Pelkään että pilaan avoliittoni stressilläni ja pahalla olollani

Mun mielestä sun pitää selittää tilanteesi toiselle osapuolelle mutta säilyttää myös kunnioitus häntä kohtaan, et itsekään haluaisi olla toisen likasanko, jos asetelma olisi toisin päin. Itse jaksaisin tulla toista vastaan, jos toinen tekisi selväksi, että haluaa kuitenkin, että välillämme on kaikki hyvin vaikka oma fiilis ei se paras olekaan.

 Sitten myös kun keskustelet, kannattaa keskustella siitäkin, näetkö, että asiaan on tulossa muutosta. Ymmärrät varmaan, että ei ole omaksi parhaaksesikaan, että olet kireä ja stressaantunut kuukausien ajan.

Oletko kertonut avopuolisollesi noista fiiliksistäsi? Ehkä hän ymmärtää oikein hyvin,  eikä ota itseensä? Ja jos tuntuu, että puhuu kumppanille töykeästi, niin sitten voi pyytää anteeksi.

Kun ihminen on stressaantunut ja/tai univajeessa, niin käyttäytyminen muuttuu, se on ihan luonnollista. Ja harva on muutenkaan ympäri vuoden energinen ilopilleri. Vaikka sulla on ollut viime aikoina stressiä ja pettymyksiä, niin se ei ole pysyvä tila. Yritä saada itsellesi omaa, rauhallista lepoaikaa ja jos tykkäät urheilla niin mulla liikunta toimii hyvänä stressinpurkukeinona.

Minusta itsestäni tulee varsinkin univajeessa (omasta mielestäni) hirveä ämmä ja avokkini on siitä tietoinen, olen sanonut sen hänelle jo ennen kuin asuttiin yhdessä. En ala ilkeillä kenellekään, mutta minusta tulee vetäytyvä enkä jaksa olla millään lailla sosiaalinen. Niissä tilanteissa sanon, että olen väsynyt/en nukkunut viime yönä/öinä kunnolla ja menen lepäämään. Ja huomenna on uusi päivä, ei sen kummempaa.

Kannattaa keskustella miehen kanssa avoimesti tilanteesta ja kertoa että syy ei ole hänen. Ja kannattaa myös hankkia apua tuohon oloon, kuulostaa alkavalta työuupumukselta.

Ei kotona tarvitse teeskennellä muttei sitä pahaa oloa tarvitse toisen niskaankaan kantaa. Auttaisiko sinua enemmän se, että ilkeilet myös kumppanille kehnon olon vai se, että sanottuasi omasta kehnosta olostasi voit itseä toisen olkapäätä vasten/hän hienoo hartioitasi? Minä käytän tuota jälkimmäistä keinoa, ja silloin kun olen kiukkuinen miehestä riippumattomista asioista lähden yksin pihalle selvittämään päätäni, puran kiukun nuoskalumen kolaamiseen tai ruohonleikkurin työntämiseen.

Sulla saa olla paska olo, mutta ei sulla ole oikeutta purkaa sitä siihen syyttömään ihmiseen. Lähde vaikka ulos liikkumaan, keksi jotain tekemistä mihin purkaa vitutusta. Tai jos kotona haluat rypeä niin pyydä että saat vain olla yksin. Sitten päätät olla paremmalla tuulella ja teet miehesi kanssa jotain mukavaa. Laittakaa ruokaa ja katsokaa elokuvaa, tai menkää ulos syömään. Stressi vaan jää helposti päälle 24/7 ja silloin olo käy sietämättömäksi. Sun ei tarvitse stressata työasioita koko ajan kotona! :)

Jätä se sika

Mitä jos miehesi tekisi sinulle samaa kuin mitä teet hänelle, olisiko se sinusta mukavaa. Ihan noin yksinkertaisella ajattelulla pystyt ymmärtämään, että ei kukaan tuollaista loputtomiin jaksa, et jaksaisi sinäkään. Ja kannattaa myös muistaa, että vaikka nyt pidät miestäsi itsestäänselvyytenä ja luulet kaiken olevan ikuista, niin asiat voi muuttua ja ihmiset kyllä eroaakin toisistaan, ei kenenkään velvollisuus ole olla surkeassa suhteessa, yksin voi olla parempi elää.

Mulla oli samoja pelkoja vuosi sitten. Olin erittäin ahdistunut ja jäin opinnoista sairaslomallekin. En ollut koskaan suoraan kumppanilleni äkäinen, mutta sain usein ja isoja ahdistuskohtauksia ja tein usein asioista vaikeita sen ahdistuksen takia. Epäsuorasti pahaa oloa siis kaatui kumppaninkin niskaan.

Yritä puhua tuosta pahasta olosta ja toisaalta pelosta että toinen ei jaksa kiukuttelua. Ja anna kumppanille mahdollisuus puhua omasta näkemyksestään tilanteeseen. Hanki itsellesi apua, joko ammattiapua tai yritä piristää elämääsi muilla tavoin kuten harrastuksilla jos siihen on energiaa. Kehota kumppania viettämään aikaa itsekseen ja yrittäkää järjestää teille kahdenkeskistä laatuaikaa jotta joskus pääsee näkemään ne toisen hyvätkin puolet.

