Lapsiperhe, paljonko teillä menee maitoa päivässä?
Tuosta lehdessä olleesta 11-lapsisesta suurperheestä tuli mieleen. Juodaanko joka suomalaisperheessä noin käsittämättömiä määriä maitoa?
Meillä kohta 7-henkinen perhe, ja maitoa ostetaan noin kolme litraa/viikko. Ruokajuomana vesi, maitoa laitetaan puuroon ja kahviin lähinnä. Nuorin juo vielä iltamaitonsa, mutta vettä juo ruoalla hänkin. Aikuiset syövät lähinnä juustoa leivän päällä, ja lapset maustamatonta jogurttia toisinaan.
Olemme poikkeuksellisen terveitä aina. Vältymme jostain syystä lähes kaikilta nuhataudeilta, vaikka kaksi lasta ovat päiväkodissa. Ei allergioita. Lapset kasvat pluskäyrillä. Harrastavat kovasti ja ovat erittäin liikunnallisia rajummissakin lajeissa.
Jonkun tutkimuksen mukaan maito on jopa epäterveellistä. Niin että mihin me sitä muka tarvitsemme, kun aina neuvolassa ym. Sanotaan että viisi lasia/pvä? Nykyään vain nyökyttelen kun kysytään. Meillä ei vain pidetä maidosta.
Kommentit (67)
12 henkinen perhe, maitoa menee noin 24 litraa päivässä. Fakta on kuitenkin se, että maidossa on kaikkia ihmisen tarvitsemia ravintoaineita ja erityisesti lapsille ja äideille raskausaikana ja vauvaa imettäessä maito on aivan välttämätön ruoka-aine, koska ilman sitä on vaikea saada esim. tarpeeksi valkuaista ja erityisesti monia tärkeitä hivenaineita ja vitamiineja. Lapsen kasvavat luut tarvitsevat paljon kalsiumia ja sitähän saa lähinnä vain maitotuotteista. Itse olen aina juonut vähintään 1½ litraa maitoa päivässä ja olen aina ollut hyvin terve. Nyt olen raskaana ja juon maitoa 2½ litraa päivässä.
Noin 2dl. Ehkä desi menee mun kahvimaitona ja loput juo lapsi. Lapsi tosin juo kauramaitoa mutta laskettakoon se maidoksi.
Viisihenkinen perhe ja noin litra menee vuorokaudessa. Itse käytän kahvissa maitoa, ja sitä on puuron tai myslin kanssa lapsilla vaihtelevasti. Joskus ruokaan tai jälkiruokaan menee enemmän.
Ruokajuomana on vesi, kaakaota ei juuri juoda. En ymmärrä minäkään tuollaista kulutusta.
1 litran purkki kestää 2-3 päivää. 2-vuotias on ainoa, joka maitoa juo. Aikuiset eivät lehmänmaitoa tarvitse. Ihan satunnaisesti käytetään ruuanlaitossa.
Suurperheen äiti kirjoitti:
12 henkinen perhe, maitoa menee noin 24 litraa päivässä. Fakta on kuitenkin se, että maidossa on kaikkia ihmisen tarvitsemia ravintoaineita ja erityisesti lapsille ja äideille raskausaikana ja vauvaa imettäessä maito on aivan välttämätön ruoka-aine, koska ilman sitä on vaikea saada esim. tarpeeksi valkuaista ja erityisesti monia tärkeitä hivenaineita ja vitamiineja. Lapsen kasvavat luut tarvitsevat paljon kalsiumia ja sitähän saa lähinnä vain maitotuotteista. Itse olen aina juonut vähintään 1½ litraa maitoa päivässä ja olen aina ollut hyvin terve. Nyt olen raskaana ja juon maitoa 2½ litraa päivässä.
On se kumma kun esim. Japanissa asuvat maailman pitkäikäisimmät ja terveimmät henkilöt, eivätkä he juo lainkaan maitoa. Ei raskaana ollessa, ei imetettäessä, ei koskaan.
