2v "komentaa" kaikkea ja kaikkia, normaalia?

Tänään kävi niin, että istuttiin sohvalla vierekkäin ja sammutin digiboksin ja telkkariin jäi sininen ruutu, jossa vähän välkehti ne tv:n ruudun "juovat". Lapsi alkoi hokea ei, ei:tä taas ja hautasi naamansa kainalooni silmät tiukasti kiinni puristuneina. Selkeästi pelkäsi sinistä ruutua/sitä välkehdintää. Voisiko tämä ei:n hokeminen välillä vähän kaikelle sittenkin olla pelkoa? Jotain "mörköikää"?

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei varmaan ihan tuollaista ollut, mutta juuri 2v täyttäneellä "ei" oli vastaus ihan kaikkiin kysymyksiin. Kerran oikein testattiin että kyseltiin ties mitä turhaa, johon vastasi aina "ei". Lopuksi kysyttiin että tykkäätkö jäätelöstä, johon tuli heti napakka EI, kunnes silmät kirkastui kun likka tajusi mitä kysyttiin, ja tulikin hyvin toiveikas JOO.

Tällä hetkellä (2v 3kk) harjoitellaan pois huutamisesta ja komentamisesta, eli että pitää sanoa saisinko/voisitko jne. että jotain tapahtuu.

Meillä on tuota samaa myös, että vastailee kaikkeen ei. Tykkää kissoista ja vastaa siihenkin ei, kun kysyy tykkääkö kissoista. :-) Nyt ihan viime päivinä on itse asiassa vasta alkanut vastailla välillä joihinkin juttuihin joo/on.

Mutta tää pelokas/kiukkuinen ei-ei-hokema on erilaista. Tuo edellä kuvattu on sellaista "hyvää" ei:n sanomista, normaalia, mutta tästä "komentelusta" oon edelleen huolissani, kun tuntuu, että jotkut vastaajatkaan ei ole koskaan törmänneet sellaiseen. Enkä tiedä osasinko kunnolla selittää sitä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos et antaisi hänen sanoa ei, ja hahmottaa omia rajojaan, hänestä tulisi sairaalloisen kiltti ihminen, jota hyväksikäytetään aikuisena, kun ei osaa suojautua. Edelliset sukupolvet kasvatti ainakin tytöt niin, ja kurjaa on ollut olla liian kiltti.

Eli kun lapsella on juuri n. 2 vuotiaana EI-kausi, se on erittäin tärkeä vaihe.

Ja menee ohi.

Kuuluuko tällainenkin siis tuohon 2-vuotiaan ei-kauteen, vaikka kaikki ei ihan tällaista tunnista?

Ei olla kielletty sanomasta ei. Ollaan koitettu aina selittää, että siellä lapset leikkii ja niillä on kivaa, siksi ne kiljuu. Tuntuu yleensä rauhoittavan lasta, kun selitetään, mistä on kyse. Outoa tässä vain on se, kun ei ennen välittänyt niin näistä asioista, joille nyt hokee tätä ei:tä. Toisaalta on kyllä aina vähän pelännyt mm. kovasti remuavia muita lapsia, vaikka toisaalta on ollut vähän kiinnostunutkin heidän tekemisistään. Aiemmin alle 1-vuotiaana oli myös hyvin kova vierastuskausi ja tässä välissä oli jo paljon parempi, mutta nyt tuntuu taas joskus vierastavan todella kovasti joitain ihmisiä, mutta ei aina.

Autisti tai asperger tai vastaavaa?

Vierailija kirjoitti:

Meidän hiljattain 2 vuotta täyttänyt tyttö on reilun kuukauden sisällä alkanut hokea "EI, EI" vähän kaikelle/kaikille. Alkuun hoki tuota lähinnä vain tuulessa lepattaville asioille niin kotona kuin asioilla, mutta nyt viime aikoina tekee sitä vähän mille vain: kirjojen kuville, joissa lapset leikkii, kaupassa joillekin ihmisille (jos joku vaikka kumarassa tutkii hyllyjä), lapsille (etenkin mekastaville, mutta sellaisillekin, jotka on ihan nätisti), televisiossa oleville ihmisille, valon heijastuksille... Lista on loputon ja tuntuu, että aiheet vaan lisääntyy koko ajan.

Onko tämä ihan normaalia...? Onko vain joku ohi menevä vaihe, joka toivottavasti menee joskus ohi? Tai voiko olla, että ollaan esim. kotona kielletty liikaa eri asioista (vaikka tietysti rajat pitää olla) ja nyt ikäänkuin matkii meitä? Tyttö on ollut aina tosi rauhallinen ja kiltti, mutta viime aikoina on "tahtoikä" alkanut ja tekee välillä jäyniään ja on saanut olla paimentamassa perään aika lailla. Kovasti tykkää myös nykyään matkia meitä kaikessa.

Siis ihan oikeesti? Miten kova mimmi se nyt voi olla? Laitat kovan kovaa vasten. Kysyt siltä että mikä helvetti sitä vaivaa ja että haluaako turpaansa. Jos ei vieläkään usko, niin laitat nyrkkeilyhanskat käteen ja otatte vähän matsia. Oppiipahan olemaan!

Miten hyvin tyttönne jo puhuu?

Meillä taas 2v tyttö huutaa kaikesta "MINUN!". Normaalia on. Raivokohtauksia tulee aina sillointällöin, etenkin väsyneenä. Mutta yleensä on aurinkoinen oma itsensä. Otin lapsen takaisin viereen nukkumaan kun yöt alkoi olemaan taas levottomia ja kaipasi selkeesti äitiä yölläkin ja oli itkuinen. Nyt nukkuu vieressä kuin tukki 10-12h ja herää aurinkoisena ja raivoaminenkin on vähäisempää.