Lue keskustelun säännöt.
Alemmuuden tunne ja huono itsetunto
24.01.2017 |
Olen kärsinyt tästä aina, nyt erityisesti alemmuuden tunne pahana. Yksi äiti päiväkodilla lakkasi yhtäkkiä moikkaamatta, ei vastaa MITÄÄN jos minä moikkaan häntä. Asuu meidän pihoilla. Tätä olen nyt vatvonut, mistä on suuttunut mulle, vaikka ei ees olla juteltu kuin kerran vuosi sitten. En ymmärrä, miksi ei moikkaa mua takaisin?!! Niin käsittämättömän törkeää ja mulle tulee siitä tosi paska mieli.
Muutenkin aina olo että olen huonompi kuin muut, vaikka oikeastaan en ole. Olen hyvässä pitkässä parisuhteessa, korkeasti koulutettu, tosin nuorempi kuin muut. Märehdin myös muita asioita, esim 10v sitten sattuneita juttuja. Ystäviä ei ole. AUTTAKAA. Miten parantua tästä. Tämä on mulle todella rankkaa.
Kommentit (12)
Eikö kukaan osaa auttaa? Viimeinen nosto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta. Minulla on samanlainen jumi päällä. Tunnen itseni aivan mitättömäksi ja jotenkin vialliseksi, vaikka mitään erityistä syytä ei pitäisi olla. Alemmuudentunteeseen jämähtäminen vaikuttaa negatiivisesti jo työhöni, alisuoriudun ja olen muuttunut "tyhmäksi". Apua mulle kans.
Ala tietoisesti rakastamaan itse itseäsi. Et tarvitse hyväksyntää ulkopuolelta. Iloitset itsestäsi oman pääsi sisällä, kehu ja paijaa, niin paljon kuin mahdollista, kukaan sitä ei näe tai kuule. Pidät itseäsi hyvänä kaikella tavalla, syö hyvää ruokaa, kuntoile sillä tavalla mikä tuntuu sinusta hyvältä, käy kylpylöissä, matkoilla, osta vaatteita joista itse pidät yms. Ja pian hyvä olosi tarttuu myös toisiin. Aikuisen pitää olla itse itselleen kannustaja. Tsemppiä!
Minä olin 30 vuotta tuollainen, mutta en enää. Enkä silti osaa sanoa miten siitä pääsin.. Tai asiat joita toteutin oli aivan typeriä.. Loin sellaisen kuvan ihanneminästäni ja aloin elää kun olisin jo sellainen (keskustelin mm. peilille, eli itselleni, ihaillen. Miten rohkea ja itsevarma tyyppi onkaan) Siivosin ruokavaliota, koska olin huomannut että tietyt aineet saa mielen jotenkin jumiin ikäviin ajatuksiin. Ja tein "lapsellisia" liikeharjoituksia, koska uskon että tuo huono itsetunto oli jotenkin iskostunut koko kroppaan jo lapsuudessa. Jotenkin mieli avautui ja puhdistui, enkä enää koko ajan elä ikäänkuin itseni ullkopuolella, toisten silmin itseäni arvostellen.
Ajattele tuosta henkilöstä, joka ei moikkaa sinua, että onpas huonot käytöstavat ja varmasti huono päivä, mutta onneksi itse olet kiva ja moikkaat ihmisiä. Ei se sinusta johdu, että hän ei moikkaa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Ympärilläni jostain syystä todella paljon kontrollifriikkejä ja muuten vain voimakkaita persoonia ja olen täysin väsynyt tähän etten saa ääntäni kuuluville ja se on rankkaa kun valmiiksi tunnen olevani huonompi kuin muut. Se vain vahvistaa tätä käsitystä että ehkä minun sanomallani ei ole arvoa.
Samoin märehdin pikkujuttuja kohtuuttoman pitkään.
Luin tänä aamuna tällaisen artikkelin ja huomasin että se taitaa kertoa minustakin..
http://mielenihmeet.fi/5-merkkia-etta-olet-henkisesti-myrkyttynyt/
En sitten tiedä auttaako ajatella että ei vain välittäisi muista, sillä todellisuus lienee se ettei kukaan ehdi miettiä muuta kuin itseään kuitenkaan..
Minä olin aina pitänyt välinpitämättömyyttä kanssaihmisiä kohtaan huonona asiana. Kunnes tajusin, että ympärillä on vuodesta toiseen aina muutama ihminen, joista joku lakkaa moikkaamasta; joku nakkelee minulle niskojaan syystä, jota en tiedä; joku reagoi olemattomasti niin iloisiin kuin surullisiin uutisiini ym. ym.
Hirveän kuormittavaa miettiä, miksi kukin käyttäytyy siten kuin käyttäytyy.
