Kasvoitko aikuiseksi ja miten se näkyy sinussa?

Äitiys kasvatti. Olen epäitsekkäämpi, kärsivällisempi, avarakatseisempi, joustavampi, viisaampi jne

Olen tullut sinuiksi itseni kanssa. En kerjää hyväksyntää muilta koska saan sitä itseltäni. Tiedän mihin pystyn ja mihin en pysty. Uskallan olla oma itseni :) En ole tunteiden riepoteltavana. Tiedän mikä on minulle hyväksi ja mikä ei, en ole itsetuhoinen.

Uskallan olla ystävällinen, hellä, haavoittuva ja heikkokin ilman, että kukaan voi minua satuttaa. Kestän arvostelua ja hyökkäyksiä omanarvontunnon kärsimättä. Ajattelen pitkällä tähtäimellä ja muitakin kuin itseäni.

Kasvoin noin nelikymppisenä ns. aikuiseksi. Huomasin siitä ettei oikein mikään enää kiinosta. Tuntuu että kaikki kokemisen arvoinen on jo tehty. Tämä on nyt pelkkää olla möllötystä kunnes kuolema korjaa. Satunnainen päihteily vielä vähän innostaa. Mielummin alkoholia miedommalla kun krapulat on perseestä.

Vierailija kirjoitti:

Kasvoin noin nelikymppisenä ns. aikuiseksi. Huomasin siitä ettei oikein mikään enää kiinosta. Tuntuu että kaikki kokemisen arvoinen on jo tehty. Tämä on nyt pelkkää olla möllötystä kunnes kuolema korjaa. Satunnainen päihteily vielä vähän innostaa. Mielummin alkoholia miedommalla kun krapulat on perseestä.

Ei tuo ole aikuistumista vaan jotain masennusta tai geneeristä kyllästymistä elämään.

Kasvoin aikuiseksi yhdessä yössä, kun muutin pois lapsuudenkodistani parikymppisenä. Yhtäkkiä minun piti osata hoitaa kaikki asiat itse. Muutuin vähän pikkuvanhaksi. Meni monta vuotta, ennen kuin osasin jälleen relata ja uskoin, että maailma kantaa minua.

Laskin rimaa kaikessa niin kauan että tärppäsi. En suosittele. Elämästä ei tullut omannäköistä.

Pystyn nykyään käyttämään rahaa järkevästi ja hoidan laskut ajallaan / ruoat ym. Ennen otin pikavippejä ja olin jatkuvassa velkakierteessä ja elin yli varojeni. 

En myöskään jaksa enää niin usein lähteä bailaamaan vaan on ihana olla kotona villasukat jalassa :D

olen 26v

Tajusin, että saadakseni mitä haluan (esim. unelmieni työ, koti jne) on tehtävä jatkuvasti töitä näiden tavoitteiden eteen. Kukaan ei tule niitä minulle antamaan vaan ne täytyy ansaita. Vain minä olen vastuussa omasta onnestani ja vain minä päätän, miten aion elämäni elää.

Kohta 27v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvoin noin nelikymppisenä ns. aikuiseksi. Huomasin siitä ettei oikein mikään enää kiinosta. Tuntuu että kaikki kokemisen arvoinen on jo tehty. Tämä on nyt pelkkää olla möllötystä kunnes kuolema korjaa. Satunnainen päihteily vielä vähän innostaa. Mielummin alkoholia miedommalla kun krapulat on perseestä.

Ei tuo ole aikuistumista vaan jotain masennusta tai geneeristä kyllästymistä elämään.

Nuohan on sama asia kuin aikuistuminen.

Mulla on tunne, että olen juuri aikuistumassa/kovasti ainakin aikuistunut. Jep, olen nuori, 23-vuotiaskin vasta. Mutta viime aikoina on tapahtunut paljon:

-biletys ei jaksa enää innostaa, koti-illat, lukeminen, ruoanlaitto, urheilu ja kunnosta huolenpito kyllä sen sijaan

-raha-asiat on vakaammat ja säästän tietyn summan joka kuukausi enkä shoppaa turhia vaatteita, kuten ennen

-ensimmäinen pitkä parisuhde on tulossa siihen pisteeseen, että puhutaan kihloihin menosta ja lapsista

-valmistun pian yliopistosta. Tietoisuus siitä, että olen oman alani asiantuntija, tuo jotenkin vakavuutta opintoihin ja töihin.

Sinänsä haikeaa, ettei vanhat ajat palaa... Moni kaveri vielä vaihtelee opiskelualoja tai vasta aloittaa ekoja opintojaan ja elää biletyksen täyteistä arkea. Mutta toisaalta, miksi haikailla sellaisen perään, mistä ei enää nauti. Ehkä se on hyvä merkki? Että on saanut sitä jo tarpeeksi.

Jätin goottivaatteet suosiolla pois noin 10vuotta sitten, kun sain esikoiseni 27-vuotiaana. Lävistykset lähti viitisen vuotta sitten ja musta väri hiuksista pari vuotta sitten. Siinä ulkoiset aikuistumisen merkit.

Henkisesti vaikeampaa mutta kai se on myönnettävä että aikuiseksi on kasvettu ja pidän siitä.

Käyn yhä silloin tällöin bilettämässä pitemmän kaavan mukaan mutta mukavampaa on olla kotona.

Olen tullut rennommaksi. Myös hiukset ovat lyhentyneet ja pukeutuminen "aikuisempaa". En koita taipua asioihin, jotka ovat vieraita itselleni. Hyväksyn sen, että minun ei tarvitse nähdä ja kokea kaikkea, nuoruudessa tein tarpeeksi niin. Minun ei myöskään tarvitse ymmärtää kaikkea, oikeastaan en halua uhrata ajatustani turhuuteen. Aika on myös rajallista, pitää miettiä tarkkaan mihin sen käyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvoin noin nelikymppisenä ns. aikuiseksi. Huomasin siitä ettei oikein mikään enää kiinosta. Tuntuu että kaikki kokemisen arvoinen on jo tehty. Tämä on nyt pelkkää olla möllötystä kunnes kuolema korjaa. Satunnainen päihteily vielä vähän innostaa. Mielummin alkoholia miedommalla kun krapulat on perseestä.

Ei tuo ole aikuistumista vaan jotain masennusta tai geneeristä kyllästymistä elämään.

Nuohan on sama asia kuin aikuistuminen.

Ei missään nimessä. Pilaat elämäsi jos ajattelet noin.