Olen kateellinen teille kaikille, jotka tunnette himoa miestänne kohtaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta vielä pikkaisen pahemmalta tuntuu, kun vaimo muuttuu kiihkeästä naisesta himottomaksi. Ja tietysti siinä kohdassa kun lapset on tehty ja uusi omakotitalo rakennettu. No hetken vielä sinnittelen lasten vuoksi. Mutta ei tämä mikään parisuhde enää ole.

Sama täällä. Lapset kun on tehty niin naisen aloitteet loppui kuin seinään. En ois ikinä voinut kuvitella, että nainen voi muuttua näin kylmäksi lasten saamisen jälkeen. Seksistä on kieltäydytty niin monta kertaa ilman kunnon syytä, että antaa sitten olla jos seksi on vaan joku vallankäyttö väline. Kyllä siinä vaan alkaa itselläkin himot ja usko hiipumaan kun tätä jatkuu tarpeeksi monta vuotta. Osallistun kotitöihin, lapsen hoitamiseen ja pidän itsestäni kohtuullista huoltakin, nainen taas on vähän lihonut mutta ei se minua haittaa. Noo sitkutellaan vielä hetki kämppiksinä lasten takia, mutta ei tämmöistä teatteria valitettavasti loputtomiin jaksa. 

Mikä on mielestäsi hyväksyttävä syy olla haluamatta seksiä? Milloin saa kieltäytyä ja milloin ei ja miksi?

En ole tuo lainaamasi kommentoija, mutta samoja kokemuksia.

Se syy voi olla mikä vain. Mutta jotenkin täälläkin aina tuomitaan ne, joilla haluja on enemmän. Kyllä minä ainakin koen tilanteen erittäin tuskaiseksi, kun vaimon halut ovat kadonneet. Käytiin pariterapiassa ja hän vain totesi, ettei oikeastaan kaipaa seksiä enää. Ehkä kerran pari vuodessa saattaisi innostua asiasta. Välillä ollut säälipillua tarjolla ja ihmettelee, kun kieltäydyn. 

Mutta ei voi mitään. Näillä mennään ja haen eroa jossain vaiheessa. Haluan vain pitää perheen kasassa, kun lapset ovat nyt pieniä. Arki rullaa sinäänsä ok, mutta ei meillä parisuhdetta enää käytännössä ole.

Up

Ruoka ja juoma on perustarpeita, niin on myös inhimillinen kontakti ja kosketus. Miksi muuten luulette että vankilassakin pahinta on eristysselli? Haluamattoman on varmaan vaikea käsittää, miten pahaa hän tekee ihmiselle joka kieltää läheisyyden. Ei ainoastaan oman läheisyytensä, vaan myös kenenkään muun, koska se olisi pettämistä. Kosketuksen puute sattuu ja se särkee mielen. Koskaan en ole kokenut niin raastavaa yksinäisyyttä ja ihmisen kaipuuta kuin avioliitossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kompromissit pätevät seksuaalisuuteen vain silloin kun se on molemmille ok. Jos yhteisymmärryksessa sovitaan että minä teen näin jos sinä teet näin. Et voi vaatia toista tyydyttämään tarpeitasi jos hän ei halua. Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen. Seksin saamiseen sen sijaan ei ole. Paitsi tietenkin itsensä kanssa. Ihan oikeastiko se on mielestäsi mukavaa harrastaa seksiä niin ettei toinen halua? Miten voit siitä nauttia? Sillä tavalla kuoletat viimeisetkin rippeet seksielämästä kumppanin kanssa. Jos on tullut tehtyä väärä valinta kumppanin suhteen ja asia on niin iso että sen kanssa ei pysty elämään, niin sitten erotaan. Ei se ole kumppanin vika ettei hän olekaan sellainen kuin sinä haluat. Tuolla aiemmin vilahtanut esimerkki miehestä joka otti seksissä ujon naisen ihan tietoisesti ja nyt sitten kiukuttaa kun vaimo ei olekaan jotain muuta, on jo kaiken huippu!

Seksi on osa parisuhdetta, mutta ei pitäisi olla se tärkein niin että kaikki on pilalla ja pettämään saa juosta (ja sekin on petetyn vika) jos toinen on haluton. Se voi osua joskus vielä omaankin nilkkaan ettei seksi sujukaan itseltä.

Asioista kannattaa ja pitääkin tietysti keskustella ja yrittää ratkaista. Kuinka moni haluttoman naisen mies on ihan oikeasti ajatellut naistaan? Paasataan siitä kuinka naiset ei tajua millaista on halujen kanssa elää, kun haluttaa muttei saa, minun tyydytukseni, minun haluni, kyllä vaimon täytyy jos rakastaa. Mietipä vaikka kerran minkälaista olisi olla haluamatta seksiä yhtä paljon kuin itse taas haluat. Mieti millaista on elää haluja määrävien hormoonien kanssa jotka hyppii ja vaihtelee. Kuinka paljon olet oikeasti itse tehnyt sen eteen että vaimoa haluttaisi. Yllä naurettiin tuolle kirjoitukselle jossa mies hieroi vaimoaan. Eli tuotti tälle mielihyvää. Ainoa tapa saada haluton haluamaan taas, on saada hänet tuntemaan ettei seksi ole pakko ja velvollisuus, sinun tarpeidesi tyydyttämistä ja että toinenkin saa oman osansa mielihyvästä.

Seksuaalisuus on luonnollinen tarve kuten syöminen ja nukkuminen. Kaikissa ihmisillä on eroja ja niitä sitten yhteensovitetaan liitoissa. Mutta jos se sukupuolisesti passiivisempi kategorisesti ilmoittaa/osoittaa toiselle ettei enää tuollaista halua tai haluaa ainoastaan kerran puolessa vuodessa, silloin kun juuri itseä sattuu huvittamaan, mkä tuon toisen rooli on? Odottaa vieressä koska se toinen sattuu vihreätä valoa näyttämään, heti valmiina kuin partiopoika/tyttö aktiin? Luopua seksuaalisuudestaan kokonaan kun pettäminenkin on kielletty? Tai eroaa, hankkii aktiivisemman kumppanin ja saa katkeroituvan puolison vihat ja pahimmillaan puolison manipuloimien lasten vihat niskaansa kun ihan hyvän liiton rikkoi? Ei ole hyviä ratkaisuja jos kompromissejä ja vastaantulemisia ei haluta tehdä. Kuka tällaisessa suhteessa on se paha: passiivinen ja kaikesta kieltäytyvä vai se "mankuja ja vonkaaja"? Jos liittoa halutaan jatkaa kannattaisi molempien etsiä toistaan ja kompromissia.

