Meistä tehtiin lasu, kerronko totuuden?

Vierailija kirjoitti:

En voisi työskennellä jatkossa työssäni jos minulle jäisi merkintä lapsen pahoinpitelystä.

Mutta toisaalta, itsepä olen sössinyt ja vastuu olisi kannettava.

Pelottaa vain kovin.

ap

Siis olitteko te sairaalassa koska olit pahoinpidellyt lasta??

Siis mitä ohjeita te ihmiset annatte tälle rouvalle? "älä kerro pahoinpitelyistä" mitä ohjeita silloin antaisitte jos lasten isä olisi tehnyt näin, ohjaisitte heti kertomaan lastensuojeluun (ihan niinkuin pitääkin tehdä, olkooon pahoinpitelijä kuka tahansa) tottakai sinun pitää kertoa mitä olet tehnyt ja kannat vastuusi teoistasi!

sinun väsymyksesi on sinun ongelmasi, et voi kohistaa sitä puolustuskyvyttömiin lapsiisi ja satuttaa heitä. mitä lapsetkin ajattelee kun yhdessä hetkessä riepottelet heitä miten sattuu, läpsit ym. hetken päästä lohuttelet ja silität päätä "olen vain väsynyt, siksi läpsin sua" tiedätkö että sinun lapsesi tulee muistamaan nuo sun riepottelut aina, ne jää mieleen vaikka ovat kuinka pieniä. mitäs sitten meinaat sanoa kun muksut isompana kysyy että miksi satutit mua kun olin pieni enkä pystynyt puolustaan itseäni? mikä olo lapsilla mennä nukkumaan kun satutat heitä henkisesti ja fyysisesti? he alkavat pelkäämään sinua, todennäköisesti pelkäävät jo.

Minua syytettiin aiheettomasti väkivallasta lastensuojelussa. Minusta oli tehty aiheeton lastensujeluilmoitus. Lapsi lähti kiireiseen sijoitukseen, vaikka väkivallastani ei ollut mitään näyttöä. Poliisin ja oikeuden avulla tappelin lapseni takaisin kotiin, oli todella raskasta pelastaa oma lapsi "lapsikauppiailta". Mutta lapsi otettiin siis minulta pois ilman mitään todisteita, vain sana sanaa vastaan-tyylisesti. Olin yh. Aluksi en edes ymmärtänyt, mistä minua syytettiin, kun kukaan ei kertonut sitä minulle, enkä ollut sitä tehnyt, enkä voinut siitä siksi tietää.

Mutta kunnissa ja hyväsisko-ringeissä on varmasti eroja. 

Mutta jos olet oikeasti pahoinpidellyt lastasi, ehkä huostaanotto on teille oikea ratkaisu. Ei se haliminen ja muu läheisyys tee siitä väkivallasta sen parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos on virkaintoinen sossu vastassa olisin hiljaa. Olen itse lapsen silmin nähnyt heidän toimintansa, väkisin olisi pitänyt sijoittaa monen sadan kilometrin päähän. Ja kyse ei ollut väkivallasta vaan siitä että huoltajani kuoli eikä minua olisi haluttu antaa vastuuntuntoiselle ja ihan kunnolliselle sukulaiselleni vaan minut olisi pitänyt saada sijaisperheeseen joka muutama vuosi sitten oli uutisissakin kun "isä" oli seksuaalisesti hyväksikäyttänyt sijoituslapsia.

Hui! Miten lähellä olet käynyt hyväksikäyttöä. Only by sossut.

Vierailija kirjoitti:

Kerrot ehdottomasti! Lapsia ei huostata ihan pienestä ja kaikki tukitoimet pitää kokeilla ensin. Pahempi olisi jos et saa apua ja sitten tilanne menee pahemmaksi ja tehdään uusi ilmo jne. Se vasta pahalta näyttää...

Yhteistyöhaluinen vanhempi joka etsii apua omaan tilanteeseensa on arvokas ja tulee huomattavasti halvemmaksi kuin lasten huostaanottaminen.

