Onko sinulla vaatekaapissasi vaatteita, joissa on vielä hintalappu kiinni? Montako tällaista vaatetta on ja miksi?
Järjestelin omaa vaatekaappia ja huomasin, että ainakin 12 vaatteessa on vielä hintalappu kiinni. Osan olen saanut hiljattain ja osa on ihan tänään hankittuja aleista mutta myös pari sellaista on, jotka oli ihan pakko saada -kamaa mutta vielä kuukausia myöhemminkin ovat tuolla kuin kaupan hyllyllä. Mites muilla?
Kommentit (13)
Opin jo vuosia sitten, että ostan vain sellaisia vaatekappaleita, jotka tulevat heti käyttöön. - Näin välttyy turhilta hukkaostoksilta ja samalla säästää ympäristöä ja rahaa : )
N32
Ei yhtäkään. Kyllä minulla vaatteet tulevat suoraan käyttöön. Ja yleensä esim. juhlamekoistakin poistan laput jo kaappiin laittaessa, vaikka varsinaiseen käyttöajankohtaan olisi vielä aikaa. Kun laput on poistettu, vaatteesta tulee "oma" ja käyttämisen kynnys pienenee. Mitä turhaan hillota vaatteita lappuineen kaapissa, jos niitä ei käytä. Kiireisenä aamuna tällaista vaatetta ei tule kiskaistua päälle jos siinä on vielä laput.
Yhdet farkut, jotka ostin kesällä lomamatkaa varten. Unohdin kuitenkin pakata mukaan ja kotiin palattua ei ole ollut käyttöä, koska asun tropiikissa. Ensi kesänä sitten.
Kalsareita ja sukkanippuja löytyy paljonkin hintalapuilla. Lisäksi ostan housuja ja kenkiä yleensä muutamia, silloin kun löydän sopivat. Käytän yhdet farkut loppuun ja otan sitten samanalaiset iskemättömät käyttöön kaapista. En pidä shoppaamisesta, eivätkä pukeutumistrendit kiinnosta.
Kaiketi siellä on muutamia.
Ostelen vaatteita etukäteen jos sattuu tulemaan jotakin kivaa vastaan. Eli nytkin nuo hintalapulliset ovat ensi kesäksi.
Kaksitoista... Siinä alkaa olla jo mun perusvaatevarasto, eli kulkisin hintalaput vaatteissa kiinni.
Onhan noita. Sukkia, rintsikoita, parit pikkarit, yksi pikkumusta mekko, parit housut,pari juhlavampaa paitaa ja pari tavallista arkipaitaa. Tosin arkipaidat ostin vasta tänään. Housut avaan vasta kun edelliset alkavat olla sen verran nuhjuiset, ettei niistä ole enää asiakaspalvelutyöhön. Mekosta en tiedä. Ostin sen kun kiva löytyi vuosi sitten, mutta ei sillä ole ollut vielä käyttää. Alusvaatteita ostan aina silloin tällöin varastoon. Olen nyt parin vuoden aikana yrittänyt hieman muuttaa pukeutumistani aikuisempaan tyyliin ja jättää hupparit vain koti- ja mökkikäyttöön. N42
Minäkin olen huomannut jonkun psykologisen vaikutuksen lappujen pois ottamisella... Jos ne jättää (vaikka tosi mieluisaan pakko saada -vaatteeseen) kiinni, vaate jää käyttämättä. Jos laput ottaa heti pois (myös ihan kiva alelöytö -vaatteista) niin käyttöön tulee. Osa perustelee lappujen jättämistä sillä että myyntiarvo säilyy parempana tai jotain... Jos tuollaista miettii niin vaate olisi ollut parempi jättää ostamatta! Enkä minä ainakaan maksa kirppiksillä "laput kiinni" vaatteista yhtään sen enempää kuin muistakaan.
Ei ole. Joskus saattaa olla hetken juhlamekossa lappu kiinni jos juhlat ovat vasta tuloillaan mutta en osta vaatteita huvikseen ja koska oli halpaa. Ostan vain tarpeeseen.
Otan laput pois aina heti kun laitan vaatteen kaappiin. Mitä järkeä on säilyttää esimerkiksi shortseja ensi kesään asti hintalaput paikallaan? Vaate on jo maksettu eikä se siitä vähemmän uudeksi muutu kun hintalaput poistaa.
Minäkö olisin niin köyhä, että ostaisin vaatteita paikoista joissa on hintalappuja?
Muutama
- pari mekkoa, jotka olivat aika tiukkoja ostettaessa ja nyt olen lihonut. Liian pieniä päälle
- neule Hulluilta päiviltä. Unohtui palauttaa, vaikka ei sitten ollutkaan niin kiva
Olen laihtunut paljon, ja vaatteet jäivät isoksi nopeammin kuin luulin. En ole laittanut eteenpäin, koska ovat kohtalaisen ajattomia, ja suurin osa laihtuneista lihoo takaisin.