Ravinto ja uni ovat välttämättömyyksiä, seksi ei.

Se on tietysti toivottavaa että parisuhteessa seksi toimii ja kumpikin voi myös seksuaalisesti hyvin. Että pystytään ottamaan puolin ja toisin toista huomioon. Että selvitään yhdessä myös ne alamäet ja tehdään töitä päästäkseen takaisin korkeammalle.

Mutta silti ketään ei voi pakottaa seksiin. Vaatia että täytyy kun tässä nyt yhdessä ollaan lapset, asuntolaina ja kaikki. Seksiä haluavalle seksi voi olla rakkauden osoitus, haluttomalle se on kaikkea muuta. Haluavan ihmisen on nähtävästi mahdoton kyetä ymmärtämään miten kamalaa haluttomuus on, miten kamalammaksi se käy painostavan, vaativan, pakottavan kumppanim kanssa. Halut voi purkaa masturboimalla, seksiin pakotettuna kuolee sisäisesti ja sitä ei helpolla korjatakaan.

Jos toinen ei halua vaikka kaikki on yritetty niin ei halua. Se ei tee kenestäkään pahaa. Sitten tehdään niitä ehkä kipeitäkin ratkaisuja ja erotaan jos ilman ei voi elää. Katkeroituminen tai kumppanin syyllistäminen omasta onnettomuudesta ei auta tai muuta mitään.

No eikö sen haluttoman kannattaisi tehdä aloite erosta? Jos kuolee sisältä siitä että se ennen niin rakas ihminen haluaisi vieläkin tehdä hänen kanssaan sitä josta molemmat joskus nauttivat? MIksi eron pitää aina laittaa vireille sen aktiivisemman osapuolen, sen jonka pää meinaa räjähtää kun perustarvettaan ei saa purettua? Ja ennen kuin joku taas alkaa möykkäämään ettei seksi ole perustarve: vauvojen kehityksestä tiedetään, että äidin kosketus ja ihokontakti ovat äärettömän tärkeitä. Vanhusten kanssa töitä tehneet tietävät kuinka tärkeäksi koskettaminen tulee. MIksi aikusilla, seksuaalisesti aktiivisessa iässä olevilla tämä olisi poikkeus? Halaamisen lisäksi suurin osa ihmisistä kaipaa myös seksuaalista kosketusta, jos tuon kuolettaa sisältään katoaa elämästä iso osa iloa.

*jolta kieltää

On kapeakatseista luulla, että "pihtaaminen" on vallankäyttöä. Jokin syy siihen on, että ennen halukas ei ole enää halukas lainkaan. Parisuhteen ongelmat, väsymys, stressi, hormonit, lapset, työ, ym. Jokainen meistä haluaa seksiä, jos tuntee himoa kumppaniaan kohtaan. Jos ei halua, himoakaan tuskin on tai jos onkin, niin jokin muu syy on esteenä.

Itse muutuin himokkaasta haluttomaksi raskaana ollessani ja synnytyksen jälkeen. Syyt: hiivatulehdukset, liitoskivut, välittömät supistukset heti kun yhtään kiihottui, kuivat limakalvot, miehen juopottelu, painostus, tunne että olin aivan yksin, ettei miestä kiinnosta vauva yhtään, luottamuksen puute, henkinen väkivalta. Ja niin pois päin.

Eksäni ei silti tajunnut, miksei minua haluta. Ei, vaikka kerroin nuo asiat moneen kertaan. Hänen mielestään kaikki ongelmat johtuivat siitä, että minä pihtaan, eikä toisin päin. Eli jos vaan antaisin ahkerammin, niin hän ei ryyppäisi jne.

Vierailija kirjoitti:

Ruoka ja juoma on perustarpeita, niin on myös inhimillinen kontakti ja kosketus. Miksi muuten luulette että vankilassakin pahinta on eristysselli? Haluamattoman on varmaan vaikea käsittää, miten pahaa hän tekee ihmiselle joka kieltää läheisyyden. Ei ainoastaan oman läheisyytensä, vaan myös kenenkään muun, koska se olisi pettämistä. Kosketuksen puute sattuu ja se särkee mielen. Koskaan en ole kokenut niin raastavaa yksinäisyyttä ja ihmisen kaipuuta kuin avioliitossa.

Sama juttu, enkä ole seksihullu mies vaan normaalit tarpeet omaava nainen. Erohan meille tuli, ja minulle mahdollisuus onnelliseen parisuhteeseen, nautin siitä täysillä kun muutakin olen nähnyt.

Nainen minäkin joka tuon kirjoitti.

Minulla on tällainen tilanne. Seksittömyys, vaimo ei vain halua. Oletan johtuvan siitä että hän ei syty enää minusta.

Enkä tiedä mistä johtuu, suhteen alkuhuumassa oli kiihkeää. Nyt vuosia ollut hiljaista. Toista ei voi pakottaa joten elämme horroksessa. Sitä tunnetta kun joku haluaa minua en enää muista miltä tuntuu. Silti panostan vaimooni ja se lienee omalla kohdallani se ongelma kun haluan aina parasta perheeni muille.