Riippuu kunnasta. Vähemmästäkin on lapsia laitettu kiireiseen sijoitukseen, ja sitä on jatkettu ja muutettu huostaksi. Tukitoimia ei kaikissa kunnissa tarjota ollenkaan, tai siksi voidaan laskea esim. sossujen uhkailu huostalla (keskusteluksi naamioituneena). Ja uusia ilmoja voi keksiä nykyaikana joku pöpi ihan omasta kostonhimostaan ja sairauttaan. Ei sossujen ammattitaito riitä lasujen tutkimiseen, ehdottomasti poliisin pitäisi osallistua tutkintaan.

Vierailija kirjoitti:

Avoin yhteistyö alusta alkaen kantaa hedelmää parhaiten. Rohkeutta se sinulta vaatii, mutta uskon sinun saavan täten parhaiten juuri teidän perheenne tilanteeseen mitoitettua apua. Tarjottavien tukitoimien kenttä on laaja, eikä sijoitusta tai huostaanottoa tehdä ilman painavia perusteita. Lapsen etu on numero yksi, mutta tavoiteltavaa on tukea perhettä siten, että sen yhdessä pysyminen mahdollistuu. Googlaa thl:n lastensuojelunkäsikirja, jos mieltäsi askarruttaa jokin, sillä tieto prosessinkulusta voi rauhoittaa hieman. Sitä on helpompi ja mieluisempi lukea kuin finlexia. Lasun tarkoitus on tuoda perheenne avunpiiriin, eikä sitä ole syytä pelätä. Julkisuuteen nousee aina enemmän huonoja kokemuksia, joista osa varmasti tottakin toki, mutta uskallan veikata, että hyviä kokemuksia on enemmän... niistä ei vain revitä lööppejä yhtä helposti.

Tässä kerrotaan miten asioiden pitäisi mennä teoriassa. Käytäntö voi olla ihan toista, ja lakikirja ja lakimies enemmän kuin tarpeen asiakkaille. Omalta kohdaltani voin kertoa että ei ne huonot kokemukset todellakaan tule julkisuuteen tai lööppeihin asti aina, oikeasti vain todella harvoin. Vanhemmat haluavat suojella lapsiaan viimeiseen asti, julkisuuteen tulee vain pieni osa.

Sossunko mielestä huono kokomus on huono, vain jos siitä revitään lööppejä? Aika moni on hiljaa tai korjaa sossujen mokat kaikessa hiljaisuudessa lakimiehen avulla.

Vierailija kirjoitti:

Minua syytettiin aiheettomasti väkivallasta lastensuojelussa. Minusta oli tehty aiheeton lastensujeluilmoitus. Lapsi lähti kiireiseen sijoitukseen, vaikka väkivallastani ei ollut mitään näyttöä. Poliisin ja oikeuden avulla tappelin lapseni takaisin kotiin, oli todella raskasta pelastaa oma lapsi "lapsikauppiailta". Mutta lapsi otettiin siis minulta pois ilman mitään todisteita, vain sana sanaa vastaan-tyylisesti. Olin yh. Aluksi en edes ymmärtänyt, mistä minua syytettiin, kun kukaan ei kertonut sitä minulle, enkä ollut sitä tehnyt, enkä voinut siitä siksi tietää.

Mutta kunnissa ja hyväsisko-ringeissä on varmasti eroja. 

Mutta jos olet oikeasti pahoinpidellyt lastasi, ehkä huostaanotto on teille oikea ratkaisu. Ei se haliminen ja muu läheisyys tee siitä väkivallasta sen parempaa.

Onko tämän alapeukuttajat sitä mieltä, että ap:n väkivalta on ihan jees? Todellako?

Vierailija kirjoitti:

Jos on virkaintoinen sossu vastassa olisin hiljaa. Olen itse lapsen silmin nähnyt heidän toimintansa, väkisin olisi pitänyt sijoittaa monen sadan kilometrin päähän. Ja kyse ei ollut väkivallasta vaan siitä että huoltajani kuoli eikä minua olisi haluttu antaa vastuuntuntoiselle ja ihan kunnolliselle sukulaiselleni vaan minut olisi pitänyt saada sijaisperheeseen joka muutama vuosi sitten oli uutisissakin kun "isä" oli seksuaalisesti hyväksikäyttänyt sijoituslapsia.

Oliko sossuilta unohtunut heille heidän työhön kuuluva sijaisperheen valvonta vai oliko pedofiili-isä vaan niin ihqu?

