Oireeton alkuraskaus uudelleensynnyttäjällä
Onko oikeasti kellään uudelleensynnyttäjällä (neljäs raskaus) ollut oireeton alkuraskaus ja silti kaikki hyvin? Vaikka siis edellisissä ollut voimakkaita oireita.
Jotenkin tuntuu hysteeriseltä sen tähden juosta ultraan, että tuntuu oireettomalta. Ei rintojen aristusta tai mitään. Viikkoja nyt seitsemän.
Kokemusta kellään?
Kommentit (3)
Esikoista odottaessa raskaus oli täysin oireeton aina rv35 asti (tuolloin alkoi öiset jalkakrampit, viimeisillä viikoilla tuli turvotusta). Vatsa ja paino alkoi kasvaa vasta puolivälin jälkeen, eikä vatsa lopussakaan iso ollut. Laskettuna päivänä kun kävin painoarviossa, luulivat minun tulleen rakenneultraan :D. No ainoana oireena oli kuukautisten loppuminen, muuten en olisi tajunnut mitään testiäkään tehdä.
Toisessa raskaudessa on selkäkipua lukuunottamatta ollut varmaan kaikki mahdolliset oireet, alkaneet aiemmin kuin keskiverroin alkavat ja kestäneet myös pidempään. Krampit jaloissa alkoivat jo ennen puoltaväliä ja tulivat myös päivisin.
Raskaudethan voivat oireineen vaihdella hyvinkin paljon keskenään, eikä siihen vaikuta monesko raskaus on menossa. Luulisi, että iän ja raskauksien myötä se oireilu pikkuhiljaa hiipuisi, esimerkiksi rintasi ovat jo moneen kertaan kehittäneet maitorauhasiaan raskauksien aikana niin ehkä siksi arkuutta ei enää esiinny. Saman luulisi olevan kohdun kasvukipujen yms kanssa, ainakin minulle neuvolan th sanoi, että yleensä ensimmäinen raskausmaha jää pienemmäksi kuin seuraavat. Kohtu on jo kerran venynyt ja kasvanut, niin seuraavalla kerralla se on "helpompaa". No, en ole alan ammattilainen ja saatan hyvinkin olla väärässä :).
Kolmisen viikkoa ja pääsisit ensimmäiseen maksuttomaan seulontaultraan. Miksi käydä varhaisultrassa? Vaikuttaako tieto raskaudesta jotenkin merkittävästi elämääsi seuraavan kolmen tai viiden viikon aikana?
"Kolmisen viikkoa ja pääsisit ensimmäiseen maksuttomaan seulontaultraan. Miksi käydä varhaisultrassa? Vaikuttaako tieto raskaudesta jotenkin merkittävästi elämääsi seuraavan kolmen tai viiden viikon aikana?"
Ymmärrän jos Ap haluaa varhaisultraan! Itselläni esikoinen syntyi 2014, ja oli oireeton raskaus. Nyt joulukuussa tein positiivisen testin, menkat myöhässä ja kamala turvotus. Ei muita oireita. Jotenkin mielessä painoi halu päästä varhaisultraan, ajattelin ensin että enhän käynyt esikoisen aikaankaan ja se on niin kallistakin. Mutta onneksi kävin! Siellä todettiin ettei sydänääniä löydy, sikiön varhainen kuolema ja jääminen kohtuun. No tästä 3 päivää niin vuoto alkoi itsestään. Onneksi olin kuullut diagnoosin, olisi ollut tuona vuoto aamuna ollut järkytys tuo verimäärä!!
En halua maalata piruja seinille, voihan sulla olla kaikki ok, mutta jos yhtään halua on niin siihen haluun voi olla jopa syykin!!
Uup