Lue keskustelun säännöt.
Mitä ihmettä teen tuon tytön kanssa?
06.01.2017 |
19-vuotias tyttäreni aikoo ilmoitti muuttavansa yhteen 8 vuotta vanhemman "poikaystävänsä" kanssa. Mielestäni hän on liian nuori aikuiseen parisuhteeseen. Tyttö ei ole asunut koskaan omillaan eikä edes aloittanut opintojaan ja on jo nyt sitomassa palloa jalkaansa. Asumme kaiken lisäksi pääkaupunkiseudulla, joten olisi taloudellisestikin järkevämpi asua vielä kotona.
Miksi pitää rynnätä suoraan avoliittoon? Ensin kuuluisi asua yksin, opetella tuntemaan itsensä ja elää huoletonta nuoruutta. Täysi-ikäisyysraja pitäisi kyllä mielestäni nostaa takaisin ylöspäin. Tuon ikäinen on vielä kakara. Täysi-ikäisyys ei tarkoita aikuisuutta tai järkeä.
Pitää kai sitten pitää ovet avoimena kun neiti palaa häntä koipien välissä takaisin mamman helmoihin.
Kommentit (28)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin no... nyt lankeaa käsiin kaikki se, mikä kasvatuksessa, sosiaalisessa ympäristössä ja loppupeleissä sattuman sanelemassa asiakokoinaisuudessa on mennyt hyvin tai huonosti.
Miten meni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies vakavaan puhutteluun. Kysyt mm. miksi aikuinen mies on kiinnostunut täysin eri elämänvaiheessa olevasta lähes lapsesta.
Itse muutin 20-vuotiaana avoliittoon, tosin vain vuotta vanhemman poikaystävän kanssa ja suhdekin oli siihen mennessä kestänyt nelisen vuotta. Vuoden jälkeen meni lusikat jakoon, mutta yksin jäin asumaan ja jälkeenpäin totesin, että yksinasuminen olisi ehkä pitänyt kokea ennen kuin sen ensiasunnon jakaa jonkun toisen kanssa. Toki yhteenmuuttaessa sitä ajateltiin, että yhdessä ollaan ikuisesti. No, toisin kävi ja virallisesti yksinäni asustelin seuraavat viisi vuotta ja kyllä teki terää:)
Mutta kyllä ne nuoret aikuisetkin sen jossain vaiheessa itse ymmärtää, että mikä on parasta itselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse muutin 20-vuotiaana avoliittoon, tosin vain vuotta vanhemman poikaystävän kanssa ja suhdekin oli siihen mennessä kestänyt nelisen vuotta. Vuoden jälkeen meni lusikat jakoon, mutta yksin jäin asumaan ja jälkeenpäin totesin, että yksinasuminen olisi ehkä pitänyt kokea ennen kuin sen ensiasunnon jakaa jonkun toisen kanssa. Toki yhteenmuuttaessa sitä ajateltiin, että yhdessä ollaan ikuisesti. No, toisin kävi ja virallisesti yksinäni asustelin seuraavat viisi vuotta ja kyllä teki terää:)
Mutta kyllä ne nuoret aikuisetkin sen jossain vaiheessa itse ymmärtää, että mikä on parasta itselle.
Älä yleistä vaikka oma avoliittosi epäonnistuikin.
Itse asuin yksikseni seitsemän vuotta ja se oli kyllä vähän liian pitkä aika. Ensimmäiset kuukaudet avomiehen kanssa olivat ihan helvettiä kun olin niin tottunut asumaan itsekseni. Vielä edelleenkin kahdeksan vuoden yhdessäasumisen jälkeen kiukuttaa toisinaan niin suunnattomasti kun mies "sekoittaa" paikkoja :D
Sitä minä vaan avausviestissä kummastelen kun ensin kirjoitetaan että pitäisi yksin asuminen kokea ensin jne jne ja silti odottelet likkaasi kotiin kun menee lusikat jakoon? Ei se hei varmaan tuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just tollaiset vanhemmat tukahduttaa henkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Itse asuin yksikseni seitsemän vuotta ja se oli kyllä vähän liian pitkä aika. Ensimmäiset kuukaudet avomiehen kanssa olivat ihan helvettiä kun olin niin tottunut asumaan itsekseni. Vielä edelleenkin kahdeksan vuoden yhdessäasumisen jälkeen kiukuttaa toisinaan niin suunnattomasti kun mies "sekoittaa" paikkoja :D
Sitä minä vaan avausviestissä kummastelen kun ensin kirjoitetaan että pitäisi yksin asuminen kokea ensin jne jne ja silti odottelet likkaasi kotiin kun menee lusikat jakoon? Ei se hei varmaan tuu.