Sinuna lähtisin liikkeelle avoimin kortein ja kertoisin (vähättelemättä/liioittelematta), mitä teillä on tapahtunut, mistä ajattelet sen johtuvan ja millaista apua toivoisit tilanteeseen. Rehellisyys on paras lähtökohta yhteistyölle. Paljon hankalammaksi käy, jos peittelet asioita ja todellisuus tulee ilmi muuta kautta - sen jälkeen sua ei enää uskota eikä suhun luoteta.

Et kerro mitään. Edelliset kirjoittajat eivät tiedä mitään lastensuojelusta. Lopeta tukistaminen ym joka tapauksessa.

Lastensuojelu on hienoa ja hyvää teoriassa. Käytännössä olette yhden sossun(vaikka se on työparityötä) mielipiteiden, asenteiden ja vaiston varassa. Missään muussa ammatissa ei tehdä päätöksiä sillä perusteella, että työntekijästä tuntuu nyt joltain. Saatika, kun monien syy ammattiin on se, että oma lapsuus oli traumaattinen.

Tämä ei ole yleistys. Suurin osa on järkeviä ja persoonaltaan terveitä, mutta sinä et voi valita kenet saat työntekijäksesi.

Ja ihan tiedoksi vaan en ole bioäiti, jos niin luulette.

Tietenkään en kerro kaikkea, kuten kaikkea sitä mikä on johtanut väsymykseeni. Sairaalassa olimme lapsen sairauden vuoksi. Siellä avauduin ja kerroin, että perheemme on pakko saada apua sillä minä en enää jaksa.

Ap

Tukistaminen on rikos, tänäpäivänä, mutta ei ollut ennen ja minuakin on tukistettu

, mutta en ole tullut siitä katkeraksi mitenkään, enkä tunne yhtäkään joka olisi. Viittaan siis tuohon " aikuisena kysyy miksi pahoinpitelit minua". On pahoinpitelyä ja pahoinpitelyä, vaikka laki onkin mustavalkoinen.

epäonnistunut kirjoitti:

Meillä on ollut suuria vastoin käymisiä ja haasteita, joiden vuoksi olemme hakeneet apua perheellemme.

Jaksamiseni vuoksi meistä tehtiin sairaalassa lastensuojeluilmoitus. Olen ollut todella väsynyt ja nyt, vaikka pahin on ohi, väsymys heijastuu käytökseeni.

Kuinka saan rohkeutta tunnustaa tulevassa palaverissa, että olen tukistanut ja nipistänyt niskasta täysin ylikierroksilla riehuvaa lasta, jopa läppäissyt.

Pahimmillaan olen jopa retuuttanut kovakouraisesti paidankauluksesta. Olen huutanut ja raivonnut.

Haluan apua, en halua kohdella tärkeintä ihmistä maailmassa näin.

Mutta mitä jos menetänkin lapset kokonaan? Mitä jos en saakaan tukea ja apua vanhemmuuteeni, vaan sosiaaliviranomaiset näkevät parhaaksi vaihtoehdoksi jonkun muun kasvattamaan lapsia. Mitä jos niin todella onkin.

Kuka silloin selittäisi kuopukselle, ettei äiti enää tule imettämään? Kuka lohduttaisi ikävöiviä lapsia? Kuinka jaksaisin enää hengittää, kun nytkin peiliin katsominen on vaikeaa?

Miksi teit enemmän kuin yhden lapsen jos se jaksaminen on ollut noin kortilla?

Mä olen kertonut lasu:n palaverissa, että oon antanut luunappeja ja tukistanut. Kadun jokaista, mutta tehtyä en saa tekemättömäksi. Myönnetään, että en ollut ihan rehellinen siitä, kuinka paljon olen tehnyt. Mutta myönsin juitenkin, ja noloahan se on. Lapset on edelleen mulla, paitsi esikoinen, joka asuu lastenkodissa. MUTTA ei johdu em. syistä vaan tytön sairaudesta. NePsy -teini kertakaikkiaan kulutti mut niin loppuun, että tämä on parempi ratkaisu.

