Miksi ostat enää Vallilaa?
Viime vaalien aikaan olin iloinen ja toiveikas. Liike-elämässä vaikuttaineiden henkilöiden toivoin tuovan positiivista muutosta ja tehokkuutta toimintaan. Toiveeksi jäi.
Sipilä on mikä on ja tuskin ensi kaudella jatkaa. Eniten minua on kuitenkin järkyttänyt Anne Berner. Tieasia oli ihan viimeinen niitti. Tiet on tähän maahan raivattu suurella työllä ja vaivalla. Ne on oleellinen osa toimivaa infraa. Millä oikeudella tämä nainen on antamassa niitä yksityisille?
Lastensairaala suhmuroinnista jäi jo aika ikävä maku Berneristä. Toimet ministerinä on vain vahvistaneet tätä käsitystä. Päätin, etten koske enää Vallilaan pitkällä tikullakaan. Miksi rahallisesti tukea tuollaista ihmistä?
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Yritys suomalainen, valmistusta ulkomailla
Aarikka: Kaikki korut valmistetaan Suomessa. Sisustusesineet Suomessa, Virossa ja Italiassa.
Airam: Hehkulamput Suomessa, Valko-Venäjälla ja Unkarissa. Halogeenilamput Kiinassa ja Unkarissa. Loisteputket Saksassa. Megaman-alabrändin energiansäästölamput Kiinassa.
Asko, Sotka: Huonekalut Suomessa ja Baltian maissa. Pienesineet Kiinassa, Intiassa, EU-alueella (muun muassa Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa).
Finlayson: Suomessa, Kaukoidässä, EU-alueella (esimerkiksi reilun kaupan pyyhkeet Belgiassa).
Hackman: Keitto- ja paistoastiat Suomessa, aterimet Kaukoidässä ja EU-alueella.
Halti, Raiski: Teltat, reput, rinkat ja makuupussit Kiinassa. Vaelluskengät Italiassa, Kiinassa, Romaniassa ja Albaniassa. Vaatteet Vietnamissa, Kiinassa, Portugalissa, Turkissa, Suomessa ja Virossa.
Iittala, Arabia: Suomessa, paitsi siirtokuvioidut posliinimallit Aasiassa (esimerkiksi Taika-astiat ja muotoilupääkaupunkivuoden juhlamallisto HEL2012)
Isku: Kodin huonekalut Suomessa, pienesineet Virossa, Pohjoismaissa ja muualla EU-alueella. Puutarha- ja rottinkikalusteet enimmäkseen Kaukoidässä.
Kantola: Suklaaunelma- ja Vadelmaunelma-keksit Alankomaissa.
Keskon Pirkka-tuotteet: Suomessa, Saksassa, Puolassa jne.
Kultarypsi-margariini: Ruotsissa (valmistuttaja kansainvälisen jätin tytäryhtiö Unilever Finland).
Luhta- ja Rukka-ulkoiluvaatteet: Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Portugalissa, Italiassa, Turkissa, Kiinassa ja Vietnamissa.
Marimekko: Sisustuskankaiden painanta Suomessa saksalaisille ja perulaisille kankaille. Muita tekstiilien valmistusmaita Viro, Latvia, Liettua ja Portugali. Lasit ja astiat Thaimaassa.
Muumi-pikkutavarat (muut kuin lelut ja Iittalan mukit): Taiwanissa ja Kiinassa.
Nopsa-polkupyörät: Taiwanissa ja Vietnamissa.
Paulig: Cupsolo-alabrändin kahvi- ja kaakaokapselit Saksassa.
Pentik: Kaikki keramiikka Suomessa. Lasitavara Puolassa, Unkarissa, Thaimaassa, Indonesiassa ja Kiinassa. Tekstiilit Latviassa, Liettuassa, Intiassa ja Kiinassa.
Polar-sykemittarit: Polar Electron omalta tehtaalta Kiinasta.
Seppälä: Tekstiilit Kiinassa ja Inyiassa, pienemmissä määrin myös Bangladeshissa. Laukut, kengät ja muut asusteet Kiinassa.
Suomen jääkiekkomaajoukkue: Fanipaidat Vietnamissa.
Suomen olympiajoukkue Lontoossa 2012: Edustusasut Haltilta, valmistusmaat Portugali, Turkki, Vietnam ja Kiina.
Suunto: Suomessa, Core- ja Quest-urheilukellot Kiinassa.
Taffel: Kartanon perunalastut -alabrändin valmistus Ruotsissa.
Tunturi: Kuntopyörät Kiinassa, lastenpyörät Taiwanissa ja Thaimaassa. Aikuisten pyörät omalta tehtaalta Unkarista.
Turun Sinappi: Puolassa (valmistuttaja Unilever Finland).
Tutta, Reima: Villapipot Sri Lankassa, muut lastenvaatteet Kiinassa.
