuo intohimottomuus kuitenkin alkoi ahdistaa aivan järjettömästi ja kehitin meidän selksielämästä mielettömän stressin itselleni, yritin lukea paljon miehen ja naisen seksuaalisuudesta ja niiden eroista, yritin ottaa selvää mitä mies haluaa ja yritin ymmärtää että miehelle hänen pettämisensä ei ollut tarkoitus loukata minua niin julmalla tavalla, kuin mitä itse sen koin ja koen edelleenkin. Olen yrittänyt väkisin löytää intohimoa uudelleen, mutta ei se käskemällä tule. Suren sitä, että nykyään seksuaaliset fantasiani liittyvät vain siihen että saisin intohimoista seksiä ja kokisin olevani haluttu. Luulenpa vain, että mieheni näkee tämän asian edelleenkin vain niin että seksi loppui lapsen tuloon ja vaimo suostuu vain pimeässä peitonalla ja yleensä tuskaisen kuuloisena...
Nyt aletaan päästä ytimeen. Loppuuko halut ja intohimo arjen tylsyyteen ja kumppanin tuttuuteen vai johonkin muuhun mikä väliä hiertää, loukkauksiin, luottamuksen vähenemiseen, pettymyksiin muissa asioissa? Helpompi sanoa ettei huvita kuin kertoa niitä syitä miksi ei huvita, kuitenkin jos jatkaa haluaa nuo perimmäiset syytkin kannattaisi saada käytyä läpi. Yksi mies sanoi että naisen nalkutus jäähdytti tehokkaasti halut, saman saa varmasti vähintään yhtä tehokkaasti aikaiseksi pettämällä. Oletko kertonut miehellesi kuinka syvälle tuo pettäminen sinua sattui?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun haluamiseni loppui pikkulapsiaikaan koska olin sen jälkeen miehelle niin vihainen ja katkera.
Ennen sitä olimme vuosia kaksi tasa-arvoista työssäkäyvää. Mieheni kyllä oli aika työorientoitunut, ja ehkä vapaa-ajalla otti alkoholia vähän enemmän kuin olisin tykännyt, mutta ne ikään kuin tapahtuivat minun ulkopuolella, ja selvisin arjesta aika kevyesti niistä huolimatta. Minunhan ei tarvinnut huolehtia kun itsestäni.
Lapsi tehtiin yhteisymmärryksessä. Odotusaika oli ihanaa ja lemmekästä.
Lapsen syntymä muutti kaiken elämässäni, olin kipeä, väsynyt, pelästynyt, kiinni vaativassa vauvassa yötä päivää. Sukua ei ollut lähellä avuksi.
Mies malttoi olla kotona muutaman päivän, mutta palasi sitten töihin ja aloitti innoissaan uuden vaativan projektin, johon heti uppoutui ja teki paljon ylitöitä, niin että hän oli kotona aikaisintaan iltakahdeksalta vaikka soitin ja pyysin häntä tulemaan apuihin normaalisti neljän viiden aikoihin, ikään kuin hetkeksi vapauttamaan minut vuorosta.
Voitte kuvitella missä shokissa olin. Kaikki mikä oli minua, oli pois pyyhitty, olin vuorossa yötä päivää, yksin. Kaikki avunpyyntöni kaikuivat kuuroille korville.
Mieheni johon olin luottanut, jonka kanssa olin luullut olevani tiimi, hylkäsi minut tuosta vaan yksin taakseen katsomatta, elämäni vaikeimmassa, raskaimmassa ja pelottavimmassa tilanteessa.
Tämä löi ison kiilan meidän välille. Opin siinä, etten voikaan luottaa että olemme toistemme tukena ja apuna. Opin kyllä selviämään yksin, mutta iso arpi jäi suhteeseemme. Tämän jälkeen, kun tuli uusia vastaavia pettymyksiä, ne vain kasautuivat toinen toisensa päälle kun edellistä ei ollut selvitetty eikä annettu anteeksi. Lopulta olin niistä kaikista miehelleni niin vihainen, etten voinut koskea häneen tuntematta vastenmielisyyttä.
En usko että mies koskaan ymmärsi toimintansa merkitystä minulle, vaikka yritin puhua siitä.
Petoksia on monenlaisia. Jollain on suhde, joku juo, ei tue surussa tai sairaudessa sen hetkellä, ei haluakaan lapsia joita piti saada. Ei tuekaan omalla vuorolla uraa. Käyttää yhteiset rahat itseensä.
