Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Itseluottamus nollissa, elämä jumissa

Vierailija
06.01.2017 |

Olen lähemmäs kolmekymppinen. Olen käynyt lukion ja lukion jälkeen elättänyt itseni erilaisilla hanttihommilla (siivousta, myyntityötä jne. Sellaisia töitä, joihin on päässyt ilman koulutusta.) Peruskoulun ja lukion suoritin ihan keskiverto arvosanoin, keskiarvo päälle kasin ja kirjotuksista sain E:tä ja M:ää. Koulunkäyntiin en juurikaan panostanut.

Pitkään minulla on ollut haaveena lähteä opiskelemaan oikeustiedettä. Moneen otteeseen olen pääsykoekirjat ostanut, mutta into lukemiseen on lopahtanut viimeistään kuukauden sisällä. Viime syksynä aloitin myös opinnot avoimessa yliopistossa, mutta nekin jäivät kesken alkumetreillä kun en uskaltanut mennä ensimmäiseen tenttiin.
Kauan pidin itseäni laiskana ja saamattomana kun en vain saanut aikaiseksi valmistautua pääsykokeeseen. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että motivaatiopulan syynä ei ole laiskuus vaan itseluottamuksen puute. On vaikea ryhtyä työhön, kun ajattelen ettei tästä kuitenkaan mitään tule. En usko että voisin koskaan onnistua tavoitteessani.

Miten voisin saada lisää itseluottamusta niin että uskaltaisin edes yrittää? Olen täysin jämähtänyt elämässäni. Toki työpaikkaa ja asuinpaikkaa olen vaihtanut vuosien varrella, mutta kaipaisin jotain todellisia haasteita ja itseni kehittämistä.

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 |
06.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oleto koskaan miettinyt, mikä itseluottamustasi syö? Joku iso pettymys, kaltoinkohtelu... mikä?

Vierailija
2/20 |
06.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin, sitä olen yrittänyt miettiä. En oikeastaan osaa sanoa. Jollain tavalla olen aina tuntenut itseni huonommaksi kuin muut ja ihan kaikella tavalla. Ihan jo lapsenakin pidin itseäni aina huonompana ja myös rumempana kuin kaikki muut. En tiedä mistä tällainen käsitys on tullut. Vanhemmat ovat kannustaneet ihan normaalisti enkä kotona ole joutunut kuuntelemaan haukkumista tms. Koulussa en ollut varsinaisesti kiusattu, mutta melko ulkopuolinen ja yksinäinen kyllä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/20 |
06.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harkitse psykiatria

Vierailija
4/20 |
06.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko varma, että kyse on juuri tuosta? Motivaatiota sinulta puuttuu, mutta ehkä ala itse ei vain kiinnosta tarpeeksi? Mitä jos kokeilisit hakea ns. oikeustradenomin tutkintoa opiskelemaan? Ainakin pääsy voisi olla helpompaa. Oletko tehnyt ammatinvalintatestejä? Niistäkin voi olla hyötyä. Tai sitten aloitat avoimessa uudestaan. (Mielestäni kannattaisi kuitenkin valita ala, jota on mahdollista päästä opiskelemaan avoimen väylän kautta.) Oikikseen vaaditaan käsittääkseni valtava määrä ulkoa osaamista ja nippelitiedon hallintaa. Voi olla, että luovutat, koska tunnet itsesi ja tiedät, ettet tule onnistumaan (koska et halua sitä niin paljon, että motivaatio veisi loppuun asti).

Vierailija
5/20 |

Mulla on ollut aivan samat tunnelmat. En ala luetella, mistä kaikki johtuu, koska olemme yksilöitä. Olen iloinen puolestasi, että haluat eteenpäin. Etkö yrittäisi vielä kerran? Ajattelen, että sulla ei ole ollut koskaan tasoistasi seuraa, olet varmaan älykäs. Ehkä opintojen kautta löytäisit saman henkisiä ihmisiä ja saavuttaisit jotain hienoa? Selvitä itsellesi, mitä oikeasti haluat.

Vierailija
6/20 |
06.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi Sinä pelkäät epäonnistumista? Jokainen reputtaa jonkin tentin joskus, so what. Mene sinne avoimeen ja tee se tentti nyt alkuun.

