Nelikymppisenä on jo niin aikuinen, että voi olla oman äitinsä kanssa myös ystävä eikä vain pelkkä tytär!

Olis ihana tilanne. Toivoin lapsen saatuani, että oma suhde äitiin tasavertaisuus, kun olemme molemmat äitejä. Toisaalta ehkä tiesin ettei näin tule käymään, koska äiti on pääasiassa sitä laatua, että on hänen tapansa ja sitten se väärä tapa. Meidän suhde on edelleen vanhempi-pikkulapsi -suhde. Ja olen siis 42-v.

Niin, kun se äitikin kasvais henkisesti ja pääsis "äitiroolistaan"irti ja ymmärtäis olla laittamatta teinikategoriaan yli 40-vuotiasta tytärtään.

Kiva. Kertoisitko vielä tuon äidilleni?

T. Nelikymppinen

PS. Sympatiat ykköselle, kuulostaa tutulta...

Minä saan 42-vuotiaana vielä lempeää ohjeistusta äidiltä, tähän tyyliin: "Muista kulta laittaa myös vettä sinne kattilaan, kun keität sitä riisiä."

Mutta silti koen, että meillä on kahden vahvan aikuisen naisen välinen ystävyyssuhde. Äidit vaan on aina äitejä ;)