Meillä on ollut miehellä tuota samaa jo kauan ja elämä hänen kanssaan on riidasta toiseen menemistä. Mies kiljuu minulle ja lapsille kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta, ja kun yritän joskus kysellä mikä mättää oikeasti, niin työstressihän se. Mutta kun töissä sitä ei voi purkaa, niin hän purkaa sen meihin. Näppärää.

Olen sanonut miljoona kertaa miehelle hän alkaessa taas haastaa riitaa jostakin mitättömästä asiasta, että hänen pitäisi ihan itse (!!) aikuisena tajuta tekemisensä ja sanomisensa ja erottaa työasiat kotiasioista. Me emme ole niihin syyllisiä millään lailla, päinvastoin hänellä ei kotona ole oikeastaan enää ollenkaan kotihommia, koska me lasten kanssa yritämme sillä tavoin helpottaa hänen taakkaansa. Mies saa siis harrastaa tai sitten vaikka vain maata sohvalla lukemassa. Kunhan vain olisi rauha maassa. Lapsetkin ovat oppineet varomaan ja väistelemään isäänsä ja se ei ole oikein.

Nyt minullakin on alkanut kuppi kaatua miehen tuittuilun takia ja valitettavasti kotimme ilmapiiri on välillä todella huono. Niinpä teen pitkää päivää töissä ja keksin kaikkea lasten kanssa ettemme tarvitsisi kotona olla.

Mieti siis ap miten asiasi hoidat ennen kuin on liian myöhäistä yrittää asioita korjata. Sinä et ole maailman napa, et edes kotisi napa, joten älä korota itseäsi huoliesi takia muiden yläpuolelle ja riitauta sanoillasi muiden elämää. Sinä olet ihan itse vastuussa omasta käytöksestäsi ja sinä vastaat siitä. Yritä enemmän jättää työasiat töihin ja pidä mielummin suusi tukossa kuin availet sitä varomattomasti. Ikävät sanat eivät unohdu koskaan.

Kannattaisi hommata muutama iso O, niin turhat stressit jäisivät historiaan.

Toki kunnon kyytien jälkeen pää on entistä pahemmin sekaisin, mutta stressi lähtee

Tunge löylykauha per898eeseen. Problem solved.

Sun täytyy vaan kertoa tuntemukset puolisolle ja sekin, ettei olotilasi johdu hänestä. Mulla oli syksyllä samankaltainen tilanne, olin palamassa loppuun töiden takia ja se todellakin näkyi ja tuntui myös kotona. Puhuin puolisolle kuitenkin heti alusta alkaen, että alkaa tuntua tosi uupuneelta ja hän oli tukena sitten koko ajan.

Itse olen katkaissut välit ystäviin ja kavereihinkin jotka on tuollaisia, ei kukaan jaksa vuodesta toiseen kuunnella pelkkää negatiivista paskan purkamista, arvostelua ja ties mitä. Haluan olla ihmisten kanssa joilla on edes joskus positiivista sanottavaa eikä kaikki ole aina paskaa, itketään ja valitetaan ihan kaikesta.

Saitko ap nyt kuulla mitä mieltä sinun käytöksestäsi ollaan?

Sinuna kertoisin miehelle taustan käytökseesi. Ja sitten yrittäisin karistaa sen stressin vapaa-aikana. Tiedostat sen itsekin, ettei kumppanisi ole mikään likaviemäri, joka sujuvasti vaan nielee kaiken ikuisesti. Kuten itsekin sanoit, syy ei ole hänessä.

Työ ei ole koko elämä, se on oikeastaan hyvin rajattu osa elämäämme. Työ ei myöskään määritä sinua kokonaisuudessaan ihmisenä, ehkä se on pieni osa, mutta sinussa on paaaljon muutakin.

Mä olen ihan mieluisessa, koulutustani vastaavassa työssä, mutta työyhteisömme on tällä hetkellä kamala ja ahdistava. Minä en ole kohteena, mutta tietyistä ihmisistä puhutaan pahaa ja haukutaan selän takana. Itseäni se ahdistaa, olen tavallaan kahden tulen välissä (on tavallaan kaksi "puolta", jotka repivät mattoa toistensa jalkojen alta). Työtaakka töissä on voimavarat ylittävä, mutta sen kestäisi, jos olisi tukeva ja turvallinen työhteisö. Nyt se ei ole sellainen.

Havaitsin kotona itsessäni samoja piirteitä kuin sinä ja puhuin asiasta mieheni kanssa. Miehen kanssa puhuttuani tajusin, että tärkeintä on pitää itsestään huolta. Minua on kummasti alkanut kiinnostaa meditaatio, jooga yms. rauhalliset asiat. Tällä hetkellä olen "rakentamassa" meditaationurkkausta makuuhuoneeseemme. Ihmismieli yrittää etsiä omaa tapaansa selviytyä rankoista tilanteista. Se, mikä se itselle sopiva tapa on, niin selviää vain itseään kuuntelemalla. Mutta pitää uskaltaa pysähtyä. Ja kuunnella.

Up