En uskalla erota

Pakko purkaa johonkin tunteita ja toivosin ehkä myös vertaistukea. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä reilu kymmenen vuotta, lapsia on kaksi, ikää 5 ja 2,5v. Koko suhteen ajan meillä on ollut ongelmana miehen riitelytavat. On huutanut, rikkonut ja paiskonut tavaroita, heittänyt minua tavaroilla (ei onneksi raskaita esineitä), haukkunut ja säännöllisesti uhannut erolla. Parisuhteen dynaamiikka on muutenkin ollut huono, mies on päättänyt kaikesta eikä mielestäni ole arvostanut mielipiteitäni ja näkemyksiäni vaan jyrännyt omia. Seksielämäänkään en ole ollut kovin tyytyväinen, eikä sitä ole ollut usein.
Kaikesta huolimatta olen jäänyt suhteeseen. Olen haaveillut ydinperheestä ja itsetuntoni on heikko. Kun lapsia on tullut en pitkään edes harkinnut eroa. Olen pelännyt yksin jäämistä, yksinäisyyttä, löydänkö ketään enää, mitä muut ajattelevat jne.
Vähitelleen alkoi tuntua että riidat kärjistyivät ja myös lapset alkoivat näkeään tilanteta. Mies on mm. uhannut erolla lasten kuullen. Pari kertaa on myös tarttunut minua kovaa kädestä ja tönässyt. Sanoin etten enää jaksa ja haluan erota, menimme terapiaan (mies ei tätä ennen oikein suostunut, vaikka olin ehdottanut).

Aloimme käymään terapiassa, mutta vaikka se tavallaan tuntuu auttavan miehen käytökseen, koen ettei minulla ole enää tunteita häntä kohtaa. En pysty antamaan anteeksi, samassa tilassa oleminenkin ahdistaa. Olen alkanut puhumaan erosta ja mitä enemmän puhun sitä enemmän mies estelee ja yrittää olla hyvä aviomies. En kuitenkaan oiken usko tähän muutoksen, enkä tiedä haluanko enää edes yrittää.

Silti en uskalla tehdä sitä viimeistä siirtoa. Kun mies ei ole yhtään mukana tuntuu pahalta yksin hajottaa perhettä ja kantaa siitä kaiken vastuun. Mies osaa myös vetää oikeista naruista. Sanoo että taloudellisesti minulla olisi vielä vaikeampaa, samoin henkisesti. Ja että kukaan ei kuitenkaan välitä minusta niin paljon kuin hän.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Tuntuu etten pääse yhtään eteenpäin...