Masentunut tai masennuksen kokenut: minkälainen lapsuus sinulla oli?

Up

Ei ollut.

Rajattomuutta kyllä.

Perheväkivaltaa oli kyllä, rajattomuutta ei todellakaan, vaan ankara kuri, esim. maitolasin kaatumisesta tukkapollyä.

Nyt olen arka, aloitekyvytön ja ahdistunut. Pitkäaikainen masennus todettu.

Hyvät vanhemmat ja turvallinen koti, ei mitään ongelmia. Masennukseni johtuukin siitä, että tytöt eivät kiinnostuneet musta rumuuteni takia

Minun lapsuuteni täyttyi riitaisasta ilmapiiristä kotona, kiusaamisesta sekä kotona että koulussa, epävarmuudesta, alistamisesta ja vuosia jatkuneesta, systemaattisesta mitätöimisestä ja itsetunnon totaalisesta tuhoamisesta. Olen nyt aikuisena tuettuun asumisyksikköön Helmikuun alussa muuttava, epäitsenäinen, vakavasti masentunut -ja ahdistunut, pelokas ihmisraunio, joka yrittää 23-vuotiaana aloittaa itsenäistä elämää. Tulevaisuus pelottaa ihan hemmetin paljon, mutta onneksi siellä asumisyksikössä on tukihenkilöitä paikalla joka päivä. En tiedä miten pärjäisin ilman heitä, tulisin varmasti hulluksi.

Lapsuudenkotini oli turvallinen ja perhetutut ja lähisuku niinikään luotettavia, turvallisia ja täyspäisiä ihmisiä. Valitettavasti siinä oppi sinisilmäiseksi. Koulukiusaaminen nuoruusiässä ja rajaton, henkisesti ja epäsuorasti väkivaltainen parisuhde aikuisena veivät masennusoireiluun.

Viinaa, viinaa ja viinaa. Yritykset meni konkkaan, kun isäpuoli (näitäkin useampia vuosien mittaan) alkoholisoitui kunnolla. Otti minut silmätikukseen, meinasi melkein tappaa puukolla ja sai lopulta onneksi kohtauksen, joka halvaannutti ym. Olihan jo elämää.

Olisin tarvinnut terapiaa, mutta mitenkäs sitä masentunut itse osaisi itseään hoitaa ja apua hakea. kukaan ei välittänyt. Olen vieläkin onneton, mutta koska olen saanut etäisyyttä äitini kuoleman jälkeen noihin kauheuksiin, niin pikkuhiljaa elän eteenpäin. Painajaiset tosin asioista julmasti muistuttaa.

Kova kuri, syyllistäminen ja mitätöinti. Ei oikein koskaan kannustettu jos oli kiinnostunut itsenäisesti jostain vaan valitettiin että taas menee takiani rahaa (vaikka kyllä sitä rahaa nyt sen verran oli ja olin vielä ainut lapsi että jos vaikka piirtämisestä kiinnostuin niin oli rahaa ostaa jotain taidetarvikkeita). Sitten taas kun en ollut matematiikassa yhtään hyvä niin tietenkin se matematiikka oli just se tärkein juttu elämässä mitä ilman EI VAAN VOI menestyä siis ikinä ja kun nuo sukulaislapsetkin on just siinä niin hyviä...

Lapsuuteni oli ahdistava. Isäni oli henkisesti väkivaltainen, äitini alkoholisti. Yhä edelleen ahdistaa vanhempieni tapaaminen tai soitteleminen, ja pyrinkin välttämään sitä. Harmittaa tietysti, että lapseni ei saa yhtä lämpimiä välejä isovanhempiinsa kuin minä sain omiin isovanhempiini, mutta isäni on niin vihamielinen ja järkkymätön ihminen, että en voi kuvitellakaan mitään lapseni lomanviettoja heidän luonaan.

Välillä kovaa kuria, välillä ei piitattu lainkaan. Fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Positiivista palautetta vain hyvistä suorituksista. Kovat vaatimukset koulumenestyksen ja urheilusaavutusten suhteen. Äiti persoonallisuushäiriöinen ja isä työnarkomaani.

Lama-ajan lapsi, muuttoja eri paikkakunnille, välillä tasapainoton ja riitaisa koti, paljon huolta lapsuudessa mm.rahasta ja päälle vielä vanhemman sairastelut ja kuolema. Yksinäisyyden tunne juontaa juurensa aikaan kun en meinannut löytää ystäviä muuton jälkeen ja aloin viettää liikaa aikaa yksin, ja silloin oireilu paheni. Masennuin jo nuorena ja tuli syömishäiriöitä.