Väsyneenä tulee tehtyä ja sanottua kaikenlaista. En ole lyönyt enkä mitenkään ns. pahasti pahoinpidellyt lapsiani. Luunappeja sain itsekin lapsena eikä jäänyt traumoja. Se ei ole mikään puolustus, tiedän.

Lastensuojelun kautta saatiin sitä apua, mitä meidän perhe tarvitsi. Nuorisopsykiatriasta ei, vaikka sieltä tarjottiin. Ja perheneuvolakin tuli kokeiltua.

epäonnistunut kirjoitti:

Meillä on ollut suuria vastoin käymisiä ja haasteita, joiden vuoksi olemme hakeneet apua perheellemme.

Jaksamiseni vuoksi meistä tehtiin sairaalassa lastensuojeluilmoitus. Olen ollut todella väsynyt ja nyt, vaikka pahin on ohi, väsymys heijastuu käytökseeni.

Kuinka saan rohkeutta tunnustaa tulevassa palaverissa, että olen tukistanut ja nipistänyt niskasta täysin ylikierroksilla riehuvaa lasta, jopa läppäissyt.

Pahimmillaan olen jopa retuuttanut kovakouraisesti paidankauluksesta. Olen huutanut ja raivonnut.

Haluan apua, en halua kohdella tärkeintä ihmistä maailmassa näin.

Mutta mitä jos menetänkin lapset kokonaan? Mitä jos en saakaan tukea ja apua vanhemmuuteeni, vaan sosiaaliviranomaiset näkevät parhaaksi vaihtoehdoksi jonkun muun kasvattamaan lapsia. Mitä jos niin todella onkin.

Kuka silloin selittäisi kuopukselle, ettei äiti enää tule imettämään? Kuka lohduttaisi ikävöiviä lapsia? Kuinka jaksaisin enää hengittää, kun nytkin peiliin katsominen on vaikeaa?

Ei teistä vaan lapsesta.

Sinuna en kertoisi! Sanot että on ollut ajatuksia ,että on tehnyt mieli lyödä lasta jne, mutta kiellä lyöneesi. Pyydä apua jaksamiseen,varmaan saat.mutta jos sanot lyömisestä,lapset kiireellisesti huostaanotetaan.

Toinen sossu

Selittely ja puolustelu vain jatkuu. Te lapsianne lyövät olette oksettavia ja paskoja vanhempia joilla ei pitäisi olla lapsia. Luuletteko että tuo pahoinpitelynne ei lopulta tule kaikkien tietoon? Lapset osaavat itsekin viimeistään aikuisina kertoa miten oma äiti on heitä kohdellut, ja voin kertoa että ne lapsen tunteet äitiä eivät tuollaisen jälkeen mitään lämpimiä ole.

Kerrot saman, minkä kerroit sairaalassa. Et jaksa, tarvit apua. Nykyään apua onneksi saa uuden lastensuojelulain nojalla.

Äitini tukisti minua useasti, isä löi myös joskus.

40-luvulla syntyneitä, heille tehtiin itselleen paljon pahempaa.

Olen itse terapiassa tunteidensäätelyn heikkouden vuoksi, mutta vaikka ymmärrän vanhempieni osuuden tässä, olen ihan iloinen esimerkiksi siitä että olen olemassa, ja että he ovat kuitenkin rakastaneet minua niin kuin ovat osanneet.

Lastensuojelun kanssa kannattaa olla avoin - mikäli työntekijät vaikuttavat luottamuksen arvoisilta. Lähtökohtana täytyy pitää sitä että he ovat luotettavia, mutta asun itse isossa kaupungissa jossa sosiaalityöntekijät ovat koulutettuja ihmisiä joilla on korkea motivaatio hoitaa työnsä hyvin. En tiedä voiko tilanne olla yhtä hyvä siellä missä pätevää väkeä ei välttämättä töihin löydy.

Kuten näet, ap, pienikin kurittaminen saattaa johtaa vakaviin seuraamuksiin lapsen myöhemmän elämän kannalta. Avun hakeminen ja rehellisyys apua hakiessa ovat ensiarvoisen tärkeitä, mutta hippunen realismia on syytä pitää mukana koko ajan.

Olen itsekin saanut lastensuojelusta apua perheelleni, mutta eivät he voi ihmeitä tehdä jos asiakkaat eivät hoida omaa osuuttaan.