Raskauspahoinvointi lieventyi rv:llä 10, onko normaalia?
Onko normaalia, että raskauspahoinvointi lieventyy jo nyt, meneillään siis vasta rv 9+1? Kävin juuri eilen varhaisraskauden ultrassa yksityisellä, ja siellä oli kaikki kunnossa. Syke näkyi, ja alkio oli mitoiltaan jopa "päivää isompi". Raajojaankin jo liikutteli.
Olen kärsinyt n. vkolta 7 lähtien inhottavasta pahoinvoinnista. Oksentanut olen joka päivä 1-2 kertaa, kuvottava olo on ollut ympärivuorokautista. Ruoka on ällöttänyt.
Tänään oloni on ollut kuitenkin huomattavasti helpompi. Aamulla kyllä yökkäilin perinteiseen tapaan, mutta ruoka maistui lounasaikaan jo melko hyvin. Syömisen jälkeen olo on ollut lähes normaali, tosin nälkä tuli nopeasti uudestaan.
Vau.fi:n mukaan pahoinvointi voisi helpottaa jo nyt, mutta itse olin valmistautunut kärvistelemään ainakin sinne vkolle 12. Onko teillä muilla pahoinvointi lieventynyt jo näin ajoissa? Kyseessä on ensimmäinen raskaus, ja pelkään ihan hulluna keskenmenoa... Kiitos jos kerrotte kokemuksianne!
Kommentit (10)
Voi lieventyä ja voi kuule vielä palata takaisin, joten ole huoleti. Muista myös, että jokainen raskaus on yhtä erilainen kuin on odottajatkin. Jokainen oireilee eri tavalla.
Olisit onnellinen! Ja se voi tulla takaisinkin, joten nauti nyt olostasi. Stressaa sitten, kun siihen on tarve. Liiallinen stressi voi olla haitallista sikiön kehitykselle.
Vierailija kirjoitti:
Voi lieventyä ja voi kuule vielä palata takaisin, joten ole huoleti. Muista myös, että jokainen raskaus on yhtä erilainen kuin on odottajatkin. Jokainen oireilee eri tavalla.
Eikä samankaan odottajan eri raskaudet ole välttämättä samanlaisia.
Voi ei...oliko raskauteni ollenkaan normaali kun ei ollut pahoinvointia ollenkaan? Voiko tämä vaikuttaa lapseni normaaliin kasvuun ja kehitykseen?! Onko siitä jotain haittaa kun en huolestunut ihan kaikesta mikä ei sopinut vau.fi määritelmiin?
Mullakaan ei ollut pahoinvointia ollenkaan, enkä osannut sitä edes kaivata :)
On tyypillinen aika pahoinvoinnin helpottamiseen.
T. Kolmen äiti
Onnea tulevasta vauvasta!
Kiitos kommenteista. Monet tutuistanikaan eivät ole kärsineet pahoinvoinnista koko raskauden aikana, mutta koska raskausoireiden hiipuminen voi olla merkki keskeytyneestä keskenmenosta, olen kovin huolissani. Oma pahoinvointi kun on tosiaan ollut välillä ihan karmeaa, ja nyt on ihmeellisen hyvä olo.
Luen mielelläni vielä muiden kokemuksia. :)
Kaikki epänormaali on voi olla raskaudessa normaalia, kun ollaan niin yksilöitä. Itsellä ei pahoinvointia ole kahdessa raskaudessa juuri ollut, ehkä lievää kuvotusta vain.
Eiköhän kaikki ole ok. Itselläni oli
pahoinvointia vain parina aamuna, toisessa ei ollenkaan.
Voi lieventyä. Mulla ei ollut enää minkäänlaista pahoinvointia tuossa vaiheessa ja ihan alkuraskaudessakin vain vähäsen. Ole vaan onnellinen, sillä jotkut voivat pahoin koko raskauden ajan.