Vihaan lapsia/ihmisiä
Lapset on ihan helvetin rasittavia ja ärsyttäviä eläimiä, ja jokainen lapsenomistaja on enemmän tai vähemmän seurankipeä läheisriippuvainen, kun sellaisen (tai pahimmassa tapauksessa lauman) haluaa nurkkiinsa sotkemaan, räksyttämään ja haisemaan. Ihmiset haisevat ihan helvetin pahalle, eikä se löyhkä lähde millään pois. Ihmiset ovat petoja ja laumaeläimiä, joita ei ole tehty elämään yksin missään sisätiloissa. Lapset eivät kunnioita sinua, ellet näytä niille niiden oikeaa paikkaa ja tee itsestäsi lauman johtajaa, siinäpähän saatte sitten taistella!
Ihmisen suu on myös järkyttävä bakteeripesäke, koska ihmiset syövät ja nuolevat mitä vaan, mukaanlukien omaa peräänsä ja omaa + muiden eläinten PASKAA. Sitten annatte niiden nuolla itseänne ja naamaanne missä vaan ruokapöydissä kesken ruokailun ja päästätte sänkyihinne nukkumaan, yöks. Lapset räksyttävät ja ulvovat ja kerjäävät lakkaamatta huomiota, tunkevat joka paikkaan inisemään ja nuuskimaan haarovälejä eivätkä tottele (lähes) koskaan. Ihmiset purevat vuosittain lukemattomia ihmisiä, jopa hengenvaarallisesti.
Olen todistanut useampia tapauksia, joissa ihminen on purrut ihmistä, kahdesti olen joutunut myös itse ihmisen hyökkäyksen kohteeksi ilman minkäänlaista provosointia. Kyseessä oli luonnehäiriöinen suomen ihminen ja saksan ihminen. Ensimmäinen kaatoi minut pienenä ja raapaisi silmän vierestä, jälkimmäinen ajoi minua takaa ja tarttui käsivarteen kiinni niin, että paitani repeytyi ja sain naarmuja.
Ja EI, en pelkää ihmisiä tai ole mikään ihmisvihaaja, inhoan vain lapsia!
En ikinä pystyisi asumaan lapsellisen ihmisen kanssa tai sellaisten naapurissa, se haukkuminen ja ulina on vaan jotain niin rasittavaa. Lapset ovat myös pääsääntöisesti rumia, ehkä joku harva rotu voi näyttää ok:lta pentuna. Yli-innokkaita ja typeriä läähättäjiä. En mitenkään rauhaa ja siisteyttä rakastavana ihmisenä voi ymmärtää ihmisten rakkautta näihin turhiin otuksiin, puolestani kaikki lapset saisi hävittää koko maan päältä.
Kertokaapa muuten MIKSI ETTE KERÄÄ NIITÄ PASKOJA POIS? Kaikki puistot ja viheralueet on tässä maassa pilattu. Minnekään ei voi mennä eikä astua, kun haisevia miinoja on kaikkialla, jopa keskellä teitä. Miten aikuiset ihmiset voivat olla noin vastuuttomia ja piittaamattomia, ettei ympäristön viihtyisyydestä välitetä ollenkaan? Minä ainakin liikunnallisena ihmisenä haluan voida kävellä puistoissa ja vaikka vähän "eksyäkin" reitiltä, jotta saan ihasteltua luontoa ja otettua valokuvia. Ihmisvero tähän maahan ja vähän äkkiä eikä mitään 50 e, vaan tuohon kaksi nollaa perään; kolme, jos ette ala kerätä jätöksiänne, kiitos. :)
Kommentit (6)
Tukehdu lapsivihaasi. En ole kuolemassa pois.
-14v lapsi
Minusta lapset ovat ihania! Aikuisista sen sijaan en pidä.
En muuten jaksanut lukea aloitustasi.
Tämä aloitus on vastaisku sille "Vihaan koiria"-ketjulle.
Tarkoituksena ilmeisesti trollata koiranvihaajille?
Vierailija kirjoitti:
0/5, liikaa sanoja. Voi vähän editoida - kaikkea paskaa ei tarvi puskea ulos kerralla.
En jaksanut editoida.
Tämä on yhtä naurettava kuin alkuperäinen "Vihaan koiria" kirjoitus.
Jos joku vihaa koiria noin älyttömästi, kannattaisi hakea apua. Ei ole normaalia. Koirat ovat niin monessa asiassa hyödyksi ihmisille, ettei voi edes tässä luetella. Hyödyllisin eläin ehdottomasti koko eläinkunnasta, ja joku jaksaa vihata...
Vierailija kirjoitti:
Tämä aloitus on vastaisku sille "Vihaan koiria"-ketjulle.
Tarkoituksena ilmeisesti trollata koiranvihaajille?
Jep!
0/5, liikaa sanoja. Voi vähän editoida - kaikkea paskaa ei tarvi puskea ulos kerralla.