Mitkä kaikki asiat paranivat elämässäsi eron jälkeen?

Up!

Seksi ja rahatilanne.

Ei ole sellaista asiaa, joka ei olisi eron jälkeen parantunut. Ero ei ole kaduttanut kertaakaan.

Oma itsetunto. onnellisuus, oma ura, mahdollisuus löytää elämäni rakkaus. Vuosien jälkeen myös taloudellinen tilanne parani, kun sain avoliiton ja -miehen aiheuttamat laskut maksettua, ei enää ikinä ulosottoa. Väkivaltaisessa parisuhteessa narsistin kanssa 5 vuotta.

Lisää kokemuksia luen mielelläni 😊

Saa katsoa telkkaria rauhassa. Ei tarvise katsella vkl oluenkittaamista. Siinäpä ne.

Ei tarvi pelätä, rahat riittää paremmin, ei ole joka sekunti sidottuna lapsiin, voi suunnitella elämää eteenpäin ilman jatkuvaa dissaamista, voi harrastaa ilman jatkuvaa dissaamista, voi opiskella ilman jatkuvaa dissaamista jne

Väkivalta loppui, rahaa jää itsellekin, pääsen viettämään vapaa-aikaa ystävien kanssa, kotona on viihtyisää ja siistiä, vieraita voi kutsua kotiin, saan parempaa seksiä, näen tulevaisuuden valoisampana.

Olen iloinen, että olette saaneet parempia asioita elämäänne! 😊

Lisää saa kirjoitella!

Väkivalta loppui. Rahat riittävät ja voin ostaa kaupasta muutakin kuin lenkkimakkaraa ja jauhelihaa.

Asunto pysyy siistinä.

Ei kaduta.

- Henkinen väkivalta loppui. Enää ei ole pakko antaa pillua vaikka ei itsellä niin tekisi mieli, eikä vastustelusta saa kuulla olevansa pihtari. En saa riitojen aikana tai jälkeenkään kuulla olevani syypää kaikkeen tai muitakaan haukkuja. En ole enää kuullut "tapa ittes" -kehoitusta. Minulle ei huudeta enää.

- Fyysinen väkivalta loppui. Minun osaltani. Minuun ei koskaan käyty kiinni. Itse sorruin kahdesti lyömään, kerran suhteen aikana ja kerran suhteen jo loputtua, kun törmäsimme baarissa ja ex lähti seuraamaan minua baarissa ja jatkoi baarista poistuttuani. Hermostuin liikaa. Eikä sekään kyllä exää pysäyttänyt, lopetti vasta kun eräs puolituttu henkilö tuli väliin ja harhautti exää että pääsen juoksemaan pakoon.

- Kontrollointi loppui. Minua ei enää itketetä, määräillä mm. pukeutumisesta, pakoteta kertomaan että missä olen ja kenen kanssa, pakoteta lintsaamaan koulusta, pakoteta vaihtamaan koulua, pakoteta katkaisemaan välit tiettyihin ihmisiin, kielletä puhumasta toisille miehille, kielletä käymästä kaupungin keskustassa ostoksilla, kielletä käymästä tietyissä baareissa varsinkaan ystävieni kanssa...

Jotenkin kaikki mielialaoireet ja "flippailut" loppuivat pian eron jälkeen.

Vaikka eroon ei ollut muuta syitä kuin tunteiden valjuus, seksittömyys ja onnellisuuden puuttuminen niin tasapaino ja tunne siitä että tein oikean valinnan tuli elämääni takaisin. Nyt kolme vuotta erosta ja tunnen itseni onnellisemmaksi kuin koskaan.

Lahdesti eronnut pitkästä suhteesta ja kummallakin kerralla elämä parantunut verrattuna aiempaan, eikä ole kaduttanut.

Ensimmäisen eron myötä sain takaisin itsekunnioitukseni eikä tarvinnut pelätä enää väkivaltaa. Lisäksi opin analysoimaan omia tekemisiäni ja virheitäni (totta kai minäkin tein niitä suhteessa) paremmin, kun ei tarvinnut kuulla niitä päivittäin toisen suusta. Kehityin ihmisenä ja ennen kaikkea potentiaalisena kumppanina.

