Oletko saanut lapsia, vaikket ole koskaan vauvakuumeillut? Kerro miten paadyit antamaan vauvalla mahdollisuuden tulla, vai herasiko jostain yllattava vauvakuume?

(mutta en kyllä pillereitä syönyt) ei oltu vielä silloin ajateltu lasta yrittääkään, toki mä olen tienny aina et joskus haluan lapsen/lapsia.

Kun huomasin olevani raskaana, tiesin heti että hän on tervetullut.

enkä raaskinut tehdä aborttia, eikä mies olisi antanutkaan. Nyt kyllä luulen että mies teki sen tahallaan.

Toisen annoin tulla kun mies ronkui, ronkui ja ronkui... Ja perusteli että esikoisella on tylsää ilman veljeä/siskoa. Tottahan se on, joten säälin esikoista ja annoin periksi.



En usko että koskaan tulenkaan kuumeiseksi, olen nyt 34 vuotias ja lapset on 7- ja 5 vuotiaat. Onnellisia lapsia ovat, isä on enimmäkseen hoitanut kun en ole hössöttäjä- tai hoivatyyppiä ollenkaan.

Minä olen myös perfektionisti, suutun jos ei ole siistiä.

Ajattelin vain kokeilla saisinko lapsen. Sain.

Olimme miehen kanssa aina puhuneet lapsista " no ehkä joskus" ja aina se " joskus" siirtyi kauemmas kun esim. vierailtiin miehen veljen perheessä, jossa on kolme kauhukakaraa. ;) Sitten jossain vaiheessa vaan alettiin puhua vakavammin, että onkohan se " joskus" nyt, kun oli työtä, oli asunto, oli terveyttä ja ikääkin alkoi tulla.



Sitten vain jätettiin ehkäisy pois ja niiden muutamankin odottelukuukauden aikana ehti jo ainakin raskauskuume nousta. Raskauden aikana tuli sitten äitifiiliksiä vaikka tietenkin tuli pohdittua mitä jos mitä jos alkaen vapauden menetyksestä synnytyksen jälkeiseen masennukseen asti.

Olin jo 32v. ja puoliskon kanssa kymmenisen vuotta oltu, kun päätettiin antaa tulla jos on tullakseen. Ja hetihän se napsahti. Serkkuni muistutti minua, kun esikoinen syntyi, miten olin nuorena ilmoittanut etten koskaan hanki lapsia, koiranpennut on paljon söpömpiä... Ja kakkonen tulikin kierukasta huolimatta. Katunut en ole!

2 vuotta meni, ennen tärppäystä ja aluksi harkitsin jopa aborttia, mutta sitten jotenkin vain päätin pitää lapsen.



Kerkesi siinä muutaman kuukauden ensin totutella asiaan. :)



Nyt tunnustan potevani vauvakuumetta, ja haluaisin toisen lapsen.

koska sellaista ajankohtaa ei varmasti olisi minulle tullut eikä tulisi, että 100% varmasti tietäisin haluavani lapsen. Jos olisin jäänyt sitä vauvakuumeilua odottamaan, olisin lapseton ikuisesti. Mutta tämä oli minulle hyvä väylä näin. Lapsi on ihana asia.

Toinen lapsi syntyi kaksi vuotta esikoisen jälkeen suunnitellusti ja harkitusti, mutta edelleen ilman vauvakuumetta. Ajateltiin vaan, että kun kerran perhettä tulee, niin tulkoon sitten kunnolla. Nämä kaksi meille sitten kyllä riittävät, vaikka maailman rakkaimpia ovat.

Esikoinen ei ollut suunniteltu, mutta todella tervetullut kyllä. Pillereitä en syönyt ja muutakaan ehkäisyä ei ollut, joten tietoisia olimme, että saattaahan siitä jotain seurata =)

Myöskään tätä toista ei suunniteltu, mutta tarkoituksella olimme ilman ehkäisyä. Ja pian siis kaksi lasta, mutta jos kolmas vielä tulevaisuudessa, sitä jo vähän sitten suunnitellaan.

Aika oli jo aborttiin varattu, en tosiaankaan koskaan ole potenut minkään sortin kuumetta.

Ajatus kuitenkin kypsyi ts. en pystynytkään aborttiin. Ja näin jälkikäteen ajateltuna ihan oli ajallaan vauvantulo. Se pisti elämän uusiksi kertaheitolla, olin juuri aloittamassa 6-vuotista projektia ja voipi olla ettei olisi koskaan tullut lasta hankittua jollei tämä " unohtunut e-pilleri" nyt kopassa tuhisisi ;)

Yksi lapsi on, sai alkunsa reilun puolen vuoden päästä ehkäisyn lopettamisesta. Edelleenkään ei ole vauvakuumetta ja mietinkin, pitäskö antaa joskus toisellekin lapselle mahdollisuus tulla.



En ole katunut vauvan saamista, vaikken ole mielestäni kovin äitityyppinen.

Hyvä huomata, että silti voi olla hyvä äiti.. Lapsi ei ole minun elämän tärkein asia saada, mutta mies haluaa ja onhan se sitten myöhemmin mukava kun on jälkikasvua. Onneksi se pikkulapsiaika kestää kuitenkin niin vähän aikaa..

Aborttiin en vain pystynyt ja adoptio ei sovi mun maailmankuvaani.

Toisen jälkeen sain vihdoinkin sen sterilisaation.

En ole kaduttanut, mutta pyrin ajattelemaan niin, että olisi voinut kaduttaa.

Kun täytin kolmekymmentä, ajattelin, että nyt ei uskalla enää odottaa. Ja puff - tulin heti raskaaksi.



Sitten oli taas järkipäätös, että haluamme lapsille suht pienen ikäeron, jotta heille on seuraa toistaan. Ja puff - tulin taas raskaaksi. Lapsille tuli ikäeroksi 2v 4kk. Ja se on tosi kiva! Ihanaa nähdä, miten heillä on hauskaa yhdessä!



Ehkä nyt, kun lapsemme ovat jo 6v ja 4v, ensi kertaa tunnen jotakin vauvakuumeen tapaista nähdessäni ihan vastasyntyneitä. He ovat omalla tavallaan niin hellyyttäviä ja suloisia, avuttomia rääpäleitä.



Mutta me siis kumpikin olemme halunneet ennen kaikkea PERHEEN JA MEILLE RAKKAITA IHMISIÄ, LAPSIA. Vauvojahan he (onneksi!) ovat vain hetken.

tärppäsikin 3kk jälkeen, oli vaativa vauva ja toista ei tullu mieleen edes harkita 1½ vuoteen. Pikkuhiljaa iti ajatus kakkosesta ja esikoisen ollessa 2v alettiin toisen yritys, ei ollut kuumeilua, mutta haluttiin toinen lapsi, tärppäsi reilun vuoden kuluttua, nyt lapset 5 ja 1½- vuotiaita ja mulla on ollut vauvakuumetta kuopuksen syntymästä lähtien! Toisen raskauden komplikaatioiden takia vain en voi enää saada lapsia:(. Et on tää elämä vähän ihmeellistä välillä, nyt kun haluaa, ei voi saada, vai onkohan tääkin psykologista, et kun tietää, ettei saa, niin voi kuumeilla rauhassa!?!