Mulla ongelmana on ollut aina, että intohimoni loppuu. Alussa saatan tuntea vetoa paljonkin. Sitä kestää ehkä muutaman kuukauden, juuri sen ajan, kun suhde ehtii vakiintua. Sitten mulle tulee kamala olo: ei tämä toimi, intohimoa ei ole. Ihastun aina johonkin uuteen mieheen, mutta intohimo sammuu nopeasti. Tavallaan siis jo lähtökohtaisesti kaikki ihmissuhteeni ovat tuhoon tuomittuja, koska tiedän aina kyllästyväni miehiin. Viimeisessä suhteessa olen yrittänyt järkeillä asian kanssa. Pohtinut myös sitä, että seksuaalisuuteni pohjautuu paljolti kielletylle hedelmälle ja vaihtelulle. Tunnen vetoa siis siihen, mihin en saisi. Se on koko seksuaalisen elämäni alkuvoima. En eroa, koska tiedän, että sama asia vain toistuu. Mies on muuten ihana, huumorintajuinen, älykäs, varakas jne, mutta ei vain sytytä enää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kompromissit pätevät seksuaalisuuteen vain silloin kun se on molemmille ok. Jos yhteisymmärryksessa sovitaan että minä teen näin jos sinä teet näin. Et voi vaatia toista tyydyttämään tarpeitasi jos hän ei halua. Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen. Seksin saamiseen sen sijaan ei ole. Paitsi tietenkin itsensä kanssa. Ihan oikeastiko se on mielestäsi mukavaa harrastaa seksiä niin ettei toinen halua? Miten voit siitä nauttia? Sillä tavalla kuoletat viimeisetkin rippeet seksielämästä kumppanin kanssa. Jos on tullut tehtyä väärä valinta kumppanin suhteen ja asia on niin iso että sen kanssa ei pysty elämään, niin sitten erotaan. Ei se ole kumppanin vika ettei hän olekaan sellainen kuin sinä haluat. Tuolla aiemmin vilahtanut esimerkki miehestä joka otti seksissä ujon naisen ihan tietoisesti ja nyt sitten kiukuttaa kun vaimo ei olekaan jotain muuta, on jo kaiken huippu!

Seksi on osa parisuhdetta, mutta ei pitäisi olla se tärkein niin että kaikki on pilalla ja pettämään saa juosta (ja sekin on petetyn vika) jos toinen on haluton. Se voi osua joskus vielä omaankin nilkkaan ettei seksi sujukaan itseltä.

Asioista kannattaa ja pitääkin tietysti keskustella ja yrittää ratkaista. Kuinka moni haluttoman naisen mies on ihan oikeasti ajatellut naistaan? Paasataan siitä kuinka naiset ei tajua millaista on halujen kanssa elää, kun haluttaa muttei saa, minun tyydytukseni, minun haluni, kyllä vaimon täytyy jos rakastaa. Mietipä vaikka kerran minkälaista olisi olla haluamatta seksiä yhtä paljon kuin itse taas haluat. Mieti millaista on elää haluja määrävien hormoonien kanssa jotka hyppii ja vaihtelee. Kuinka paljon olet oikeasti itse tehnyt sen eteen että vaimoa haluttaisi. Yllä naurettiin tuolle kirjoitukselle jossa mies hieroi vaimoaan. Eli tuotti tälle mielihyvää. Ainoa tapa saada haluton haluamaan taas, on saada hänet tuntemaan ettei seksi ole pakko ja velvollisuus, sinun tarpeidesi tyydyttämistä ja että toinenkin saa oman osansa mielihyvästä.

Seksuaalisuus on luonnollinen tarve kuten syöminen ja nukkuminen. Kaikissa ihmisillä on eroja ja niitä sitten yhteensovitetaan liitoissa. Mutta jos se sukupuolisesti passiivisempi kategorisesti ilmoittaa/osoittaa toiselle ettei enää tuollaista halua tai haluaa ainoastaan kerran puolessa vuodessa, silloin kun juuri itseä sattuu huvittamaan, mkä tuon toisen rooli on? Odottaa vieressä koska se toinen sattuu vihreätä valoa näyttämään, heti valmiina kuin partiopoika/tyttö aktiin? Luopua seksuaalisuudestaan kokonaan kun pettäminenkin on kielletty? Tai eroaa, hankkii aktiivisemman kumppanin ja saa katkeroituvan puolison vihat ja pahimmillaan puolison manipuloimien lasten vihat niskaansa kun ihan hyvän liiton rikkoi? Ei ole hyviä ratkaisuja jos kompromissejä ja vastaantulemisia ei haluta tehdä. Kuka tällaisessa suhteessa on se paha: passiivinen ja kaikesta kieltäytyvä vai se "mankuja ja vonkaaja"? Jos liittoa halutaan jatkaa kannattaisi molempien etsiä toistaan ja kompromissia.

Ravinto ja uni ovat välttämättömyyksiä, seksi ei.

Se on tietysti toivottavaa että parisuhteessa seksi toimii ja kumpikin voi myös seksuaalisesti hyvin. Että pystytään ottamaan puolin ja toisin toista huomioon. Että selvitään yhdessä myös ne alamäet ja tehdään töitä päästäkseen takaisin korkeammalle.

Mutta silti ketään ei voi pakottaa seksiin. Vaatia että täytyy kun tässä nyt yhdessä ollaan lapset, asuntolaina ja kaikki. Seksiä haluavalle seksi voi olla rakkauden osoitus, haluttomalle se on kaikkea muuta. Haluavan ihmisen on nähtävästi mahdoton kyetä ymmärtämään miten kamalaa haluttomuus on, miten kamalammaksi se käy painostavan, vaativan, pakottavan kumppanim kanssa. Halut voi purkaa masturboimalla, seksiin pakotettuna kuolee sisäisesti ja sitä ei helpolla korjatakaan.

Jos toinen ei halua vaikka kaikki on yritetty niin ei halua. Se ei tee kenestäkään pahaa. Sitten tehdään niitä ehkä kipeitäkin ratkaisuja ja erotaan jos ilman ei voi elää. Katkeroituminen tai kumppanin syyllistäminen omasta onnettomuudesta ei auta tai muuta mitään.

No eikö sen haluttoman kannattaisi tehdä aloite erosta? Jos kuolee sisältä siitä että se ennen niin rakas ihminen haluaisi vieläkin tehdä hänen kanssaan sitä josta molemmat joskus nauttivat? MIksi eron pitää aina laittaa vireille sen aktiivisemman osapuolen, sen jonka pää meinaa räjähtää kun perustarvettaan ei saa purettua? Ja ennen kuin joku taas alkaa möykkäämään ettei seksi ole perustarve: vauvojen kehityksestä tiedetään, että äidin kosketus ja ihokontakti ovat äärettömän tärkeitä. Vanhusten kanssa töitä tehneet tietävät kuinka tärkeäksi koskettaminen tulee. MIksi aikusilla, seksuaalisesti aktiivisessa iässä olevilla tämä olisi poikkeus? Halaamisen lisäksi suurin osa ihmisistä kaipaa myös seksuaalista kosketusta, jos tuon kuolettaa sisältään katoaa elämästä iso osa iloa.

