Onko kukaan käynyt psykiatrisella sairaanhoitajalla?

Minä kävin. Ei ollut mitään apua. Se hoitaja oli pulska pian eläkkeelle jäävä täti, ja minä vähän alle nelikymppinen lihava nainen. Minun olisi pitänyt puhua henkisistä ongelmistani, mutta pari kertaa meni kokonaan siihen että se täti saaranas mulle laihduttamisesta. Oikein näytti että miten mun käsivarret menee kun olen niin läski, että kuinka hänellä muka menee kädet suorempaan ym.

Kyllä ylipaino on yksi seuraus siitä mitä mulla korvien välissä on tapahtunut elämän aikana, ja se että mulla on henkisiä juttuja vaikuttaa siihen että en saa laihdutettua, se ei tarkoita kuitenkaan sitä että olisin tyhmä, enkä tietäisi miltä näytän, tai että miten laihdutetaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä kävin. Ei ollut mitään apua. Se hoitaja oli pulska pian eläkkeelle jäävä täti, ja minä vähän alle nelikymppinen lihava nainen. Minun olisi pitänyt puhua henkisistä ongelmistani, mutta pari kertaa meni kokonaan siihen että se täti saaranas mulle laihduttamisesta. Oikein näytti että miten mun käsivarret menee kun olen niin läski, että kuinka hänellä muka menee kädet suorempaan ym.

Kyllä ylipaino on yksi seuraus siitä mitä mulla korvien välissä on tapahtunut elämän aikana, ja se että mulla on henkisiä juttuja vaikuttaa siihen että en saa laihdutettua, se ei tarkoita kuitenkaan sitä että olisin tyhmä, enkä tietäisi miltä näytän, tai että miten laihdutetaan.

Olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan tuollaista :/ voimia. ap.

Juoppo työkaveri meni ensin katkolle kuivumaan ja sitten yrittää pysyä raittiina käymällä juttelemassa kerran kuukaudessa oman, erittäin perähikiän psyk. sairaanhoitajan kanssa. 

Kaveri on kyllä pysynyt raittiina joo, koska sen tyranni-despootti-mielenmurtaja äiti on sanonut että juominen on loppu nyt. Sen sijaan kaveri pelaa kaikki rahansa kaikkiin mahdollisiin peliautomaatteihin.

Mikään pikkukylän psyk-sairaanhoitaja, joka olla jollottelee omassa virassaan jotkut 80- luvulla suoritetut opinnot muistoissaan ei pysty minkään luokan ongelmia ratkomaan. Tai, no ehkä jonkun teinin poikaystävä-jätti- mut-draaman.

Työkaverini monimutkaiset ongelmat, suorastaan persoonallisuuden vääristymät on kotoa sille syötetty ja niitä ei millään kerran kuukaudessa jutellaan hoidolla ikinä paranneta.

Harmi sinänsä, että psykiatrisia ongelmia ei heilläpäin ole ollut tapana a) tunnistaa, b) tunnustaa c) hoitaa mitenkään.

Työkaverin käyttämät frantsilan rauhoittavat tipat ja rauhoittavat mielenmaisemakuvat työhuoneen seinällä eivät jotenkaan näytä auttavan juurikaan.

Tässä onkin taas kevät tulossa ja kaveilla alkaa varmaan menemään aika lujaa taas. Voi kehittää pari perustavaa laatua olevaa riitaa töissä, jotka vedetään niin pitkälle että luottamusmies ja alueeen työsuojelupiiri saa viestiä yötä päivää. Kun kaikki on jauhettu ihan loppuun, voikin jäädä saikelle kun on niin kamalaa.

Sori, meni vähän ohikseen,

olen, sosiaalisten tilanteiden pelon takia. ei auttanut. kerroin ettei minulla niinkään ole fyysisiä oireita tilanteissa eli tärinää, äänen vapinaa jne vaan se ahdistus on pääni sisällä. kävin kerran viikossa ja joka kerta oikeastaan puhui vaan siitä että kun alkaa ahdistaa niin istu tukevasti jalat maassa penkille "huomaat olevasi siinä" ja fyysiset oireet rauhoittuvat. toinen suosittu puheenaihe oli että hengitä. voi vittu.

