Miksi tuolla lailla ajatteleva ihminen on mennyt edes naimisiin?
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000005063609.html
Playboyssa poseerannut viiden lapsen äiti Susanna Tanni hakee avioeroa.
Höyry nousee keltaisesta teemukista, jota Susanna Tanni pyörittelee käsissään. Vasemmasta nimettömästä puuttuu sormus. Avioero on lähes selvä ja Susannan tunteet ovat ristiriitaiset.
– Viime vuodet ovat olleet hurjia, Tanni kertoo.
– Olen pakotettu muuttumaan ja kasvamaan ihmisenä. En voi olettaa, että toinen pysyisi mukana siinä vauhdissa.
Blogissaan Tanni kertoo neljä vuotta sitten suhteen alussa ilmi tulleesta pettämisestä, mutta hänen mukaansa se ei vaikuttanut eropäätökseen.
– Se, että pettäminen salattiin minulta, tuntui pahimmalta. Pääsimme siitä kuitenkin yli.
(KUVA: Pete Aarre-Ahtio / IS)
Suhteessa oli mustasukkaisuutta ja sosiaalisena ihmisenä Tannilla on paljon miespuolisia ystäviä. Tämä aiheutti suhteessa erimielisyyksiä.
– Tajusin, ettei tekemisiäni ja menemisiäni voi rajoittaa, eikä mustasukkaisuutta tarvitse sietää. Olen lojaali kumppani, enkä ikinä pettäisi ketään. Kun olen rakastamani ihmisen kanssa, olen hänen kanssaan sataprosenttisesti.
Eropaperien jättäminen oli pitkän harkinnan tulos ja nyt Tanni sanoo voivansa vihdoin hyvin.
– Totta kai ero rakkaasta ihmisestä tekee kipeää. Olen kuitenkin hyväksynyt, että minun on uskallettava elää itseäni, ei muita varten.
(KUVA: Pete Aarre-Ahtio / IS)
Tanni ei koe, että olisi epäonnistunut, vaikka päättyneitä avioliittoja on takana kaksi.
– Olen oivaltanut, että avioliiton päättyminen ei ole maailmanloppu. Se on vain todiste omasta kehittymisestä ja sehän on positiivinen asia.
Hän ei enää pelkää muutoksia elämässä vaan hyväksyy, että muutos on jatkuvaa.
– Jos muistelen, millainen olin neljä vuotta sitten, en löydä kuin rippeitä siitä, mitä tänään olen. En sovi enää samoihin raameihin, jotka avioliiton alussa tuntuivat oikealta. Olemme silti ex-mieheni kanssa hyvissä väleissä.
(KUVA: Pete Aarre-Ahtio / IS)
Naimisiin mennessä Tannille oli tärkeää pysyvät, ulkoiset asiat kuten oma kivitalo Lempäälässä. Nyt muutosta on tapahtunut niin Susannassa itsessään kuin asumistilanteessakin.
Tannin perheen kivitalo Lempäälässä on myynnissä ja Susanna muuttaa lastensa kanssa Pirkkalaan, lähelle lasten isää. Lapset ovat vanhemmillaan vuoroviikoin. Äitinä Tanni on nykyään rento.
– Ennen olin suorittajaäiti. Hermoni olivat aina kireällä ja suoritin superäitiyttä. Ei se tehnyt hyvää kellekään. Nykyään näen lapseni yksilöinä ja tuen heidän persoonansa kasvua parhaani mukaan. Nyt nautimme yhteisestä ajasta ja voimme kaikki hyvin.