TÄMÄ! Olin asunut pitkään ennen kuin muutin yhteen nykyisen aviomieheni kanssa. Vaikka takana on jo vuosia, saatan välillä miettiä että kuinka se ja se asia oli paljon helpompaa kun asui yksin. Tottui siihen että sai mennä ja tulla ja pistää asunto just sen näköiseksi kun miellytti. Parisuhteessa pitää miettiä tykkäätkö sinä, ai et, miksi? Sitten pohditaan mikä kumpaakin miellyttää. Välillä se on vaan suoraan sanottuna ihan peestä! :D
Mutta aloittajalle sanoisin että on huomattavasti helmpompaa ihan taloudellisesti tyttärellesi asua niin että vuokrat ym. jaetaan puoliksi. Jos ei ole töitä se on sinkullekin aikamoista puuron syöntiä. Vanhempi mies voi myös opettaa elämää ihan eri tavalla kuin esim. 17v jontteri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ah ah nuoreen munkkipossuttareen täytettä! Uiui sitä valkoista kastiketta.
Mietippä AP sitä, etkä voi asialle yhtään mitään.
Kyllähän se sun tytön jättää parin vuoden päästä kun se alkaa haluamaan lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Ah ah nuoreen munkkipossuttareen täytettä! Uiui sitä valkoista kastiketta.
Mietippä AP sitä, etkä voi asialle yhtään mitään.
Kyllähän se sun tytön jättää parin vuoden päästä kun se alkaa haluamaan lapsia.
Tämä. Ei tuo kauaa kestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noh, minä muutin avoliittoon 18-vuotiaana. 20-vuotiaina ostettiin jo yhteinen asuntokin. Nyt 10 vuotta myöhemmin ollaan naimisissa ja on 2 lasta, parisuhde kukoistaa. Äitini pisti ihan hirveästi hanttiin silloin alkuun tuota kotoa pois muuttamista, mutta on joutunut myöntämään, että oltiin tosiaan henkisesti tarpeeksi kypsiä aloittamaan jo silloin yhteisen elämän rakentaminen.
Vierailija kirjoitti:
Ah ah nuoreen munkkipossuttareen täytettä! Uiui sitä valkoista kastiketta.
Mietippä AP sitä, etkä voi asialle yhtään mitään.
Kyllähän se sun tytön jättää parin vuoden päästä kun se alkaa haluamaan lapsia.
Joo ei 19v tyttö ole aikuiselle miehelle muuta kuin panopuu.
Älä huoli, kyllä mies tytön pian heivaa.
Vierailija kirjoitti:
Älä huoli, kyllä mies tytön pian heivaa.
Entä jos ei?
Kai näistä seksuaalisuusasioista pitäisi alkaa tosiaan puhumaan tyttärien kanssa paljon aiemmin, ei sitten enää mitään voi kun asiat on lähteneet tapahtumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse muutin 20-vuotiaana avoliittoon, tosin vain vuotta vanhemman poikaystävän kanssa ja suhdekin oli siihen mennessä kestänyt nelisen vuotta. Vuoden jälkeen meni lusikat jakoon, mutta yksin jäin asumaan ja jälkeenpäin totesin, että yksinasuminen olisi ehkä pitänyt kokea ennen kuin sen ensiasunnon jakaa jonkun toisen kanssa. Toki yhteenmuuttaessa sitä ajateltiin, että yhdessä ollaan ikuisesti. No, toisin kävi ja virallisesti yksinäni asustelin seuraavat viisi vuotta ja kyllä teki terää:)
Mutta kyllä ne nuoret aikuisetkin sen jossain vaiheessa itse ymmärtää, että mikä on parasta itselle.Älä yleistä vaikka oma avoliittosi epäonnistuikin.
Apua, ei todellakaan ollut tarkoitus yleistää :D kyllä mä tiedän paljonkin ihmisiä, jotka eivät ole koskaan yksin asuneet ja ovat edelleenkin onnellisesti avoliitossa.
Omalla kohdalla oli vain jälkiviisaana helppo todeta, että olisi varmaan ollut hyvä ensin asua omillaan. Mutta kun tosiaan silloin ajattelin jo olevani niin aikuinen ja uskoin tietysti suhteen kestävän aina, niin koin että yksin muuttaminen ei ollut mikään vaihtoehto.
Viiru Pesosen pää täällä puhuu