Ihan kumpi vain voi tehdä aloitteen erosta. Sille jolle tilanne on mahdoton elää, sen sitten tekee. Jos toinen ei ehdota eroa niin sitten hän ei todennäköisesti halua erota. Ei tässä mitään sääntöä ole siihen kuka saa/joutuu eroa ehdottamaan.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ongelmana on ollut aina, että intohimoni loppuu. Alussa saatan tuntea vetoa paljonkin. Sitä kestää ehkä muutaman kuukauden, juuri sen ajan, kun suhde ehtii vakiintua. Sitten mulle tulee kamala olo: ei tämä toimi, intohimoa ei ole. Ihastun aina johonkin uuteen mieheen, mutta intohimo sammuu nopeasti. Tavallaan siis jo lähtökohtaisesti kaikki ihmissuhteeni ovat tuhoon tuomittuja, koska tiedän aina kyllästyväni miehiin. Viimeisessä suhteessa olen yrittänyt järkeillä asian kanssa. Pohtinut myös sitä, että seksuaalisuuteni pohjautuu paljolti kielletylle hedelmälle ja vaihtelulle. Tunnen vetoa siis siihen, mihin en saisi. Se on koko seksuaalisen elämäni alkuvoima. En eroa, koska tiedän, että sama asia vain toistuu. Mies on muuten ihana, huumorintajuinen, älykäs, varakas jne, mutta ei vain sytytä enää!

Mulla on ihan sama. Ja varsinkin jos mies on kovinkin innokas ja "helppo", niin halut katoaa. Miehen täytyisi olla sellainen, jota täytyy liehitellä ja houkutella, että kiinnostukseni pysyy yllä.

Mutta samassa tilanteessa olen nyt minäkin, hyvä ja kiva mies puolisona, mutta ei vaan sytytä, ja mies onkin juuri sellainen yli-innokas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kompromissit pätevät seksuaalisuuteen vain silloin kun se on molemmille ok. Jos yhteisymmärryksessa sovitaan että minä teen näin jos sinä teet näin. Et voi vaatia toista tyydyttämään tarpeitasi jos hän ei halua. Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen. Seksin saamiseen sen sijaan ei ole. Paitsi tietenkin itsensä kanssa. Ihan oikeastiko se on mielestäsi mukavaa harrastaa seksiä niin ettei toinen halua? Miten voit siitä nauttia? Sillä tavalla kuoletat viimeisetkin rippeet seksielämästä kumppanin kanssa. Jos on tullut tehtyä väärä valinta kumppanin suhteen ja asia on niin iso että sen kanssa ei pysty elämään, niin sitten erotaan. Ei se ole kumppanin vika ettei hän olekaan sellainen kuin sinä haluat. Tuolla aiemmin vilahtanut esimerkki miehestä joka otti seksissä ujon naisen ihan tietoisesti ja nyt sitten kiukuttaa kun vaimo ei olekaan jotain muuta, on jo kaiken huippu!

Seksi on osa parisuhdetta, mutta ei pitäisi olla se tärkein niin että kaikki on pilalla ja pettämään saa juosta (ja sekin on petetyn vika) jos toinen on haluton. Se voi osua joskus vielä omaankin nilkkaan ettei seksi sujukaan itseltä.

Asioista kannattaa ja pitääkin tietysti keskustella ja yrittää ratkaista. Kuinka moni haluttoman naisen mies on ihan oikeasti ajatellut naistaan? Paasataan siitä kuinka naiset ei tajua millaista on halujen kanssa elää, kun haluttaa muttei saa, minun tyydytukseni, minun haluni, kyllä vaimon täytyy jos rakastaa. Mietipä vaikka kerran minkälaista olisi olla haluamatta seksiä yhtä paljon kuin itse taas haluat. Mieti millaista on elää haluja määrävien hormoonien kanssa jotka hyppii ja vaihtelee. Kuinka paljon olet oikeasti itse tehnyt sen eteen että vaimoa haluttaisi. Yllä naurettiin tuolle kirjoitukselle jossa mies hieroi vaimoaan. Eli tuotti tälle mielihyvää. Ainoa tapa saada haluton haluamaan taas, on saada hänet tuntemaan ettei seksi ole pakko ja velvollisuus, sinun tarpeidesi tyydyttämistä ja että toinenkin saa oman osansa mielihyvästä.

Seksuaalisuus on luonnollinen tarve kuten syöminen ja nukkuminen. Kaikissa ihmisillä on eroja ja niitä sitten yhteensovitetaan liitoissa. Mutta jos se sukupuolisesti passiivisempi kategorisesti ilmoittaa/osoittaa toiselle ettei enää tuollaista halua tai haluaa ainoastaan kerran puolessa vuodessa, silloin kun juuri itseä sattuu huvittamaan, mkä tuon toisen rooli on? Odottaa vieressä koska se toinen sattuu vihreätä valoa näyttämään, heti valmiina kuin partiopoika/tyttö aktiin? Luopua seksuaalisuudestaan kokonaan kun pettäminenkin on kielletty? Tai eroaa, hankkii aktiivisemman kumppanin ja saa katkeroituvan puolison vihat ja pahimmillaan puolison manipuloimien lasten vihat niskaansa kun ihan hyvän liiton rikkoi? Ei ole hyviä ratkaisuja jos kompromissejä ja vastaantulemisia ei haluta tehdä. Kuka tällaisessa suhteessa on se paha: passiivinen ja kaikesta kieltäytyvä vai se "mankuja ja vonkaaja"? Jos liittoa halutaan jatkaa kannattaisi molempien etsiä toistaan ja kompromissia.

Ravinto ja uni ovat välttämättömyyksiä, seksi ei.

Se on tietysti toivottavaa että parisuhteessa seksi toimii ja kumpikin voi myös seksuaalisesti hyvin. Että pystytään ottamaan puolin ja toisin toista huomioon. Että selvitään yhdessä myös ne alamäet ja tehdään töitä päästäkseen takaisin korkeammalle.