Kuinka vaikea ihmisten tyhmiin kalloihin on takoa että maitotuotteiden kalsium ei edes imeydy! Te olette kaikki Valion aivopesemiä! Suomessa sairastetaan osteoporoosia enemmän kun muualla maailmassa ja juodaan myös eniten maitoa joten maidon kalsium ei vaikuta luihin.
Vaikka lääkärit ovat pitkän uskoneet, että kalsium auttaa estämään luunmurtumia, eräässä, jo vuonna 1997 tehdyssä laajassa tutkimuksessa todettiin, ettei asioiden väliltä löydy yhteyttä. Siinä oli mukana 43 000 miestä, joita seurattiin yhdeksän vuoden ajan.
Vierailija kirjoitti:

Ihan varmasti vauva juo maitoa imetettäessä
0.5-1 litra viikossa lähinnä murojen kanssa tai jos johonkin ruokaan tms menee ihan maun takia. Juomana aina vesi tai joskus harvoin mehu ja limsat. Kalsiumia saa paremmin jopa parsakaalista ja manteleista kuin maitotuotteista, ei kannata uskoa sitä maitomantraa mitä valio syöttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurperheen äiti kirjoitti:
12 henkinen perhe, maitoa menee noin 24 litraa päivässä. Fakta on kuitenkin se, että maidossa on kaikkia ihmisen tarvitsemia ravintoaineita ja erityisesti lapsille ja äideille raskausaikana ja vauvaa imettäessä maito on aivan välttämätön ruoka-aine, koska ilman sitä on vaikea saada esim. tarpeeksi valkuaista ja erityisesti monia tärkeitä hivenaineita ja vitamiineja. Lapsen kasvavat luut tarvitsevat paljon kalsiumia ja sitähän saa lähinnä vain maitotuotteista. Itse olen aina juonut vähintään 1½ litraa maitoa päivässä ja olen aina ollut hyvin terve. Nyt olen raskaana ja juon maitoa 2½ litraa päivässä.
On se kumma kun esim. Japanissa asuvat maailman pitkäikäisimmät ja terveimmät henkilöt, eivätkä he juo lainkaan maitoa. Ei raskaana ollessa, ei imetettäessä, ei koskaan.
Kuinka vaikea ihmisten tyhmiin kalloihin on takoa että maitotuotteiden kalsium ei edes imeydy! Te olette kaikki Valion aivopesemiä! Suomessa sairastetaan osteoporoosia enemmän kun muualla maailmassa ja juodaan myös eniten maitoa joten maidon kalsium ei vaikuta luihin.
Vaikka lääkärit ovat pitkän uskoneet, että kalsium auttaa estämään luunmurtumia, eräässä, jo vuonna 1997 tehdyssä laajassa tutkimuksessa todettiin, ettei asioiden väliltä löydy yhteyttä. Siinä oli mukana 43 000 miestä, joita seurattiin yhdeksän vuoden ajan.
Ihan varmasti vauva juo maitoa imetettäessä
OK täsmennän, eivät juo lainkaan muiden nisäkkäiden maitoa paitsi äitinsä maistoa imeväisiässä. Niin kuin kuuluisikin olla.
Miksi muuten samat ihmiset jotka puolustelevat lihansyönnin pakollisuutta sillä että ihminen on luotu syömään lihaa jo aikojen alusta asti kun luolamiehet söivät lihaa, juovat kuitenkin maitoa ja ovat sitä mieltä että se on ihan ruokavalion peruskulmakiviä? Luulevatko he että ihminen on luotu myös juomaan lehmien maitoa ja että luolamiehillä oli jotain lypsykarjaa?
Onpas jännä, miten vähän vastaajat juovat maitoa. Kaupassa maitohylly on se, jolla on aina ruuhka ja jos rehellisesti ilmoitatte näitä tietoja esim. neuvolassa, asiasta nousisi kauhea haloo. En ole mikään Valion lobbari ja itsekin olen alkanut miettiä, miten terveellistä tai epäterveellistä maito on. Kaipaisin puolueetonta tutkimustietoa, tai siis johtopäätökset monesta tutkimuksesta, mutta eipä kai sellaista Suomessa ole. Mutta mielenkiintoistahan tuo on, että meillä on näin paljon osteoporoosia, vaikka juomme todella paljon maitoa. (Tai no tämän otannan mukaan emme kyllä juo paljon maitoa.) Syöttekö kalsiumlisää ja jos ette, niin oletteko tutkituttaneet luustonne kunnon (uteliaisuudesta siis kysyn)?