Lista ei ole kattava.
Valmistus Suomessa, omistus ulkomailla
Aino-, Pingviini- ja Puffet-jäätelöt: Nestlé (nimellä Nestlé Finland).
Battery- ja Hyvää Päivää -energiajuomat, Karhu-, Koff- ja Nikolai-oluet, Golden Cap -siiderit, Kurko-lonkerot: Carlsberg Group (omistaa Sinebrychoffin).
Finnkino-palvelut: Elokuvateatteriketjun omistaa sijoitusyhtiö Ratos (Ruotsi).
Kingis- ja Jättis-jäätelöt: Unilever Finland (ent. Ingman Ice Cream).
Lapin Kulta-, Karjala-, Aura-, Sininen- ja Urho-oluet, Original Gin Long Drink -lonkerot, ED-energiajuomat, Jaffa- ja Pommac-limonadit, Novelle-kivennäisvedet: Heineken (omistaa Hartwallin).
Marli- ja Mehukatti-mehut: Eckes-Granini Finland (ent. Marli).
MTV:n uutiset: Koko MTV Media kuuluu ruotsalaiselle Bonnier-konsernille.
Tammen ja WSOY:n kirjat: Bonnier-konserni (Ruotsi).
Taffel on nykyisin Orklan, joka on norjalainen.
En osta. Haluan, että kaikki Vallilan työntekijät jäävät työttömiksi. Bernerilläkin on nyt ihan muita bisneksiä.
Ihme emäntä koko Berneri. Se oli joskus Neljän tähden illallisessa ja illallisen ohjelmanumerona se kantoi läjän ilmeisesti Vallilan suunnittelun alla olevia kuoseja pöytään ja illallisvieraat sai kunnian kertoa niistä mielipiteensä. Se oli aika outoa.
Outoa on myös se ettei siitä Lastensairaalakusetuksesta saa puhua, keskustelut moderoidaan heti. Harmi sinänsä, ettei osa suomalaisista edelleenkään tiedä että mihin se keräysraha oikeasti meni.
Joka huoneessa on Vallilan verhot. Kuoseissa on valinnanvaraa, on kauniita ja vähemmän kauniita.
Vierailija kirjoitti:
Ap, ootko sama, joka kävi kommentoimassa Vallilan fb-sivuilla?
En ole. Mitäs siellä on kommentoitu?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vallilan kelo-kuosi ainakin on aivan järkyttävän rumaa. On tosi helppo olla ostamatta.
Enkä mä enää osta Marimekkoa enkä Finlaysoniakaan. Molempia boikotoin ihan tarkoituksella.
Kelo on kyllä karmea. Ostettiin keväällä asunto, ja kelotapetti on edellisten jäljiltä makkarin seinässä. Kunhan tulee hiihtoloma, se revitään pois ja riemumielin revitäänkin.
Mutta on mulla Vallilan Silkkiruusukappa keittiössä, oli ainoa mikä meidän keittiöön puna-valko-harmaasävyiseen köökkiin sopi. Ei kaikki kuosit ole rumia.
Marimekko on minusta järkyttävän rumaa, ja Finlayson teki Tom of Finland kuoseillaan kyllä emämokan. Ei kukaan kunniallinen naisihminen sellaisia verhoja tai pussilakanoita laita. Enkä usko että moni homokaan haluaa sellaisia pornoverhoja makkariinsakaan....
Vierailija kirjoitti:
Yritys suomalainen, valmistusta ulkomailla
Aarikka: Kaikki korut valmistetaan Suomessa. Sisustusesineet Suomessa, Virossa ja Italiassa.
Airam: Hehkulamput Suomessa, Valko-Venäjälla ja Unkarissa. Halogeenilamput Kiinassa ja Unkarissa. Loisteputket Saksassa. Megaman-alabrändin energiansäästölamput Kiinassa.
Asko, Sotka: Huonekalut Suomessa ja Baltian maissa. Pienesineet Kiinassa, Intiassa, EU-alueella (muun muassa Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa).
Finlayson: Suomessa, Kaukoidässä, EU-alueella (esimerkiksi reilun kaupan pyyhkeet Belgiassa).
Hackman: Keitto- ja paistoastiat Suomessa, aterimet Kaukoidässä ja EU-alueella.
Halti, Raiski: Teltat, reput, rinkat ja makuupussit Kiinassa. Vaelluskengät Italiassa, Kiinassa, Romaniassa ja Albaniassa. Vaatteet Vietnamissa, Kiinassa, Portugalissa, Turkissa, Suomessa ja Virossa.
Iittala, Arabia: Suomessa, paitsi siirtokuvioidut posliinimallit Aasiassa (esimerkiksi Taika-astiat ja muotoilupääkaupunkivuoden juhlamallisto HEL2012)
Isku: Kodin huonekalut Suomessa, pienesineet Virossa, Pohjoismaissa ja muualla EU-alueella. Puutarha- ja rottinkikalusteet enimmäkseen Kaukoidässä.