Mutta silti ketään ei voi pakottaa seksiin. Vaatia että täytyy kun tässä nyt yhdessä ollaan lapset, asuntolaina ja kaikki. Seksiä haluavalle seksi voi olla rakkauden osoitus, haluttomalle se on kaikkea muuta. Haluavan ihmisen on nähtävästi mahdoton kyetä ymmärtämään miten kamalaa haluttomuus on, miten kamalammaksi se käy painostavan, vaativan, pakottavan kumppanim kanssa. Halut voi purkaa masturboimalla, seksiin pakotettuna kuolee sisäisesti ja sitä ei helpolla korjatakaan.

Jos toinen ei halua vaikka kaikki on yritetty niin ei halua. Se ei tee kenestäkään pahaa. Sitten tehdään niitä ehkä kipeitäkin ratkaisuja ja erotaan jos ilman ei voi elää. Katkeroituminen tai kumppanin syyllistäminen omasta onnettomuudesta ei auta tai muuta mitään.

No eikö sen haluttoman kannattaisi tehdä aloite erosta? Jos kuolee sisältä siitä että se ennen niin rakas ihminen haluaisi vieläkin tehdä hänen kanssaan sitä josta molemmat joskus nauttivat? MIksi eron pitää aina laittaa vireille sen aktiivisemman osapuolen, sen jonka pää meinaa räjähtää kun perustarvettaan ei saa purettua? Ja ennen kuin joku taas alkaa möykkäämään ettei seksi ole perustarve: vauvojen kehityksestä tiedetään, että äidin kosketus ja ihokontakti ovat äärettömän tärkeitä. Vanhusten kanssa töitä tehneet tietävät kuinka tärkeäksi koskettaminen tulee. MIksi aikusilla, seksuaalisesti aktiivisessa iässä olevilla tämä olisi poikkeus? Halaamisen lisäksi suurin osa ihmisistä kaipaa myös seksuaalista kosketusta, jos tuon kuolettaa sisältään katoaa elämästä iso osa iloa.

Ihan kumpi vain voi tehdä aloitteen erosta. Sille jolle tilanne on mahdoton elää, sen sitten tekee. Jos toinen ei ehdota eroa niin sitten hän ei todennäköisesti halua erota. Ei tässä mitään sääntöä ole siihen kuka saa/joutuu eroa ehdottamaan.

Tämä on epäreilu tilanne, koska Suomen kaltaisessa maassa eletään sitten sen passiivisen ehdolla. Passiivinen voi olla hyvinkin tyytyväinen elämäänsä, haluton eroon ja katkera prosessista. Usein näkee vielä kuinka lapsia käytetään aseina, käännetään lähtijää vastaan. Eli olisi vain pitänyt elää koko elämä sen toisen säännöillä. Eikö voisi ajatella, että avioliitossa on vanhakantaisesti myös niitä velvollisuuksia joista jotenkin tulisi huolehtia? Tai sitten hyväksyä ne toisen irtosuhteet ja mahdollinen rakastuminen johonkin muuhun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ongelmana on ollut aina, että intohimoni loppuu. Alussa saatan tuntea vetoa paljonkin. Sitä kestää ehkä muutaman kuukauden, juuri sen ajan, kun suhde ehtii vakiintua. Sitten mulle tulee kamala olo: ei tämä toimi, intohimoa ei ole. Ihastun aina johonkin uuteen mieheen, mutta intohimo sammuu nopeasti. Tavallaan siis jo lähtökohtaisesti kaikki ihmissuhteeni ovat tuhoon tuomittuja, koska tiedän aina kyllästyväni miehiin. Viimeisessä suhteessa olen yrittänyt järkeillä asian kanssa. Pohtinut myös sitä, että seksuaalisuuteni pohjautuu paljolti kielletylle hedelmälle ja vaihtelulle. Tunnen vetoa siis siihen, mihin en saisi. Se on koko seksuaalisen elämäni alkuvoima. En eroa, koska tiedän, että sama asia vain toistuu. Mies on muuten ihana, huumorintajuinen, älykäs, varakas jne, mutta ei vain sytytä enää!

Mulla on ihan sama. Ja varsinkin jos mies on kovinkin innokas ja "helppo", niin halut katoaa. Miehen täytyisi olla sellainen, jota täytyy liehitellä ja houkutella, että kiinnostukseni pysyy yllä.

Mutta samassa tilanteessa olen nyt minäkin, hyvä ja kiva mies puolisona, mutta ei vaan sytytä, ja mies onkin juuri sellainen yli-innokas.

Kannattaiskohan hankkiutua johonkin terapiaan. Tai sitten pysyä sinkkuna ja hankkiutua välillä hakkaajamiesten kanssa suhteisiin? Ei kai miesten vika jos naisella on seksuaalinen kehitys noin vääristynyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kompromissit pätevät seksuaalisuuteen vain silloin kun se on molemmille ok. Jos yhteisymmärryksessa sovitaan että minä teen näin jos sinä teet näin. Et voi vaatia toista tyydyttämään tarpeitasi jos hän ei halua. Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen. Seksin saamiseen sen sijaan ei ole. Paitsi tietenkin itsensä kanssa. Ihan oikeastiko se on mielestäsi mukavaa harrastaa seksiä niin ettei toinen halua? Miten voit siitä nauttia? Sillä tavalla kuoletat viimeisetkin rippeet seksielämästä kumppanin kanssa. Jos on tullut tehtyä väärä valinta kumppanin suhteen ja asia on niin iso että sen kanssa ei pysty elämään, niin sitten erotaan. Ei se ole kumppanin vika ettei hän olekaan sellainen kuin sinä haluat. Tuolla aiemmin vilahtanut esimerkki miehestä joka otti seksissä ujon naisen ihan tietoisesti ja nyt sitten kiukuttaa kun vaimo ei olekaan jotain muuta, on jo kaiken huippu!

Seksi on osa parisuhdetta, mutta ei pitäisi olla se tärkein niin että kaikki on pilalla ja pettämään saa juosta (ja sekin on petetyn vika) jos toinen on haluton. Se voi osua joskus vielä omaankin nilkkaan ettei seksi sujukaan itseltä.