Jos kuvittelet, että kaikki muut aina menestyvät kaikissa asioissa, joita yrittävät, niin sitten Sinulla on vaan hyvin vilkas mielikuvitus.

Oletko miettinyt, että pelkäät menestymistä? Jos menestyy, voi epäonnistua. Jos ei menesty, niin ei voi samassa mittakaavassa epäonnistua.

Itsetunto on utopiaa. Saat ihan itse määritellä itsesi ja itsetuntosi. Päätä, että huomenna, kun katsot peiliin, niin näet siellä kauniin, menestyvän ja hyvän itsetunnon omaavan ihmisen, joka aloittaa ensi syksynä oikiksessa. Siinä se.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/20 |
06.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma, että kyse on juuri tuosta? Motivaatiota sinulta puuttuu, mutta ehkä ala itse ei vain kiinnosta tarpeeksi? Mitä jos kokeilisit hakea ns. oikeustradenomin tutkintoa opiskelemaan? Ainakin pääsy voisi olla helpompaa. Oletko tehnyt ammatinvalintatestejä? Niistäkin voi olla hyötyä. Tai sitten aloitat avoimessa uudestaan. (Mielestäni kannattaisi kuitenkin valita ala, jota on mahdollista päästä opiskelemaan avoimen väylän kautta.) Oikikseen vaaditaan käsittääkseni valtava määrä ulkoa osaamista ja nippelitiedon hallintaa. Voi olla, että luovutat, koska tunnet itsesi ja tiedät, ettet tule onnistumaan (koska et halua sitä niin paljon, että motivaatio veisi loppuun asti).

Miksi pitäisi suoralta kädeltä alisuorittaa?

Vierailija
8/20 |

Alisuorittamista tässä on se, että halutaan opiskella, mutta ei opiskella. Kannattaa lähteä tekemään opintoja nyt, eikä jatkaa hanttihommia ja ihmettelyä. Mikä sinun mielestäsi on alisuorittamista? Jos ei edes tenttiin pääse, niin näen aika heikkoina mahkut oikikseen. Huom! oikikseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/20 |
06.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaako enää kolmekymppisenä mihinkään oikikseen hakea? Juna meni jo! Parikymppiset menevät oikealta ja vasemmalta ohi työnhaussakin.

Vierailija
10/20 |
07.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako enää kolmekymppisenä mihinkään oikikseen hakea? Juna meni jo! Parikymppiset menevät oikealta ja vasemmalta ohi työnhaussakin.

Tarkoitatko että tradenomina ongelmatapaus työllistyy paremmin kuin yliopiston yhdellä työllistävimmistä, arvostetuimmista ja monipuolisimmista koulutuksista?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/20 |

Työllistyy taatusti paremmin kuin avoimen opinnot kesken jättäneenä sekalaisia duuneja tekevänä prekaarina.

Vierailija
12/20 |
07.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen lähemmäs kolmekymppinen. Olen käynyt lukion ja lukion jälkeen elättänyt itseni erilaisilla hanttihommilla (siivousta, myyntityötä jne. Sellaisia töitä, joihin on päässyt ilman koulutusta.) Peruskoulun ja lukion suoritin ihan keskiverto arvosanoin, keskiarvo päälle kasin ja kirjotuksista sain E:tä ja M:ää. Koulunkäyntiin en juurikaan panostanut.

Pitkään minulla on ollut haaveena lähteä opiskelemaan oikeustiedettä. Moneen otteeseen olen pääsykoekirjat ostanut, mutta into lukemiseen on lopahtanut viimeistään kuukauden sisällä. Viime syksynä aloitin myös opinnot avoimessa yliopistossa, mutta nekin jäivät kesken alkumetreillä kun en uskaltanut mennä ensimmäiseen tenttiin.

Kauan pidin itseäni laiskana ja saamattomana kun en vain saanut aikaiseksi valmistautua pääsykokeeseen. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että motivaatiopulan syynä ei ole laiskuus vaan itseluottamuksen puute. On vaikea ryhtyä työhön, kun ajattelen ettei tästä kuitenkaan mitään tule. En usko että voisin koskaan onnistua tavoitteessani.