Kauna ja katkeruus tappavat luottamuksen ja kunnioituksen, sitä kautta rakkauden, sitä kautta seksin. Yhdessä ollaan koska lapset ja talo.
Entäs näin päin kun mies muisteli jotai huomiohuoraa ja myöhemmin torjui minut kun yritin lämmitellä ja osoitin haluni? Tuli tyhmä olo itselle, miksi edes yritän? Joten en enää viitsi yrittää. Kysyi vielä et suutuinko. No en suuttunut varsinaisesti, lähinnä pahoitin mieleni ja tunsin oloni pettyneeksi. Hieman ärsyynnyinkin. Pitäisi varmaan opetella olemaan huomiohuoramaisempi 😂
En vaan ole sen luontoinen persoona 😒
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiinnolla olen lukenut näitä kommentteja. Itselläni hiipui ex:n kanssa naisellisuus ja seksuaalisuus aikoinaan, kun kaikki oli pakkopullaa. Samat asennot, ilman lämmittelyä. Ei mitään kehumista esim. ulkonäöstäni. Aikani yritin, kunnes kyllästyin.
Eron jälkeen tapasin usean yksin vietetyn vuoden jälkeen elämäni miehen. Hän sytytti täyden roihun... pelkkä katse,kosketus, läheisyys. Hän näkee minut 57v naisen seksikkäänä, upeana ja hyvännäköisenä naisena.
Hän antoi alussa minun rauhassa rakastua. Hienotunteisuudella,mutta samanaikaisesti pienoisilla sopivilla "töytäisyillä" eteenpäin suhteessa.
Hänelle olen yksi ja ainoa nainen, jota seksikkäämpää ja upeampaa ei tiedä. Kyllä! Kaikella tällä herätti naiseuteni ja seksikkyyteni uudelleen. Tunnen itseni seksikkääksi ja upeaksi... se taas näkyy ja tuntuu.
Teen kaikkeni mieheni eteen. Rakastan suunnattomasti, haluan paljon häntä ja aina vain kaikki paranee!
Olemme olleet vajaan vuoden yhdessä nyt, koko ajan suhteemme paranee ja seksuaalisuus lisääntyy.
Koen hänet seksikkäänä, arvostan, rakastan ja kunnioitan. Minulle hän on Mies. Häntä voi katsoa ylöspäin ja olla ylpeä. Tarvittaessa osaa olla määrätietoinen ja "perheen" pää. Kertakaikkiaan upea mies!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemuksen mukaan jo nelikymppisestä alkaa hormonit hiipua, ja alkaa olla väsymystä ja yleistä nuutumista ja haluttomuutta. Jälkeenpäin sen vasta tajuaa. Lääkäriin mennään vasta sitten kun jo räjähdellään miehelle, hikoillaan öisin lakanat märäksi, ja nukahdetaan sohvalle töiden jälkeen. Siinä vaiheessa on hormoneissa ollut vajausta näin taaksepäin katsoen jo viitisen vuotta ainakin.
Mulla on ollu tuota jo ainakin 4 vuotta ja olen 26-vuotias. Lääkäreiden mielestä kaikki on ok ja liittyy vaan stressiin. Halut siis loppuivat kuin seinään. Lapsiakaan minulla ei ole.
Sinuna epäilisin myös kilpirauhasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miulla kävi niin, että aikanaan hyvinkin tyydyttänyt parisuhde hiipui järkeväksi kumppanuudeksi. Itse koin asian niin, että se oli vaimosta kiinni. Kun lapset kasvoi isoksi ja ruuhkavuoden oli takana, niin pari vuotta sitten nostin päätin, ettei elämäni jatku seksittömässä avioliitossa. Nostin siis kissan pöydälle. Mitä siitä seurasi? Vaimo tajusi tilanteen ja on muuttunut aktiiviseksi ja kokeilevaksi. Itselläni sen sijaan on isoja vaikeuksia intohimon palauttamisessa. Juna meni jo! Epäilen, että muutoksen vaimossa sai aikaan menettämisen pelko tms., mutta muutos vaikuttaa aidolta. Itse alan miettimään, miten tästä pääsis pakoon, mutta ero tulee niin ***un kalliiksi - siis ihan oikeesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut kahdenlaista miestä. Ekanlainen nukkumaan mentyä työntää käden jalkoväliin ja toisen tissille, vähän aikaa hinkuttaa ja sitten jo änkeää päälle. Sanon että ei nyt, ei tee mieli. Kääntää selän ja murjottaa, olemme ilman.