Yksinjättämistä ja rajattomuutta. Äiti työnarkomaani, isä kuollut. Koulukiusaamista eristämisen ja hylkimisen muodossa. Nyt olen aikuinen yksinhuoltaja.

minulla oli hyvä lapsuus ja hyvät välit vanhempiin edelleen. masennukseni (minkä sairastin 2x) johtui kodin ulkopuolisista traumoista. parannuin terapian ja lääkkeiden avulla. nyt kaikki mallillaan elämässä, onneksi en tappanut itseäni.

Oma lapsuuteni oli surkea. Äiti kävi pienestä pitäen vuorotöissä, isä myös. Heillä oli parisuhdeongelmia alusta asti. Pikkuveljeni syntyi vähän reilu vuosi minun syntymästäni. Isä petti äitiä eksänsä kanssa ainakin. Pysyivät vaan valitettavasti yhdessä, äidistä tuli hermoheikko himosiivooja. Äiti ja isä riiteli jatkuvasti. Äiti purki meihin lapsiin pahaa oloansa..

Yksi lapsuusmuistoni on kun värjäsin pikkuveljen kanssani koulun jälkeen siivoamaan, ennenkun äiti tulee töistä. Jotta äitillä olisi meille aikaa sitten, kun ei tarvitse siivota. Äiti tuli töistä ja raivostui kun oltiin siivottu ihan huonosti ja nyt joutuu silti siivota...

Myös kun enoni muutti paikkakunnalle ja kävi meillä usein, pelaamassa videopelejä pikkuveljeni kanssa. Kun hän saikin päähänsä alkaa koskettelemaan minua.. Olin tän alkaessa 7vuotias, eno 14.. Tätä jatkui 2vuotta, ei ikinä edennyt yhdyntään mutta kosketteli ja suuteli, halusi että istun sylissä, sormeili.... :(

Sitten äiti huomasi mun oireet (paniikkikohtauksia). Syytti isääni hyväksikäytöstä, mutta ikinä ei multa silloin lapsena kysytty mitään. Erosivat sitten. Se oli tavallaan helpotus, mutta kovia tunteita kävin läpi silloin. Isä itki aina salaa. Äiti on edelleen nykyään järkyttävän vihainen ja negatiivinen ihminen..

15 vuotiaana (syntynyt loppuvuonna) muutin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Tutustuin paikallisiin nuoriin ja aloin ryyppäämään. Jotain kautta nää nuoret tunsivat toisen, vanhemman enoni ja hän oli eräänä ryyppyreissuna eksynyt joukkoon (muut oli 16-19vuotiaita tää enoni yli 30). Enoni juotti mut ihan tolkuttomaan humalaan koko ajan luvaten "ota vaan tästä (viinapullosta), mä pidän susta kyllä huolen". Ryhmäpainostuksen vaikutuksena myös sitten join vaikka en olisi välttämättä niin halunnut, mut kun ei kehdannut kieltäytyä kun oli 'vastuullinen aikuinen' vielä vahtimassakin. Hän vei minut kotiinsa nukkumaan ja raiskasi kun makasin velttona sängyllä ympärikännissä. Aamulla maksoi mulle taksin jollain pikkukolikoilla.

Siitä sitten oireilin jo niin pahasti että puhuin ammattikoulussa opettajille, kuraattorille ja siitä edelleen psyk.polille asiakkuus..

Tällä tiellä ollaan edelleen. Valmistuin vuoden myöhässä amiksesta, tein vähän töitäkin välissä ja oli mies ja yritettiin vauvaa. Sit mies petti monen kanssa ja paljastui että on tiennyt olevansa steriili, antoi uskoa että yritetään vauvaa ym kusetusta, luulin usean vuoden etten voi saada lapsia..... Heitin äijän pihalle, jäin sairaslomalle mukavasta vakiduunista ja aloin ryyppäämään. tokenin puolessa vuodessa niin etten enään juonut mutta olin menettänyt lemmikkini koska en voinut huolehtia, olin velkaa vuokranantajalle ja perintäfirmoille. Nippanappa sain sovittua kaiken ettei mennyt luottotiedot! Jäin sairaseläkkeelle, masennuslääke ei toiminut ja yritettiin vaihtaa ja muuta. Kieltäydyin ja vaadin kunnollista terapiaa, en saanut kuin tukikäyntejä..

Sitten tapasin uuden mieheni. Muutin luokseen, yritettiin vauvaa. Nyt paljastui taas että mies ampuu vajavaisilla. Saatiin lopulta tyttö koeputken kautta, mutta miehellä puhkesi alkoholismi. Muutettiin tytön kanssa lähistölle jotta voidaan olla tukena mutta meillä on oma elämä. Nyt on alkanut alustava terapia, syksyllä psykoterapia.

Oon 25vuotias ylipainoinen, dg epätyypillinen ahmimishäiriö, vaikea uusiutuva masennus, ahdistus ja paniikkioireet.. Mutta uskon ja luotan siihen että vielä pääsen kiinni normaaliin elämään!