Lue keskustelun säännöt.
Parikymppisillä ei ole oikeita ongelmia eikä tunteita, pelkkiä pintaliitäjiä kaikki
27.12.2016 |
20-vuotiaat eivät ole kokeneet vielä todellisia pettymyksiä elämässä ja ovat vasta täysi-ikäistyneet. Jos joku pettymys (kuten vaikka läheisen kuolema) onkin tullut koettua, niin siitä päästään vielä helposti yli bailaamalla.
Sitten kun kaikki 1000 face-kamua ovat samanlaisia pintaliitäjiä, niin kyllä seura tekee kaltaisekseen ja kannustaa laittamaan instaan lisää belfieitä.
Kommentit (18)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ne oikeat ongelmat sitten on?
Sinä voit rauhassa itkeskellä biletyksen perään, AP. Sillä aikaa minä saan pelätä, lähteekö kämppä alta ensikesänä, kun opiskelut katkeaa ja niin myös tuet, vai saankohan jostain hyvällä tuurilla töitä. Tokihan kavereille vingun, että ei oo rahaa baariin ja kännystä loppuu akku. Heikkoutta kun ei saa näyttää tässä yhteiskunnassa. Muuten saa vaan enemmän paskaa niskaan N19
Ps. Ei, iskä ei maksa
Joo, ilman oikeita tunteita hautasin lapseni isän ja synnytin lapsemme 19-vuotiaana.
Älkää ruokkiko Ikistä, sitä ahistaa karrrrrrrrrrrrrrrrrrmea vanhenemisen pelko ja kateus nuorempia naisia kohtaan.
Onneks mulla ei ole noita ongelmia. Nuoret on suloisia ja heillä on elämä edessään <3.
N46
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapailemani 20v nuori nainen on hyvinkin fiksu ja tunteellinen.
M32
Voin kyllä allekirjoittaa ap:n ajatuksen vaikka hieman provosoivasti sen esittikin.
Tässä minun näkemykseni parikymppisten elämänmenoon näin akateemisen maailman näkökulmasta.
Pintaliito, feikkaaminen, huomioh*oraus, biletys, teennäisyys, ne ovat oleellinen osa parikymppisten elämää tänä päivänä. Itse pääsin opiskelemaan yliopistoon alalle, jonne on erittäin vaikea päästä, ja uskoin että siellä tapaa fiksuja, ajattelevia, sivistyneitä nuoria ihmisiä. Ja p*skat. Näiden omahyväisyydessä kieriskelevien parikymppisten ykkösjuttuja ovat ainejärjestön bileet, pokailu, naiminen, ryyppääminen, ja edellämainituista kuvien näpsiminen someen. Tenteistä suoriudutaan rimaa hipoen ja päivän suurin ponnistus on raahautua yliopistolle ennen lounasravintolan sulkeutumista.
Porukalla ei tunnu olevan mielipiteitä mistään (paitsi tietenkin ajankohtaisista someilmiöistä) saati minkäänlaista mielenkiintoa seurata aikaansa ja esim. yhteiskunnnallisia tapahtumia. Vasemmalla kädellä suoritetun koulunkäynnin ohella luppoaikaa on yllin kyllin, mutta töihin ei viitsitä mennä. Mielummin kilautetaan iskälle ja äipälle ja kinutaan lisää rahaa.
Yritin aikani ryhmähengen nimissä pysytellä jollain tavalla mukana tässä hulabaloossa, mutta jossain vaiheessa touhu alkoi kerta kaikkiaan oksettaa niin paljon, että jätin sikseen. Keskityn opintoihin, teen töitä opintojen ohella, käyn ehkä kerran- pari kertaa kuussa ainejärjestön bileissä ja kuuntelen ihmettelyä, miksi en kulje kolmena iltana viikossa jossain kissanristiäisissä. Kohtuuden rajoissa pysyttelevä alkoholinkäyttöni on myöskin ainainen taivastelun aihe.
En tiedä onko tämä aina ollut tällaista, mutta täytyy sanoa, että tämä eliitiksi itseään tituleeraava nuorten akateemikkojen joukko meinaa ajoittain syöstä meikäläisen epätoivoon: näidenkö käsissä tulevaisuus..?