Ei mene kuin muusiin. Ehkä litra kuukaudessa.
Miehellä pahenee astma ja teinillä akne maidosta. Minä taas en vaan tykkää.
Olen käynyt luuntiheysmittauksessa rajujen ja pitkien kortisonikuurien vuoksi. Ikään, rotuun ja sukupuoleen nähden loistotulos eli ainakaan minun luuni eivät ole maitoa kaivanneet.
Perheessä vanhemmat, alakouluikäinen ja teini. Maitoa menee kolmen ihmisen kahveihin yhteensä noin litra viikossa. Satunnaisesti käytän maitoa ruuanlaitossa mutta ennemmin vettä tai kermaa. Kukaan ei juo maitoa maitona, toinen lapsista joi nuorempana mukin kaakaota päivässä ja se lisäsi maidon kulutusta.
Meillä on nelihenkinen perhe, 2-3 litraa menee päivässä maitoa. 2-3 kertaa käydään viikossa kaupassa ja jokakerta ostetaan 5-7 litraa. Maito on niiiiiiiin hyvää!
Vierailija kirjoitti:
Onpas jännä, miten vähän vastaajat juovat maitoa. Kaupassa maitohylly on se, jolla on aina ruuhka ja jos rehellisesti ilmoitatte näitä tietoja esim. neuvolassa, asiasta nousisi kauhea haloo. En ole mikään Valion lobbari ja itsekin olen alkanut miettiä, miten terveellistä tai epäterveellistä maito on. Kaipaisin puolueetonta tutkimustietoa, tai siis johtopäätökset monesta tutkimuksesta, mutta eipä kai sellaista Suomessa ole. Mutta mielenkiintoistahan tuo on, että meillä on näin paljon osteoporoosia, vaikka juomme todella paljon maitoa. (Tai no tämän otannan mukaan emme kyllä juo paljon maitoa.) Syöttekö kalsiumlisää ja jos ette, niin oletteko tutkituttaneet luustonne kunnon (uteliaisuudesta siis kysyn)?
Puoluuetonta tutkimustietoa ei saa niin kauan kun Valio ja maatalouslobbarit estävät rahoituksen maitotutkimuksilta ja rahoittavat vain itselleen suotuisten asioiden tutkimista ja viestintää. Tosin esim. Harvard on tehnyt tutkimusta jonka mukaan maidon juontia kannattaisi rajoittaa koska se saattaa aiheuttaa lukuisia terveysongelmia. Varmaksi voi sanoa sen että maidon voi täysin huoletta jättää pois jos huolehtii että saa kalsiumia muualta. Mitään haittaa maidottomuudesta ei ole, lukuisia hyötyjä sen sijaan voi tullakin.
Mielenkiinnolla odotan mitä näistä asioista neuvolassa sanotaan - kuulemma siellä kirjoitellaan Valion kynillä Valion mainoslehtiöihin maitosuosituksia ruoka- ja juomasuosituksia...

