Muita äitejä joilla vauva syntynyt avosuisessa tarjonnassa?

Eli kasvot ylöspäin. Normaalisti siis alaspäin.

Tai siis ei syntynyt vaan 2,5 h ponnistuksen jälkeen mut kärrättiin leikkaussaliin. Ponnistusvaihe ei ollut niin kauhea kuin olisi voinut kuvitella. Pahinta oli kun ei saanut ponnistaa vaikka ponnistutti niin heevatisti. Yritettiin venyttää paikkoja mutta ei se mitään auttanut. Mulla oli takana sikapitkä käynnistys, joten mielessä on käynyt että voisko se olla syynä väärään tarjontaan. Samaan aikaan mun kanssa synnärillä oli nimittäin vielä pitempään käynnistetty kahden lapsen äiti, joka myös kärrättiin lopulta saliin samasta syystä.

Vierailija:

Saitko ponnistettua vauvan ulos ilman imukuppia? Millaisena koit ponnistusvaiheen? Entä tietääkö kukaan kuinka suuri todennäköisyys on että esim seuraavakin lapsi lähtee syntymään avosuisena? Ja miksi jotkut vauvat syntyvät näin päin?

Olipas siinä kysymyksiä. Itselläni kuopus syntyi avosuisena imukupilla... Olin niin " turta" synnytyksen jälkeen etten jaksanut synnärillä riittävästi kysellä.

Millä tavalla yrittivät venyttää paikkoja?

Minulla ponnistusvaihe oli piiitkä mutta varsinaista ponnistamisen tarvetta minulle ei edes tullut kunnolla. Ja vaikka työnsin kuinka, niin vauva ei tullut ulos, vaikka kätilöt sanoivat ettei se kaukana ollut mutta kuitenkin imukupilla lopulta vedettiin.

Sanoivat, että ilman imukuppia et olisi mitenkään voinut lasta itse ponnistaa ulos. Mutta eipä leikattukaan vaikka tuskissani pyysin että eikö voisi leikata kun olin jo niin väsynyt ponnistamaan ja kipeä kuin olla ja voi.

Muistaakseni tuolla ponnistuskiellolla oli juuri jotain tekemistä paikkojen venyttämisen kanssa. Hassua koska luulis että paikkoja venyttäis ponnistaminen, mutta niin käsitin. Ja tosiaan mulle oli annettu jo lupa ponnistaa täysillä ennen kuin tuo venyttelyhomma aloitettiin, joten ei se kohdunsuun tilanteestakaan johtunut. Luojan kiitos mulla ei vauva koskaan laskeutunut tarpeeksi alas joten ei tarttenut vielä imukuppisynnytystäkin kokea kaiken päälle. Mulla oli jo toista viikkoa takana käynistystäkin, joten olin ponnistusvaiheen lopussa jo niin pihalla että kysyivät tiedänkö mitä tapahtuu. Joten ehkä sekin vaikutti leikkauspäätökseen, itse en sitä pyytänyt vaan suostuin kiitollisena kun kysyivät. En edes tiedä minkä näköinen oli lääkäri joka päätöksen teki. En välittänyt enää pitää edes silmiä auki.

Ei laskeutunut ollenkaan tarpeeksi, ja lopulta sitten leikattiin. Kun odotin toista, sanoi neuvolan tätsy, ettei ole koskaan kuullutkaan että seuraavakin lapsi olisi tulossa avosuisena. Että niin harvinaista on...



No, kuinkas kävikään. Toista olin ponnistamassa, ja tuntui ettei vauva liiku yhtään mihinkään, vaikka paikat oli jo ihan auki. Lääkäri sitten totesi, että avosuisena on, ja päälaki edellä (joskin pää hiukan vinossa) syntymässä. Imukupilla saatiin ulos, ilman apuja ei olis ollut toivoakaan.

Puolen vrk:n synnyttämisen jälkeen siis leikattiin. Lääkäri sanoi että avosuisena alakautta syntyvä tarvitsee äidillä todella isot m" mitat" . Vauva kääntyy usein avosuiseksi kun etsiii synnytyskanavassa reittiä ulos ja äidillä ahtaat mitat. Pelvimetriat oli otettu ja niissä mitat ok. Eli kyllä voi olla kaksi perättäistä lasta avosuisena.

imukupilla otettiin tunnin ponnistuksen jälkeen... kysyivät, että jaksanko vielä, jos jaksan ei leikata. Jaksoin ihan hyvin.



Mutta sen verran repes paikat (peräsuoleen päin) + jälkiongelmia, että nyt on sitten määrätty seuraava lapsi sektioon.... jos ei tule todella pieni tai todella ennenaikainen....