Sain lopulta välinpitämättömyys-herätyksen. Rupesin tietoisesti harjoittamaan sitä. Totean vaan ajatuksen tasolla, että jaahas, taas tintturoi tuo, taas mykkäkouluilee tuo. Siitä vaan. Niin kauan kuin haluaa. Jos en ole tietoisesti tehnyt mitään väärin, jatkan omaa elämääni omalla tavallani. En "auta" näitä tintturoijia palaamaan entisenlaiseksi.
Yritän olla niin, että noi toteamukset eivät tulisi tunnetasolle. Saavutan tietynlaisen vapauttavan välinpitämättömyyden. Kaikkeen en voi enkä halua vaikuttaa muiden käyttäytymisessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille! Todella hyviä ohjeita,kiva huomata etten ole yksin! Toivottavasti joku muukin hyötyisi näistä! Laittakaa lisää vastaavia!
Vierailija kirjoitti:
Minä olin 30 vuotta tuollainen, mutta en enää. Enkä silti osaa sanoa miten siitä pääsin.. Tai asiat joita toteutin oli aivan typeriä.. Loin sellaisen kuvan ihanneminästäni ja aloin elää kun olisin jo sellainen (keskustelin mm. peilille, eli itselleni, ihaillen. Miten rohkea ja itsevarma tyyppi onkaan) Siivosin ruokavaliota, koska olin huomannut että tietyt aineet saa mielen jotenkin jumiin ikäviin ajatuksiin. Ja tein "lapsellisia" liikeharjoituksia, koska uskon että tuo huono itsetunto oli jotenkin iskostunut koko kroppaan jo lapsuudessa. Jotenkin mieli avautui ja puhdistui, enkä enää koko ajan elä ikäänkuin itseni ullkopuolella, toisten silmin itseäni arvostellen.
Tuossa on hyvä pointti! Itse en oikein tiedä millainen "ihanneminä" olisi tarkalleen mutta muutama piirre on tiedossa ja niitä yritän kehittää itselleni, lähinnä hyvä itsetunto sekä itsevarmuus ensisijaisesti.
Toi mitä ap sanoi ettei tuttu enää moikkaa on ihan yleistä suomessa, ei siitä kannata stressiä ottaa. Et vaan moikkaa sinäkään sitä tyyppiä. Jos se alkaa moikata sua niin nyökkäät tai moikkaat takas, ei siinä sen ihmeempää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä mitä järkeä on kehua itseään, tai jopa rakastaa! Minulle ainakin tulee sellaisista ajatuksista paha olo ja alan itkeä. On myös huonoja kokemuksia siitä, että ajattelen "Ehkä olenkin ihan normaali". Heti sen jälkeen tapahtuu jotain noloa joka palauttaa takaisin omalle tasolle, muiden alapuolelle. Paras keino onkin haukkua itseään jatkuvasti ettei muutu liian ylimieliseksi, se nimittäin kostautuu.
n20
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin 30 vuotta tuollainen, mutta en enää. Enkä silti osaa sanoa miten siitä pääsin.. Tai asiat joita toteutin oli aivan typeriä.. Loin sellaisen kuvan ihanneminästäni ja aloin elää kun olisin jo sellainen (keskustelin mm. peilille, eli itselleni, ihaillen. Miten rohkea ja itsevarma tyyppi onkaan) Siivosin ruokavaliota, koska olin huomannut että tietyt aineet saa mielen jotenkin jumiin ikäviin ajatuksiin. Ja tein "lapsellisia" liikeharjoituksia, koska uskon että tuo huono itsetunto oli jotenkin iskostunut koko kroppaan jo lapsuudessa. Jotenkin mieli avautui ja puhdistui, enkä enää koko ajan elä ikäänkuin itseni ullkopuolella, toisten silmin itseäni arvostellen.
Tuossa on hyvä pointti! Itse en oikein tiedä millainen "ihanneminä" olisi tarkalleen mutta muutama piirre on tiedossa ja niitä yritän kehittää itselleni, lähinnä hyvä itsetunto sekä itsevarmuus ensisijaisesti.
Toi mitä ap sanoi ettei tuttu enää moikkaa on ihan yleistä suomessa, ei siitä kannata stressiä ottaa. Et vaan moikkaa sinäkään sitä tyyppiä. Jos se alkaa moikata sua niin nyökkäät tai moikkaat takas, ei siinä sen ihmeempää
Mutta tää päiväkotinainen moikkasi vielä viime kesänä, jopa tuli juttelemaan. Sitten yhtäkkiä lopetti. Sanoin jopa kerran todella kovaan ääneen "NO MOIKKA !" Ja katsoin silmiin. Ei vastannut mitään, jäisenä vaan käveli ohi. Ei kukaan muuta käytöstään tolla tavalla ellei siihen ole joku syy!
-ap
Help?