Tätä vähän olen juuri ajatellut. Jostain luin, että ihminen, joka on jossain "johtavassa asemassa päättämässä ravintosuosituksia" (en tosiaan enää muista, missä, on jo sen verran aikaa kun tämän luin) istuu myös Valion johtokunnassa. Onneksi Suomi ei ole korruptoitunut tai muuta, ei... Koulun ruokalan seinät ainakin on tapetoitu Valion mainoksilla. Kaipaisin todella asiallista viestintää näistä tutkimustuloksista, olivat ne kumpaan suuntaan vaan, no, tuskin ainakin Yle julkaisee mitään puolueetonta tietoa mistään :(
Kaksi lasta ja maitoa menee noin 9 litraa viikossa (:
Vierailija kirjoitti:
Onpas jännä, miten vähän vastaajat juovat maitoa. Kaupassa maitohylly on se, jolla on aina ruuhka ja jos rehellisesti ilmoitatte näitä tietoja esim. neuvolassa, asiasta nousisi kauhea haloo. En ole mikään Valion lobbari ja itsekin olen alkanut miettiä, miten terveellistä tai epäterveellistä maito on. Kaipaisin puolueetonta tutkimustietoa, tai siis johtopäätökset monesta tutkimuksesta, mutta eipä kai sellaista Suomessa ole. Mutta mielenkiintoistahan tuo on, että meillä on näin paljon osteoporoosia, vaikka juomme todella paljon maitoa. (Tai no tämän otannan mukaan emme kyllä juo paljon maitoa.) Syöttekö kalsiumlisää ja jos ette, niin oletteko tutkituttaneet luustonne kunnon (uteliaisuudesta siis kysyn)?
No meillä ei juo kukaan maitoa. Neuvolalle ei kuulu pätkääkään mitä meillä syödään ja mitä ei. Voivat kertoa meille omia suosituksiaan, me teemme omat valintamme :) Kalsiumia saa esim. pähkinöistä, kaaleista, pavuista yms. Ja ennen kun joku pääsee sanomaan, että "ahaa, viherpiipertäjä" :D, niin kyllä meillä syödään laadukasta lihaa ja kalaa myös. Juomana meillä käytetään vettä ja 100% marjaa (ei muuta) olevia mehuja. Maidosta saa vaan tyhjiä kaloreita. Mitä varten sellaista litkua pitää edes lipittää? Maistuukin pahalle. Lapset on ruokittu tissimaidolla parivuotiaaksi ja syövät samaa ruokaa kuin muukin perhe. Kauhulla odotan koulun alkua, kun joutuvat syömään lounaaksi järkyttävää höttöä. Onneksi se on vaan yksi ateria päivässä :/
Yllättävän moni on yhtäkkiä alkanut kritisoimaan lehmänmaitoa. Moni saa siitä oireita tai sitten "oireita". No, mielestäni on hyvä olla kriittinen ja miettiä vaihtoehtoisia asioita missä asiassa tahansa.. mutta epäilyttää kun yhtäkkiä kaikki saa oireita lehmänmaidosta että onko tää nyt vaan uusi trendi taas.
Käytän itse maitoa, pidän sen mausta. Meillä menee viikossa n. 5l maitoa. Kahviin, murohin, smoothiehin, ruuanlaittoon ja ihan juomaksi. Poika ja minä pidämme maidosta mutta mies ei.
5 henkinen perhe ja kaupasta ostetaan viikossa 1,75 litran purkkeja 5-7kpl. 8 kk ikäinen juo vielä rintamaitoa ainoana juomana. Lapset ovat normaalipainoisia ja pituisia, ei allergioita eikä vatsavaivoja eikä tarvita antibiootteja. Olisipa kiva tietää kuinka moni teistä, jotka kaakatatte " me ei juoda vasikalle tarkoitettua maitoa" olette imettänyt lapsianne ja kuinka kauan. Tuntemani maidon mollaajat ovat juuri niitä, jotka eivät ole imettäneet lapsiaan vaan ovat juottaneet lapsilleen näitä vasikan maitoja. Samat ihmiset sitten noudattavat ties mitä hihhuli ruokavalioita ja alakoulun mennessä lasten jalat ja kädet on ehditty kipsaamaan moneen kertaan. 10 vuotiaan esikoiseni luokalla on näitä vegaanilapsia, joilla on jatkuvasti joku raaja poikki tai murtunut..
Joku litra viikossa. Kaksi aikuista. Pääosin kahvimaidoksi. Satunnaisemmin ruoanlaittoon tai leivontaan, muroihin, kaakaoon. Joskus joudutaan kaatamaan tilkka pois kun ei ole tullut juotua. Ruokajuomana ei koskaan maitoa.