Niin, mullakin on otettu lantion mitat ja tilavaksi havaittiin. Tämä siis esikoista odottaessa, kun arveltiin vauvan olevan suuri (molemmat olivatkin yli 4 kg syntyessään).



Silloin myös todettiin, että vaikka röntgenkuvat näyttää mitä, niin sisälantion mittoja ei nähdä niistäkään kuvista.

Kuulostaa teurastukselta.

Tyttö syntyi avosuisena ja ponnistusvaihe oli ihan normaali 15 min. Koko synnytys 13 h. Yksi tikki. :) Vasta jälkeenpäin mulle selvisi, että olisi ollut hyvät mahikset vaikeampaankin synnytykseen. Tytön nenä oli vain vähän vinossa reissun jäljiltä, korjaantui parissa viikossa.



Toisen lapsen ponnistusvaihe oli 1 min ja koko synnytys 4 h 15 min.



Eikä tuo mun lantio nyt niiin leveältä näytä... ;)

Sitä vartenhan röntgenkuvat otetaan, jotta nähtäis äidin pikkulantion ja vauvan pään suhde.





Silloin myös todettiin, että vaikka röntgenkuvat näyttää mitä, niin sisälantion mittoja ei nähdä niistäkään kuvista.

[/quote]

ponnistus kesti 37min ja oli yhtä tuskaa, lopulta vauvan sydänäänet heikkeni ja kätilöt painoi vauvaa väkisin mahan päältä ulos. Napanuora oli kaulan ympäri ja vauva sinertävä.

Siis siinä vaiheessa, kun ollaan jo ponnistamassa...;)



16: En mä tiedä, että millä perusteilla, mutta näin mulle sanottiin. Että ei ne kuvat kerro kaikkea.



T. 7

eikä se kuvissa näy. T. se jolla on kaksi lasta ollut avosuisessa ja jonka kolmas lapsi leikattiin suunnitellusti josta lääkäri totesi että ei olis tämäkään tullut alakautta.

kärrättiin välittömästi leikkaussaliin, ja 20 min myöhemmin lapsi oli maailmassa. Tää oli käynnistetty viikolla 41+6, ja lapsi lähes 5 kiloinen, pyysin käynnistyksen, vaikka sanottiin että antaa luonnon hoitaa, sain terveen 10 pisteen tytön kuitenkin, hyvä että ei käynyt pahasti.

Synnytys käynnistettiin ja oli nopea, avautuminen kesti tunnin mutta se ponnistaminen 47 minuuttia. Elämäni pisimmät 47 minuuttia!



Aluksi luulin, että homma on lasten leikkiä, kun en tuntenut mitään epiduraalin takia. Kätilö sanoi, milloin pitää työntää, ja siinä sitten vähän olin punkevinani. Yhtäkkiä epiduraalin vaikutus loppui kuin seinään ja niin kuin olisin joutunut helvettiin!



En muista kunnolla enää yksityiskohtia, sen vain, miten naiset hokivat että " Työnnä!" samalla kun annoin kaikkeni ja miten otti päähän se komentaminen, yhdelle eukolle tiuskaisin, että " Turpa kiinni!" . Muistan, miten hirveästi se sattui johonkin outoon paikkaan lonkassa (tätä ei lääkärikään osannut kunnolla selittää jälkikäteen). Poika oli ihan hollilla, pää tuli aina näkyviin mutta liukui sitten takaisin. Supistukset tulivat ja tulivat ja uikutin ja kiljuin kurkku suorana, en ole eläissäni kirkunut niin hirveästi.



Sitten jotenkin hahmotin, miten kätilö nykäisi lähemmäksi tarjotinta, jolla olivat instrumentit. Mieheni sanoi heti, että " Älä leikkaa häntä!" olin nimittäin kieltänyt sen etukäteen ja vannottanut miestäni pitämään huolen, ettei episiotomiaa tehdä. Pelkäsin juuri sitä eniten. Sen verran olin toreissani, että potkaisin tarjottimen lattialle, veitset lentelivät, joku tarttui jalkoihini ja sitten kiljuin taas.



Jostain sain kerättyä sellaisia voimia, että sitten lopulta työnsin itse, läpi hirveän kivun, työnsin vain vaikka sattui ja sattui niin hirveästi ja työnsin taas ja yritin ja yritin ja kiljuin samalla suoraa huutoa... yhtäkkiä minulle sanottiin, ettei tarvitse enää, se tuli jo. Avasin silmät ja näin pöydällä ihanan pienen vauvan. Kysyin hölmönä, että onko se tuo. Oli se, poikani oli syntynyt.



Lopputulos: ei episiotomiaa, ei erityistoimenpiteitä, ei edes tikkejä.