Kantola: Suklaaunelma- ja Vadelmaunelma-keksit Alankomaissa.
Keskon Pirkka-tuotteet: Suomessa, Saksassa, Puolassa jne.
Kultarypsi-margariini: Ruotsissa (valmistuttaja kansainvälisen jätin tytäryhtiö Unilever Finland).
Luhta- ja Rukka-ulkoiluvaatteet: Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Portugalissa, Italiassa, Turkissa, Kiinassa ja Vietnamissa.
Marimekko: Sisustuskankaiden painanta Suomessa saksalaisille ja perulaisille kankaille. Muita tekstiilien valmistusmaita Viro, Latvia, Liettua ja Portugali. Lasit ja astiat Thaimaassa.
Muumi-pikkutavarat (muut kuin lelut ja Iittalan mukit): Taiwanissa ja Kiinassa.
Nopsa-polkupyörät: Taiwanissa ja Vietnamissa.
Paulig: Cupsolo-alabrändin kahvi- ja kaakaokapselit Saksassa.
Pentik: Kaikki keramiikka Suomessa. Lasitavara Puolassa, Unkarissa, Thaimaassa, Indonesiassa ja Kiinassa. Tekstiilit Latviassa, Liettuassa, Intiassa ja Kiinassa.
Polar-sykemittarit: Polar Electron omalta tehtaalta Kiinasta.
Seppälä: Tekstiilit Kiinassa ja Inyiassa, pienemmissä määrin myös Bangladeshissa. Laukut, kengät ja muut asusteet Kiinassa.
Suomen jääkiekkomaajoukkue: Fanipaidat Vietnamissa.
Suomen olympiajoukkue Lontoossa 2012: Edustusasut Haltilta, valmistusmaat Portugali, Turkki, Vietnam ja Kiina.
Suunto: Suomessa, Core- ja Quest-urheilukellot Kiinassa.
Taffel: Kartanon perunalastut -alabrändin valmistus Ruotsissa.
Tunturi: Kuntopyörät Kiinassa, lastenpyörät Taiwanissa ja Thaimaassa. Aikuisten pyörät omalta tehtaalta Unkarista.
Turun Sinappi: Puolassa (valmistuttaja Unilever Finland).
Tutta, Reima: Villapipot Sri Lankassa, muut lastenvaatteet Kiinassa.
Lista ei ole kattava.
Valmistus Suomessa, omistus ulkomailla
Aino-, Pingviini- ja Puffet-jäätelöt: Nestlé (nimellä Nestlé Finland).
Battery- ja Hyvää Päivää -energiajuomat, Karhu-, Koff- ja Nikolai-oluet, Golden Cap -siiderit, Kurko-lonkerot: Carlsberg Group (omistaa Sinebrychoffin).
Finnkino-palvelut: Elokuvateatteriketjun omistaa sijoitusyhtiö Ratos (Ruotsi).
Kingis- ja Jättis-jäätelöt: Unilever Finland (ent. Ingman Ice Cream).
Lapin Kulta-, Karjala-, Aura-, Sininen- ja Urho-oluet, Original Gin Long Drink -lonkerot, ED-energiajuomat, Jaffa- ja Pommac-limonadit, Novelle-kivennäisvedet: Heineken (omistaa Hartwallin).
Marli- ja Mehukatti-mehut: Eckes-Granini Finland (ent. Marli).
MTV:n uutiset: Koko MTV Media kuuluu ruotsalaiselle Bonnier-konsernille.
Tammen ja WSOY:n kirjat: Bonnier-konserni (Ruotsi).
Mielenkiintoista! Lähde? Se siitä suomalaisesta työn leimasta, -lisähintaa olemattomasta.
No, en tiedä ostanko enää. Vallilan verhot löytyy, ja aion niitä käyttää koska olisihan se nyt tyhmää luopua tavarasta mistä on maksettu. Voi kyllä olla että jää Vallilat tulevaisuudessa ostamatta.
(Toisaalta, näitä boikotoitavia on niin paljon, että mitähän sitä kohta enää voi ostaa...)
Luuletteko te ,että Berner soolona noita juttuja tekee ? Niillä on Sipilän tuki muuten täti olisi jo aikaa sitten saanut kengän persuksiinsa.Liikennekaari on sovittu jo hallitusohjelmassa .Sen sisällöstä voidaan olla montaa mieltä samoin Berneristä. Vallilalla ei todellakaan ole mitään tekemistä mm.taxilupien vapauttamisen kanssa , mikä on myös liikennekaarisuunnitelmassa.
Olisi hyvä eroittaa aidat seipäistä.
en aio minäkään ostaa enää vallilaa, samasta syystä.