N24
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vittuilusta. Itse sairastuin 19-vuotiaana vakavaan krooniseen sairauteen, jonka seurauksia kannan loppuelämäni. Mutta eihän sellainen mikään oikea ongelma ole, ja sellasiesta selviää olan kohtautuksella. Vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä allekirjoittaa ap:n ajatuksen vaikka hieman provosoivasti sen esittikin.
Tässä minun näkemykseni parikymppisten elämänmenoon näin akateemisen maailman näkökulmasta.
Pintaliito, feikkaaminen, huomioh*oraus, biletys, teennäisyys, ne ovat oleellinen osa parikymppisten elämää tänä päivänä. Itse pääsin opiskelemaan yliopistoon alalle, jonne on erittäin vaikea päästä, ja uskoin että siellä tapaa fiksuja, ajattelevia, sivistyneitä nuoria ihmisiä. Ja p*skat. Näiden omahyväisyydessä kieriskelevien parikymppisten ykkösjuttuja ovat ainejärjestön bileet, pokailu, naiminen, ryyppääminen, ja edellämainituista kuvien näpsiminen someen. Tenteistä suoriudutaan rimaa hipoen ja päivän suurin ponnistus on raahautua yliopistolle ennen lounasravintolan sulkeutumista.
Porukalla ei tunnu olevan mielipiteitä mistään (paitsi tietenkin ajankohtaisista someilmiöistä) saati minkäänlaista mielenkiintoa seurata aikaansa ja esim. yhteiskunnnallisia tapahtumia. Vasemmalla kädellä suoritetun koulunkäynnin ohella luppoaikaa on yllin kyllin, mutta töihin ei viitsitä mennä. Mielummin kilautetaan iskälle ja äipälle ja kinutaan lisää rahaa.
Yritin aikani ryhmähengen nimissä pysytellä jollain tavalla mukana tässä hulabaloossa, mutta jossain vaiheessa touhu alkoi kerta kaikkiaan oksettaa niin paljon, että jätin sikseen. Keskityn opintoihin, teen töitä opintojen ohella, käyn ehkä kerran- pari kertaa kuussa ainejärjestön bileissä ja kuuntelen ihmettelyä, miksi en kulje kolmena iltana viikossa jossain kissanristiäisissä. Kohtuuden rajoissa pysyttelevä alkoholinkäyttöni on myöskin ainainen taivastelun aihe.
En tiedä onko tämä aina ollut tällaista, mutta täytyy sanoa, että tämä eliitiksi itseään tituleeraava nuorten akateemikkojen joukko meinaa ajoittain syöstä meikäläisen epätoivoon: näidenkö käsissä tulevaisuus..?
N24
N64 sopii paremmin
Olen aina oikeassa, sanot mitä sanot
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikiliikkuja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä allekirjoittaa ap:n ajatuksen vaikka hieman provosoivasti sen esittikin.
Tässä minun näkemykseni parikymppisten elämänmenoon näin akateemisen maailman näkökulmasta.
Pintaliito, feikkaaminen, huomioh*oraus, biletys, teennäisyys, ne ovat oleellinen osa parikymppisten elämää tänä päivänä. Itse pääsin opiskelemaan yliopistoon alalle, jonne on erittäin vaikea päästä, ja uskoin että siellä tapaa fiksuja, ajattelevia, sivistyneitä nuoria ihmisiä. Ja p*skat. Näiden omahyväisyydessä kieriskelevien parikymppisten ykkösjuttuja ovat ainejärjestön bileet, pokailu, naiminen, ryyppääminen, ja edellämainituista kuvien näpsiminen someen. Tenteistä suoriudutaan rimaa hipoen ja päivän suurin ponnistus on raahautua yliopistolle ennen lounasravintolan sulkeutumista.
Porukalla ei tunnu olevan mielipiteitä mistään (paitsi tietenkin ajankohtaisista someilmiöistä) saati minkäänlaista mielenkiintoa seurata aikaansa ja esim. yhteiskunnnallisia tapahtumia. Vasemmalla kädellä suoritetun koulunkäynnin ohella luppoaikaa on yllin kyllin, mutta töihin ei viitsitä mennä. Mielummin kilautetaan iskälle ja äipälle ja kinutaan lisää rahaa.