Asioista kannattaa ja pitääkin tietysti keskustella ja yrittää ratkaista. Kuinka moni haluttoman naisen mies on ihan oikeasti ajatellut naistaan? Paasataan siitä kuinka naiset ei tajua millaista on halujen kanssa elää, kun haluttaa muttei saa, minun tyydytukseni, minun haluni, kyllä vaimon täytyy jos rakastaa. Mietipä vaikka kerran minkälaista olisi olla haluamatta seksiä yhtä paljon kuin itse taas haluat. Mieti millaista on elää haluja määrävien hormoonien kanssa jotka hyppii ja vaihtelee. Kuinka paljon olet oikeasti itse tehnyt sen eteen että vaimoa haluttaisi. Yllä naurettiin tuolle kirjoitukselle jossa mies hieroi vaimoaan. Eli tuotti tälle mielihyvää. Ainoa tapa saada haluton haluamaan taas, on saada hänet tuntemaan ettei seksi ole pakko ja velvollisuus, sinun tarpeidesi tyydyttämistä ja että toinenkin saa oman osansa mielihyvästä.

Seksuaalisuus on luonnollinen tarve kuten syöminen ja nukkuminen. Kaikissa ihmisillä on eroja ja niitä sitten yhteensovitetaan liitoissa. Mutta jos se sukupuolisesti passiivisempi kategorisesti ilmoittaa/osoittaa toiselle ettei enää tuollaista halua tai haluaa ainoastaan kerran puolessa vuodessa, silloin kun juuri itseä sattuu huvittamaan, mkä tuon toisen rooli on? Odottaa vieressä koska se toinen sattuu vihreätä valoa näyttämään, heti valmiina kuin partiopoika/tyttö aktiin? Luopua seksuaalisuudestaan kokonaan kun pettäminenkin on kielletty? Tai eroaa, hankkii aktiivisemman kumppanin ja saa katkeroituvan puolison vihat ja pahimmillaan puolison manipuloimien lasten vihat niskaansa kun ihan hyvän liiton rikkoi? Ei ole hyviä ratkaisuja jos kompromissejä ja vastaantulemisia ei haluta tehdä. Kuka tällaisessa suhteessa on se paha: passiivinen ja kaikesta kieltäytyvä vai se "mankuja ja vonkaaja"? Jos liittoa halutaan jatkaa kannattaisi molempien etsiä toistaan ja kompromissia.

Ravinto ja uni ovat välttämättömyyksiä, seksi ei.

Se on tietysti toivottavaa että parisuhteessa seksi toimii ja kumpikin voi myös seksuaalisesti hyvin. Että pystytään ottamaan puolin ja toisin toista huomioon. Että selvitään yhdessä myös ne alamäet ja tehdään töitä päästäkseen takaisin korkeammalle.

Mutta silti ketään ei voi pakottaa seksiin. Vaatia että täytyy kun tässä nyt yhdessä ollaan lapset, asuntolaina ja kaikki. Seksiä haluavalle seksi voi olla rakkauden osoitus, haluttomalle se on kaikkea muuta. Haluavan ihmisen on nähtävästi mahdoton kyetä ymmärtämään miten kamalaa haluttomuus on, miten kamalammaksi se käy painostavan, vaativan, pakottavan kumppanim kanssa. Halut voi purkaa masturboimalla, seksiin pakotettuna kuolee sisäisesti ja sitä ei helpolla korjatakaan.

Jos toinen ei halua vaikka kaikki on yritetty niin ei halua. Se ei tee kenestäkään pahaa. Sitten tehdään niitä ehkä kipeitäkin ratkaisuja ja erotaan jos ilman ei voi elää. Katkeroituminen tai kumppanin syyllistäminen omasta onnettomuudesta ei auta tai muuta mitään.

No eikö sen haluttoman kannattaisi tehdä aloite erosta? Jos kuolee sisältä siitä että se ennen niin rakas ihminen haluaisi vieläkin tehdä hänen kanssaan sitä josta molemmat joskus nauttivat? MIksi eron pitää aina laittaa vireille sen aktiivisemman osapuolen, sen jonka pää meinaa räjähtää kun perustarvettaan ei saa purettua? Ja ennen kuin joku taas alkaa möykkäämään ettei seksi ole perustarve: vauvojen kehityksestä tiedetään, että äidin kosketus ja ihokontakti ovat äärettömän tärkeitä. Vanhusten kanssa töitä tehneet tietävät kuinka tärkeäksi koskettaminen tulee. MIksi aikusilla, seksuaalisesti aktiivisessa iässä olevilla tämä olisi poikkeus? Halaamisen lisäksi suurin osa ihmisistä kaipaa myös seksuaalista kosketusta, jos tuon kuolettaa sisältään katoaa elämästä iso osa iloa.

Et voi verrata vauvan kosketuksen tarvetta ja aikuisen seksin tarvetta. Vaikka miten päin asiaa katsoisi kenelläkään ei ole velvollisuutta tai oikeutta seksiin toisen ihmisen kanssa. Maailmassa on paljon ihmisia jotka eivät saa koskaan kokea seksiä toisen ihmisen kanssa. Oletko yhtä huolissasi heidän seksinpuutteesta kuin omastasi? Omasi itseasiassa niin karua kun se nyt onkin sanoa, on oma valintasi. Sinulla on mahdollisuus harrastaa seksiä, ei sitä ole kukaan sinulta pois viemässä ja seksuaalisuuttasi kuolettamassa. Kun taas esim monella vammaisella ei ole vaihtoehtoa.

On todella ikävää jos avioliittosi seksielämä on kuollut. Tuskin vaimosikaan olisi tuota toivonut. Elämässä tapahtuu myös kurjia asioita joista vain täytyy selvitä. Sinun täytyy nyt vain punnita tilannetta, kumpi on sinulle tärkeämpää avioliittosi vai seksintarpeesi. Joko elät seksittömässä liitossa tai sitten eroat ja etsit kumppanin jonka kanssa myös seksuaalisuus käy yksiin. Tai villinä korttina keskustella vaimon kanssa ja sopia yhdessä vapaasta suhteesta.

Kaikki on kuitenkin sinusta kiinni. Kukaan ei voi velvoittaa vaimoasi seksiin, ei vaikka hänen syynsä seksittömyyteen tuntuisi miten typerältä tahansa. Kukaan muu ei voi myöskään tehdä eropäätöstä puolestasi.

