Lue keskustelun säännöt.
Tuleeko muille vanhemmille paha mieli kun oma lapsi puhuu tylysti (4v)?
03.02.2017 |
En tiedä mistä on kyse, mutta esikoinen 4v on usein etenkin iltaisin tosi tyly minulle. Laitetaan useimmiten miehen kanssa yhdessä lapset nukkumaan, kuopus menee kiltisti ja on todelle äidin perään yleensäkin ja vanhempi 4v sanoo monesti että en saa sanoa hyvää yötä, enkä paijata enkä laulaa (kuten pikkusisarelle) ja kun tänään kysyin miksi, oli vastaus että 'en tykkää susta, mene pois'. Sanoin että tulee todella paha mieli kun sanot noin ja isä pyysi pyytämään anteeksi eikä lapsi suostu. Lähdin alakertaa ja aloin itkeä :(.
Toki tässä on omaa väsymystä paljon taustalla (liikaa töitä ja liian vähän unia ja tää arkirumba) mutta usein tuntuu että esikoinen kohdistaa nämä nimenomaan minuun. Pikkusisarus on tosi minussa kiinni ja ehkä on esikoisen kohdalla mustasukkaisuutta plus ikäkauteen liittyvää uhmaa ja yritän parhaani mukaan priorisoidan isoveljeä välillä ja esim. sanoa hänelle ensin hyvää yötä ja ottaa syliin ja käydä välillä kaksin jossain jne mutta illat menee tän kaavan mukaan nykyään.
Onko tää ihan tavallista ja olenko ainoa jonka oikeasti tulee paha mieli tästä? Toki mun pitää olla aikuinen enkä nyt itke lapsen edessä mutta kyllä hän minusta saa sen nähdäkin että pahoittaa mieleni. Onkohan tähän joku syvällisempi syy vai mikä? Isoveli on kaikinpuolin tempperamentiltaan haastavampi kuin kuopus, saa myös väsyneenä tolkuttomia raivareita molemmille vanhemmille kuten varmaan useimmat lapset, mutta nämä ikävät kommentit jotka tulee kun tilanne on ihan rauhallinen ovat musta outoja.Julkisilla paikoilla on poikkeuksetta aina aivan enkeli, eli kiukuttelee vaan kotona. Tämä ilta oli tosi kiva nukkumaanmenoon asti, sitten yhtäkkiä ihan puskista tää torjunta. Mielipiteitä?
Kommentit (23)
Ei tunnu pahalta. Omatkin lapset joskus sanoneet noin. Silloin yleensä tiedostan, että heillä on ollut kova ikävä tai tuntevat saaneensa liian vähän huomiota. Sille, ketä eniten rakastaa, on usein vihaisin. Itse olen vain sanonut tuohon, että "ei haittaa, ei sinun ole pakko rakastaa, mutta äitipä rakastaa sinua niin paljon, olet ihana, tulen kohta katsomaan". Usein menen hetken päästä uudelleen peittelemään, vaikka isä olisikin jo peitellyt. Jos lapsi ei halua nähdä silloinkaan, sanon, että äiti on lähellä jos muutat mielesi.
En usko, että 4-vuotiaan tai edes alakouluikäisen suusta voisi tulla mitään sellaista, mistä loukkaantuisin tai ottaisin itseeni. Kaikki "oot maailman huonoin äiti", "muut on parempia äitejä" jne. on kaikki sanottu yleensä tunnekuohun vallassa. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Toki lapsen kanssa kannattaa puhua jälkeenpäin siitä, miten tärkeää on, ettei vihaisenakaan sano mitään sellaista, mitä ei oikeasti tarkoita ja mikä voi loukata toista. Tosin 4-vuotias tuskin kykenee vielä pitämään mielessä kyseistä sääntöä tai edes oikein ymmärrä sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta kai saa pahoittaa mielensä. Odottakaapa vain kun alkaa murrosikä. Nuoret ne vasta osaakin iskeä todella kipeisiin paikkoihin.
Mutta! Aikuisuutta ja vanhemmuutta on kyky kontrolloida omia tunteitaan ja tuntemuksiaan, myös sitä mielipahaa. Lapsi/ kasvava nuori päästelee mitä ja miten sattuu itsestään ulos ja jokaisella kerralla toivottavasti oppii jotain. Ja aikuisen oma käytösmalli on hyvä opastaja.
Mun mielestä olis kamala karhunpalvelus lapselle esittää, että ei tunnu missä. Ei satu vaikka kuinka olisit kamala. Oppii pian, että niin saa tehdä.
Ja kun aikuinen hallitsee omat tunteensa eikä vedä hirveitä kilareita, niin lapsellekin jää tilaa näyttää omia tunteitaan ja oppia niiden kanssa elämistä.
Ihanaa löytää tällainen avaus ja keskustelu. Olen välillä kovilla melkein 4-vuotiaani kanssa. Hän torjuu minua tosi usein, haastaa, kiukuttelee ja protestoi sääntöjä. Eilen mulle tuli itku siitä, että tyttö ei anna laittaa hiuksia vaikka yritän tehdä siitä äidin ja tyttären yhteistä puuhaa - välillä tuntuu että mikään ei onnistu mitä yritän.
Mutta kun jaksaa järjellä ajatella,mä luulen että tähän on kaksi syytä: pikkusisarus ja se että on luonteeltaan tosi temperamenttinen. Vauvan kanssa huomiosta kilpaileminen on raakaa peliä ja ehkä sen huomion saa välillä tehokkaammin negatiivisella käytöksellä. Ja äitinä joutuu olemaan välillä likasankona, toisella pitää olla turvallinen kohde jolle kiukutella.
Välillä kun näitä lasten tunteita on vaikeeta kestää, pitäisi herätä siihen että pieni välimatka auttaa. Huomaan että jos en käy yhtään missään omissa menoissa, kaikki kodin asiat alkaa paisua isommaksi omassa päässä. Oma aika antaa perspektiiviä. Tsemppiä sinne muillekin, käykää välillä tapaamassa ystäviä ja tuulettumassa, kyllä se taas siitä.