Miten voisin saada lisää itseluottamusta niin että uskaltaisin edes yrittää? Olen täysin jämähtänyt elämässäni. Toki työpaikkaa ja asuinpaikkaa olen vaihtanut vuosien varrella, mutta kaipaisin jotain todellisia haasteita ja itseni kehittämistä.

Ratkaisu on, että sinun pitää saada ensimmäinen onnistumisen ilo ensin tentistä ja sitten kurssi kerrallaan eteenpäin!

Itsekin meinasin jänistää ensimmäistä oikiksen ryhmätyötä ja tenttiä - olin lähteä ennen ryhmätyön esittämistä ulos salista, mutten lähtenyt. Se oli ensimmäinen onnistumisen tunne. Sitten tentti, joka ei edes mennyt ensimmäisellä läpi, mutta toisella kerralla sain 3. Seuraavaksi on elämäni ensimmäinen lakikirjatentti :) Odotan innolla!

Jos lähdet ensin liikkeelle kokemuksesta ja unohdat suoritus- tai epäonnistumisen pelon?

Ajattelet sitä ensin vain uutena juttuna, jota olet kokeilemassa, tutustumassa uuteen asiaan.

Tottakai pitää olla motivaatiota, että pystyt lukemaan tenttiin ja saat sen läpi edes hyvin arvosanoin, mutta jotenkin pitäisi nyt herätellä motivaatiota; ajattele parempaa tulevaisuutta, joka tulee kun käyt kursseja läpi ja pääset sisään - ei enää hanttihommia yms.

Olen itse 27, ja itselläni on 2 alle kouluikäistä lasta, 2 ammattia, työkokemusta 4 vuotta, ja yhdet perusopinnot avoimessa yliopistossa suoritettu, sekä käyn oikiksen avoimien opintojen sivussa vielä toisen tieteenalan kursseja päällekkäin, koska en ole ihan satavarma haluanko lakimieheksi asti.

Jos minua alkaa kyllästyttää, jätän viimeistään 3. oikiksen kurssin jälkeen sen tieteen kurssit ja hyväksiluen ne sen toisen tieteen opintoihin vapaasti valittaviin opintoihin.

Pitää vaan järjestellä ja pelata kokoajan varman päälle, olla a),b) ja c) ja miksei d)-suunnitelmakin.

Töitä joutuu tekemään, jotta ei jää paikoilleen polkemaan, sen juuri takaa varasuunnitelmat.

Tee itsellesi lista sinua kiinnostavista kursseista, ota niitä päällekkäin muiden kurssien kanssa ja huomaat pian mikä sinua kiinnostaa eniten ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/20 |
07.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako enää kolmekymppisenä mihinkään oikikseen hakea? Juna meni jo! Parikymppiset menevät oikealta ja vasemmalta ohi työnhaussakin.

Tarkoitatko että tradenomina ongelmatapaus työllistyy paremmin kuin yliopiston yhdellä työllistävimmistä, arvostetuimmista ja monipuolisimmista koulutuksista?

Työllistyy taatusti paremmin kuin avoimen opinnot kesken jättäneenä sekalaisia duuneja tekevänä prekaarina.

Kyllä mutta tarkoitatko että tradenomina ongelmatapaus työllistyy paremmin kuin yliopiston yhdellä työllistävimmistä, arvostetuimmista ja monipuolisimmista koulutuksista?

Vierailija
14/20 |
07.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vieläkö ap on linjoilla?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/20 |

"Lakimiesliiton mukaan vastavalmistuneiden oikeustieteen maistereiden työttömyys on jo kaksinkertaistunut kahden viime vuoden aikana 10 prosenttiin." http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/lainoppineita-k…

En missään nimessä sanoisi, että noilla spekseillä enää yksi työllistävimmistä aloista.

Vierailija
16/20 |

Ehkä sitten ei, tosin työllistääkö juuri mikään niin kuin ennen. http://yle.fi/uutiset/3-5059392

Vierailija
17/20 |
07.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika uskomatonta menoa, kun oikikseta valmistuvat ei saa töitä. Tuolla koulutuksella voi jo perustaa alueellisuuteen perustuvan lakitoimiston ja tulot on melko varmoja.

Vierailija
18/20 |
07.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vieläkö ap on linjoilla?

?

Vierailija
19/20 |
08.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
20/20 |
12.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän neljä seitsemän