Vierailija kirjoitti:

Intohimottoman maisen mies kysyy: minkä vitun takia sitten menette näiden "ihan kiva"-miesten kanssa pysyvämpäänkin kimppaan, aivan sikamainen kusetus miestä kohtaan tuollainen.

Oma naiseni on tuollainen, sillä minä myös tiedän mitä on naisen oikea halua miestä kohden. Tämä ei ole edes yrittänytkään kaataa minua eteisen matolle pikapanoa varten kuten ne joiden kanssa homma vaan kulki, tämän kanssa se on max yksi kerta kk jne. Olisi vaan pitänyt kenkiä mäkeen, mutta luulin että aika parantaa "ujouden".

Miehet muuttuve eikä vanha enää herätä himoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kompromissit pätevät seksuaalisuuteen vain silloin kun se on molemmille ok. Jos yhteisymmärryksessa sovitaan että minä teen näin jos sinä teet näin. Et voi vaatia toista tyydyttämään tarpeitasi jos hän ei halua. Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen. Seksin saamiseen sen sijaan ei ole. Paitsi tietenkin itsensä kanssa. Ihan oikeastiko se on mielestäsi mukavaa harrastaa seksiä niin ettei toinen halua? Miten voit siitä nauttia? Sillä tavalla kuoletat viimeisetkin rippeet seksielämästä kumppanin kanssa. Jos on tullut tehtyä väärä valinta kumppanin suhteen ja asia on niin iso että sen kanssa ei pysty elämään, niin sitten erotaan. Ei se ole kumppanin vika ettei hän olekaan sellainen kuin sinä haluat. Tuolla aiemmin vilahtanut esimerkki miehestä joka otti seksissä ujon naisen ihan tietoisesti ja nyt sitten kiukuttaa kun vaimo ei olekaan jotain muuta, on jo kaiken huippu!

Seksi on osa parisuhdetta, mutta ei pitäisi olla se tärkein niin että kaikki on pilalla ja pettämään saa juosta (ja sekin on petetyn vika) jos toinen on haluton. Se voi osua joskus vielä omaankin nilkkaan ettei seksi sujukaan itseltä.

Asioista kannattaa ja pitääkin tietysti keskustella ja yrittää ratkaista. Kuinka moni haluttoman naisen mies on ihan oikeasti ajatellut naistaan? Paasataan siitä kuinka naiset ei tajua millaista on halujen kanssa elää, kun haluttaa muttei saa, minun tyydytukseni, minun haluni, kyllä vaimon täytyy jos rakastaa. Mietipä vaikka kerran minkälaista olisi olla haluamatta seksiä yhtä paljon kuin itse taas haluat. Mieti millaista on elää haluja määrävien hormoonien kanssa jotka hyppii ja vaihtelee. Kuinka paljon olet oikeasti itse tehnyt sen eteen että vaimoa haluttaisi. Yllä naurettiin tuolle kirjoitukselle jossa mies hieroi vaimoaan. Eli tuotti tälle mielihyvää. Ainoa tapa saada haluton haluamaan taas, on saada hänet tuntemaan ettei seksi ole pakko ja velvollisuus, sinun tarpeidesi tyydyttämistä ja että toinenkin saa oman osansa mielihyvästä.

Seksuaalisuus on luonnollinen tarve kuten syöminen ja nukkuminen. Kaikissa ihmisillä on eroja ja niitä sitten yhteensovitetaan liitoissa. Mutta jos se sukupuolisesti passiivisempi kategorisesti ilmoittaa/osoittaa toiselle ettei enää tuollaista halua tai haluaa ainoastaan kerran puolessa vuodessa, silloin kun juuri itseä sattuu huvittamaan, mkä tuon toisen rooli on? Odottaa vieressä koska se toinen sattuu vihreätä valoa näyttämään, heti valmiina kuin partiopoika/tyttö aktiin? Luopua seksuaalisuudestaan kokonaan kun pettäminenkin on kielletty? Tai eroaa, hankkii aktiivisemman kumppanin ja saa katkeroituvan puolison vihat ja pahimmillaan puolison manipuloimien lasten vihat niskaansa kun ihan hyvän liiton rikkoi? Ei ole hyviä ratkaisuja jos kompromissejä ja vastaantulemisia ei haluta tehdä. Kuka tällaisessa suhteessa on se paha: passiivinen ja kaikesta kieltäytyvä vai se "mankuja ja vonkaaja"? Jos liittoa halutaan jatkaa kannattaisi molempien etsiä toistaan ja kompromissia.

Ravinto ja uni ovat välttämättömyyksiä, seksi ei.

Se on tietysti toivottavaa että parisuhteessa seksi toimii ja kumpikin voi myös seksuaalisesti hyvin. Että pystytään ottamaan puolin ja toisin toista huomioon. Että selvitään yhdessä myös ne alamäet ja tehdään töitä päästäkseen takaisin korkeammalle.

Mutta silti ketään ei voi pakottaa seksiin. Vaatia että täytyy kun tässä nyt yhdessä ollaan lapset, asuntolaina ja kaikki. Seksiä haluavalle seksi voi olla rakkauden osoitus, haluttomalle se on kaikkea muuta. Haluavan ihmisen on nähtävästi mahdoton kyetä ymmärtämään miten kamalaa haluttomuus on, miten kamalammaksi se käy painostavan, vaativan, pakottavan kumppanim kanssa. Halut voi purkaa masturboimalla, seksiin pakotettuna kuolee sisäisesti ja sitä ei helpolla korjatakaan.

Jos toinen ei halua vaikka kaikki on yritetty niin ei halua. Se ei tee kenestäkään pahaa. Sitten tehdään niitä ehkä kipeitäkin ratkaisuja ja erotaan jos ilman ei voi elää. Katkeroituminen tai kumppanin syyllistäminen omasta onnettomuudesta ei auta tai muuta mitään.