Yritin aikani ryhmähengen nimissä pysytellä jollain tavalla mukana tässä hulabaloossa, mutta jossain vaiheessa touhu alkoi kerta kaikkiaan oksettaa niin paljon, että jätin sikseen. Keskityn opintoihin, teen töitä opintojen ohella, käyn ehkä kerran- pari kertaa kuussa ainejärjestön bileissä ja kuuntelen ihmettelyä, miksi en kulje kolmena iltana viikossa jossain kissanristiäisissä. Kohtuuden rajoissa pysyttelevä alkoholinkäyttöni on myöskin ainainen taivastelun aihe.
En tiedä onko tämä aina ollut tällaista, mutta täytyy sanoa, että tämä eliitiksi itseään tituleeraava nuorten akateemikkojen joukko meinaa ajoittain syöstä meikäläisen epätoivoon: näidenkö käsissä tulevaisuus..?
N24
N64 sopii paremmin
Ihan miten vaan. Mikä sun ongelma on?
N24
Joo, ilman oikeita tunteita hautasin rakastettuni 18-vuotiaana ja sairastuin vaikeaan neurologiseen sairauteen 17-vuotiaana. Kaikesta tästä selvisinkin bilettämällä - just joo. Kyllä siihen ihan ammattiapua tarvittiin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ******* mua ärsyttää tälläset yleistykset.
Mitähän vittua luulet tarkottavas sillä ettei todellisia pettymyksiä ole voinut kokea tuohon ikään mennessä?? Ja meinaatko tosiaan että kun menetät läheisen/läheisesi sairastuu/sairastut itse tmv, et saisi enää edes yrittää oikeasti elää? Muistot säilyy kyllä, mutta se ei ole elämää jos elät loppuelämäsi surussa/pelossa/katkeroituneena. Oma isäni teki itsemurhan kun olin vasta pikkulapsi, ja edelleen kaipaan isää ja tulen kaipaamaan. Tapahtunutta ei voi muuttaa (EIKÄ tapahtunutta voinut estää), niin miksi minä lopettaisin elämisen sen jälkeen kun olen sellaisen kamalan koettelemuksen käsitellyt?
Ja kyllä, Instassa tulee jatkuvasti vastaan huomionhakuisia kuvia vähäpukeisista, lähestulkoon alastomista naisista/miehistä. Kyllä, se ärsyttää minuakin ja vaikka se onkin todennäköisesti yleisintä nuorilla tytöillä/naisilla, ihan kaikki ei tee niin!
Kaiken maailman pöpipäitä löytyy joka ikäluokasta. Sinä olet näköjään yksi omastasi. Ja kyllä, mulla meni tunteisiin. Mutta se ehkä oli tuon idioottimaisen aloituksesi tarkoituskin.
N21
16.v - 22.v ovat iät joista saa olla kiitollinen jos selvinnyt hengissä. Elämä vain helpottuu tuosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikiliikkuja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä allekirjoittaa ap:n ajatuksen vaikka hieman provosoivasti sen esittikin.
Tässä minun näkemykseni parikymppisten elämänmenoon näin akateemisen maailman näkökulmasta.
Pintaliito, feikkaaminen, huomioh*oraus, biletys, teennäisyys, ne ovat oleellinen osa parikymppisten elämää tänä päivänä. Itse pääsin opiskelemaan yliopistoon alalle, jonne on erittäin vaikea päästä, ja uskoin että siellä tapaa fiksuja, ajattelevia, sivistyneitä nuoria ihmisiä. Ja p*skat. Näiden omahyväisyydessä kieriskelevien parikymppisten ykkösjuttuja ovat ainejärjestön bileet, pokailu, naiminen, ryyppääminen, ja edellämainituista kuvien näpsiminen someen. Tenteistä suoriudutaan rimaa hipoen ja päivän suurin ponnistus on raahautua yliopistolle ennen lounasravintolan sulkeutumista.
Porukalla ei tunnu olevan mielipiteitä mistään (paitsi tietenkin ajankohtaisista someilmiöistä) saati minkäänlaista mielenkiintoa seurata aikaansa ja esim. yhteiskunnnallisia tapahtumia. Vasemmalla kädellä suoritetun koulunkäynnin ohella luppoaikaa on yllin kyllin, mutta töihin ei viitsitä mennä. Mielummin kilautetaan iskälle ja äipälle ja kinutaan lisää rahaa.