Toisenlainen mies nukkumaan mentyä myös hivuttaa käden jalkoväliin ja toisen tissille ja hamuaa korvaa, sanon että ei nyt, oon ihan väsynyt, ei tee mieli. Hän sanoo että ootkin varmaan väsynyt kulta, anna mä hieron sua. Hän ottaa hierontaöljyn ja aloittaa hartioista. Jos olen ihan loppu, nukahdan siihen. Mies peittelee minut eikä murjota seuraavana päivänä.
Jos en nukahdakaan, hän hieroo vähän alempaa, jos tykkään edelleen, hän hieroo vielä vähän alempaa. Alkaakin tuntua aika hyvältä, annan hänen hieroa ja rentoudun. Kohta kädet eivät riitä ja hän ottaa vähän huulia apuun. Kohta minua ei oikeastaan väsytäkään enää niin paljon, ja oikeastaan alan muuttaa mieltäni siitäkin ettei tehnyt mieli, ja niin kierimmekin kohta lakanoissa.
Mies ei taatusti murjota aamulla enkä minäkään.Jos vaimo nukahtaa 20% kerroista, ja muuttaa mielensä 80% kerroista, niin väitän että jälkimmäisellä miehellä on paremmat oltavat.
Voi luoja, meneekö teillä aina homma saman kaavan mukaan, eli miehesi joutuu hieromaan ja vonkaamaan huomiotasi kuin kerjäläinen? Etkö itse tee lainkaan aloitteita seksiin? Sääliksi käy miestäsi...
Kumppanin hyväily ilman penetraatiota on sinusta työlästä ja turhaa vonkaamista? Ei ihme että ihmiset kyllästyvät avioseksiin vuodessa.
Eikös tällaisenkin pitäisi mennä molemminpäin? Vai kuvittelevatko naiset oikeasti, että he voivat vain maata paikallaa ja miesten tulee aina ja joka kerta tehdä kaikkensa naisen eteen?
Vaimokin innostuu tuollaisesta hieronnasta, mutta ne on taas niitä tilanteita, että minä saan tehdä aivan kaiken ja vaimo makaa paikallaan. Jos joskus pyydään, että hän tulisi vaikka päälle, niin johan löytyy vaikka mitä syitä. Ja kerran jopa kysyi, että pitäisikö hänen tehdä kaikki asiat.
Jos homma olisi edes jotenkin tasapainossa niin asia olisi ok. Mutta jos toinen on se, joka joutuu aina tekemään ihan kaiken, niin kyllä siinäkin jossain vaiheessa tulee raja vastaan.
Tämä on kyllä totta. Oma tapani nähdä vaivaa miehen vuoksi on yrittää laittautua niin että hän pitäisi minua haluttavana, organisoida meidän arkea niin että kahdenkeskisille hetkille on aikaa päivittäin. Hän tykkää jos aina joskus pukeudun, puhun ja käyttäydyn tuhmasti, joten teen joskus niin kun voimia riittää.
Minullakin on aika välillä aikoja, ettei tee mieli panna. Yritän silloin ottaa häneltä suihin jos vaan jaksan. Mies saa siis päivittäin edes jotain pientä.
En tiedä sitten lasketaanko nämä miesten mielestä vaivannäöksi, vai onko heidän mielestä nämä itsestäänselvyyksiä ja vähimmäisvaatimus. Siinä kohtaa lyön minäkin hanskat tiskiin. Minulla on muukin elämä hoidettavana.
Juuri mm. tälläisten juttujen takia ei kiinnosta hankkia mitään akkaa. Näin niissä parisuhteissa aina yleensä tuntuu tuppaavan käymään. En katselisi sellaisia sekunttiakaan.
mölli kirjoitti:
Juuri mm. tälläisten juttujen takia ei kiinnosta hankkia mitään akkaa. Näin niissä parisuhteissa aina yleensä tuntuu tuppaavan käymään. En katselisi sellaisia sekunttiakaan.
Mölli kuule saatat jäädä paljosta paitsi...
Tämä on kyllä vähän sama kuin lahjojen antamisessa. Antaja helposti antaa jotain mitä itse ajattelee että haluaisi saada. Vähän kuin mies antaisi vaimolle jonkun hienon porakoneen. Kun pitäisi miettiä, mistä se toinen oikeasti tykkäisi.