No eikö sen haluttoman kannattaisi tehdä aloite erosta? Jos kuolee sisältä siitä että se ennen niin rakas ihminen haluaisi vieläkin tehdä hänen kanssaan sitä josta molemmat joskus nauttivat? MIksi eron pitää aina laittaa vireille sen aktiivisemman osapuolen, sen jonka pää meinaa räjähtää kun perustarvettaan ei saa purettua? Ja ennen kuin joku taas alkaa möykkäämään ettei seksi ole perustarve: vauvojen kehityksestä tiedetään, että äidin kosketus ja ihokontakti ovat äärettömän tärkeitä. Vanhusten kanssa töitä tehneet tietävät kuinka tärkeäksi koskettaminen tulee. MIksi aikusilla, seksuaalisesti aktiivisessa iässä olevilla tämä olisi poikkeus? Halaamisen lisäksi suurin osa ihmisistä kaipaa myös seksuaalista kosketusta, jos tuon kuolettaa sisältään katoaa elämästä iso osa iloa.

Et voi verrata vauvan kosketuksen tarvetta ja aikuisen seksin tarvetta. Vaikka miten päin asiaa katsoisi kenelläkään ei ole velvollisuutta tai oikeutta seksiin toisen ihmisen kanssa. Maailmassa on paljon ihmisia jotka eivät saa koskaan kokea seksiä toisen ihmisen kanssa. Oletko yhtä huolissasi heidän seksinpuutteesta kuin omastasi? Omasi itseasiassa niin karua kun se nyt onkin sanoa, on oma valintasi. Sinulla on mahdollisuus harrastaa seksiä, ei sitä ole kukaan sinulta pois viemässä ja seksuaalisuuttasi kuolettamassa. Kun taas esim monella vammaisella ei ole vaihtoehtoa.

On todella ikävää jos avioliittosi seksielämä on kuollut. Tuskin vaimosikaan olisi tuota toivonut. Elämässä tapahtuu myös kurjia asioita joista vain täytyy selvitä. Sinun täytyy nyt vain punnita tilannetta, kumpi on sinulle tärkeämpää avioliittosi vai seksintarpeesi. Joko elät seksittömässä liitossa tai sitten eroat ja etsit kumppanin jonka kanssa myös seksuaalisuus käy yksiin. Tai villinä korttina keskustella vaimon kanssa ja sopia yhdessä vapaasta suhteesta.

Kaikki on kuitenkin sinusta kiinni. Kukaan ei voi velvoittaa vaimoasi seksiin, ei vaikka hänen syynsä seksittömyyteen tuntuisi miten typerältä tahansa. Kukaan muu ei voi myöskään tehdä eropäätöstä puolestasi.

Sen fyysisen kosketuksen loppuminen on alkusoitto erolle, näin olen nähnyt tapahtuvan. Sen mukana häviää kaikki muukin läheinen ja luottamuksellinen, pari etääntyy vauhdilla ja on vain ajan kysymys koska tulee ero.

Minulle kävi jo noin, erosin. Pariterapiat jne ei enää auttaneet. En velvoittanut vaimoani seksiin - olin itse se vaimo, mieheni oli se haluton, lopussa täysin haluton, ei halunnut minkäänlaista läheisempää kontaktia, oli puhehaluton kaikista muista kuin arjen asioista eikä kaivannut edes kädensilityksiä. Nyt olen uudessa liitossa aktiivisen, tunteistaan puhuvan miehen kanssa ja elämämme on todella onnellista. Harmittaa vain kun näkee kuinka täällä useampi nainen pitää yhtä tiukasti kiinni koskemattomuudestaan ja on lähitulevaisuudessa yhtä ymmällään kuin puolisoni oli kun halusin eron. Ihminen ei ole missään niin yksin kuin liitossa josta läheisyys ja puhe puuttuu, ne kauniit kulissit ei jaksa kantaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli sama ongelma kuin aloittajalla. Asuin ja elin miehen kanssa yli 10 vuotta ilman intohimoa, saimme jopa pari lasta. Tämä kaikki johtui siitä etten tiennyt, mitä toimiva seksi on, totuin siihen, etten nauti seksistä, enhän nauttinut siitä aikaisemmissakaan suhteissa. Seksielämä hiipui ja lopulta loppui kokonaan, en tuntenut minkäänlaista halua miestäni kohtaan, yritin kyllä, mutta ei tunteita voi pakottaa. Edes sääliseksi ei enää onnistunut, kun miehen räpeltävä kosketus inhotti jo ajatuksena. Eli ero tuli ja se olikin paras päätös elämässäni. Eron jälkeen harrastin seksiä satunnaisesti ja lopulta kohdalleni osui se OIKEA, jota en uskonut edes olevan olemassa. Löysin intohimon, rakkauden ja kaikki muutkin parisuhteen hyvät puolet. Tätä onnea on jatkunut jo useamman vuoden ja näin jälkeenpäin ajatellen oli todella tyhmä, kun tyydyin siihen, mitä avioliitossani sain.

PASKAAKO TÄLLE PEUKUTATTE!. 2v jaktkunut ja 7v päästä huomaa että ei se vaihtamalla parantunut

Vierailija kirjoitti:

Mulla ongelmana on ollut aina, että intohimoni loppuu. Alussa saatan tuntea vetoa paljonkin. Sitä kestää ehkä muutaman kuukauden, juuri sen ajan, kun suhde ehtii vakiintua. Sitten mulle tulee kamala olo: ei tämä toimi, intohimoa ei ole. Ihastun aina johonkin uuteen mieheen, mutta intohimo sammuu nopeasti. Tavallaan siis jo lähtökohtaisesti kaikki ihmissuhteeni ovat tuhoon tuomittuja, koska tiedän aina kyllästyväni miehiin. Viimeisessä suhteessa olen yrittänyt järkeillä asian kanssa. Pohtinut myös sitä, että seksuaalisuuteni pohjautuu paljolti kielletylle hedelmälle ja vaihtelulle. Tunnen vetoa siis siihen, mihin en saisi. Se on koko seksuaalisen elämäni alkuvoima. En eroa, koska tiedän, että sama asia vain toistuu. Mies on muuten ihana, huumorintajuinen, älykäs, varakas jne, mutta ei vain sytytä enää!

Ratkaisu on avoin suhde.

Miksi näistä asioista ei kerrota terveyskasvatuksen tunnille teineille?

Kun vanhemmat eivät nähtävästi osaa varoittaa lapsia ettei avioliitto vain toimi ja usein nainen muuttuu haluttomaksi miestään kohtaan ja mies tavallaan savustetaan pettämään tai huoriin.

Miksi ei kerrota ja varoteta?

Lapset vain kärsii turhaan koko suuresta huijauksesta.