Yritin aikani ryhmähengen nimissä pysytellä jollain tavalla mukana tässä hulabaloossa, mutta jossain vaiheessa touhu alkoi kerta kaikkiaan oksettaa niin paljon, että jätin sikseen. Keskityn opintoihin, teen töitä opintojen ohella, käyn ehkä kerran- pari kertaa kuussa ainejärjestön bileissä ja kuuntelen ihmettelyä, miksi en kulje kolmena iltana viikossa jossain kissanristiäisissä. Kohtuuden rajoissa pysyttelevä alkoholinkäyttöni on myöskin ainainen taivastelun aihe.
En tiedä onko tämä aina ollut tällaista, mutta täytyy sanoa, että tämä eliitiksi itseään tituleeraava nuorten akateemikkojen joukko meinaa ajoittain syöstä meikäläisen epätoivoon: näidenkö käsissä tulevaisuus..?
N24
N64 sopii paremmin
Ihan miten vaan. Mikä sun ongelma on?
N24
Eipä tässä mitään, lähden kohta ostamaan uudenvuodenraketteja ja käyn samalla kaupassa huomenna lähden töihin.
Mikä sun ongelma on ku sua ärsyttää ku sun kaverit juhlii.
Olen aina oikeassa, sanot mitä sanot
Johtuisiko tämä siitä, että näitä on kilvan kehuttu kotona, koulussa ja päivähoidossa ihan tyhjästä. Jos jotain on vähän jaksanut väkertää, niin heti on lauma tätejä taputtanut käsiään ja hihkunut:"HYVÄ HYVÄ! Upeeta, mahtavaa!!!" Kehutaan keskinkertaisuudesta ja luulot kasvaa sen mukaisiksi. Kuvitellaan, että ollaan maailman napa ja kaikessa parhaita. Helpotetaan ja ylihuolehditaan kaikessa, ettei vaan tarvitse ponnistella.
Sitten tulee elämän ensimmäiset työtä vaativat asiat tai vastoinkäymiset. Lukiossa on kirjoitukset. Ratkaisu: ei ole pakko kirjoittaa kaikkea kerralla, hajautetaan useammalle kerralle. Opiskelemaan pitäisi päästä, mutta pääsykokeisiin pitää lukea. Ratkaisu: pääsykokeet pois, niin ei tule paha mieli. Armeija vie opiskelusta aikaa. Ratkaisu: lyhennetään armeijaa pariin kuukauteen, niin ei tartte siellä kärsiä. Asunto olisi kiva saada. Ratkaisu: isi ostaa sijoitusyksiön sulle. Poika/tyttöystävä pitäisi löytää. Sen pitää olla mallimittainen ja toooosi älykäs, kaunis ja persoonallinen. Heti mulle nyt! Ratkaisu: Tinder, josta saa valkata mieleistä ihan kotosalla. Mutta nyyh, ei niitä löydy mulle. Vaikka oon niin upeakin. Pitääx tässäkin tehdä työtä?
Ja jollei kaikki mene putkeen, masennutaan. Heti.
Hih n24 eikä minulla ole instaa, ei facee eikä snäppiä :) hyvin pärjään ilman
Joo, elämä opettaa. Mäkin olin parikymppisenä onnellinen ja naiivi. Luulin että maailma on auki ja kaikki mahdollista. Biletin, matkustelin. Oli kai silloinkin jotain pikkuhuolia? Tenttejä, flunssaa, liian pieni opintotuki sun muuta.
Ehkä sen kuuluukin mennä näin. Kuka jaksaisi opiskella ja tehdä töitä, jos lopputulema kaikesta vaivasta on nolla. Tyhjän saa tekemättäkin.
En syyttäisi nuoruudesta ja kokemattomuudesta ketään. Tai yleistäisi - ihmisillä on niin monenlaista kohtaloa täällä.
t. Työtön
Älä yleistä, haahka. Lopeta se instan seuraaminen jos siitä tulee noin paha mieli. Jos insta ois ollu silloin keskiajalla kun sinä olit nuori, oisit spämmänny naamaas ja ahterias sinne 24/7. Kyllä sun pinnallisuutes ja typeryytes on jo tullut tässä tarpeeksi esille. Suurin osa noista parikymppisista on fiksumpia kuin sinä.