Lapsi vierastaa, koska on kotona äidin kanssa?

Neljän lapsen äitinä voin sanoa, että se on luonnekysymys. 2 lapsistamme on vierastanut ja 2 ei.

Tuollainen kommentti on vain sellaisen äidin puolustelua, joka on halunnut heittää lapsensa äkkiä toisen hoidettavaksi. Anna jauhaa paskaa.

sanattomaksi, kun ei voi ymmärtää, että joku voi laukoa ihan käsittämättömiä juttuja.



Niin mutta sun asiasta, että unohda tuollaiset tyhmät kommentit. Kateellisten panettelua, sanon minä.

Liittyy lapsen minän, oman persoonan kehittymiseen. Lapsi alkaa tajuta oman erillisyytensä, ja tietysti se korostuu kun vieraat ihmiset lähestyvät. Joten älä huoli, hyvin menee :)

Vierailija:

Mielestäni kuuluu ikään ja on tällainen " vaihe" . Eikö niin? En taas saanut suutani auki oikeaan aikaan. Pikkasen pitkät piuhat vissiin :).

sitten en edes aina uskalla sanoa tai jään tulkitsemaan asiaa, että mitähän toinen tarkoitti ja tarkoittiko jotain. Ainahan ei tarkoiteta juuri mitään, mutta kun näitä " ei-tarkoittavia" juttuja tulee tarpeeksi yhden ihmisen suusta niin alkaa se vain tuntumaan tarkoitukselliselta..



Minulla vielä hämmentävää on se, että kommentoija on lastentarhanopettaja, joten alunperin olen luullut, että no sehän se tietää. myöhemmin on sitten alkanut ottamaan päähän tosissaan, kun olen tajunnut, ettei se tiedä ainakaan alle kolmivuotiaista yhtään mitään.



Ja muutenkin olen huomannut, että tällä henkilöllä (ja koko perheessä) on sellainen persoonallisuus, ettei voi myöntää olevansa väärässä eikä myöskään voi myöntää, että asiat eivät ole aina joko-tai, oikein tai väärin.



Minä olen sitten vähentänyt kanssakäymistä näiden ihmisten kanssa, ei nähdä juuri ollenkaan, vaikka ovat lähisukua.

Kyllä vierastamista ilmenee eri ikävaiheissa. Ensi kertaa noin neljän kuukauden iässä, toisilla kuitenkin aikaisemmin ja toisilla myöhemmin

Poika taas vierasti tiettyjä ihmisiä jo 4kk. Se sama ahdistus tiettyjä ihmisiä kohtaan jatkuu aina vaan. Nyt poju 9,5kk. Huomaan myös eron siinä että kun tyttö lähti kävelemään 9kk ei häntä äiti juuri kiinnostanut. Poika sen sijaan on pari viikkoa kävellyt ja on takertunut vain kovemmin minuun. Kyllä nää jutut taitaa olla persoonasta kiinni :)

mutta ei se ole minusta mikään synti / virhe, josta täytyy huomautella taikka loukkaantua.



Toisaalta voi sanoa, kun on perusluottamus kunnossa vaikka äitiin pitkän kotihoidon ansiosta, niin voi olla rohkeampi tutustumaan äidin rohkaisulla muihinkin.

Meillä on neljä lasta. ollaan käytännössä koko ajan kotona. Harvoin käydään kylässä, tai yleensäkkään missään eikä kukaan lapsista ole koskaan vierastanut. Ovat kamalan iloisia ja avoimia muita ihmisiä kohtaan.

Mulla esikoinen oli tosi reipas ja rohkea yksivuotias, kuopus oli 1-1,5v. aivan mahdoton vierastaja. Se oli tosi vaikeeta välillä. Nyt on mennyt ohi. On kyllä ollut kotihoidossa - onneksi! Miten lie olisi 1-vuotiaana sopeutunut hoitoon, kun oli niin arka.

minuakin mummut yritti syyllistää.

Ikäänkuin lapselle olisi PAHASTA saada vuoden ikäisenä olla äidin kanssa kotona! Sairas yhteiskunta. Kaikki tuon ikäiset vierastaa.

Välillä saattaa jompikumpi mummi olla pojan kanssa tunnin pari, mutta aika harvoin. Ja poika ei vielä toistaiseksi ole koskaan vierastanut. Tai vähän katsoo ensin sivusta muutaman minuutin kun mennään kylään, mutta se on ihan hujauksessa ohi. Sitten se menee iloisesti viipottaen ihmisten luota toisen luo.



Tietty voihan se olla että alkaa jossain vaiheessa vierastamaan ja myönnän että on se aika mun perään, mutta saahan pienet ollakin vähän vanhempiensa perään!



Luonne kysymys sanon siis minäkin.

Meidän vauva on vierastanut 4 kuukauden iästä,kai sekin olisi tämän ohjeen mukaan heti pitänyt laitta pk-hoitoon.



Ja on meillä leikki-ikäisetkin vierastaneet.

lapselle, toisilla tulee esiin selvemmin kuin toisilla.

Ainakaan virikkeiden tai sosiaalistumisen kannalta. Joten se, joka sinua moitti, oli totaalisen väärässä.