Jonenikuloiden luvattu aika

Maria Guzeninan kolumni

17.3.2006 0:01



Jone Nikula on ihana!



Näin huudahti minulle pian kuuttakymmentä lähestyvä tuttu rouva.



- Niin miehekäs ja kuitenkin herkkä, totesi toinen ja kertoi innostuneena saaneensa seniori-ikään päässeen miehensäkin vihdoin tanssikursseille.



- Ajattele, neljä vuosikymmentä naimisissa, eikä olla tanssittu yhdessä kuin häävalssi, kunnes nyt. Ihan tässä nuoreksi taas muuttuu.



Eivätkä ikä-ihmiset ole ainoita, jotka ovat huomanneet Nikulan uudestisyntymisen. Maihinnoususaappaistaan, kovasta katseestaan ja rääväisestä suustaan tunnetusta hevimiehestä on tullut karskeille äijille sama kuin Jari Sillanpäästä homobaarien väelle - esikuva, jota kadehtia.



Jonen ansiosta itseään piilotellut äijätravoltamies on vihdoinkin saanut luvan tulla ulos kaapistaan.



Suomen euroviisusävelmää lainaten: Hard rock halleluja!



En väitä ymmärtäväni miehiä. Miten voisin, kun en ymmärrä naisiakaan - joskus en edes itseäni. Sen saa kai kuitenkin sanoa, että väärinymmärryksiä tapahtuu puolin ja toisin. Etenkin sen suhteen, mitä oletamme toistemme olevan. Sukupuolten välinen kuilu ei kuroudu umpeen, jos roolitamme toisemme pinttyneiden ennakko-odotusten mukaisesti.



Pienet pojat voivat rakastaa balettia siinä kuin pienet tytöt jääkiekon peluuta.



Miehet ovat täysin yhtä kyvykkäitä lasten kasvattajia kuin äiditkin - jos vain haluavat ja jos heille annetaan siihen mahdollisuus.



Naiset osaavat vaihtaa auton renkaat - jos vain haluavat ja jos heille annetaan siihen mahdollisuus.



Viime vuonna Oxfordin yliopistossa julkaistun Father World -raportin mukaan suomalaiset miehet kuuluvat maailman mittakaavassa parhaimpien isien joukkoon, mutta eivät yllä ihan ykkösiksi.



Pohjois-Kongossa asuvat Aka-heimon miehet ottavat isyytensä niin kokonaisvaltaisesti, että " imettävät" jälkeläisiään. Vaikka maitoa ei pygmiuroiltakaan erity, miehinenkin nisä kelpaa heidän kulttuurissaan hyvin vauvan rauhoittamiseen äidin ollessa toisaalla.



Tästä suorituksestaan Kongon pygmi-isät pitävät listan kärkitilaa. Toisella sijalla ovat ruotsalaiset isät, kolmannella tanskalaiset ja neljännellä suomalaiset.



Kaiken kaikkiaan raportissa todetaan isien hoitavan lapsiaan entistä enemmän kaikkialla maailmassa.



Mutta kaukana ollaan vielä siitä, että kotonaan lasta hoitavasta miehestä tulisi yhtä luonnollinen asia kuin vaikkapa naisten äänioikeus.



Mutta toivossa on hyvä elää. Eihän kaksisataavuotta sitten uskottu, että nainen voisi olla vapaa tekemään itseään koskevia päätöksiä.



Perhevapaiden kustannusten jakamisesta puhutaan paljon. Samaa mieltä tuntuvat olevan kaikki: kustannukset eivät saa kasautua vain äitien työnantajille.



Mistä siis kiikastaa?



Ehkä tässäkin asiassa ratkaisua pitäisi etsiä tositelevision kautta.



Ainakin Britanniassa on jo tehty ohjelmasarja, jossa isät vaihtavat paikkaa äitien kanssa ja jäävät kotiin lastensa iloksi. Jokainen sarjan äijistä on ilmoittanut kokeneensa lähentymistä lapsiinsa ja löytäneensä näin elämäänsä aivan uutta ulottuvuutta.



Jonenikuloita tarvitaan rajojen rikkojiksi.