Toisen eron jälkeen pääsin eroon alkoholistista, vaikkakin melko hyväsydämisestä sellaisesta.

Kaiken kaikkiaan elämä nyt yksin on niin hyvää, että en yksinkertaisesti kaipaa enää kumppania. Olen täysin valmis, jos hyvä mies sattuisi löytymään, mutta en tee mitään asian eteen, koska on niin hyvä näin. Välillä on ollut jotain säätöä, ja huomaan, miten ihanaa on ihastua, harrastaa seksiä säännöllisesti, jakaa aamupala jonkun kanssa, tehdä reissuja ja katsoa leffaa toisen kainalossa. Mutta toisaalta sitten taas, ihanampi tehdä aamuaskareet yksin, ei tarvitse jutella kenenkään kanssa aamuisin. Voin hiihdellä kotona kammottavissa kotivaatteissa, jotka täytyisi ainakin parisuhteen aluksi heittää komeron pohjalle... Saan mennä nukkumaan jo kahdeksalta eikä tarvitse viihdyttää ketään iltaisin ja väkisin pysytellä hereillä. Saan myös herätä viideltä viikonloppuisin keittämään aamukahvia ja touhuamaan päivän touhuja. Saan tehdä mitä haluan, mennä minne haluan, tuhlata mihin haluan. Ennen kaikkea saan olla YKSIN, mitä introverttinä rakastan. 

Juu ei taida minusta enää parisuhteeseen olla....... 

Itsetunto. Rohkeus. Rahatilanne. Vapaus. Ei riitoja -> vähemmän stressiä. Kunto, ruokavalio ja virkeys: sohvaperunamiestä oli todella vaikea saada liikkeelle, ja sitten sitä helposti jäi itsekin sohvalle sipsiä syömään. Kun ukko lähti, ei jäänyt itselle tekosyitä mättää rasvaista ruokaa, syödä lihapainotteisesti tai mässyttää sohvalla sipsiä ja siideriä. Tässä nyt muutama näin nopeesti ja pinnallisesti mietittynä.

Seksielämä (sitä ei ollut ennen, nyt on), asumisväljyys, liikkumisvapaus, rahatilanne  kaikki paraniva. Kadun ainoastaan sitä etten lähtenyt jo  vuosia aiemmin.

Mies oli ihan normaali, kun mentiin naimisiin. Jossain kolmannen lapsen aikana muuttui. Lääkäriin kieltäytyi lähtemästä.

Eron jälkeen ei enää tarvinnut miettiä, mihin se mies taas katosi.

Ei tarvinnut miettiä, miksi meillä ei rahat riitä, vaikka meillä on kaksi tienaavaa .

Upouuden auton vaihtoon lainalla oli varaa.

 Ei tarvinnut hyssytellä lapsia olemaan hiljaa, ettei isä hermostu äänistä.

Ei tarvinnut kuunnella valitusta sohvalta, miten elämä on täyttä paskaa ja tässä vaan tollotetaan.

Vasta kun vaimo ja lapset olivat häipyneet, mies meni lääkäriin. Bibo

En ole katunut. Nykyisin uusissa naimisissa ja leppoinen ja reilu mies ilman mielenterveysongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vasta kun vaimo ja lapset olivat häipyneet, mies meni lääkäriin. Bibo

Mikä vitun bibo? Bibolaarinen mielialahäiriö.......?

Eukko ei enää alista ja nalkuta. Omat rahat riittää paremmin kun niitä ei heitellä sukulaisille. Kotiin on mukava ja rauhallista tulla rankan työpäivän jälkeen ihan vaan rentoutumaan.

Ihan kaikki muuttui paremmaksi, jopa rahatilanne vaikka jäin kolmen lapsen yksinhuoltajaksi. Ei tarvitse enää tyydyttää miehen kallista makua, ei varoa sanojaan, ei olla yksin parisuhteessa.

Kukaan ei enää lyttää kaikkea mitä sanon ja teen. Ei tarvitse olla joka hetki varuillaan ja pelätä nöyryytystä.