Miten käy, jos ilmoittaa, ettei ota täysin epäsopivaa päivähoitopaikkaa vastaan?
Nyt potuttaa ja raskaasti. Haettiin lapselle päivähoitoa kunnasta, johon ollaan muuttamassa kesällä. Päätös tuli ja hoitopaikka sijaitsee ihan toisella puolella kuntaa :(
Meillä ei ole edes autoa käytettävissä, mikä kyllä ilmoitettiin hakemuksessa. Työmatkat aiotaan tehdä paikallisjunalla. Alueella, johon muutamme on kolme päiväkotia, mutta eipä meidän lapsi tunnu niihin mahtuvan. Mitä tässä on tehtävissä? Ei meidän elämästä tule mitään, jos tuo päivähoitopaikka ei muutu.
Kommentit (4)
eli neljän kuukauden sisällä teille tulee tarjota hoitopaikkaa. Joka siis voi edelleen olla sieltä kauimmasta mahdollisesta päiväkodista...Onko mitenkään mahdollista, että otatte teille tarjotun paikan vastaan, mutta jäätte samalla jonottamaan paikkaa lähempänä sijaitsevasta päiväkodista? Siis onnistutteko mitenkään edes jonkin aikaa kuljettamaan lasta kauemmas?
Aloitin vahingossa uuden ketjun.
ap, joka puhkuu ja puhisee raivoissaan
Minä tein niin, vaikka saimmekin paikan toivotulta alueelta, mutta "väärästä" paikasta. En vain halunnut lapsia ryhmäperhepäivähoitoon, josta olisi kuitenkin pitänyt siirtyä myöhemmin päiväkotiin. Siis soitin ja pyysin saada lapset päiväkotiin, ja asia järjestyi.
Te olette vaan ilman paikkaa. Kuntahan on lakia noudattanut. Jos ette ota paikkaa, ongelma on teidän.