Mies joka mielestään on aktiivinen, tekee aloitteita, antaa vaimolle hyvää seksiä, ei ehkä annakaan vaimolle mitään vaan itselleen, ja antamisen sijaan tulee ottaneeksi ja vaatineeksi.
Jollekin miehelle paras seksi on suora toiminta ja autuas tyhjennys aamuin illoin, ja vaimo jonka voi ottaa heti eteisessä. Naiselle täyttymys saattaa olla koko päivä kahden, jossa puhutaan toiselle kauniisti ja flirttaillen, kosketellen, nainen saa pukeutua kauniisti ja saa mieheltä kohteliaisuuksia ja kuumia katseita, juodaan viiniä ja kylvetään yhdessä, hierotaan ja hyväillään toisiaan öljyillä niin että kaikki hermon päät värisee, ja sitten, lopulta, ollaan kuin kanit lopun yötä uudestaan ja uudestaan. Nainen palvoo tämän jälkeen miestään viikkoja.
Seksissäkin kommunikointi ja avoimuus omista toiveista, ja ennen kaikkea toisen toiveiden kuunteleminen, olisi kauhean tärkeää.
Meillä suhde alkoi villisti ja kokeilunhalua oli molemmilla. Tosin silloin jo kävi mielessä ihan kuin mies "esittäisi" halukasta ja teki harvoin itse aloitteen. Puhuttiin myös seksistä ja mies sanoi sen olevan hänelle tärkeää ja parisuhteessa sopiva määrä olisi noin kerran päivässä. Aika nopeasti tuli aika, jolloin hänellä oli työstressiä ja halut hiipui. Ymmärsin ja odotin. Tilanne meni töissä ohi, mutta sitten liuta muita syitä (päänsärystä entisiin parisuhteisiin). Välillä hän on yllättänyt ja halunnut seksiä (tai suostunut seksiin) päivittäin. Kuitenkin viikot vierivät helposti niin, että hän ei suo edes mahdollisuutta seksille. Esim. ilmoittaa alkuillasta että aikoo lukea loppuillan kirjaa ennen nukahtamista. Lomallakaan hän ei yleensä halua ollenkaan. Olen hieronut, tehnyt kotityöt, laittanut itseni nätiksi, ollut täysin välinpitämätön jotta häntä ei ahdistaisi yms. Ilman minun aloitteita seksikertojen välit olisi kuukausissa, jos ollenkaan.
Olen sanonut suoraan, että en ehkä pysty jatkaa loputtomasti ilman seksiä. Hän pyytää aina odottamaan ja ei suostu keskustelemaan eroamisesta. Minun silmissä hän on todella haluttava edelleen. En osaa enää yrittää ja olen yrittänyt sammuttaa omat haluni. Tuntuu, etten kestä enää torjumista. Olen alkanut häpeämään itseäni ja alastomuudesta on tullut vaikeaa hänen seurassaan, tunnen olevani vastenmielinen. Seksistä ja seksuaalisuudesta on tullut pelottavaa ja ahdistavaa. Silloin harvoin kun sitä on, en osaa oikein nauttia, kun mietin vaan mikä minussa on vialla ja mitä teen väärin ja nauttiihan mies varmasti.
Miksi en ole eronnut. Hänessä on niin paljon hyvää ja rakastan. Muuta läheisyyttä on, pussailee ja halailee. Olen toivonut, että tämä meidän suhde alkaisi toimimaan. Ja olen myös miettinyt onko realismia se, että kaikkea ei voi saada. Silti tämä alkaa käymään omalla psyykelle raskaaksi ja mietin yhä enemmän eroa. Vaikka olisin yksinäinen sinkku, niin ei tarvitsisi kokea olevansa vanki omassa kropassaan.
Että olis pitänyt jatkaa huonossa suhteessa lasten takia? Ja lapset olisivat saaneet terveen parisuhdemallin, kun isä ja äiti hädin tuskin puhuvat toisilleen? Pitää osata myöntää virheensä ja mennä elämässä eteenpäin, kyllä jokaisella on oikeus onneen. On niitä eroja otettu huonommistakin syistä, vai sekä se kismittää, kun minä olenkin onnellinen? Ja kun äiti hymyilee ja on iloinen, ovat lapsetkin onnellisempia.