Narcos-sarjasta
kuulun siis myöhäisherännäisiin, kun olen vasta hiljattain alkenut seuraamaan tätä niin kehuttua ja ylistettyä sarjaa. Hiukan ihmettelen sitä hypetystä, minkä se on osakseen saanut. Eihän sarjassa ole mielenkiintoa ylläpitävää juonta, eikä siinä tapahdu mitään, jollei mukaan lasketa sitä, että Escobarin miehet ajelee ympäri Medelliniä ja käy ampumassa ihmisiä ihan mielin määrin. Okei, tiedän, että sarja perustuu vahvasti tosielämän tapahtumiin, mutta oliko ihan KAIKKI teurastus pakko käsikirjoittaa myös itse sarjaan. Tätä aloin tosissani miettiä, kun katsoin kohtausta, jossa Escobarin aivokääpiö-alaiset miettivät, että pitäisikö taapero ampua syöttötuoliinsa, kun olivat ensin lahdanneet tämän äidin! No eivät ampuneet, kun tuli muuta mietittävää. Mutta siis lähtökohtaisesti tuollaisen kohtauksen, joka on täysin merkityksetön juonen kannalta (jos sitä onkaan) ja ennenkaikkea hyvin vastenmielinen, mukaanottaminen sarjaan osoittaa todella huonoa makua. Alkoi tosissaan tympiä se veren roiskinta. Ihmettelenkin kun jotkut kertovat pitäneensä Narcos-maratonin ja katsoneensa koko tuotantokauden putkeen. Eikö sellainen väkivallan määrä jo ahdista? Varsinkin, kun tietää, että tarinalla on vahva vastineensa tosielämässä. Riittäkö pelkkä silmitön väkivalta sisällöksi?? :O
Kommentit (4)
Joo, tuo on totta. Koko narco kulttuuri on ihan p:eestä, en kyllä ymmärrä miksi joku tuollaista skeidaa viitsisi katso telkkarista. Täällä Medellinissä törmään välillä tuollaiseen porukkaan. Moni semikaunis barrio tyttö täällä luulee olevansa tosi hotti ja että voi veloittaa jotain 200mil (60e) kerta koska sillä on silkkarit rinnoissa ja pyypyyssä (Tavallinen hinta on 40-80mil ja useimmat tytöt täällä myyvät itseään). Sitten vielä joutuu kärsimään kaikenlaisista kuumakalleista jotka luulevat olevansa jotain maailman herroja koska omistavat pari pyssyä ja tienaavat tonnin tai pari kuussa euroissa mitattuna.
Varmaan ovat kaikki nuo urpot Breaking Bad fanit jotka pitävät sokeasti kaikeista joka edes vähän sivuaa samaa aihetta. Ne kun luulevat että niillä on jotain insider tietoja kun joku sarja on näyttänyt niille miten huumemaailma "oikeasti" toimii. Sama tuon Better Call Sauli sarjan kanssa. Tylsä kuin mikä.
Kohtauksen idea lienee ollut ilmentää rikollisten kylmäverisyyttä, kun he olivat valmiita tappamaan lapsen, vain tappotapa herätti heissä miettimistä. Ja lapsihan otettiin toisen poliisin lapseksi, joten siksi lapsi oli mukana ylipäätään.
Ehkä sun pitäisi katsoa vain teletappeja, niin pysyisit paremmin juonessa mukana ;).
Vierailija kirjoitti:
Joo, tuo on totta. Koko narco kulttuuri on ihan p:eestä, en kyllä ymmärrä miksi joku tuollaista skeidaa viitsisi katso telkkarista. Täällä Medellinissä törmään välillä tuollaiseen porukkaan. Moni semikaunis barrio tyttö täällä luulee olevansa tosi hotti ja että voi veloittaa jotain 200mil (60e) kerta koska sillä on silkkarit rinnoissa ja pyypyyssä (Tavallinen hinta on 40-80mil ja useimmat tytöt täällä myyvät itseään). Sitten vielä joutuu kärsimään kaikenlaisista kuumakalleista jotka luulevat olevansa jotain maailman herroja koska omistavat pari pyssyä ja tienaavat tonnin tai pari kuussa euroissa mitattuna.
Varmaan ovat kaikki nuo urpot Breaking Bad fanit jotka pitävät sokeasti kaikeista joka edes vähän sivuaa samaa aihetta. Ne kun luulevat että niillä on jotain insider tietoja kun joku sarja on näyttänyt niille miten huumemaailma "oikeasti" toimii. Sama tuon Better Call Sauli sarjan kanssa. Tylsä kuin mikä.
Mun mielestä sarja oli ihan hyvä, mutta teki kyllä suuren karhunpalveluksen Kolumbialle, nyt kun maa on rauhallisempi, eikä mafian ja sissiryhmien hallussa. Tylsää myös, että pyörivät vain siellä slummialueilla. Siellä räjähteli pommit ihan Medellinin keskustassakin. Tietysti hankala kuvata sitä keskustaa, sillä se on muuttunut niin paljon sitten 90-luvun.
alapeukuista päätellen riittää