Minulla on kumppani vaikka...
Tehdääs tällainen ketju! Eli te, jotka olette löytäneet ihmisen elämäänne, listatkaa kaikki negatiiviset puolenne tai sellaiset seikat itsestänne, joita moni pitää kumppanin saantia vaikeuttavana asiana. Niinkuin ikään kannustavana tekijänä epätoivoisille sinkuille. Myös sinkut, joilla on paljon vientiä, voivat kirjoittaa, mutta mainitkaa asiasta! :)
Aloitan!
Löysin itselleni miehen vaikka
- en meikkaa
- minulla on 2 isoa huonokäytöksistä koiraa ja kissa ja niistä lähtee KARVAA
- aion hankkia vieläkin isomman ja haastavamman koiran seuraavaksi :D
- pukeudun mihin sattuu
- vaatteeni ovat kirpparilta tai sukulaisilta ilmaiseksi saatuja
- 20 kg ylipainoa
- laiska
- sotkuinen
- melko keskinkertainen ruuanlaittaja
- keräilen pehmoeläimiä ja figuureja
- elokuvista pidän eniten piirretyistä
- istun joka päivä tuntikausia koneella
- minulla on outo, härski ja musta huumori
- puhun paljon, enkä läheskään aina mitään asiaa tai asiallista
- minulla on ollut yli 10 seksikumppania, joista 4 ollut parisuhteessa
- olen todella pienituloinen ja lisäksi veloissa
- ammatti alalta, josta ei ikipäivänä tule saamaan töitä (opiskelen nyt toista alaa)
- olen hajamielinen ja unohtelen asioita
- olen itsepäinen
- minulla on psyykkinen sairaus
- juon paljon alkoholia
- rahankäyttöni on välillä holtitonta
Mitäs huonoja puolia muista seurustelevista löytyy? :D
Kommentit (14)
Vierailija kirjoitti:
- minulla on ollut yli 10 seksikumppania, joista 4 ollut parisuhteessa
Siis 4:n eri henkilön kanssa ollut parisuhde mukaanlukien nykyinen suhteeni ja loput olleet yhdenyönjuttuja, joukossa myös yksi entinen vakipano. ;D
-huono itsetunto
-pienet tissit
-vähän aknearpia kasvoissa
-ja kuulema mulla on vielä "attitude" kanssa 🙄
Juu olen onnekas että olen onnistut löytämään näinkin hyvän miehen haha
Miksi lasket seksikumppaniesi määrän negatiiviseksi ominaisuudeksi?
Ihan mielenkiinnosta kyselen, että millainen mies sulla nyt sitten on? Ei varmaan itsekään ole mikään tasokas yksilö. Samoja vikoja kenties kuin sinullakin?
Vaikka olen lyhyt, keskituloinen, kalju, ujo naisten kanssa. Tyttöystäväni on vieläpä kaunis.
Vierailija kirjoitti:
Miksi lasket seksikumppaniesi määrän negatiiviseksi ominaisuudeksi?
Antakaah sitä alapeukkua miehet 👎👎👎 Mmmmhhh
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kyselen, että millainen mies sulla nyt sitten on? Ei varmaan itsekään ole mikään tasokas yksilö. Samoja vikoja kenties kuin sinullakin?
Komea, 185 cm, hoikka, lihaksikas, töissä käyvä, eläinrakas, nauraa häröille jutuilleni ja omaa itsekin samanlaisen huumorintajun kuin minä. <3 Toki mulle kelpaisi myös lyhyt, laiha, paksu, tms., kunhan on "sitä jotain" mistä minä kiinnostun. Joskus vain naurattaa, että mies sattuu olemaan jonkinlainen AV:n keskivertoihanne, vaikkei nuo ole minulle itselleni mitään välttämättömyyksiä. XD
Ja en tosiaan kertonut omia hyviä puoliani, koska se ei ole ketjun idea. ;)
Ap
- kolme lasta
- genitaaliherpes
- narsistinen ex
- koira

Eikös hoikka ja lihaksikas ole hiukan toisensa kumoavia ominaisuuksia...
Olen käynyt monesti huorissa sinkkuna ollessa.
Löysin itselleni miehen vaikka:
- olin sössinyt raha-asiani niin pahasti, että luottotietojen meno oli lähellä
- minulla on paljon eksiä joiden kanssa olen harrastanut myös seksiä
- Olin n.15kg ylipainoinen
- En ollut opiskellut peruskoulun jälkeen mitään loppuun (20v)
- Tein töitä kassalla, soneralla ja puhelinmyynnissä
- Minut on raiskattu
- Olin/(olen) sitoutumiskammoinen
- Olen pettänyt monesti
- Tapailin samalla kahta seksisuhdettani
- Vaihdoin treffeillä numeroita toisenkin miehen kanssa ja suutelin naispuolista kaveriani
- Olen aika sulkeutunut ja masennukseen taipuva
- Minulla on lävistys kulmassa
- Asuntoni oli todella sotkuinen
- Asunnossani kävi usein saunomassa kaveripoikia
Ja uskokaa tai älkää, mun on aina ollut helppo löytää miehiä, hyviäkin. Nykyinen on oikea ihanne mies. 7 vuotta oltu, 2 lasta ja tasapainoinen parisuhde. Mies on hyvä työssään ja vastuuntuntoinen. Auttaa kotitöissä, on urheilullinen, loistava sängyssä ja paras isä mitä tiedän. Saan kukkiakin edelleen vähintään kerran kuussa.
Kuin säälittävää on, et tullaan alapeukuttaan toisten huonoja puolia eikä itse vissiin tiedosteta niitä omia. Jokaisen huonoista puolista sais pitkän listan, niidenkin jotka ei itse vikojaan huomaa.
Minulla on kumppani vaikka olen mies.