alkuraskauden riidat, abortti?

Pidä lapsi. Meillä oli samaa raskauden alkuaika, mutta sitten uhkasin itse erolla. Ja olin ihan tosissani. Mies jotenkin muuttui. Hän toki tuhlasi päihteisiin noin 300e/kk. Mielestäni 60e on vielä ihan ok. Muista, ettet voi alkaa miehesi äidiksi. Voit myös sanoa sen hänelle.

Nyt meillä on kaksi lasta ja olemme onnellisia. Vaikket itse päihteitä käytä, niin et voi niitä toiselta täysin kieltää. Me käymme molemmat ulkona noin kerran kuussa. Ja se oikeasti auttaa jaksamaan hektistä arkea.

Olisit ensin tutustunut tähän mieheen ennen kuin alatte lapsia vääntämään. Miksi niin kiire?

eksynyt ap kirjoitti:

Hei,

Taustaa: Olen lähes 27-vuotias, hyvään ammattiin kesällä valmistuva nuori nainen. Tällä hetkellä olen kuitenkin yhä opiskelija ja rahatilanne onkin sen mukainen. Olen seurustellut hieman alle vuoden itseäni nuoremman miehen kanssa, jolla on niin ikään koulut pahasti kesken ja elämä muutenkin keskeneräisemmässä vaiheessa kuin minulla.

Suhteemme on ollut monin tavoin hyvä. Mies osaa puhua hienosti tunteistaan ja kohtelee minua pääosin hyvin. Osallistuu myös kodinaskareisiin yms. Hänellä on taustalla vaikea lapsuus yhden vanhemman kanssa, joka edelleen vaikuttaa hänen hyvinvointiinsa. Terapiaan ei suostu menemään.

Tilanne on siis nyt tämö, että olen 11. viikolla raskaana eikä tätä voi vahingoksi kutsua. Olen aina haaveillut lapsesta ja keskeneräisestä elämäntilanteestamme ja lyhyestä suhteestamme huolimatta tunsin, että voisimme muodostaa yhdessä hyvän perheen. Keskenmenonkin koin hieman aiemmin ja mies oli upea tuki.

Nyt olemme kuitenkin riidelleet paljon miehen päihteiden käytöstä, joka on lisääntynyt hänen henkilökohtaisessa elämässään kohtaamansa kriisin vuoksi. Käyttö on viikoittaista ja siihen on liittynyt salailua ja valkoisia valheita mm. siksi, että mielestäni tämän hetkisen rahatilanteemme vuoksi 60€ kuukaudessa päihteeseen ei ole hyväksyttävää, mutta mies niitä kuitenkin ostelee selkäni takana. Tuntuu vaikealta luottaa häneen, mitä sitten, kun lapsi syntyy? Abortti alle 12 viikkoisena. Tuleva lapsi on nyt tärkeintä eli keskityt siihen.

Olen miettinyt eroa ja aborttia. Vaikka omat asiani ovat täysin kunnossa (korkeakoulutus, päihteetön elämä ja hyvä tukiverkosto) en silti tiedä, olenko valmis mahd. yh-vanhemmuuteen. Ja haluanko olla loppuelämäni tekemisissä miehen kanssa, jonka elämänhallinta on niin ja näin. Hän on toki nuori vielä, mutta mitä jos hän ei tuosta kypsykään? Suuttuessaan miehellä on myös tapana paiskoa tavaroita ja lähteä ulos asunnostamme, tällöin hän puhuu myös erosta. Leppyessään hän osaa kuitenkin pyytää sanojaan anteeksi. Nämä riidat ja valheet sekä niiden selitteleminen kuitenkin toistuvat.

Mitä tekisitte asemassani? Olen äärimmäisen lapsirakas ja lapsi on ollut haaveeni aina, mutta en tiedä, teenkö kuitenkaan oikein, jos lapsen pidän tässä tilanteessa. Sydämeni murtuu, kun muistelen keskenmenoani ja ikävää omaa lasta kohtaan. Pelkoa siitä, ettei minusta tulekaan äitiä. Ja nyt olen ahdistunut ja surullinen tästä koko sopasta ja todella umpikujassa :(

Meilläkin oli riitoja alkuraskauden aikana. Mies saattoi lähteä juomaan työviikonkin aikana. Olin ihan tajuttoman vihainen. Kyllä mullekin tuli ajatus abortista. Ihan hullua. Raskaus ei edes alkanut ihan helpolla. Keskustelun kautta mies ei juo enää paljoa mitään. Varsinkaan kännejä, vaan silloin tällöin muutaman oluen. Hänellä kyllä olisi varaa, mutta mielummin säästöön ja lapseen. Mulla oli myös itsellä hermot kireellä pahoinvoinnin ja väsymyksen vuoksi. Ja luulen et vaikka mies todella halusi lasta niin tuli sille pieni paniikki kuitenkin kun vihdoin raskaus onnistui. Nyt lapsi on meille kaikki kaikessa ja parisuhteessa menee paremmin kuin koskaan. Ja aborttia en olisi tehnyt vaikka olisi erokin tullut. Ja mies siis tajusi ihan itse ettei näin voi jatkua. Toki mä sanoin etten kyllä halua tälläistä elämää lapselle. Ei hänkään.

Pitäisin lapsen. Teidän täytyy istua ja jutella tilanteestanne.Miehen pitäisi  ehdottomasti mennä juttelemaan ulkopuolisen kanssa ongelmistaan myöskin, koska lapsen saaminen tuo pinnalle oman lapsuuden traumat ja huonot muistot.

Pidä lapsi. Itsekkin kipuilin vastaavassa tilanteessa. Mies painosti aborttiin mutta en suostunut. Tuossa vieressä se nyt nukkuu, pikkuinen miehen alku. Onneksi olin vahva ja taistelin.

Voi vi**u. Ensin hankkiudutaan tarkoituksella raskaaksi ja sitten ollaan menossa aborttiin. Et kuulosta todellakaan tasapainoiselta. Pidä se lapsi, kuten oli tarkoituskin ja hoida ongelmasi.

Hei, kiitos kaikista kommenteistanne, myös kritisoivista.

Myönnän, että olisi pitänyt edetä maltillisesti tässä suhteessa. Keskenmenon jälkeen mieheni oli niin ymmärtäväinen ja auttoi minua paljon. Ajattelin todella silloin, että olen löytänyt juuri sen oikean kumppanin. Keskenmeno varmasti myös sumensi ajatteluani siinä, että tuli yhtäkkiä kauhea paniikki saada lapsi. Jouduin läpikäymään lääkkeellisen tyhjennyksen, kohtutulehduksen ja lopulta myös kaavinnan. Ajattelin, että minusta ei koskaan tule äitiä. Olin surusta lamaantunut enkä kyennyt rationaaliseen ajatteluun.

Tosiaan, koen itsekin olevani sekaisin. Koskaan en kuvitellut joutuvani tällaiseen tilanteeseen. Mielestäni lapsen ei kuuluisi tästä kärsiä ja sitä pelkään enemmän kuin mitään muuta. Neuvolassa olen asiasta täysin rehellisesti kertonut ja toivon saavani psykologista tukea.

Koko elämäni tähän asti olen edennyt asioissa järkevästi, niin sanotusti odotusten mukaisesti. Siksi tuntuukin pahalta huomata, miten hölmösti olen tässä käyttäytynyt. En syytä siis miestäni, hänellä on nyt hankala vaihe elämässä, jota olisin tosin hänen taustansa tuntien voinut ehkä jotenkin ennakoida.