Äsken kävi jtn todella hirveää apua!!!!! Mitä teen???
Tiedän, että pojallani ( 13v)
On ongelmia elämässä ja hän välillä on vähän ikävä joillekkin.
Poikani on kuitenkin porukkansa "pomo" eli ylimpiä ...
He olivat sitten porukalla kiusanneet yhtä hiljaista ja arkaa poikaa ja olivat ottaneet tämän uuden puhelimen. (Joku iphone)
Olivat yrittäneet päästä puhelimelle, mutta eivät pääseet kuviokoodin ohi.
Olivat ruvenneet sitten heittelemään puhelinta toinen toiselta ja pudottaneet sen vahingossa maahan ja näyttö oli särkynyt.
Tilanne oli jäänyt tuohon.
Ilmeisesti poikani pääroolissa sekä hänen jenginsä ovat kiusanneet tätä ks. Poikaa säännöllisesti jo 2015 joulusta saakka...
Nyt tämän ujon kiusatun pojan isä tuli sitten meille riehumaan...
Herran jumala sentään vapisen vieläkin pelosta.
Ovikello soi ja tämä ukko tuli äkäisenä tenttamaan tänne ja lopulta tilanteen seljettyä kävi poikani kiinni.
Otti korvasta kiinni ja rupesi vääntämään sanoi, että se oli jumalauta viiminen kerta.
Riuhtoi siis poikaani.
Lopulta sanoi, että jos hän kerrankin vielä kuulee jostain tällaisesta niin vakuuttaa, että siitä ei hyvä seuraa.
Lopulta sanoi, että kasvattakaa lapsenne kunnolla.
Olemme pojan kanssa yhä järkyttyneitä :0.
Pojallakin pääsi itku kun pelästyi.
Sanoi, että ei sattunut, mutta kyllähänbtuo varmasti traumatisoi.
Näihän minä, että ei se muuta, kuin pelotteli, mutta väkivalta on väärin poikani voi saada syiitä syviä traumoja.
Pojallani on muutenkin vaikeaa.
Kiusaamaalla ja suosiolla yrittää parantaa oloaan.
Jos mies olisi ollut kotona niin olisi varmasti viskannut tuon ukon ulos täältä.
Ei se ollut, kuin ehkä( 170 senttinen/ 70 kilonen)
Kauhea rääpäle :D poikani on melkein saman kokoinen.
Pitäisikö tästä tehdä rikosilmoitus?
Olemme yhä järkyttyneitä...
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikein teki mies. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Ehkä poikaski oppi nyt.
Tämä on ainoa toimiva keino puuttua kiusaamiseen. Kiusaajan vanhemmat ovat yleensä melkoisia vatipäitä eikä heitä kiinnosta jos lapsi kiusaa.
Sama juttu narsistien kanssa. Eivät ne lopeta muiden kiusaamista tai nöyryyttämistä ennenkuin heitä itseään nöyryytetään.
Jos joskus hankin lapsia ja heitä kiusataan niin annan heille luvan vetää turpaan kiusaajiaan. Vastustan väkivaltaa mutta joitakin ihmisiä vastaan pelkät sanat eivät toimi. N21
-korvaat näytön, ihan heti. Törkeää kajota toisten omaisuuteen.
-pyydät anteeksi, poikasi pyytää anteeksi
- teet lastensuojeluilmoituksen lapsestasi niin saatte molemmat apua tuohon. Teini-iässä poikasi ylemmyyttään ehkä vahingossa jo tappaa jonkun. Äitinä sulla on velvoillisuus pyytää kasvatusapua kun et itse osaa.
Lapsesi taumat voivat olla mitä vain, mutta eivät oikeuta siihen, millaisia traumoja hän on aiheuttanut kiusatulle pojalle, joka tod näk kärsii loppuelämänsä poikadi pahojen tekojen tähden. Huoltajana sinä olet vastuussa lapsesi teoista.
Uskomatonta jos olet tietoinen että lapsesi kiusaa etkä itse tee asialle mitään. Poikasi kavereineen on voinut aiheuttaa kiusatulle jo mittavissa määrin enemmän taloudellista vahinkoa, kipua ja traumoja kuin mitä te tässä tilanteessa olette saaneet. Jos teitä pelottaa ja järkyttää tälläinen yksittäinen uhkaavaksi kokemanne tilanne, niin miettikää miten peloissaan, pahoillamielin ja järkyttynyt tuo kiusattu lapsi on, kun jokainen päivä voi olla täynnä sitä samaa ja pahempaakin. Kootkaa poikasi "jengin" jäsenten vanhemmat ja sopikaa, että kaikki tässä porukassa ohjeistetaan jättämään kiusattu rauhaan ja te voisitte henkkoht käydä ainakin pyytämässä anteeksi tuolta pojalta ja hänen perheeltään. Ehkä keskusteluhetki kolmannen osapuolen kanssa olisi kohdallaan, te, kiusattu vanhempineen ja kolmas taho. Ettei kellekään tulisi kaunoja ja asia saataisiin kehittävästi ratkaistua. Koulukiusaamisella on syvät ja kauaskantoiset jäljet. Kärjistettynä voit miettiä, haluatko että sinun lapsesi ansiosta tämä maa saa taas vaikka uuden kouluampuja yms vastaavan tapauksen? Tai tuo kiusattu uupuu jossain vaiheessa ja riistää vaikka oman henkensä. Raskas vastuu lepää silloin myös sinun ja kasvatustaitojesi harteilla, jos et tee mitään. Yritä parhaasi korjataksesi tilanne, älä ainoastaan ala taistella omista oikeuksistasi. Jos sinusta tällä kiusatulla pojalla ei ole oikeutta saada olla ja elää rauhassa ja turvassa, miksi sinun ja lapsesi pitäisi saada elää rauhassa ja turvassa?
Ei se ollut, kuin ehkä( 170 senttinen/ 70 kilonen)
Kauhea rääpäle :D poikani on melkein saman kokoinen.
Pitäisikö tästä tehdä rikosilmoitus?
Olemme yhä järkyttyneitä...[/quote]
Mistähän lie poikanne oppinut tuollaisen kiusaamisen ja oksettavan asenteen, kun kaiken järkytyksenkin keskellä äiti jaksaa vielä arvostella kiusatun pojan isän habitusta??
Ilman näitä provoja en edes tietäisi että ihmisen elämä voi olla noin helvetin tylsää ja tyhjänpäiväistä :D
Provo. Ap. oikein kerjää tietynlaisia vastauksia, näkeehän sen nyt. Esittää "sokeaa" tietylle asialle, joka on oikeasti kaikille se, mikä tulee ekana mieleen (poikansa harjoittaman kiusaamisen vääryys) ja ap:kin sen tietää.
Arvasin provoksi jo otsikosta (toistuvat huuto- ja kysymysmerkit), mutta aloitusviesti vahvistaa oletustani. Suoraan oppikirjasta.
Suosittelen jälkiabortointia. Sulla ei kuuluis olla lapsia.