Kävin saatuani kaksi vakavaa diagnoosia, joista toinen oli syöpä. Juttelin Meilahdessa fiksun ja mukavan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ja keskusteluista oli minulle apua. Lopetin käynnit, kun sain vaikean anemian enkä jaksanut mennä minnekään.

Joo, ei ollut mitään järkeä... Paitsi ehkä jos sattuisi sopiva hoitaja ja kaipaisi oikeasti vain jutteluseuraa. Itse olisin tarvinnut asiantuntevaa ja diagnosointikykyistä henkilöä avuksi, mutta sairaanhoitajasta joka hokee ulkoaopittuja niksejä mielenrauhan ylläpitämiseen soveltamatta tai välttämättä ymmärtämättä ongelmaa sen syvemmin ei ollut minulle hyödyksi sen enempää kuin ko. kikkojen googlettaminen itsenäisesti.

Psyk.sh. käy ylläpitohoidosta, mutta parantuakseen tarvii kyllä terapeutin.

Voi tietty olla joku terapeuttia vastaava fakiiri tuolla jossain, mutta oma kokemukseni psykiatrisesta sairaanhoitajasta oli että ohan kiltti pari kirjaa lukenut ihminen, mutta ei se suuremmalti ymmärtänyt kuvioistani mitään.

Psyk. Sh voi olla myös psykoterapeutti, erityistason tai vaativan erityistason, jos on kelan hyväksymä terapeutti.

Kaikilla psykoterapeuteilla on joku pohjakoulutus, suoraan psykoterapeutiksi ei ole mahdollista opiskella.

- Psyk. Esh.

Kävin pari vuotta ja sain avun, tosin 'työ' pitää tehdä itse, oikotietä onneen ei ole.

Olen käynyt. Ensin kaupungin mielenterveyspalveluissa, mutta siellä ei paljon pystytty auttamaan ja sain lähetteen psykiatrian poliklinikalle. Sielläkin perushoito on sitä, että käy juttelemassa sairaanhoitajan kanssa, mutta hän sitten tarvittaessa puhuu lääkärin kanssa. Ensimmäisen hoitajan kanssa en tullut toimeen, tuntui vain pahemmalta käyntien jälkeen. Sain vaihdettua toiseen, joka on ihan ok. Joistain jutuista selvästi tietää ja osaa auttaa. Voi seurata oikeita asioita mun voinnissa, kartoittaa oireita ja käsitellä asioita. Sitten taas toiste tuntuu, että yrittää vähän samaa lääkettä kaikkiin tilanteisiin eikä päästä eteenpäin asioissa. Yhteys lääkäriin toimii pitkälti hoitajan kautta, joten sitten jos tarvitsen sairaslomaa tai lääkärintodistusta muuhun tai tuntuu, että pitäisi tutkia tilannetta uudelta kantilta.

Olen käynyt. Kävin yhteensä ehkä 8 kertaa ja kyllä vaan auttoi.Muistan miten aurinko paistoi kirkkaasti aina käynnin jälkeen. Jo se auttaa, että joku keskittyy kuuntelemaan sinun asioitasi ilman vastavuoroisuutta.

Olen käynyt vuoden. Ei auta mitään. Mulla on myös sos. tilanteiden pelko ja se on kans tuon sairaanhoitajan kanssa sitä samaa paskaa "Hengitä"... Tuntuu ettei se oikein muuta osaa sanoa... Ja "Kokeile mindfullnessia", joo kokeiltu on eikä auta. "Puristele stressipalloa".. Voi vittujen kevät.. Semmosta pintapuolista juttelua se vaan oli.

Nyt onneksi Kela myönsi psykoterapian mulle ja olen sen aloittanut, kerran nyt vasta käynyt. Onneksi pääsin tuosta sairaanhoitajasta eroon. 

Oman kokemuksen perusteella maailman turhin ammattiryhmä. Sitten on varmasti apua jos ei todella tarvitse muuta kun korvan joka kuuntelee mutta saman asian ajaa vaikka naapurin Jorma ei siihen ammattinimikettä tarvi. Siinä vaiheessa kun olis pitännyt ruveta monisteita täyttelemään kun puuhakirjaa iski jo epäusko ja myötähäpeä:DD

Noin viiden vuoden ajan olen käynyt. Eipä siitä mitään hyötyä ole ollut.

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt vuoden. Ei auta mitään. Mulla on myös sos. tilanteiden pelko ja se on kans tuon sairaanhoitajan kanssa sitä samaa paskaa "Hengitä"... Tuntuu ettei se oikein muuta osaa sanoa... Ja "Kokeile mindfullnessia", joo kokeiltu on eikä auta. "Puristele stressipalloa".. Voi vittujen kevät.. Semmosta pintapuolista juttelua se vaan oli.

Nyt onneksi Kela myönsi psykoterapian mulle ja olen sen aloittanut, kerran nyt vasta käynyt. Onneksi pääsin tuosta sairaanhoitajasta eroon. 

Onko sulle lääkkeitä tuputettu/oletko kokeillut? Itselle niitä tyrkytetään mutta en millään haluais ruveta niitä napsimaan.

Jos sulla ei ole ketään, jolle puhua, käynnit voivat helpottaa oloa. Muuten tietämistäni tapauksista psyk. sh ei ole tuonut mitään helpotusta. Etenkin ihmiselle, joka on kova muutenkin analysoimaan käytöstään, sairaanhoitajan kanssa juttelu tuskin tuo mitään uutta.

Kävin yli vuoden. Kohdalleni sattui aivan ihana hoitaja, joka oli hankkinut lisäkoulutusta juuri sellaisten ongelmien hoitoon joita itselläni oli. Tuosta hoitajasta oli todella suuri apu paranemisessani ja käynnit olivat todella tärkeitä, aina kotiin lähtiessä tuntui kuin olisi kivi tippunut sydämeltä. En tiedä miten olisin selvinnyt ilman noita käyntejä. Luulen että juurikin tuon hoitajan ansiosta en sitten lopulta edes tarvinut psykoterapiaa, jota olisi kyllä ollut mahdollista saada niin halutessani. 

Vierailija kirjoitti:

Jos sulla ei ole ketään, jolle puhua, käynnit voivat helpottaa oloa. Muuten tietämistäni tapauksista psyk. sh ei ole tuonut mitään helpotusta. Etenkin ihmiselle, joka on kova muutenkin analysoimaan käytöstään, sairaanhoitajan kanssa juttelu tuskin tuo mitään uutta.

Itse taas ajattelen,että koska olen kova analysoimaan käytöstäni muutenkin, juuri psyk.sh.n luona käynnit olivat tarpeellisia. En lähtenyt hakemaan sieltä mitään uusia oivalluksia tai uusia käytösmalleja, mitä terapiasta haetaan koska olin itsekin aika hyvin perillä syy-seuraussuhteista ja omasta tilanteestani. Kaipasin vain sitä, että joku kuuntelee juuri minua ja saan vuodattaa ne painavat asiat jollekkin joka ei tuomitse tai jakele kaikkitietävänä neuvoja. Jollekin joka kannustaa,tukee ja tsemppaa vaikeassa elämäntilanteessa. 

Vaikka minullakin on ystäviä joille voin avautua silloin tällöin jostakin, en koskaan olisi voinut käyttää heitä ns.terapeutteina ja kuormittaa heitä valittamalla kokoajan ongelmiani. Siksi oli hyvä että oli joku ammattilainen jolle voi huolensa purkaa.

Vierailija kirjoitti:

Kävin saatuani kaksi vakavaa diagnoosia, joista toinen oli syöpä. Juttelin Meilahdessa fiksun ja mukavan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ja keskusteluista oli minulle apua. Lopetin käynnit, kun sain vaikean anemian enkä jaksanut mennä minnekään.

Tsemppiä ja jaksamista sulle!

Kävin useita kertoja, ei auttanut juuri ollenkaan. Tunsin syyllisyyttä ja olin pahoillani sairaanhoitajan puolesta kun ei auttanut. Lopulta päätin lopettaa käynnit lopullisesti vaikka tunsin että oli painetta jatkaa käyntejä.